tiistai 29. toukokuuta 2012

Väkivalta luonnollista ihmiselle

Ihmisen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluu väkivalta. Ihmislaji on harjoittanut metsästystä ja sotia jo tuhansia vuosia eli murhaaminen on verissä. Lisäksi ihmisen lähisukulaiset myös sekä sotivat että metsästävät ja murhaavat muutenkin. Suomi ei ole mitenkään poikkeuksellisen väkivaltainen maa. Monessa maassa käydään jatkuvasti sotaa ja kaikki ampuma-alan ystävät pääsevät sinne ammuskelemaan.

Väkivallan perussyyt lienevät ainakin osittain yhteiskunnan alistussuhteissa, jotka institutionalisoivat väkivallan. Lisäksi väkivalta on lähes kaikille yhteiskunnille tärkeä sekä alistussuhteiden rakentamiseksi että ihmisten pakottamiseksi kaikenlaiseen mihin he eivät muuten suostuisi. Satunnainen väkivalta vain sitten leimahtaa jossain yksilössä toiminnaksi, mutta sen perustavanlaatuiset syyt ovat muualla kuin yksilössä. Väkivalta on yhteiskunnallinen ilmiö ja tärkeä valtiovallan toiminnalle, koska väkivallan pelko antaa yhteiskunnalle oikeuden valvoa ja kohdistaa väkivaltaa yksilöihin. Valtion turvallisuusjärjestelmä ja itse valtio menettäisivät oikeutuksensa toimia, jos satunnaista väkivaltaa ei esiintyisi. Valtio tarvitsee siis väkivaltaa monessa mielessä toimiakseen ja ollakseen olemassa.
http://www.hs.fi/kotimaa/aihe/hyvinkaanammuskelu/

http://takkirauta.blogspot.com/2012/05/ammuskelua-hyvinkaan-malliin-osa-ii.html

http://timo-vihavainen.blogspot.com/2012/05/sivilisaation-vakivaltaiset-oireilut.html

http://ihmeitavilppumaassa.blogspot.com/2012_05_01_archive.html

http://shokkitutkimus.blogspot.com/2012/05/shokkianalyysi-hyvinkaan-joukkomurhaaja.html

http://pjarvinen.blogspot.com/2012/05/aseen-omistajalle-ankara-vastuu.html

http://finnsanity.blogspot.com/2012/05/missa-todellisuudessa-poliitikko-pekka.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/05/breivikin-taustavoimat.html

Ihminen on perimältään väkivaltainen laji ja siitä ei päästä mihinkään. Käytännössä ei ole paljoa tehtävissä, paitsi estää aseiden saanti ja sekin on käytännössä mahdotonta. Ihmisen väkivaltaisuus ei ole mitenkään poikkeuksellista eikä edes osoitus mielenterveysongelmista, koska se on lajin luonne.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti