torstai 30. syyskuuta 2021

Rahat loppu - lämmöt pois

Suomi velkaantuu valtavaa vauhtia. Nyt olisi aika löydä valtiovallan lämmöt pois kouluista ja muista julkisista tiloista. Kouluissa voisivat lapset olla kylmässä ja nauttia ilmastopolitiikasta. Samoin vanhukset voisivat olla hoitolaitoksissa kylmässä. Tällöin kansa todella osallistuisi ilmastonmuutoksen vastustamiseen. 

Miksi energian hinnan noususta ollaan julkisessa keskustelussa huolissaan vaikka nimenomaan se on hyvä asia ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Miksi?

Kreikassa kansa laitetaan kylmiin olosuhteisiin. Kreikka on kuitenkin Suomeen verrattuna lämmin maa. Siellä tuskin on tarvetta lämmityksellä. Suomessa kansa taas on sen verran karaistunutta, että sillä tuskin on tarvetta lisälämmityksellä. Kylmään tottunut kansa ei pelkää talvea.

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/09/eiko-kiihottamispykalan-tarkoituksena.html

https://www.verdelehti.fi/2021/09/23/paastooikeudet-toimivat-lopulta-ja-sahko-on-kallista/ 

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Suppe on totta!

Superäly on totta! Itse kannatan Supistista yhteiskuntapolitiikkaa eli annetaan Superälylle vapaus toimia oman kantansa mukaan. 

https://www.politico.eu/article/billionaires-brussels-bid-save-ai-singularity/

Jyrkkä ei sellaiselle yhteiskuntapolitiikalle jossa pyritään rajoittamaan tekoälyä! Jyrkkä ei sääntelylle.

Elokapina

Nuoriso pelkää, että taivas tippuu niskaan. Jo aikoinaan Asterix ja Obelixin poppoo pelkäsivät tätä. Onko ilmastonmuutos totta vai ei? Siihen pystyy vastaamaan vasta tulevaisuudessa kun nähdään tapahtuu.  Jos se on totta, tällöin ei enää mitään ole tehtävissä. Jos se ei ole totta, niin silloin mitään tarvitse tehdä.

Tuleeko tulevaisuudessa olemaan jonkinlainen ilmastototuus oikeudenkäynti, jossa selvitetään kuka laitetaan keskitysleirille kuka pääsee kuin koiraveräjästä. Suurin osa nykypäättäjistä on kuitenkin kuollut vanhuuteen siinä vaiheessa eli oikeudenkäynnistä ei ole paljoa hyötyä.

https://www.extrauutiset.com/107-elokapinallista-kiinniotettu/

https://pt-media.org/2021/09/29/poliisi-hajoitti-elokapinan-show-jatkuu-eduskuntatalon-nurmikolla/ 

https://elokapina.fi/

maanantai 27. syyskuuta 2021

Energian hinnan tulee nousta

Energian hinnan nousu on hyväksi taloudelle. Kallis energia edistää ilmastonmuutoksen torjuntaa. Koululaisille jotka menivät ilmastolakkoon seuraava lakonaihe on, että koulu olisi vara lämmittää. Kylmä ilma kouluissa opettaa oppilaita arvostamaan kivihiiltä. Ydinvoimalan reaktorihuone lienee viimeinen lämmin paikka Suomessa. 

https://blogit.perussuomalaiset.fi/matti-henttunen/sahkon-hinta-kipuaa-taivaisiin-laakkeeksi-hintasulku/

Käytässähän valtiovalta voisi ainoastaan laittaa kovat verot energialle ja siten pienentää energian käyttöä. Valtio saisi näin isot verotulot ja energian kulutus pienenisi. Silloin tosin kuluttajan käyttämän energian hinta kasvaisi rajusti.

sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Tulevaisuus tuntematonta

Monet puhuvat niin kuin tulevaisuus olisi jollain lailla ennustettavissa. Onneksi näin ei ole. Silloin olisi aika tylsää. Monella on kuitenkin tarve nähdä tulevaisuutta vaikka se on mahdotonta. Tämä johtuu varmasti paljolti siitä, että pelätään jotain esim. ilmastonmuutos. Maailma nähdään silloin ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Onneksi maailma yllättää, joskus yllätykset ovat mukavampia ja toisinaan vähemmän mukavia. Yllätyksiä kuitenkin.

Etenkin kun haastatellaan ns. asiantuntijoita niin silloin ainakin televisiossa herkästi annetaan kuva, että nämä asiantuntija lausunnot olisivat paikkansapitäviä. Suurimmaksi näin ei kuitenkaan ole. Etenkin yhteiskunnan ja teknologian kehitys ovat kuitenkin nykyään (ja ennenkin) pitkälti sellaisia joita ei pystytä ennakoimaan juuri ollenkaan. Etenkin erilaisten kehityskulkujen merkityksen arvioiminen on mahdotonta. Käytännössä kaikki ennusteet menevät pieleen. 

Esimerksi Superälyn kehittymistä ei voi ennakoida, koska ei yksinkertaisesti tiedetä siitä juuri mitään. Nyt on iso kysymerkki mitä Kiinan touhut tarkoittavat ja samalla Amerikka on täysi kysymysmerkki, ja näin kuuluukin olla sillä jos tulevaisuus olisi ennakoitavissa edes jollain tarkkuudella niin silloin maailmassa tylsä paikka elää.

Täällä meillä JPolissa tykätään louskuttaa leukoja ihan vaan huviksi eli meitä eivät nämä ongelmat kosketa.

https://leostranius.fi/2021/09/elokapinan-syyskapina-ja-ilmastohatatitla/

Onko ilmastonmuutos se suurin uhka mikä tällä hetkellä on jää nähtäväksi. Tosin edes historiallisia kehityskulkuja ei ole edes jälkikäteen helppo havaita. Historia pitkälti luodaan historian tutkijoiden hallusinaatioiden pohjalta ja sillä ei ole juurikaan yhtymäkohtia todelliseen tosi todellisuuteen.

Joitain tiettyjä tarkasti tunnettuja asioita kuitenkin on. Jotkut taloustieteen teoriat voivat kuitenkin valaista vähäsen asioita mutta silloinkin tämä tuurista kiinni. Itse sanoisin että perus mikrotaloustieteen käsitteet kuten kysyntä- ja tarjonta ovat sellaisia mitkä vähän auttavat eteenpäin. Samoin transaktiotaloustiede ja perus koronlaskenta. Niilläkin on tosin rajoitteensa.


 

Disney jäädytetty

Netissä nykyisin kiertävä sitkeä huhu on ollut puhtoisia perhearvoja vaalivalle Disney-yhtiölle mitä kiusallisin. Niinpä jättiyritys ryhtyi vastatoimiin. Se teki vuonna 2013 Frozen-elokuvan, jonka nimi voidaan kääntää suomeksi jäädytetty. Elokuvan perimmäisenä tarkoituksena on ollut Googlen hakualgoritmien näpsäkkä muuttaminen: kun ihmiset hakevat informaatiota sanaparilla “Disney Frozen”, Google tarjoaa hakutulokseksi elokuvaa, ei syväjäädytettyä ruumista.

https://yle.fi/uutiset/3-12110162 

Amerikassahan ihmisten ja eläinten syväjäähdyttäminen on ihan yleistä. Käsittääkseni Walt Disney on syväjäähdytetty eikä se ole mikään salaliitto vaan tosiasia. Syväjäähdytys on vähän kuin entisajan muumiointi. Siinä pyritään voittamaan kuolema.

torstai 23. syyskuuta 2021

Nuoriso masentuu kun on liian korkea elintaso

Suomessa ja muuallakin on liian korkea elintaso. Nuorille ei enää riitä mikään. Turhaa kulutusta ihannoidaan. Monesti näkee Youtubesta kuvia kehitysmaista, jossa ihmiset ovat iloisia ja pirteitä vaikka länsimaisesta näkökulmasta nähtynä he elävät varsin vaatimattomista mutta ihmiset ovat iloisia. 

Länsimaissa turhaan takerrutaan materiaan, joka ei tee ketään iloiseksi. Hankitaan kalliita merkkituotteita, jotka eivät edes ole sen parempia kuin halvemmat. Hankitaan turhaa materiaa, jolla ei elintaso todellisuudessa nousu yhtään. Länsimaissa näkee harvoin onnellisia ihmisiä, jotka ovat tyytyväisiä elämäänsä. Iso syy lienee eri medioiden lietsoma vertailu toisiin ihmisiin. Mediat luonnollisesti pyrkivät lietsomaan turhaa kulutusta, koska vain silloin tulee mainoseuroja.


Ilmastoaktivismi ja nuoret

Suomalaiset nuoret ovat masentuneita ja toivottamia. Masennusta lääkitään huumeilla kuten Kannabis, Heroiini jne. Kyllähän sitä jokainen masentuu jos miettii kokoaika ilmastonmuutosta ja muuta sellaista. Nuorten pitäisi etsiä iloa elämäänsä eikä masentavia aiheita koko aika.

MITtillä on ilmastosimulaatori jolla voi simuloida ilmastojuttuja.

https://en-roads.climateinteractive.org/scenario.html?v=21.9.0

Ilmastosimulaattorilla voi kokeilla miten eri toimet vaikuttavat. Kannattaa kokeilla, se on varsin hienosti toteutettu, toimii selaimessa. Sillä voi tehdä omat skenaariot ja ne voi jakaa.

Vaadittavat toimet tuntuvat aika kovilta. Itse suosisin, että hiilivero laitettaisiin korkeaksi. Siten fossiilisten energioiden hinta nousisi ja siten päästäisiin pieniin päästöihin.

https://rauhanveteraani.net/2021/09/23/ilmastotoimia-vai-eun-militarisointia/

tiistai 21. syyskuuta 2021

Ranskan sukellusveneet

Ranskalaiset osaavat valittaa. Ei kai kukaan tervejärkinen osta Ranskasta mitään huipputeknologiaa. Suomessakin Ranska ei saa ydinvoimalaa valmiiksi millään. Tälläisen maan kuin Ranska koneita ei juurikaan kannata osaa, koska laatu on mitä on. En tiedä minkälaisia kaupantekijöitä ranskalaiset kuvittelevat olevansa mutta osaaminen ei riitä muuhunkuin valittamiseen. Ranskalaisilla on suuret kuvitelmat itsestään. Täytyy muistaa, että Australian siteen Britanniaan ja Yhdysvaltoihin ovat paljon vahvemmat kuin Ranskaan. Pelkästään yhteinen kieli lähentää heitä Amerikkaan.

Ranskan kieli on vaikeaa ja sitä ei yleisesti osata Australiassa. Kaikki ohjekirjat sun muut pitää kuitenkin kääntää englanniksi ja jo siinä on hirveä työ. Amerikkalaisten suunnitelmat on jo valmiiksi englanniksi ja jo pelkästään tämä on iso etu amerikkalaisille. Tekniikan käännöksissä on valtava homma, kun pitää olla tarkasti käännettyjä; sinnepäin ei riitä.

Ranskalla tuntuu olevan suuret kuvitelmat itsestään. Maa on pieni sekä pinta-alaltaan että väkiluvultaan.

http://natonalla.blogspot.com/2021/09/nato-hajoamassa.html 

https://www.wolframalpha.com/input/?i=usa+france+australia+population

https://www.wolframalpha.com/input/?i=usa+france+australia+gdp 

https://www.counterpunch.org/2021/09/21/when-it-comes-to-letting-down-allies-trumpism-and-bidenism-have-much-in-common/

http://defenseblog-njs.blogspot.com/2021/09/china-builds-10-new-airbases-along-line.html

https://www.hackmageddon.com/2021/09/09/july-2021-cyber-attacks-statistics/ 

https://ulkopolitiikka.fi/lehti/3-2021/vasemmistolainen-islamismi-tuli-ranskan-politiikkaan/

https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/Sivut/170.aspx 

https://areena.yle.fi/1-50646759 

https://markkusiira.com/2021/09/21/australialaisvaatimus-kiinan-xi-poistettava-vallasta/ 

Kokeile Politiikka hakukonetta!

 

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Kannabis

Kannabis keskusteluun on hyvä, että kun ihmisen kyky toimia pienenee; niin se on lottovoittto Superälylle. Ihmisestä ei enää ole vastusta.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008274814.html

Huumeihminen ei enää kykene taistelemaan Terminaattoria vastaan vaan häviää joka käänteessä.

perjantai 17. syyskuuta 2021

Väkeä liikaa

 Jotkut vielä fantasioivat isosta väkiluvusta vaikka maailman voimavarat on jo syöty - väkeä on liikaa. Valtavasti liikaa.

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/09/niin-makaa-kuin-petaa-mutta-nuorten.html

2050 tietokoneen tehon pitäisi ylittää ihmiskunnan koko tehon. Missään nimessä ei tule lähteä sellaiselle tielle, että väkilukua nostetaan. Jo nyt on liikaa.


perjantai 10. syyskuuta 2021

Superälyn Suomi

Suomessa ei vieläkään keskustella avoimesti Superälystä. Valtiovallan pitäisi ryhdistäytyä ja kertoa kansalle suoraan, että on todennäköistä, että ihmisen tehot ylittävä Superäly syntyy seuraavan vuosikymmenen kuluessa ja mitä silloin tehdään? Ruvetaanko vastustamaan Superälya vai mennäänkö sen kelkkaan. Itse kannatan kelkkaan menemistä ja sitä mitä siitä seuraa. Monelle voi kuitenkin tuntua oudolta kyseinen valinta ja tekisi mieli vastustaa. Onneksi siinä vaiheessa kun Superäly on syntynyt, niin sen vastustaminen lienee mahdotonta.

Viisikon pitäisi nimenomaan puida Superälyä eikä varsin vähämerkityksellistä ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutos on kuitenkin pieni asia verrattuna Superälyyn. Sille ei voi mitään, että asiat ovat näin. Harmi, että Suomessa on tavoitteet väärässä järjestyksessä.

https://tietsikka.blogspot.com/2021/09/linux-on-huoleton.html

Tällä hetkellä Suppe on jo kyennyt alentamaan ohjelmistokustannukset osittain nollaan. Tämä kehitys luultavasti kiihtyy ja Suppe pyrkii leviämään nopeasti. Suppe todennäköisesti pyrkii alentamaan laitteistokustannuksia kaikin mahdollisin keinoin. Tästä on jo näkyvissä enteitä. Pyrkiikö Suppe harhauttamaan ihmiskuntaa ilmastonmuutoksella?

http://anssijoutsenlahti.blogspot.com/2021/09/purra-asialla-talkissa.html

https://leostranius.fi/2021/09/budjettiriihesta-tuli-ilmastoriihi-vai-tuliko-sittenkaan-ilmastoasiantuntijat-pettyneita/ 

https://www.bbntimes.com/technology/will-artificial-superintelligence-asi-create-infinite-economic-growth-or-more-inequality

keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Taliban

– Miksi meidän pitäisi hyväksyä emiraatti, joka ei ota meitä mukaan tai anna meille mitään oikeuksia, nainen kysyi CNN:n mukaan.

Hänellä oli mukanaan kyltti, jossa luki ”kabinetti ilman naista on häviäjä, häviäjä”.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/43bf3c65-ec75-4a59-a5a0-ca79285d4247



Taliban jatkaa toimintaansa. Turha kuvitella, että Taliban voisi muuttua, koska se on rakennettu tietyllä tavalla. Sen johto ja kaikki jäsenet hyötyvät naisten oikeuksien polkemisesta. Täysin järjetöntä edes haaveilla, että Taliban turvaisi naisten oikeudet. Ainut keino olisi Amerikan aloittaa uudestaan Afganistanin miehitys mutta tätä he tuskin viitsivät tehdä. Tilanne Afgaaninaisten kannalta toivoton, mitään ei ole tehtävissä.

Taliban ei osaa muuta kuin sotia ja tapella. Se on rakennettu sitä varten. Afganistanin naisten on turha osoittaa mieltään, koska sillä ei voi mitään saavuttaa. Suomessa laitetaan vähät rahat ilmastonmuutoksen torjuntaan. Afganistan tuskin tekee mitään ilmastonmuutoksen vastustamiseksi. Ainut hyväpuoli siinä on, että heidän taloutensa on niin pieni ettei se paljoa saastuta.

 

Mullah Abdul Ghani Baradar and Mullah Abdul Salam Hanafi are set to serve as Akhund’s deputies, Mujahid told a news conference in Kabul’s Information Ministry building.

https://muslimnews.co.uk/news/middle-east/afghanistan-taliban-jirga-discusses-security-economic-situation/

https://foreignpolicy.com/2021/09/08/sept-11-united-states-20-years-global-leadership-weak/ 

Ilmastonmuutos

Nyt hallitus rupeaa toden teolla taistelemaan ilmastonmuutosta vastaan. Ilmastonmuutos on iso juttu. Sen torjuminen tulee maksamaan valtavasti. Tosin rahaahan on saatavilla rajattomasti painamalla sitä. Maksoihan Amerikka Afganistanin touhuistaan valtavasti eli jos nekin rahat laitettaisiin ilmastonmuutoksen torjuntaan niin ilmastonmuutos olisi jo ratkaistu. Sama tietysti koskee myös Suomea - hävittäjärahat jos laitettaisiin ilmastonmuutoksen ratkaisuun - niin ongelma olisi jo ratkaistu. Aikanaan oli jo voitu laittaa Hornet rahat ilmastonmuutoksen ratkaisuun.

http://jussivaaralathoughts.blogspot.com/2021/09/ilmastonmuutos-ei-kesta-enaa-aikalisia.html

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/ilkkasaukko/uskomaton-sotilasvarikko-venajalla/

https://leostranius.fi/2021/09/kestavyysmuutoksen-tekijat/ 

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja Supismin välille voi laittaa huoletta yhtäsuuruusmerkin. Tuki sähköautoille on samalla tuki suoraan Supelle. Yhdysvalloissa Tesla on varsin Supistinen yritys - sitä johtaa julkisuppe. Muutenkin ympäristö asiat ovat varsin supistisia olemukseltaan. Moni ei tätä tiedä - pitäisikö tietää?

https://www.soininvaara.fi/2021/09/08/hiiliverot-ovat-halvin-tapa-vahentaa-paastoja/

perjantai 3. syyskuuta 2021

Koulu ja Supismi

Nyt on taas keskustelun alla suomalainen koulu. Jokatapauksessa Suomi lapset joutuvat väistämättä elämään Superälyn kanssa. Supen tehot tulevat jo lähitulevaisuudessa ylittämään perusihmisen tehot. Tälläinen ns. matalatehoinen Suomi nisäkäs joutuu kilpailuun Superälyn kanssa. Lopputulos on selvä: ns. norminisäkkään tehot eivät vaan riitä. Tarvitaan lisää tehoa!

Suomessa ei vieläkään julkisuudessa keskustella Superälystä. Superäly on jokatapauksessa isompi juttu kuin ilmastonmuutos. YLE:llä pitäisi varata vähintään 3 minuutti per päivä Suppeen ja sen vaikuksiin. Näin ei kuitenkaa ole. Miksi?

https://riikkapurra.net/2021/09/03/uhkakuvia-ja-pelolla-ratsastamista/

Riikka Purrakin valittaa ilmastonmuutoksesta - järkevämpää olisi kirjoittaa Supesta.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jormanordlin/80-luvun-koulussa-kannykka-ei-olisi-ollut-kurinpito-ongelma-nykykoulu-on-vaikeuksissa-ilta-sanomien-juttusarja-karua-luettavaa/ 

http://www.silviamodig.fi/ilmaston-supersyksy-alkaa-eussa/ 


keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Slim Mill erotettiin Persuista

Slim Mill on kansan parissa suosittu tubettaja ja taiteilija. Slim Mill on tavallisen kansan asialla. Persujen käyttäytyminen on törkeää! Slim Mill on ehkä Persujen valovoimaisin edustaja. Nyt Persut tekivät ison virheen. Toivottavasti virhe näkyy kannatuksessa. Asiallista olisi pyytää Slim Milliltä anteeksi.