sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kreikka ulos EU:sta

Eurosta eronsa myötä Kreikka joutuisi poliittiseen kriisiin ja jopa sortuvan valtion asteelle, mikä horjuttaisi koko Balkanin aluetta. Ero myös halvaannuttaisi EU:n yhdentymiskehityksen ja veisi pohjan koko unionin olemassaololta.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/euroopan-unioni/986-eu/105883-105883

Kreikan ero Eurosta lähenee. Kreikan ja koko Euron ja EU:n kohtalo on vaakalaudalla. Nykymuotoinen Euro on mahdotonta pitää pystyssä pidemmän päälle. EU ei voi mennä koko ajan kriisistä toiseen ja pelastuspaketista toiseen vaan kierre on pakko katkaista. Oma käsitys on, että kierre kannattaa katkaista mieluummin pikaisesti kuin pönkittää tilannetta niin kauan, että koko Eurooppa on henkitoreissaan ja käy rajua sisällissotaa.

Kreikan luhistuminen on väistämätön tosiasia. Kreikkalaiset ovat itse valinneet tiensä velkaannuttamalla taloutensa. Ainakaan Suomen voimilla ei Kreikkaa kyetä pelastamaan ja sama koskee myös monia muita maita kuten Espanjaa ja Italiaa. Eurooppa kokonaisuudessaan uskoi Ilmastonmuutoksen teologiaan ja nyt koko Eurooppa maksaa siitä hinnan. Ilmastonmuutosteologia on kallista. Auttaisiko paluu Islamiin?
http://jpoli.blogspot.fi/2012/07/co2-poistaminen-ilmakehasta.html

http://www.epc.eu/documents/uploads/pub_2851_armageddon_-_for_greece,_the_euro_zone_and_the_eu.pdf
Parlamentin puolustusvaliokunnan entinen puheenjohtaja Paul Quilés kutsuu ydinaseita kalliiksi hulluudeksi ja tyrmää puheet niiden ”henkivakuutusluonteesta”.
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/ulkomaat/2839671/ranskassa-keskustellaan-oman-ydinaseen-jarkevyydesta

Ranskallekin talouskriisi voi tarkoittaa suurvalta-aseman menettämistä. Ilman omaa ydinasetta Ranska ei ole enää suurvalta. Tosin Ranskan suurvalta-asema on ollut jo pitkään henkitoreissaan mutta oma ydinase on kuitenkin nostanut Ranskan ainakin pienehkön suurvallan asemaan. Ydinaseklubi on vieläkin vain harvojen ja valittujen klubi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti