lauantai 14. heinäkuuta 2012

Sanna Ukkola kerää säälipisteitä

Minä olin Erkko-median Jussi Halla-ahoa ja maahanmuuttokriitikoita vastustava punavihreä toimittaja, joka oksensi punavihermädättäjäideologiaansa lehtiin - ja sai netissä kuulla kunniansa. Halla-aho itse kirjoitti minusta muutaman - ehkä yhdeksän, kymmenen blogia - joissa hän kommentoi työtäni sävyyn, jota en itse ensimmäisenä allekirjoittaisi.
http://yle.fi/uutiset/sanna_ukkola_googlen_kynsissa/6210123

Ilta-Sanomat ja sen tuore politiikantoimittaja Sanna Ukkola ovat aloittaneet niin laadultaan kuin intensiteetiltään häkellyttävän kurakampanjan henkilöäni vastaan. Sannan "tutkiva journalismi" tarkoittaa sitä, että hän poimii sivustoni yhteydessä toimivalta keskustelupalstalta ("vieraskirja"), minuun mitenkään liittymättömältä Suomen Sisun keskustelupalstalta ja muilta foorumeilta vaihtelevien kirjoittajien tuottamia lauseenpuolikkaita ja sarkastisiksi vitseiksi tarkoitettuja heittoja, esittää ne Halla-ahon ja "halla-aholaisten" virallisina kantoina ja onnistuu maalaamaan minusta niin omituisen kuvan, että satunnainen kansalainen voi vain ihmetellä, miksi melkein 3000 pääasiassa koulutettua - ja sivustoani vuosikausia seurannutta - helsinkiläistä katsoi hyväksi äänestää minua kunnallisvaaleissa.
http://www.halla-aho.com/scripta/sanna_ukkola_ja_iltasanomat.html

Sanna Ukkola on kiistelty toimittaja ja hahmona herättää vahvoja tunteita.
Hommalaisten ja Ukkolan välisistä suhteista kertoo jotain sekin, että hän lienee ensimmäinen ja ainoa henkilö jolle on tehty oma hymiö foorumin smiley-kantaan. Käytettynä :sanna:-hymiö asettaa pienen kuvan hänen päästään tekstin sekaan joka ei juurikaan poikkea rivin korkeudesta normaalien hymiöiden tapaan.
http://wiki.hommaforum.org/wiki/Sanna_Ukkola

Sanna Ukkolan äiti on tunnettu kommunisti Tuulikki Ukkola (kok).
http://marttitulenheimo.fi/2010/05/kalliiseen-hintaan-sanoitus-tuulikki-ukkola/

http://fundamentti.blogspot.fi/2012/03/tuulikki-parfymoi-paskaa-ukkola-ja-4.html

http://jukkahelttula.blogspot.fi/2012/06/halla-ahon-tuomio-sataa.html

http://sakutimonen.blogit.fi/tag/sanna-ukkola/

http://hommaforum.org/index.php?topic=67213.0

http://kullervokalervonpoika.wordpress.com/tag/sanna-ukkola/

http://blogit.demari.fi/valta/2012/05/22/mehujaamies/

http://juffo.blogspot.fi/2012/07/mauno-ja-tellervo-koivisto.html

http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/07/paljonko-suomen-ero-eurosta-maksaa.html

http://jpoli.blogspot.fi/2012/07/sailas-suomi-maksaa.html

Sanna Ukkolan osuus alkaa 30 sek jälkeen.


Sanna Ukkolasta ei ole ESP dataa saatavilla.



3 kommenttia:

  1. Jungner roll-overista "Viedään asioita eteenpäin". Laturi sentään tunnusti ettei tiedä. Voi jumankekka... Ei tuolla porukalla ole siis näköjään mitään hajua. Ainoa kellä oli, olikin sitten Terho.

    VastaaPoista
  2. Default on se, ettei lainaa pysty maksamaan eli eräänlainen lainakohtainen konkurssi...

    Bailout on se, että esim. pankki pelastetaan konkurssilta maksamalla pankille valtiolta jokin iso rahasumma...

    Nämä ovat keskeisimmät ja yleisimmät pankkikriiseihin liittyvät käsitteet, ja jos kerran kaikki muut (paitsi perussuomalainen Terho) eivät näitä ymmärrä, on Suomen tilanne äärimmäisen huonoissa käsissä.

    VastaaPoista
  3. Jungner default käännöstä käytetään yleisesti tietokonealalla. Default tietotekniikassa tarkoittaa juuri oletusarvoa.

    VastaaPoista