torstai 24. maaliskuuta 2022

Suomi irti EU:sta

Nyt käynnissä oleva kriisi pitää hyödyntää siten, että Suomi irroitetaan EU:sta. EU on sekaisin, Amerikassa on dementikko Joe Biden Presidenttinä. EU:n voimat menevät Ukrainaan. Tälläinen tilanne on ihanteellinen sille, että Suomi revitään irti EU:sta. Nyt kansalaisliikkeiden tulee ryhdistäytyä ja tehdä kaikki voitava Suomen irroittamiseksi EU:sta. FIXIT on nyt mahdollinen. Meillä JPolissa on laadittu askelmerkit ja tarvittavat toimenpiteet on käynnistetty Suomen FIXITiksi.

Epävarmuuden lietsominen ja kaikenlainen valtion toimien vaikeuttaminen sataa FIXITin laariin. Irrottaminen (FIXIT) tulee olemaan julma ja järkyttävä tapahtuma, josta tullaan tekemään elokuvia ja lauluja. Kiertävät Trubaduurit tulevat laulamaan ja soittamaan FIXITistä vuosisatojen, jopa tuhansien ajan. Nyt Venäjällä on sellainen Presidentti vallassa, joka pystyy ja tahtoo vapauttaa Suomen kansan EU:sta ja NATO:n hallinnasta.

"Tarkasti" (oikeasti sinnepäin, mutta tarkasti kuulostaa fiksummalta) suunnatuilla ydiniskuilla voidaan lamauttaa vihollinen ja tehdä tilaa FIXITille.

http://anssijoutsenlahti.blogspot.com/2022/03/halla-aho-venajan-epaonnistumisista.html

EU luultavasti pyrkii nyt laajamittaisiin väestönsiirtoihin Ukrainan kriisin nojalla. EU haluaa, että jäsenvaltioiden etniset (eli kansalliset) identiteetit tuhotaan valtavalla maahanmuutolla). Ukrainan avulla saadaan rajat auki ja sitten alkaa todellinen väestönvaihto afrikkalaisella väestöllä. Aikaa tämän torjumiseen on vain vähän. Harmi, että suomalaiset eivät ymmärrä näitä asioita.

https://www.al-monitor.com/originals/2022/03/israels-energy-minister-talks-ukraine-global-energy-crisis-paris

http://jpoli.blogspot.com/2022/03/skynettia-ei-kyeta-pysayttamaan.html 

https://markkusiira.com/2022/03/24/ukrainan-kriisista-etela-kiinan-merelle/

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2022/03/vladimir-putin-ja-kulttuurin-synty.html

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2022/03/joe-biden-putinin-hyvantahtoinen-holmo.html 

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2022/03/ukrainan-sodan-synnyttamaa-huumoria.html

http://jussivaaralathoughts.blogspot.com/2022/03/muuttuiko-sodan-luonne-niin-etta.html 

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2022/03/usa-ja-cia-rahoittaa-bioase.html

https://www.theguardian.com/world/2022/mar/24/nato-leaders-agree-upgrade-weapons-supply-ukraine-russia 

http://natonalla.blogspot.com/2011/05/nato-ja-venaja.html

http://jpoli.blogspot.com/2022/03/naton-edut-ja-haitat.html 

2 kommenttia:

  1. Hyvä! Suomi irti Euvostoliitosta!

    VastaaPoista
  2. Kommentteja saa laittaa! Meillä ei sensuroida kuin selkeästi lainvastaiset kirjoitukset (eli suorat tappouhkaukset jne).

    VastaaPoista