torstai 7. maaliskuuta 2024

Greta Thunberg - satutettu lapsi

Greta Thunberg sairas autistinen lapsi, jota media höykyttää ja hyödyntää julmasti.

Ennen Rålamsbshovsparken tilaisuutta Greta oli oman koululuokkansa ulkopuolella pitänyt vain yhden julkisen puheen. Niin aikoihin, kun hän oli aloittamassa koululakkoa ilmaston puolesta, hän oli vasta toipumassa selektiivisestä mutismista, jota sairastaessaan hän oli johdonmukaisesti kieltäytynyt puhumasta kenellekään neljää läheisintä ihmistään lukuun ottamatta.

Voimme siis hyvin ymmärtää Malenan reaktion Oscarsteaternin pukuhuonekäytävällä, kun hän Gretan esiintymisen jälkeen purskahti itkuun. Hän ei itkenyt ilosta tai ylpeydestä vaan helpotuksesta, eikä kyyneleille tahtonut tulla loppua. Esityksen jälkeen hänen tyttärensä oli hymyillyt ”kauniimmin kuin olen koskaan nähnyt hänen hymyilevän”.

Greta Thunbergin esiintyminen yllätti myös ne, jotka eivät häntä ennestään tunteneet. Heti aluksi hän ilmoitti puhuvansa englanniksi ja kehotti ihmisiä ottamaan kännykkänsä esiin, kuvaamaan puheen ja julkaisemaan sen sosiaalisessa mediassa. Ihmiset naurahtelivat nuoren esiintyjän yllättävälle itsevarmuudelle, mutta kaivoivat kuitenkin kännykkänsä esiin ja tottelivat.
https://www.timovirtala.net/archives/6130

Ei, Greta ei ole messias, vaan vakavasti sairas lapsi, jota häikäilemättömät aikuiset riistävät. Meidän aikuisten ei tule antaa pahojen ihmisten riistää lapsia. Lapsille puhutaan kouluissa ilmastonmuutoksesta ja moni lapsi masentuu. Montako masentunutta lasta te riistäjät tarvitsette? Riittääkö miljoona mielisairasta lasta? Ei riitä, entä 2, 3, 5 vai 6 miljoonaa? Niin, ettehän te välitä.

Suomessa osa nuorista ei enää teidän propagandanne takia kykene enää syömään tavallista ruokaa. Te uskotte ilmastonmuutokseen! Ilmastonmuutos on kuitenkin vale, näin vain asiat ovat. Ja vaikka eivät olisikaan, ei Suomen lapset pysty maailmaa kuitenkaan pelastamaan.

”Aikaa on vähemmän kuin luulemmekaan. Epäonnistuminen merkitsee katastrofia. Tarvittavat muutokset ovat mittavia, ja meidän kaikkien on osallistuttava talkoisiin kaikilla elämänaloillamme. Rikkaista maista yksikään ei tee läheskään riittävästi.” Greta päätti puheensa painokkaasti: ”Aikuiset ovat pettäneet meidät, ja koska suurin osa heistä – lehdistö ja poliitikot mukaan lukien – sulkevat tilanteelta silmänsä, meidän täytyy toimia itse ja on aloitettava toimiminen tänään. Jokainen on tervetullut. Jokainen on tarpeellinen. Liittykää meihin. Kiitos.”

https://www.timovirtala.net/archives/6130

Minulla on unelma - minulla on unelma maapallosta, jossa aikuiset eivät käytä hyväksi vakavasti sairaita lapsia. Maailma - jossa lasten annetaan olla lapsia, eikä hyväksikäytettäviä hölmöjä. Vielä aikaa - lapsesi kysyy sinulta ilmastonmuutoksesta. Kerro lapsellesi suoraan, että ilmastonmuutos on vallanhimoisten aikuisten keksimä satu, jonka avulla he pyrkivät pääsemään valtaan. Mutta onneksi maailmassa sellaisia julkaisuja kuin JPoli, jotka kertovat totuuden.

Thunbergin vastaus oli tyly: ”We’ll be watching you.” Yleisöstä kuuluneet hajanaiset, epäilemättä yllättyneisyydestä johtuneet naurahdukset ja taputukset eivät tuoneet hänen kasvoilleen hymyn tai ironian häivääkään. ”Kaikki tämä on väärin”, hän jatkoi, silmin nähden surullisena, vihaisena ja tosissaan. ”Minun ei kuuluisi olla täällä. Minun kuuluisi olla koulussa, valtameren toisella puolella. Kuitenkin te tulette meidän nuorten luokse hakeaksenne toivoa. Kuinka kehtaatte! Te olette varastaneet unelmani ja lapsuuteni tyhjillä sanoillanne. […] Ihmiset kärsivät, ihmiset kuolevat, kokonaisia ekosysteemejä romahtaa, olemme ekologisen joukkotuhon partaalla. Ja ainoa, mistä te puhutte, on raha ja sadut ikuisesta taloudellisesta kasvusta.”
https://www.timovirtala.net/archives/6130

Ympäri maailmaa ihmiset huutavat! Me olemme saaneet tarpeeksemme. Minä kysyn teiltä, oletteko valmiit totaaliseen sotaan? Oletteko valmiita, sillä vaatii uskomattomia uhrauksia! Verta, ja suolenpätkiä!

JPolin toimitus vetoaa kansaan, että saadaan tämä kirjoitus viraaliksi ja leviämään valonnopeudella.

https://pjarvinen.blogspot.com/2019/08/greta-thunberg-ja-sydamen-asioita.html?m=1

http://oulun1.blogspot.com/2020/01/greta-thunberg.html

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2019/09/greta-ja-silmasymboliikka.html 

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2021/12/reservaatti.html 

https://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2024/02/kanto.html

http://juffo.blogspot.com/2023/02/jeesus-pelastaa.html 

https://kanto.media/2024/03/06/pahan-juuret-osa-1-esipuhe/

1 kommentti:

  1. Harvinaisen asiallinen teksti. Panee miettimään nykyajan hulluutta.

    VastaaPoista