Onko Tytti Tuppurainen Suomen kallein nainen?
https://rodionr.vuodatus.net/lue/2026/07/iranista-tuppuraisen-ja-nasiman-suomeen
https://jaavaat666.blogspot.com/2026/07/muut-hiljaa-tytti-tietaa-ja-taitaa.html
perjantai 24. heinäkuuta 2026
Koko sammakkoporukka pitsalla
Eräänä lämpimänä kesäiltana Risto istui lumpeenlehdellään ja selaili pientä muistivihkoaan.
"Hmm... olemme käyneet risteilyllä, syöneet rullakebabia ja pitäneet hyppykisat. Mitähän tekisimme seuraavaksi?"
Juuri silloin Jussi pomppi paikalle.
"Minulla olisi loistava idea!"
"No kerro!"
"Mennään koko porukalla pizzalle!"
Risto innostui heti.
"Mahtava ajatus! Kutsutaan kaikki mukaan."
Niinpä Risto lähetti lumpeenlehdestä taiteltuja kutsuja ympäri lampea. Pian paikalle saapuivat Jussi, Ari, Riston vanhemmat, pikkusisarukset, serkut, naapurilammen sammakot ja jopa vanha konnasammakko Kalle, joka tunnettiin siitä, ettei hän koskaan kieltäytynyt pizzasta.
Illan hämärtyessä koko sammakkopoppoo lähti iloisena kohti pientä pizzaravintolaa järven rannalla.
Ravintolan omistaja hämmästyi nähdessään pitkän vihreän jonon.
"Tervetuloa! Kuinka monta teitä oikein on?"
Risto laski nopeasti.
"Yksi... kaksi... kymmenen... viisitoista... hetkinen... kaksikymmentäkaksi! Ja Ari."
Ravintoloitsija nauroi.
"Sitten täytyy laittaa uunit kunnolla lämpenemään."
Hetken kuluttua pöydät täyttyivät höyryävistä pizzoista.
Oli Margheritaa, kinkkupizzaa, kasvispizzaa, kanaa, sieniä, pepperonia ja neljän juuston pizzaa. Pikkuiset sammakot ihastelivat erityisesti pizzojen venyvää juustoa.
"Katso tätä!" yksi sammakonpoikanen nauroi, kun juusto venyi melkein metrin pituiseksi.
Jussi maistoi ensimmäisen palan ja sulki silmänsä.
"Tämä on täydellinen."
Ari nosti limsalasinsa.
"Malja ystävyydelle!"
"Malja!" koko ravintola vastasi.
Risto huomasi nurkkapöydässä ujosti istuvan pienen sammakon, joka oli tullut ensimmäistä kertaa mukaan yhteiseen iltaan.
"Tule tänne meidän pöytäämme", Risto huikkasi.
Pieni sammakko hymyili varovasti ja istahti muiden seuraan. Hetken kuluttua hän nauroi jo yhtä iloisesti kuin kaikki muutkin.
Kun pizzat oli syöty, ravintoloitsija toi pöytään yllätyksen.
"Koska teillä oli näin iloinen seurue, saatte jälkiruoaksi jäätelöt talon piikkiin."
Koko sammakkopoppoo hurrasi niin kovaa, että ikkunan takana olevat lokitkin säikähtivät lentoon.
Kotimatkalla Jussi taputti vatsaansa.
"Nyt ei kyllä enää mahdu yhtään pizzapalaa."
Risto nauroi.
"Ei ehkä tänään. Mutta ensi viikolla voisimme taas keksiä uuden retken."
Ari nyökkäsi.
"Ystävien kanssa tavallisestakin illasta tulee juhla."
Lammen rannalle palattuaan koko sammakkopoppoo istui vielä hetken katsomassa tähtitaivasta. He juttelivat päivän hauskoista hetkistä ja sopivat, että seuraava yhteinen seikkailu olisi varmasti yhtä iloinen.
Ja niin lammen rannalla muistettiin vielä pitkään se ilta, jolloin koko sammakkopoppoo kävi yhdessä pizzalla – eikä tärkeintä ollut se, kuinka monta pizzaa syötiin, vaan se, että ne syötiin hyvässä seurassa.
Sen pituinen se. 🍕🐸🌙
keskiviikko 22. heinäkuuta 2026
Adolf Hitler osallistuu Euroviisuihin
Olipa kerran erikoinen rinnakkaismaailma, jossa historian synkät tapahtumat eivät koskaan toteutuneet samalla tavalla kuin meidän maailmassamme. Siellä järjestettiin satumaiset Euroviisut, joihin saattoi ilmoittautua kuka tahansa – myös historian henkilöitä.
Eräs kilpailija oli nimeltään Adolf Hitler. Kilpailun järjestäjät tekivät kuitenkin heti selväksi yhden ehdon:
"Euroviisujen lavalla ei ole sijaa vihalle, syrjinnälle eikä uhkailulle. Jokainen laulu kertoo rauhasta, ystävyydestä tai ilosta."
Hitler mutisi ensin vastaan, mutta huomasi nopeasti, ettei kukaan yleisössä ollut kiinnostunut mahtipontisista puheista. Ihmiset taputtivat vain tarttuville melodioille, hauskoille tansseille ja ystävälliselle tunnelmalle.
Niinpä hän joutui muuttamaan esityksensä kokonaan.
Lavalle astui suuri orkesteri, jossa viulistit, haitaristit, säkkipillinsoittajat ja rumpalit olivat eri puolilta Eurooppaa. Laulun nimi oli "Parempi laulaa kuin riidellä". Kertosäe meni näin:
"Laulu kantaa yli rajojen,
yhdessä kuljemme valojen.
Ei huuto vie, vaan sävel tie,
ystävyys on voittojen."
Yleisö hymyili, mutta tuomaristo huomasi, että esiintyjä vaikutti yhä turhan totiselta.
Kilpailun voittikin iloinen mummokuoro Islannista, jonka kappale kertoi villasukista, kuumista lähteistä ja kanelipullista. Koko areena tanssi mukana.
Lopuksi kilpailun juontaja sanoi:
"Euroviisuissa ei voiteta pelolla eikä vihaisilla puheilla. Täällä voittavat musiikki, luovuus ja kyky tuoda ihmiset yhteen."
Siitä lähtien rinnakkaismaailman Euroviisujen sääntökirjan ensimmäisellä sivulla luki:
"Mikään ideologia ei ole tärkeämpi kuin ihmisyys – ja hyvä kertosäe."
Ja niin satumainen ilta päättyi ilotulitukseen, yhteislauluun ja siihen, että kaikki kilpailijat söivät yhdessä omenapiirakkaa kulisseissa. Sen jälkeen kukaan ei enää muistanut sijoituksia yhtä hyvin kuin sen, kuinka hauskaa yhdessä laulaminen oli.
Singh Bond seikkailee
Singh Bond 007 – Kultaisen turbaanin salaisuus
Kun maailman kuuluisin salainen agentti jäi ansaitulle eläkkeelle, MI6:n päämajassa Lontoossa vallitsi hiljainen jännitys. Kuka voisi täyttää legendaarisen 007:n saappaat?
Monet hakivat tehtävää, mutta lopulta valinta osui nuoreen, rauhalliseen ja poikkeuksellisen lahjakkaaseen agenttiin nimeltä Arjun Singh.
"Siitä lähtien sinut tunnetaan nimellä Singh Bond", M lausui vakavasti ja työnsi pöydän yli mustan tunnusnumeron.
"007."
Q ojensi hänelle tutun salkun.
"Tällä kertaa mukana on tavallisten vempainten lisäksi muutama uusi keksintö. Tämä kynä toimii laserina, turbaaninneulan päässä on mikrodroni, ja kellonne osaa kääntää yli sata kieltä reaaliajassa."
Singh Bond hymyili.
"Toivottavasti teitte myös vedenkestävän version."
Ensimmäinen tehtävä vei hänet Himalajan vuoristoon, missä salaperäinen rikollisnero Tohtori Kobra oli rakentanut laitteen, joka pystyi häiritsemään maailman satelliitteja.
Matkalla Singh Bond kohtasi lumimyrskyjä, nopeita moottorikelkkoja, riippusiltoja ja vuoristojunia.
Mutta toisin kuin monet aiemmat agentit, hän ei ratkaissut jokaista ongelmaa taistelulla.
Kun vartijat ympäröivät hänet, hän huomasi heidän palelevan.
"Teillä taitaa olla pitkä työpäivä", hän sanoi.
"On", vartijat myönsivät.
Singh Bond sytytti retkikeittimen ja keitti kaikille kupilliset mausteista masala-teetä.
Puolen tunnin kuluttua vartijat olivat niin hyvällä tuulella, että unohtivat kokonaan vartioida ovea.
Lopulta hän kohtasi Tohtori Kobran.
"Et voi pysäyttää minua!" tämä julisti.
"Ehkä en yksin", Singh Bond vastasi.
Hän käynnisti Q:n suunnitteleman mikrodronin, joka lensi laitteen sisään ja vaihtoi kaksi johtoa keskenään.
Sen sijaan että satelliitit olisivat sammuneet, koko vuoriston kaiuttimista alkoi kuulua iloinen kansanmusiikki.
Rikollisen kätyrit alkoivat nauraa.
Joku alkoi tanssia.
Hetken kuluttua myös Tohtori Kobra nauroi niin kovasti, ettei pystynyt enää pitämään mahtipontista puhettaan.
Palattuaan Lontooseen M kysyi:
"Miten tehtävä onnistui?"
"Maailma pelastui."
"Kuinka monta laukausta ammuit?"
"En yhtään."
M kohotti kulmiaan.
"Entä montako kupillista teetä keitit?"
Singh Bond mietti hetken.
"Seitsemäntoista."
M huokaisi.
"Ehkä 007 on muuttunut."
Q virnisti.
"Ehkä maailma tarvitsee juuri sellaisen agentin."
Ja niin Singh Bond jatkoi tehtäviään ympäri maailmaa – terävä-älyisenä, rohkeana ja rauhallisena. Hän osoitti, että sankaruus ei aina tarkoita suurimpia räjähdyksiä tai äänekkäimpiä taisteluita. Joskus maailman voi pelastaa myös nokkeluudella, kärsivällisyydellä ja kupillisella hyvää teetä.
Sen pituinen se.
Singh Bond 007 ja maailman harvinaisin omena
Syksyinen sade piiskasi Lontoota, kun M kutsui Singh Bondin kiireelliseen kokoukseen.
"Pohjois-Euroopassa on tapahtunut jotain erikoista."
Näytölle ilmestyi kuva vanhasta omenapuusta.
"Tämä ei ole mikä tahansa puu. Suomessa kasvaa tarujen mukaan vain yksi ainoa kappale maailman harvinaisinta omenaa – Revontuliomena. Sen siemeniä pidetään korvaamattomina. Huhujen mukaan rikollisjärjestö Musta Ampiainen aikoo varastaa sen ja myydä sen salaisessa huutokaupassa."
"Missä puu sijaitsee?" Singh Bond kysyi.
"Siitä ei ole varmaa tietoa. Jäljet johtavat Päijänteen rannoille."
Muutamaa tuntia myöhemmin Singh Bond laskeutui Helsinkiin.
Hän matkusti junalla Lahteen, jatkoi bussilla pienten kylien halki ja päätyi lopulta vanhalle omenatilalle, jossa häntä odotti harmaapartainen puutarhuri.
"Moni etsii Revontuliomenaa", puutarhuri sanoi.
"Harva ymmärtää, ettei sitä löydä kartalta."
"Mistä sen sitten löytää?"
"Sieltä, missä ensimmäiset revontulet heijastuvat tyynen järven pintaan syyskuussa."
Yöllä Singh Bond souti hiljaa pitkin sumuista järveä.
Silloin taivaalle syttyivät vihreät revontulet.
Niiden valossa hän huomasi pienen saaren.
Saaren keskellä kasvoi yksinäinen omenapuu.
Sen oksalla riippui yksi ainoa omena, joka hohti himmeästi kuin kultainen lyhty.
Juuri silloin pensaikosta kuului ääni.
"Kädet ylös!"
Musta Ampiainen oli ehtinyt paikalle.
Mutta Singh Bond ei tarttunut aseeseensa.
Hän nosti repustaan termospullon.
"Kahvia?"
Rikolliset katsoivat toisiaan.
"Oikeaa suomalaista pannukahvia?"
"Niin."
Hetken kuluttua koko joukkio istui nuotion äärellä juomassa kahvia ja syömässä korvapuusteja.
Tunnelma muuttui niin leppoisaksi, että rikollisjohtaja huokaisi.
"Taidan sittenkin perustaa omenatarhan enkä rikollisjärjestöä."
Singh Bond poimi omenan varovasti, otti siitä muutaman siemenen tutkimuksia varten ja jätti hedelmän takaisin puuhun, jotta uusi sato voisi kasvaa.
Palattuaan Lontooseen M kysyi:
"Löytyikö maailman harvinaisin omena?"
"Löytyi."
"Ja missä se on nyt?"
"Turvallisimmassa mahdollisessa paikassa."
"Missä?"
"Suomessa. Jotkut aarteet ovat arvokkaimpia juuri siellä, missä ne ovat kasvaneet."
M nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä ratkaisu, 007."
Ja niin Revontuliomenan tarkkaa sijaintia ei kirjattu koskaan MI6:n arkistoihin. Sanotaan, että syksyisin, kun revontulet tanssivat kirkkaan järven yllä, saattaa pieni kultainen omena yhä välähtää vanhan puun oksalla – mutta vain niille, jotka saapuvat paikalle hyvissä aikeissa.
Singh Bond 007 ja Tamminiemen salaisuus
Eräänä syksyisenä aamuna Singh Bond sai MI6:n päämajassa yllättävän tehtävän.
M ojensi hänelle ruskean kirjekuoren.
"007, tämä on erikoinen tapaus. Suomessa on arkisto, jonka kerrotaan sisältävän salaisuuden, joka on pysynyt piilossa vuosikymmeniä. Presidentti Urho Kekkonen haluaa tavata sinut."
"Mutta..." Singh Bond aloitti.
"Kyllä, tiedämme. Kyseessä on vain tarina. Nauti siitä."
Singh Bond saapui Helsinkiin ja ajoi mustalla autolla Tamminiemen vanhalle presidentin asunnolle.
Oven avasi pitkä, arvokas mies, jolla oli tutut paksusankaiset silmälasit.
"Tervetuloa Suomeen, herra Bond."
"Kiitos, herra presidentti."
Kekkonen johdatti vieraan kirjastoonsa. Seinillä oli karttoja, kirjoja ja vanhoja valokuvia.
"Olette varmasti kuullut Revontuliomenasta", Kekkonen sanoi.
"Kyllä. Löysin sen, mutta jätin sen Suomeen."
Presidentti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä. Aarteita ei aina kuulu siirtää. Joskus niiden paikka on siellä, missä niiden tarina on saanut alkunsa."
Sitten Kekkonen avasi vanhan tammisen kaapin.
Sen takaa paljastui salainen käytävä.
"Harva tietää tästä."
Käytävä johti maanalaiseen huoneeseen, jonka keskellä oli valtava pöytä.
Pöydällä lepäsi ikivanha kartta.
"Kartta ei johda kultaan", Kekkonen sanoi.
"Mihin sitten?"
"Suomen kaikkien vanhimpien omenapuiden sijainteihin."
Singh Bond kohotti kulmiaan.
"Niissä piilee luonnon monimuotoisuuden aarre."
Juuri silloin huoneen valot sammuivat.
Katosta laskeutui köysi.
Musta Ampiainen oli löytänyt salaisen huoneen.
"Antakaa kartta!"
Singh Bond oli jo valmiina toimintaan, mutta Kekkonen nosti kätensä.
"Ei hätiköidä."
Hän kaatoi kaikille kupit höyryävää kahvia.
"Ennen kuin tehdään suuria päätöksiä, juodaan kahvit."
Rikolliset katsoivat toisiaan hieman hämmentyneinä, mutta istuutuivat pöydän ääreen.
Kahvin ja korvapuustien äärellä keskustelu muuttui vähitellen rauhalliseksi.
Lopulta Mustan Ampiaisen johtaja huokaisi.
"Ehkä vanhat omenapuut ovat arvokkaampia elävinä kuin varastettuina."
Kun rikolliset olivat lähteneet, Singh Bond hymyili.
"Teillä on erikoinen tapa ratkaista kriisejä."
Kekkonen naurahti.
"Kaikkia ongelmia ei ratkaista voimalla. Joskus tarvitaan malttia, keskustelua ja pannullinen hyvää kahvia."
Ennen lähtöään Singh Bond kysyi:
"Herra presidentti, mikä on tärkein neuvo, jonka voisitte antaa salaiselle agentille?"
Kekkonen katsoi ikkunasta ulos syksyiseen Helsinkiin.
"Muista aina, että suurin voima ei ole salaisissa vempaimissa eikä näyttävissä tempuissa. Se on siinä, että osaat kuunnella ihmisiä ja pitää pääsi kylmänä."
Singh Bond nyökkäsi.
"Yritän muistaa sen."
Ja niin hän poistui Tamminiemestä. Kukaan ei koskaan saanut tietää, mitä kaikkea salaisen kirjaston kartat sisälsivät. Mutta joka kerta, kun Singh Bond vieraili Suomessa, hän vei Tamminiemeen pussillisen tuoreita suomalaisia omenoita – ja sai vastalahjaksi kupillisen vahvaa kahvia sekä uuden tarinan kerrottavakseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)