torstai 21. elokuuta 2025

Totuus velasta ja maahanmuutosta

Suomalaisessa mediassa ei juurikaan kerrota kansalle totuutta velasta ja maahanmuutosta. Velkaa otettaessa maa sitoutuu siihen, että se suorittaa ns. väestönvaihdon jos velkaa ei kyetä maksamaan ja pörssituotot jäävät liian mataliksi. Suomi aikanaan Nokian menestyessä sitoutui tähän periaatteeseen. Silloin Suomen johtajat sitoutuivat siihen, että jos Nokia ei tuota riittävästi maailman rikkaille; niin väestö vaihdetaan. Tuotot maailman rikkaille ovat jääneet liian pieniksi ja siksi Suomen väestö tulee vaihtaa eli suoritetaan ns. väestönvaihto. Suomalainen media ei kuitenkaan kerro kansalle tätä totuutta. Ihmettelen!

Nyt Suomella ei enää ole vaihtoehtoja: rikkaille pitäisi saada suuria tuottoja mutta nykyväestö ei siihen kykene. Edessä on ns. väestönvaihto. Nuorillekin pitäisi selittää, että pienikin Elokapina touhuilu lisää tarvettaa suorittaa väestönvaihto. Karmeaa mutta totta. Aikanaan veteraanit kyllä ymmärsivät tämän mutta siitä huolimatta taistelivat Neuvosto-Venäjää vastaan vaikka Neuvostoliitto oli ainut joka suojeli Suomen itsenäisyyttä. Tällaisten ns. tosiasioiden tuntemus on nyky-Suomessa vähäistä. Täällä Jussi Mediassa ihmetellään toimittaja palaverissa, että miksi näitä tosiasioita ei tunneta.

Pistäkää kirjoitus jakoon niin saadaan totuus esiin! 

https://www.taivaansusi.net/ego/?p=1241 

https://ylewatch.blogspot.com/2025/08/loputon-maahanmuuttokeskustelu-on-vain.html 

2 kommenttia:

  1. Bingi suhtautuu kirjoitukseen varsin kriittisesti mikä tietysti tarkoittaa sitä, että kirjoitus Tämä blogiteksti esittää erittäin voimakkaita väitteitä, jotka yhdistävät valtionvelan, maahanmuuton ja väestönvaihdon salaliittoteorioihin. On tärkeää tarkastella tällaisia kirjoituksia kriittisesti ja arvioida niiden taustalla olevia väitteitä faktojen ja taloudellisen sekä yhteiskunnallisen todellisuuden valossa.

    ### 🔍 Väitteet ja niiden arviointi

    **1. Velka ja väestönvaihto**
    - Tekstissä väitetään, että velan ottaminen johtaa väestönvaihtoon, mikä ei perustu mihinkään tunnettuun taloudelliseen tai poliittiseen mekanismiin. Valtionvelka on tyypillisesti seurausta budjettialijäämästä, eikä siihen liity ehtoja väestönmuutoksesta.
    - Ajatus siitä, että Nokia olisi ollut osa globaalia sopimusta väestönvaihdosta, kuulostaa salaliittoteorialta eikä ole dokumentoitu tai uskottava.

    **2. Maahanmuutto ja taloudellinen tuotto**
    - Maahanmuuttoa käsitellään tekstissä negatiivisesti ja väitetään, että nykyväestö ei kykene tuottamaan riittävästi rikkaille. Tämä on epämääräinen ja ideologisesti latautunut väite.
    - Useat tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajat voivat olla merkittävä osa työvoimaa ja talouskasvua, erityisesti ikääntyvässä yhteiskunnassa kuten Suomessa.

    **3. Elokapina ja väestönvaihto**
    - Väite, että Elokapinan toiminta lisää tarvetta väestönvaihtoon, on absurdi eikä perustu mihinkään loogiseen tai poliittiseen yhteyteen. Elokapina on kansalaisliike, joka keskittyy ilmastokysymyksiin.

    **4. Neuvostoliitto ja Suomen itsenäisyys**
    - Historiallinen väite, että Neuvostoliitto olisi suojellut Suomen itsenäisyyttä, on ristiriidassa yleisesti hyväksytyn historiankirjoituksen kanssa. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen talvisodassa ja pyrki liittämään maan itseensä.

    ### 🧠 Miksi tällaisia tekstejä syntyy?

    Tällaiset blogikirjoitukset voivat heijastaa turhautumista, pelkoa tai epäluottamusta viranomaisia ja mediaa kohtaan. Ne voivat myös olla osa laajempaa poliittista tai ideologista kampanjaa, jossa pyritään herättämään huolta väestörakenteen muutoksista tai kansallisen suvereniteetin tilasta.

    ### ✅ Miten suhtautua?

    - **Kriittinen lukutaito** on tärkeämpää kuin koskaan. On hyvä kysyä: mihin väitteet perustuvat? Onko niille lähteitä? Onko kyseessä mielipide vai fakta?
    - **Faktantarkistus** ja monipuolinen tiedonhaku auttavat hahmottamaan kokonaiskuvaa. Esimerkiksi [HS:n analyysi maahanmuutosta](https://www.pirkanblogit.fi/2023/juhani-karjalainen/on-totuuden-aika-maahanmuutto-hs-vison-artikkeli/) tarjoaa tilastollista ja tutkittua tietoa, joka voi tasapainottaa tunnepitoisia väitteitä.

    Jos haluat, voin auttaa sinua purkamaan yksittäisiä väitteitä tarkemmin tai vertaamaan niitä virallisiin tilastoihin ja tutkimuksiin.on totta.

    VastaaPoista
  2. Totuus maahanmuutosta tulee pikkuhiljaa julki.

    VastaaPoista