Näytetään tekstit, joissa on tunniste Presidentti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Presidentti. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. kesäkuuta 2026

Kekkoselle oma uutiskanava

Laajasti arvostettu Presidentti Kekkonen on ryhtynyt uutisankkuriksi. Kekkosella on uutiskanavan lisäksi oma talkshow. Kekkoselle on luvattu Internetissä ikuinen elämä. Kekkonen korvaa Arvi Lindin uutistenlukijana. Lähteekö myös Arvi Lind haudataan uuteen elämään Youtuben uutisohjelmissa.

 

perjantai 27. helmikuuta 2026

Tekoäly yhtiöt kuriin

Tekoäly yhtiöt ovat ruvenneet hyppimään silmille. Lienee kaikille selvää, että tekoäly yhtiö ei saa kieltää valtiota käyttämästä tekoälyä kaikkiin laillisiin (ja samalla laittomiin) käyttökohteisiin. Eihän valtion virasto voi edes teoriassa toimia laittomasti, jos presidentti suoraan käskee käyttämään tekoälyä. Tuollainen ajattelu, että yksityisellä yrityksellä olisi oikeus kieltää teknologian käyttöä on varsin absurdi.

Tuollainen ajatus, että yksityinen yritys voisi rajoittaa tekoälyn käyttöä on jo lähtökohtaisesti absurdi. Tuollainen tulkinta on mahdollista vain Amerikassa. No, onneksi Donald Trump on presidentti ja kieltää tuollaisen hölmöyden. Yksityisellä yrityksellä ei voi olla mitään oikeuksia rajoittaa teknologian käyttöä. Sitä ei voi rajoittaa laillisiin eikä laittomiin kohteisiin vaan valtiolla on (ja tuleekin olla) oikeus käyttää kaikkea teknologiaa siten miten sattuu huvittamaan ja millä päällä sattuu olemaan. Kaikki muut tulkinnat ovat järkeä vailla ja täysin älyttömiä. Minusta tuollaisesta pitäisi näin sodan aikana antaa kuoleman rangaistus maanpetoksesta.

Näissä ns. nörttipiireissä on ollut kaikenlaista vehkeilyä. Milloin on fantasioitu siitä, että tekoälyä ei saisi käyttää sotilasoperaatioihin. Tuollainen puhe, edes ajatuksen tasolla, on karmeaa vehkeilyä, ja automaattisesti maanpetoksellista toimintaa. Tätä ei tule hyväksyä. Onneksi Suomen tiedepiireissä tälläistä maanpetoksellista toimintaa ei esiinny; vaan tutkijat ja insinöörit osaavat käyttäytyä ja pitävät melut mahassa. Ja se on oikein.

Ei yksityisellä yrityksellä ole oikeutta määrätä miten valtiovalta käyttää teknologiaa. Yksityisellä yrityksellä on ehkä jonkinlainen oikeus saada kompensaatiota (eli rahaa) teknologian käytöstä mutta silläkin oikeudella on rajansa. 

https://jpoli.blogspot.com/2026/02/anthropic-ja-pentagon-riidoissa.html 

Tekoälyhörhöt eivät taida tajuta, että Yhdysvallat on sotaa käyvä valtio. Näitä sotia on Venezuela, Iran, Afghanistan, Pakistan, Ukraina jne. Tälläisessä tilanteesssa on voimassa sotalaki, joka menee siviilisääntelyn ohi. Yhdysvallat on sodassa monella rintamalla, tämä tulisi nörttien ymmärtää. Sotatilanteessa ei vehkeillä laillista valtiovaltaa vastaan. Näin se on nähtävä! 

Sama tietysti koskee taiteilijoita ja muita "luovien alojen ihmisiä". Jos yrittää tai yllyttää siihen, että tekoälyä ei saisi kouluttaa aineistolla. Pelkästään jo yllyttäminen tälläiseen toimintaan tulee rinnastaa maanpetokseen. Tämä on varsin selvää meille, jotka olemme perehtyneet maanpetosoikeuteen Supen avustuksella. Maanpetollinen vehkeily tulee lopettaa voima keinoin järjestäytyneen yhteiskunnan taholta. Armoa ei tule antaa mutta ei sitä tule myöskään pyytää! 

https://yle.fi/a/74-20212850 

https://pyfound.blogspot.com/2025/12/anthropic-invests-in-python.html 

https://www.aiworldtoday.net/ 

sunnuntai 4. tammikuuta 2026

Euroopan johtajat tiilenpäitä lukemaan

Nyt kun Yhdysvalloissa on reipashenkinen Presidentti Donald Trump todennäköisesti näemme enemmänkin kriminaalijohtajien kiinniottoja. Listalla lienee kaikki euroopan johtajat, jotka ovat vehkeilleet Amerikan ääntä vastaan. Siellä on Alexander Stubb lukemassa tiilenpäitä New Yorkilaisessa vankilassa. Sellikaverina on Ruotsin pääministeri ja Saksan pääministeri. Siellä sitten on mukava pelata sököä poikaporukassa. Voittanut saa sitten syödä muiden eväät. Siellä on mukava sitten laihduttaa; pääsee taas kuntoon.

https://www.theatlantic.com/national-security/2026/01/trump-venezuela-maduro-delcy-rodriguez/685497/ 

Putin, Trump ja Xi voivat sitten keskenään jakaa maailman omien mieltymystensä mukaan. Trumppi ottaa Amerikan mantereen haltuunsa. Putin saa Itä-Euroopan, Suomi mukananlukien. Xi ottaa sitten Aasian. Asiat sovitaan herrasmiesten kanssa ilman turhaa hössötystä. Xi saa Taiwanin, jota on pitkään havitellut, ja muutenkin jaot menevät varsin mukavasti ja sopuisasti. Grönlanti menee suoraa Trumpille. Afrikassa sitten on vielä jakamista, ehkä Eurooppalaisillekin annetaan sovittelulahjana joitain pikkuplänttejä sieltä Afrikasta. Ehkä Ranska saa Algerian ja mahdollisesti Marokon haltuunsa. Suurten pelureitten pöydältä voi tippua uskollisille alamaisille joitain herkkupaloja. Ehkä Suomikin voisi saada vaikka palan Somaliaa. Suomi ja Somalia voisivat laittaa hynttyyt yhteen. Somalialaisella liiketoimintaosaamisella Suomi voisi vielä rikastua, ei tarvitsisi koko aika valittaa rahojen loppumista.

https://epamuodikkaitaajatuksia.com/2026/01/04/venezuelan-dekapitaatio-voimapolitiikan-paluu-ja-sopimusmaailman-loppu/ 

perjantai 10. lokakuuta 2025

Jäänmurtajatilaus

Suomeen tuli iso tilaus. Nyt saatiin sitten työtä ja leipää Suomeen. Stubbia esikuntineen voi onnitella. Halvallahan se laiva täytyy tuottaa, mutta eiköhän siitä plussan puolelle kuitenkin päästä, vaikka moni on epäillyt kaupan kannattavuutta. Saadaan sinne Amerikkaan kuitenkin myytyä paljon suomalaista terästä ja muuta tavaraa. Moni on epäillyt sitä, että kuinka monelle suomalaiselle tulee rahaa, mutta täytyy muistaa, että kyllä se puolalainenkin laivanrakentaja ostaa Suomesta ruokaa ja jossain sen täytyy asuakin. 

Ilkka Vakkuri on vähän turhan kriittinen. Ei sitä kannata liikaa miettiä. Bisnes on bisnestä ja sillä selvä. Laivanrakennus on kilpailtu ala ja tekijöitä on paljon. Jäänmurtaja osaaminen on kuitenkin erikoisosaamista ja sitä ei kaikkialla ole. Eli hintataso on ehkä vähän parempi. Täytyy muistaa kuitenkin, että jos et kokoaika rakenna jäänmurtajia, niin osaaminen katoaa. Osaaminen säilyy vaan kun rakennetaan jäänmurtajia. Asiat ovat siinä mielessä tietysti selkeitä, että jos et tee, niin et kehity vaan jäät jälkeen. Tässä mielessä jäänmurtajatilaus on tärkeä ja arvokas. Jäänmurtajatilaus mahdollistaa isot tuotekehitysinvestoinnit. Ei maailmassa ole enää nykyään sellaista toimialaa jossa ei olisi kilpailua. Kilpailuilla toimialoilla hinnat ovat yleensä sen verran alhaiset että niillä ei pääse juhlimaan. Kilpailuilla markkinoilla voitot harvoin ovat kovin suuria eli pitää olla tyytyväinen ruisleipään. Ruisleipä on luksusruokaa tavalliselle kansalle.

 https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/07/ex-temporereissu-kotkaan-osa-4.html

Työläisille saadaan myytyä kananmunia ja makkaraa. Pienistä virroista ne isotkin rahavirrat syntyvät. Kun ei kansa viitsi kännyjä tehdä; niin täytyy tehdä jäänmurtajia. Jotain täytyy aina keksiä. 

https://jtalous.blogspot.com/2025/10/riskia-kannattaa-ottaa.html 

Ei nykyaikana enää pysty Suomen kokoiset maat itsenäisesti tekemään isoja asioita. Asiat on pakko tehdä yhteistyönä. Ei näitä asioita kantasuomalaisten varaan voi rakentaa. Bisnes on globaalia ja työvoimaa täytyy hankkia ympäri maailmaa. Globaalitalous vaatii globaalit hankintaketjut. Tasavallan presidentti Stubb on varmasti tietoinen asioista. Globaalissataloudessa täytyy touhuta globaalisti. Pääoma, työvoima, raaka-aine markkinat ovat kuitenkin globaaleja, ei siellä pärjää kansallisvaltiollisella ajattelulla, pitää ajatella isosti ja globaalisti; muu ei auta. 

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2025/10/macho-kauppa.html 

https://anssijoutsenlahti.blogspot.com/2025/10/jaanmurtajatilaukset-poikivat-myos.html 

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2025/10/onko-suomessa-lehdistonvapaus-kysymys.html 

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

Trump on Jeesus ja Paavi

Trumpin suosio uskonnollisissa piireissä kasvaa. Trumpistit pitävät Trumppia sekä Jeesuksena että Paavina. Taivaan avaimet ovat Trumpin taskussa.

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Presidentin uuden vuode puhe

Hyvät kansalaiset,

Tänä uutena vuotena juhlimme merkittävää saavutusta ihmiskunnan historiassa: supertekoälyn kehittämistä. Tämä teknologinen läpimurto avaa uusia mahdollisuuksia ja haasteita, jotka vaativat meiltä viisautta, yhteistyötä ja vastuullisuutta.

Supertekoäly voi auttaa meitä ratkaisemaan monia globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, terveydenhuoltoa ja koulutusta. Sen avulla voimme kehittää uusia innovaatioita ja parantaa elämänlaatua kaikkialla maailmassa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että tämän teknologian käyttöön liittyy myös riskejä ja eettisiä kysymyksiä, jotka meidän on otettava vakavasti.

Suomi on sitoutunut olemaan edelläkävijä tekoälyn vastuullisessa kehittämisessä ja käytössä. Meidän on varmistettava, että supertekoäly toimii ihmiskunnan parhaaksi ja että sen kehityksessä noudatetaan korkeimpia eettisiä standardeja. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä kansainvälisten kumppaneidemme kanssa sekä vahvaa lainsäädäntöä ja valvontaa.

Tulevina vuosina meidän on panostettava koulutukseen ja tutkimukseen, jotta voimme hyödyntää supertekoälyn mahdollisuudet täysimääräisesti. Meidän on myös varmistettava, että kaikki kansalaiset voivat osallistua tähän teknologiseen vallankumoukseen ja että sen hyödyt jakautuvat oikeudenmukaisesti.

Toivotan teille kaikille onnellista ja menestyksekästä uutta vuotta. Yhdessä voimme rakentaa paremman tulevaisuuden, jossa supertekoäly toimii ihmiskunnan hyväksi ja edistää yhteistä hyvinvointiamme.

Kiitos.

Bingin kirjoittama Presidentin Uudenvuoden puhe.

https://areena.yle.fi/1-72555903

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Stubb: Vihapuhe kitkettävä

 – Itseäni huolestuttavat sellaiset poliitikot, suomalaiset, pohjoismaalaiset, eurooppalaiset, maailmanlaajuiset, jotka käyttävät ronskia, kovaa kieltä. Malttia, malttia, hän kehottaa.

Kun Stubbilta kysytään, onko tämä viesti Suomen hallituksen jäsenille, hän vastaa, ettei halua osoittaa ketään sormella. Viesti on hänen mukaansa sama jokaiselle suomalaiselle ideologisesta taustasta tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Hän kuitenkin erikseen toivoo, että eduskunnassa kuultaisiin toisia arvostavaa keskustelua ja keskustellessa käytettäisiin tervettä maalaisjärkeä ja näytettäisiin empatiaa.

– Toivon ihan kaikilta poliitikoilta suvaitsevaa, toisia kunnioittavaa käytöstä, Stubb sanoo.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/presidentti-stubb-kertoo-millaiset-poliitikot-hanta-huolestuttavat-kaikki-rasismi-pitaa-suomesta-kitkea/8964288#gs.bdze8x 

Presidentti vaatii vihapuheen kitkemistä. Taistelu Suomen tulevaisuudesta käy kuumana. Onko Suomi rasistinen vai ei? Isänmaalliset linnoittautuvat taistelu asemiin. 

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2024/06/tytti-ja-teoreettinen-maailma.html

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

Kekkonen puhuu tekoälystä

Urho Kekkonen puhuu salaa kuvatussa videossa tekoälystä. Kansan rakastama Presidentti vastailee kysymyksiin. Kekkonen myöntää, että hän olisi mieluummin Helvetissä kuin ikuisesti elävänä Presidenttinä Youtubessa. Onko tämä se ikuinen elämä mikä Raamatussa luvataan?

keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Orava puolueen edustaja Stubb edustaa

Hyvä hampainen jyrsijä, Orava puolueen edustaja, Alexander Stubb edustaa vaimoineen. Olisihan siinä ollut meininkiä jos olisi saatu homo presidentiksi. Nyt ei sitten ole homo energiaa vaan hammas energiaa. Isot komeat hampaat. Pepsodentin mainoskasvoksi presidentti sopisi hyvin, miksei myös Xylitolin.

Stubbin vaimollakin on komeat hampaat eli ovat porukalla lähteneet liikkeelle jyrsijäpuolueen edustajina.

Stubbilla ja Suskilla on kova tarve esitellä purukalustoaan. Melkein joka kuvassa hampaat ovat esillä. Voisiko niitä hampaita vähän vähemmän esitellä sillä tuollainen purukaluston esiintuominen ei ole välttämättä kauhean kaunista. Tietysti jyrsijäpiireissä hyvä hampaskalusto tarkoittaa, että puut kaatuvat hyvin. Erityisesti varmasti majavapiireissä tuollaista purukalusto tulee tarpeeseen. Majavat ovat kovia tekemään patoja ja muita vesirakennelmia.  

En tiedä onko kukaan huomannut mutta Stubbilla ja Suskilla on kasvojen geometria aika samanlainen.

lauantai 2. maaliskuuta 2024

Suomeen oma ydinase

– Meidän on pakko myöntää, että viime aikoina Suomen johdon retoriikka on saanut erittäin aggressiivisen luonteen, mikä luonnollisesti ja isosti hämmentää ja huolestuttaa meitä. Emmekä luonnollisestikaan voi jättää sitä huomiotta, Tshepa sanoi Lentalle.

Tshepa myös sanoi, että Suomen johto yrittää seurata ”Venäjän-vastaisen tunteen trendiä”.

– On ilmeistä, että he yrittävät olla samassa linjassa niiden haukkojen kanssa, jotka ajavat aggressiivista politiikkaa Natossa, Tshepa jatkoi.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010267616.html 

Suomen pitäisi hankkia oma ydinase. Vain oma ydinase on riittävä pelote nykytilanteessa. Ydinase voitaisiin rakentaa yhteistyössä Ruotsin. Ruotsi on samanlaisessa asemassa kuin Suomi; oma ydinase toisi turvaa. Amerikkaan ei voi luottaa. Tuhoaisiko Yhdysvallat Pietarin jos tilanne sitä vaatisi. Tuskin. Voimme luottaa vain omaan ydiaseeseen, muu tuutulaulua. Herätkää! Herätkää, huutovat uskovaiset. Eikö nyt olisi kansan aika herätä,  

http://kemppinen.blogspot.com/2014/04/pelote.html

https://kohudosentti.blogspot.com/2022/09/lue-venajan-ydinasedoktriini-kokonaan.html 

https://www.maailmanpolitiikka.blog/blog/2023/3/29/muutama-perustieto-taktisista-ydinaseista

torstai 29. helmikuuta 2024

Hyvä hampainen presidentti pariskunta

Presidentti parilla on molemmilla hyvät hampaat. On käytetty Pepsodenttiä tai jotain muuta. Stubido edustaa ns. oravaveljeskuntaa ja vaimokin on jossain hammasporukoissa.

Liiallinen hymyily ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Sitä voisi vähän kritisoida Stubbiä että amerikkalaistyylinen hymyile ei oikein sovi suomalaiselle. Oravaheimon tapoja voisi vähän vähentää, vaikka Stubidolla onkin varsin hyvät etuhampaat kuten majavilla. 

 

keskiviikko 28. helmikuuta 2024

Stubido ja Haavisto pelaavat Minecraftia

Pelaaminen kovaa työtä, se sopii presidentille kuin rynnäkkökiväärin luoti nenään.


tiistai 27. helmikuuta 2024

Paavo Väyrynen jatkaa taistelua!

Suomen ehkä kokenein ja viisain poliitikko Paavo Väyrynen (Pave) jatkaa taiselua presidentin vaalivoitosta.

Vehkeiltiinkö Paavolta varma vaalivoitto. Kuinka moni lukija uskoo, että Paavosta olisi tullut presidentti jos vaalit olisi toimitettu laillisesti. Ilmeisesti tilanne on nyt sellainen, että Alexander Stubb on laittomasti presidentti. Käytännössä siis on tilanne sellainen, että Alexander Stubb (Stubido) on laittomasti presidentti. Tilanne on hirveä, ilmeisesti Suomessa tapahtunut laajamittainen maanpetos. 

https://www.paavovayrynen.fi/2024/02/27/kannattajakorttien-katoamista-pyritaan-selvittamaan/

http://kalajokinen.blogspot.com/2021/01/su-03012021-maanpetoksellista-toimintaa.html 

Suomessa kansalta on viety vapaus. 

lauantai 17. helmikuuta 2024

Stubb kova pelaamaan Fortniteä

Maan suosituin presidentti, Alexander Stubb on kova pelaamaan Fortnitea kavereidensa kanssa.

Vahvasti homo energiaa sisältävästä videosta on tullu lyhyessä ajassa varsin suosittu.  Onko Pekka Haavistolla ja Jussi Halla-aholla salasuhde? Niin ovat hyvää pataa keskenään, että kansan parissa pohditaan onko Jussikin samassa porukassa Haaviston kanssa?

https://ranneliike.net/blogit/sateenkaariluuppi/presidenttiehdokkaan+homoseksuaalisuuden+vaikutus+onko+suomi+homovihamielinen/27888

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010228813.html

http://suppelaiset.blogspot.com/2024/02/ihmiskunnan-tulevaisuus.html