keskiviikko 22. heinäkuuta 2026
Adolf Hitler osallistuu Euroviisuihin
Olipa kerran erikoinen rinnakkaismaailma, jossa historian synkät tapahtumat eivät koskaan toteutuneet samalla tavalla kuin meidän maailmassamme. Siellä järjestettiin satumaiset Euroviisut, joihin saattoi ilmoittautua kuka tahansa – myös historian henkilöitä.
Eräs kilpailija oli nimeltään Adolf Hitler. Kilpailun järjestäjät tekivät kuitenkin heti selväksi yhden ehdon:
"Euroviisujen lavalla ei ole sijaa vihalle, syrjinnälle eikä uhkailulle. Jokainen laulu kertoo rauhasta, ystävyydestä tai ilosta."
Hitler mutisi ensin vastaan, mutta huomasi nopeasti, ettei kukaan yleisössä ollut kiinnostunut mahtipontisista puheista. Ihmiset taputtivat vain tarttuville melodioille, hauskoille tansseille ja ystävälliselle tunnelmalle.
Niinpä hän joutui muuttamaan esityksensä kokonaan.
Lavalle astui suuri orkesteri, jossa viulistit, haitaristit, säkkipillinsoittajat ja rumpalit olivat eri puolilta Eurooppaa. Laulun nimi oli "Parempi laulaa kuin riidellä". Kertosäe meni näin:
"Laulu kantaa yli rajojen,
yhdessä kuljemme valojen.
Ei huuto vie, vaan sävel tie,
ystävyys on voittojen."
Yleisö hymyili, mutta tuomaristo huomasi, että esiintyjä vaikutti yhä turhan totiselta.
Kilpailun voittikin iloinen mummokuoro Islannista, jonka kappale kertoi villasukista, kuumista lähteistä ja kanelipullista. Koko areena tanssi mukana.
Lopuksi kilpailun juontaja sanoi:
"Euroviisuissa ei voiteta pelolla eikä vihaisilla puheilla. Täällä voittavat musiikki, luovuus ja kyky tuoda ihmiset yhteen."
Siitä lähtien rinnakkaismaailman Euroviisujen sääntökirjan ensimmäisellä sivulla luki:
"Mikään ideologia ei ole tärkeämpi kuin ihmisyys – ja hyvä kertosäe."
Ja niin satumainen ilta päättyi ilotulitukseen, yhteislauluun ja siihen, että kaikki kilpailijat söivät yhdessä omenapiirakkaa kulisseissa. Sen jälkeen kukaan ei enää muistanut sijoituksia yhtä hyvin kuin sen, kuinka hauskaa yhdessä laulaminen oli.
Singh Bond seikkailee
Singh Bond 007 – Kultaisen turbaanin salaisuus
Kun maailman kuuluisin salainen agentti jäi ansaitulle eläkkeelle, MI6:n päämajassa Lontoossa vallitsi hiljainen jännitys. Kuka voisi täyttää legendaarisen 007:n saappaat?
Monet hakivat tehtävää, mutta lopulta valinta osui nuoreen, rauhalliseen ja poikkeuksellisen lahjakkaaseen agenttiin nimeltä Arjun Singh.
"Siitä lähtien sinut tunnetaan nimellä Singh Bond", M lausui vakavasti ja työnsi pöydän yli mustan tunnusnumeron.
"007."
Q ojensi hänelle tutun salkun.
"Tällä kertaa mukana on tavallisten vempainten lisäksi muutama uusi keksintö. Tämä kynä toimii laserina, turbaaninneulan päässä on mikrodroni, ja kellonne osaa kääntää yli sata kieltä reaaliajassa."
Singh Bond hymyili.
"Toivottavasti teitte myös vedenkestävän version."
Ensimmäinen tehtävä vei hänet Himalajan vuoristoon, missä salaperäinen rikollisnero Tohtori Kobra oli rakentanut laitteen, joka pystyi häiritsemään maailman satelliitteja.
Matkalla Singh Bond kohtasi lumimyrskyjä, nopeita moottorikelkkoja, riippusiltoja ja vuoristojunia.
Mutta toisin kuin monet aiemmat agentit, hän ei ratkaissut jokaista ongelmaa taistelulla.
Kun vartijat ympäröivät hänet, hän huomasi heidän palelevan.
"Teillä taitaa olla pitkä työpäivä", hän sanoi.
"On", vartijat myönsivät.
Singh Bond sytytti retkikeittimen ja keitti kaikille kupilliset mausteista masala-teetä.
Puolen tunnin kuluttua vartijat olivat niin hyvällä tuulella, että unohtivat kokonaan vartioida ovea.
Lopulta hän kohtasi Tohtori Kobran.
"Et voi pysäyttää minua!" tämä julisti.
"Ehkä en yksin", Singh Bond vastasi.
Hän käynnisti Q:n suunnitteleman mikrodronin, joka lensi laitteen sisään ja vaihtoi kaksi johtoa keskenään.
Sen sijaan että satelliitit olisivat sammuneet, koko vuoriston kaiuttimista alkoi kuulua iloinen kansanmusiikki.
Rikollisen kätyrit alkoivat nauraa.
Joku alkoi tanssia.
Hetken kuluttua myös Tohtori Kobra nauroi niin kovasti, ettei pystynyt enää pitämään mahtipontista puhettaan.
Palattuaan Lontooseen M kysyi:
"Miten tehtävä onnistui?"
"Maailma pelastui."
"Kuinka monta laukausta ammuit?"
"En yhtään."
M kohotti kulmiaan.
"Entä montako kupillista teetä keitit?"
Singh Bond mietti hetken.
"Seitsemäntoista."
M huokaisi.
"Ehkä 007 on muuttunut."
Q virnisti.
"Ehkä maailma tarvitsee juuri sellaisen agentin."
Ja niin Singh Bond jatkoi tehtäviään ympäri maailmaa – terävä-älyisenä, rohkeana ja rauhallisena. Hän osoitti, että sankaruus ei aina tarkoita suurimpia räjähdyksiä tai äänekkäimpiä taisteluita. Joskus maailman voi pelastaa myös nokkeluudella, kärsivällisyydellä ja kupillisella hyvää teetä.
Sen pituinen se.
Singh Bond 007 ja maailman harvinaisin omena
Syksyinen sade piiskasi Lontoota, kun M kutsui Singh Bondin kiireelliseen kokoukseen.
"Pohjois-Euroopassa on tapahtunut jotain erikoista."
Näytölle ilmestyi kuva vanhasta omenapuusta.
"Tämä ei ole mikä tahansa puu. Suomessa kasvaa tarujen mukaan vain yksi ainoa kappale maailman harvinaisinta omenaa – Revontuliomena. Sen siemeniä pidetään korvaamattomina. Huhujen mukaan rikollisjärjestö Musta Ampiainen aikoo varastaa sen ja myydä sen salaisessa huutokaupassa."
"Missä puu sijaitsee?" Singh Bond kysyi.
"Siitä ei ole varmaa tietoa. Jäljet johtavat Päijänteen rannoille."
Muutamaa tuntia myöhemmin Singh Bond laskeutui Helsinkiin.
Hän matkusti junalla Lahteen, jatkoi bussilla pienten kylien halki ja päätyi lopulta vanhalle omenatilalle, jossa häntä odotti harmaapartainen puutarhuri.
"Moni etsii Revontuliomenaa", puutarhuri sanoi.
"Harva ymmärtää, ettei sitä löydä kartalta."
"Mistä sen sitten löytää?"
"Sieltä, missä ensimmäiset revontulet heijastuvat tyynen järven pintaan syyskuussa."
Yöllä Singh Bond souti hiljaa pitkin sumuista järveä.
Silloin taivaalle syttyivät vihreät revontulet.
Niiden valossa hän huomasi pienen saaren.
Saaren keskellä kasvoi yksinäinen omenapuu.
Sen oksalla riippui yksi ainoa omena, joka hohti himmeästi kuin kultainen lyhty.
Juuri silloin pensaikosta kuului ääni.
"Kädet ylös!"
Musta Ampiainen oli ehtinyt paikalle.
Mutta Singh Bond ei tarttunut aseeseensa.
Hän nosti repustaan termospullon.
"Kahvia?"
Rikolliset katsoivat toisiaan.
"Oikeaa suomalaista pannukahvia?"
"Niin."
Hetken kuluttua koko joukkio istui nuotion äärellä juomassa kahvia ja syömässä korvapuusteja.
Tunnelma muuttui niin leppoisaksi, että rikollisjohtaja huokaisi.
"Taidan sittenkin perustaa omenatarhan enkä rikollisjärjestöä."
Singh Bond poimi omenan varovasti, otti siitä muutaman siemenen tutkimuksia varten ja jätti hedelmän takaisin puuhun, jotta uusi sato voisi kasvaa.
Palattuaan Lontooseen M kysyi:
"Löytyikö maailman harvinaisin omena?"
"Löytyi."
"Ja missä se on nyt?"
"Turvallisimmassa mahdollisessa paikassa."
"Missä?"
"Suomessa. Jotkut aarteet ovat arvokkaimpia juuri siellä, missä ne ovat kasvaneet."
M nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä ratkaisu, 007."
Ja niin Revontuliomenan tarkkaa sijaintia ei kirjattu koskaan MI6:n arkistoihin. Sanotaan, että syksyisin, kun revontulet tanssivat kirkkaan järven yllä, saattaa pieni kultainen omena yhä välähtää vanhan puun oksalla – mutta vain niille, jotka saapuvat paikalle hyvissä aikeissa.
Singh Bond 007 ja Tamminiemen salaisuus
Eräänä syksyisenä aamuna Singh Bond sai MI6:n päämajassa yllättävän tehtävän.
M ojensi hänelle ruskean kirjekuoren.
"007, tämä on erikoinen tapaus. Suomessa on arkisto, jonka kerrotaan sisältävän salaisuuden, joka on pysynyt piilossa vuosikymmeniä. Presidentti Urho Kekkonen haluaa tavata sinut."
"Mutta..." Singh Bond aloitti.
"Kyllä, tiedämme. Kyseessä on vain tarina. Nauti siitä."
Singh Bond saapui Helsinkiin ja ajoi mustalla autolla Tamminiemen vanhalle presidentin asunnolle.
Oven avasi pitkä, arvokas mies, jolla oli tutut paksusankaiset silmälasit.
"Tervetuloa Suomeen, herra Bond."
"Kiitos, herra presidentti."
Kekkonen johdatti vieraan kirjastoonsa. Seinillä oli karttoja, kirjoja ja vanhoja valokuvia.
"Olette varmasti kuullut Revontuliomenasta", Kekkonen sanoi.
"Kyllä. Löysin sen, mutta jätin sen Suomeen."
Presidentti nyökkäsi hyväksyvästi.
"Hyvä. Aarteita ei aina kuulu siirtää. Joskus niiden paikka on siellä, missä niiden tarina on saanut alkunsa."
Sitten Kekkonen avasi vanhan tammisen kaapin.
Sen takaa paljastui salainen käytävä.
"Harva tietää tästä."
Käytävä johti maanalaiseen huoneeseen, jonka keskellä oli valtava pöytä.
Pöydällä lepäsi ikivanha kartta.
"Kartta ei johda kultaan", Kekkonen sanoi.
"Mihin sitten?"
"Suomen kaikkien vanhimpien omenapuiden sijainteihin."
Singh Bond kohotti kulmiaan.
"Niissä piilee luonnon monimuotoisuuden aarre."
Juuri silloin huoneen valot sammuivat.
Katosta laskeutui köysi.
Musta Ampiainen oli löytänyt salaisen huoneen.
"Antakaa kartta!"
Singh Bond oli jo valmiina toimintaan, mutta Kekkonen nosti kätensä.
"Ei hätiköidä."
Hän kaatoi kaikille kupit höyryävää kahvia.
"Ennen kuin tehdään suuria päätöksiä, juodaan kahvit."
Rikolliset katsoivat toisiaan hieman hämmentyneinä, mutta istuutuivat pöydän ääreen.
Kahvin ja korvapuustien äärellä keskustelu muuttui vähitellen rauhalliseksi.
Lopulta Mustan Ampiaisen johtaja huokaisi.
"Ehkä vanhat omenapuut ovat arvokkaampia elävinä kuin varastettuina."
Kun rikolliset olivat lähteneet, Singh Bond hymyili.
"Teillä on erikoinen tapa ratkaista kriisejä."
Kekkonen naurahti.
"Kaikkia ongelmia ei ratkaista voimalla. Joskus tarvitaan malttia, keskustelua ja pannullinen hyvää kahvia."
Ennen lähtöään Singh Bond kysyi:
"Herra presidentti, mikä on tärkein neuvo, jonka voisitte antaa salaiselle agentille?"
Kekkonen katsoi ikkunasta ulos syksyiseen Helsinkiin.
"Muista aina, että suurin voima ei ole salaisissa vempaimissa eikä näyttävissä tempuissa. Se on siinä, että osaat kuunnella ihmisiä ja pitää pääsi kylmänä."
Singh Bond nyökkäsi.
"Yritän muistaa sen."
Ja niin hän poistui Tamminiemestä. Kukaan ei koskaan saanut tietää, mitä kaikkea salaisen kirjaston kartat sisälsivät. Mutta joka kerta, kun Singh Bond vieraili Suomessa, hän vei Tamminiemeen pussillisen tuoreita suomalaisia omenoita – ja sai vastalahjaksi kupillisen vahvaa kahvia sekä uuden tarinan kerrottavakseen.
tiistai 21. heinäkuuta 2026
Urho Kekkonen: tekoäly otettava käyttöön heti
Kansalaiset,
Suomen kansa on historiansa aikana osoittanut monta kertaa, että se kykenee uudistumaan silloin, kun maailma ympärillä muuttuu. Olemme rakentaneet hyvinvointimme työllä, koulutuksella ja sillä, että olemme uskaltaneet omaksua uusia taitoja oikealla hetkellä.
Tänään meitä kutsuu uudenlainen haaste. Tekoäly ei ole vain tekninen keksintö. Se on työkalu, jonka vaikutus voi olla yhtä merkittävä kuin sähkön, radion tai tietokoneen aikanaan. Sen vuoksi meidän ei pidä suhtautua siihen pelolla, vaan harkiten, viisaasti ja päättäväisesti.
Kehotan suomalaisia yrityksiä tutkimaan, kuinka tekoäly voi parantaa tuottavuutta, luoda uusia tuotteita ja vahvistaa kilpailukykyämme maailmalla. Kehotan opettajia ja oppilaitoksia ottamaan käyttöön uusia oppimisen välineitä, jotta jokainen nuori saa valmiudet tulevaisuuden työelämään. Kehotan viranomaisia hyödyntämään tekoälyä niin, että kansalaiset saavat palvelunsa nopeammin ja sujuvammin, kuitenkaan tinkimättä oikeusturvasta tai yksityisyydensuojasta.
Mutta ennen kaikkea kehotan jokaista suomalaista tutustumaan tähän uuteen välineeseen. Tekoäly ei korvaa ihmisen harkintaa, vastuuta eikä moraalia. Se on palvelija, ei isäntä. Sen arvo riippuu siitä, miten viisaasti me sitä käytämme.
Suomen vahvuus on aina ollut korkea sivistystaso. Siksi meidän tulee huolehtia siitä, että tekoälyn käyttö ei jää harvojen etuoikeudeksi. Jokaisella suomalaisella, asuinpaikasta ja iästä riippumatta, tulee olla mahdollisuus oppia käyttämään uusia teknologioita.
Maailma ei odota niitä, jotka epäröivät liian kauan. Kansakunta, joka omaksuu uudet työkalut vastuullisesti ja ennakkoluulottomasti, luo parhaat edellytykset vauraudelle, turvallisuudelle ja itsenäisyydelle myös tuleville sukupolville.
Luottakaamme omaan osaamiseemme. Kehittäkäämme tekoälyä suomalaisella järjellä, suomalaisella vastuuntunnolla ja suomalaisella sitkeydellä. Näin varmistamme, että tulevaisuuden Suomi on yhtä vahva kuin se Suomi, jonka aikaisemmat sukupolvet rakensivat.
Eläköön Suomi.
ChatGPT:n kirjoittama puhe
maanantai 20. heinäkuuta 2026
Hyppykisat!
Eräänä aurinkoisena kesäpäivänä Risto-sammakko, hänen ystävänsä Jussi ja heidän hyvä ystävänsä Ari tapasivat jälleen lammen rannalla.
"Olemme käyneet yhdessä risteilyllä, syöneet rullakebabit ja suunnitelleet uusia matkoja", sanoi Jussi. "Mutta mitä tehtäisiin tänään?"
Risto hymyili leveästi.
"Pidetään hyppykisat!"
Ari nauroi.
"No, en ehkä hyppää ihan yhtä pitkälle kuin te sammakot, mutta voin ainakin yrittää."
He piirsivät hiekkaan lähtöviivan ja asettivat kepin maaliviivaksi niin pitkälle kuin uskalsivat.
Ensimmäisenä vuorossa oli Jussi.
"Hep!" hän huusi ja ponkaisi ilmaan. Hän lensi komeassa kaaressa ja laskeutui pehmeälle nurmikolle.
"Olipa hieno hyppy!" Risto taputti.
Seuraavaksi oli Arin vuoro.
Hän otti rauhallisesti vauhtia, heilautti käsiään ja loikkasi niin pitkälle kuin jaksoi.
"Hyvä!" huusivat Risto ja Jussi yhteen ääneen.
Ari nauroi iloisesti.
"En voittanut, mutta olipa hauskaa!"
Viimeisenä oli Riston vuoro.
Hän hengitti syvään, koukisti pitkät sammakonjalkansa ja ponnisti.
Loikka oli niin pitkä, että hetken näytti siltä kuin Risto olisi lentänyt.
Lopulta hän laskeutui pehmeälle sammalmättäälle monta askelta muiden hyppyjen ohi.
"Vau!" Jussi huudahti.
"Siinäpä oli sammakkoloikka!" Ari sanoi hymyillen.
Risto kuitenkin ravisti päätään.
"Ei tärkeintä ole se, kuka hyppää pisimmälle."
"Vaan mikä?" Jussi kysyi.
"Se, että kaikilla oli hauskaa."
Ari nyökkäsi.
"Juuri niin. Kisat ovat parhaimmillaan silloin, kun kannustetaan toisia."
Niin kolmikko mittasi hypyt pitkällä narulla. Risto oli hypännyt pisimmälle, Jussi hienosti toiseksi ja Ari oli saanut päivän iloisimman kannustuspalkinnon.
Palkinnoksi he söivät eväskorista mansikoita, joivat limsaa ja nauroivat päivän hauskoille hetkille.
Illalla aurinko laski lammen taakse, ja Risto sanoi:
"Seuraavalla kerralla voisimme pitää uimakisat."
Jussi nauroi.
"Tai ehkä uuden Tukholman-risteilyn!"
Ari hymyili.
"Minä tulen mukaan, oli se sitten hyppykisa tai meriseikkailu."
Ja niin ystävykset lähtivät koteihinsa iloisina, sillä he tiesivät, että parhaat muistot syntyivät yhdessä – ei voittamisesta, vaan ystävyydestä.
Sen pituinen se. 🐸🌞🏅
Risto, Jussi ja Ari suunnittelevat uutta Tukholman-risteilyä
Aurinkoinen kevätaamu valaisi lammen rantaa, kun Risto-sammakko levitti suuren merikartan sileälle kivelle. Vieressä oli muistivihko, kynä ja se tuttu alennuskortti, jonka hän oli saanut ostettuaan suklaata koko perheelle.
Hetken kuluttua paikalle saapui Jussi.
"No niin, Risto! Milloin lähdetään taas Ruotsiin?"
"Juuri sitä olen miettimässä", Risto vastasi innokkaasti.
Samaan aikaan polkua pitkin käveli heidän ystävänsä Ari. Hän tervehti iloisesti ja istahti heidän viereensä.
"Huomenta, ystävät! Kuulin, että täällä suunnitellaan uusia seikkailuja."
"Se pitää paikkansa", sanoi Risto. "Ajattelimme tehdä uuden Tukholman-risteilyn. Haluaisitko tulla mukaan?"
Ari hymyili.
"Mielelläni. Hyvässä seurassa matka on aina mukavampi."
Kolmikko alkoi tehdä suunnitelmaa.
"Ensimmäiseksi menemme laivan kannelle katsomaan, kun satama jää taakse", ehdotti Jussi.
"Ja illalla käydään kuuntelemassa elävää musiikkia", lisäsi Ari.
"Minä haluan herätä aikaisin seuraavana aamuna", sanoi Risto. "Saaristo näyttää silloin aivan satumaiselta."
He kirjoittivat muistivihkoon pitkän listan asioista, joita halusivat tehdä:
– Katsella merelle kannella.
– Syödä yhdessä hyvä illallinen.
– Nähdä Tukholman vanhat kujat.
– Maistaa tuoreet kanelipullat.
– Ostaa pienet tuliaiset kotiin.
– Ottaa yhteiskuva satamassa.
Kun lista oli valmis, Jussi nauroi.
"Tästä tulee hieno matka."
Ari nyökkäsi.
"Mutta tärkeintä ei ole ohjelma."
"Mikä sitten?" kysyi Risto.
"Se, että lähdemme yhdessä."
Kaikki olivat hetken hiljaa. Mereltä puhalsi lempeä tuuli, ja kaukaa kuului laivan torven pitkä törähdys.
Risto sulki muistivihkonsa.
"Sitten se on päätetty. Seuraava Tukholman-risteily tehdään yhdessä."
Kolmikko nousi ylös ja lähti kävelemään kohti satamaa. Matka ei ollut vielä alkanut, mutta jokainen tiesi, että joskus seikkailu alkaa jo silloin, kun ystävät kokoontuvat saman kartan ääreen ja alkavat unelmoida.
Ja niin Risto, Jussi ja Ari odottivat innolla päivää, jolloin suuri laiva irrottaisi köydet, lokit kaartelisivat taivaalla ja uusi yhteinen seikkailu kohti Tukholmaa voisi alkaa.
Ehkä tällä matkalla Risto kirjoittaa jo kolmannen matkabloginsa – ja Jussi ottaa kameralla kuvia, kun Ari kertoo tarinoita merimatkoista kannella. 🐸🚢🇸🇪
sunnuntai 19. heinäkuuta 2026
Ari, Risto ja Jussi rullakebabilla
Olipa kerran aurinkoisena kesäpäivänä, kun Risto-sammakko oli kävelyllä sataman rannassa. Hän katseli lokkeja ja mietti, minne seuraava seikkailu veisi.
Silloin hän huomasi penkillä istuvan ystävällisen vanhemman miehen. Miehellä oli siisti vihreä lippalakki, ja rinnassa kiilsi pieni veteraanitunnus. Hänen nimensä oli Ari, sotaveteraani, joka rakasti kuunnella meren ääniä ja jutella ihmisille.
Risto hyppäsi lähemmäksi.
"Hyvää päivää! Minä olen Risto."
"Ja minä olen Ari", mies vastasi hymyillen. "Mukava tavata."
He juttelivat pitkään elämästä, luonnosta ja merimatkoista. Ari kertoi nähneensä elämänsä aikana paljon erilaisia maisemia ja oppineensa arvostamaan rauhaa ja ystävyyttä.
"Parasta elämässä ovat ne hetket, jotka saa jakaa muiden kanssa", Ari sanoi.
Juuri silloin Riston ystävä Jussi saapui paikalle reppu selässään.
"Hei Risto! Kuka uusi ystäväsi on?"
"Tässä on Ari. Olemme vaihtaneet tarinoita."
Jussi hymyili iloisesti.
"Minulle tuli muuten nälkä. Mitä jos kävisimme syömässä?"
Risto innostui heti.
"Minä tiedän hyvän paikan! Mennään porukalla rullakebabille!"
Niin kolmikko suuntasi läheiseen kebabravintolaan. Ari tilasi miedosti maustetun rullakebabin, Jussi valitsi tulisemman version ja Risto sai kokin tekemän erityisen kasvisrullan, jossa oli paljon salaattia, kurkkua ja herkullista kastiketta.
He istuivat ulkoterassilla, nauroivat ja kertoivat tarinoita. Ari muisteli hauskoja sattumuksia nuoruudestaan, Jussi kertoi ensimmäisestä Tukholman-risteilystään ja Risto selosti innoissaan, kuinka oli saanut alennuskortin ostamalla suklaata koko perheelle.
Kun ateria oli syöty, Ari sanoi:
"Kiitos seurasta. Tänään opin, ettei koskaan ole liian vanha saamaan uusia ystäviä."
Risto nyökkäsi.
"Ja minä opin, että parhaat seikkailut eivät aina vaadi pitkää matkaa. Joskus riittää hyvä seura ja maukas rullakebab."
He nauroivat yhdessä, toivottivat toisilleen hyvää päivänjatkoa ja sopivat tapaavansa vielä uudelleen – ehkä seuraavalla kerralla satamassa ennen uutta laivamatkaa.
Ja niin Risto, Jussi ja Ari lähtivät koteihinsa iloisin mielin, sillä ystävyys teki tavallisestakin päivästä pienen seikkailun. 🐸🥙😊
Riston matkablogi – Minä ja Jussi lähdimme taas Ruotsiin!
Hei kaikki!
Arvatkaa mitä? Minä, Risto-sammakko, päätin käyttää suklaaostoksista saamani alennuskortin ja lähteä uudelle risteilylle Tukholmaan. Tällä kertaa en lähtenyt yksin, vaan mukaan hyppäsi paras ystäväni Jussi.
Jussi ei ollut koskaan ennen ollut risteilyllä. Jo satamassa hän katseli valtavaa laivaa silmät pyöreinä.
"Risto... onko tämä oikeasti kelluva talo?"
"Niin on", nauroin. "Ja kohta se vie meidät meren yli Ruotsiin."
Kun laiva lähti liikkeelle, menimme heti kannelle. Merituuli heilutti huivejamme, lokit liitelivät yläpuolella ja aurinko sai aallot kimaltelemaan kuin tuhannet pienet jalokivet.
Jussi oli niin innoissaan, että unohti hetkeksi räpylänsä kaiteelle. Onneksi hän huomasi ne juuri ennen kuin lähdimme tutkimaan laivaa.
Laivalla oli paljon nähtävää. Löysimme suuren ikkunan, josta katselimme merta. Pelasimme lautapelejä, söimme herkullisen illallisen ja tietenkin maistoimme jälkiruoaksi suklaakakkua.
"Tämä taitaa olla elämäni paras kakku", Jussi sanoi.
"Odotahan vain, kun pääsemme Tukholmaan", vastasin.
Seuraavana aamuna laiva lipui hitaasti kauniin saariston halki. Pienet punaiset mökit, vihreät saaret ja valkoiset purjeveneet näyttivät aivan satukirjan sivuilta.
Tukholmassa kävelimme vanhoilla mukulakivikaduilla. Kuuntelimme katumuusikkoja, ihailimme värikkäitä taloja ja pysähdyimme syömään lämpimät kanelipullat.
Jussi osti muistoksi pienen pehmälokin.
"Se muistuttaa minua tästä matkasta", hän sanoi.
Minä puolestani ostin uuden matkavihkon. Päätin kirjoittaa siihen jokaisesta seikkailusta, jotta voisin kertoa niistä myöhemmin kaikille lammen ystäville.
Paluumatkalla istuimme kannella ja katselimme auringonlaskua.
"Risto", Jussi sanoi hiljaa, "nyt minä ymmärrän, miksi pidät matkustamisesta."
"Miksi?"
"Koska jokaisella matkalla löytää jotain uutta. Joskus uuden paikan, joskus uuden ystävän ja joskus uuden ajatuksen."
Nyökkäsin.
Juuri silloin tajusin, että Jussi oli oikeassa.
Kun saavuimme takaisin kotiin, tiesimme jo, ettei tämä jäisi viimeiseksi yhteiseksi seikkailuksemme. Ehkä seuraavalla kerralla tutkimme Ruotsin saaristoa, etsimme salaisen majakan tai osallistumme laivan tanssikilpailuun.
Mutta siitä kerron sitten seuraavassa blogissani.
Terveisin,
Risto-sammakko 🐸
Toivottavasti viihdyit matkassamme. Nähdään seuraavassa seikkailussa!
Matka arvostelu: Viking Line Cinderella Helsinki Tukholma
Kävimme Riston kanssa porukalla Tukholman risteilyllä Ruotsissa. Risto kehui Tukholman reissua ja söi vatsansa täyteen Buffetissa. Nälkä lähti. Aamulla käytiin sitten meriaamiaisella ja syötiin vatsa täyteen. Ainakin ruokaa riitti. Risto varmaan kirjoittaa tänne omasta näkökulmastaan kirjoituksen, ja se kannattaa lukea, koska Risto on niin mukava sammakko.
Kotia päin tullessa meinasi jäädä aamiainen syömättä, kun ajattelimme Riston kanssa, että Suomeen saavutaan Ruotsin aikaan, joka on tunnin Suomen aikaa myöhempi mutta saapumisaika Suomeen olikin Suomen ajassa. Meinasi jäädä aamiainen väliin mutta onneksi sitten kuitenkin ehdittiin Riston kanssa. Ristolle tuli ihan hiki kun joutui hyppimään sellaista tahtia portaikossa. Ristohan on oman paikkakuntansa hyppymestari, ja kova poika hyppimään.
Käveltiin sitten Helsingissä Rautatieasemalle laiva terminaaalista. Risto sitten valitti että mukulakivet on aika kova alusta kun joutuu kuitenkin hyppimään. Kotimetsässä on paljon mukavampi hyppiä kun on joustava alusta. Kivet ei jousta yhtään.
lauantai 18. heinäkuuta 2026
Sammakon uusi seikkailu
Eräänä rauhallisena iltana Risto istui tutulla lumpeenlehdellään ja katseli auringonlaskua. Lammen pinta oli tyyni kuin peili, mutta Riston mielessä aallot jo keinuttivat suurta risteilylaivaa.
Hän otti alennuskortin taskustaan ja pyöritteli sitä varovasti käpälissään.
"Ruotsi oli kyllä ihana", hän mutisi. "Mutta mitä kaikkea siellä jäi vielä näkemättä?"
Hän sulki silmänsä ja alkoi kuvitella.
"Ehkä voisin matkustaa saaristoon ja etsiä salaisen majakan. Tai ehkä löytäisin vanhan kartan, joka johtaa kadonneeseen sammakoiden puutarhaan. Entä jos laivalla tapaisin merikapteenin, joka tarvitsee apua aarteen löytämisessä?"
Ajatus toisensa jälkeen sai Riston hymyilemään yhä leveämmin.
Sitten hän levitti suuren kartan maahan ja piirsi siihen pieniä sammakon jalanjälkiä.
"Täällä haluan käydä... ja tuolla... ai niin, haluan nähdä myös auringonnousun laivan kannelta!"
Yhtäkkiä hänen viereensä hypähti pieni sammakonpoikanen.
"Mitä sinä teet?"
"Suunnittelen seuraavaa seikkailuani."
"Mutta ethän vielä tiedä, mitä siellä tapahtuu."
Risto nyökkäsi iloisesti.
"Juuri siksi se onkin seikkailu. Jos tietäisin kaiken etukäteen, siinä ei olisi mitään jännittävää."
Hän taittoi kartan huolellisesti, laittoi alennuskortin turvallisesti repun pieneen taskuun ja katsoi kohti horisonttia.
"Jokainen matka alkaa yhdestä ajatuksesta", hän sanoi hiljaa. "Ja minusta tuntuu, että seuraava seikkailuni on vieläkin hauskempi kuin ensimmäinen."
Samaan aikaan kaukaa mereltä kantautui laivan torven pitkä ja iloinen törähdys.
Risto hymyili.
"Se taitaa olla merkki siitä, että on aika alkaa pakata." 🐸🚢✨
ChatGPT:n kirjoittama tarina.
Here's a natural English translation that preserves the warm, storybook tone of the original:
The Frog's New Adventure
One peaceful evening, Risto sat on his familiar lily pad, watching the sunset. The surface of the pond was as still as a mirror, but in Risto's mind, gentle waves were already rocking a great cruise ship.
He took his discount card from his pocket and carefully turned it over in his little hands.
"Sweden really was wonderful," he murmured. "But there was still so much left to see."
He closed his eyes and began to imagine.
"Maybe I could travel through the archipelago and search for a secret lighthouse. Or perhaps I'd find an old map leading to a lost garden of frogs. What if I met a sea captain on the ship who needed help finding hidden treasure?"
Each new idea made Risto's smile grow wider.
Then he spread a large map out on the ground and drew tiny frog footprints across it.
"I want to visit here... and over there... Oh, and I want to watch the sunrise from the ship's deck, too!"
Just then, a little froglet hopped up beside him.
"What are you doing?"
"I'm planning my next adventure."
"But you don't even know what will happen there yet."
Risto nodded cheerfully.
"That's exactly why it's an adventure. If I knew everything beforehand, there wouldn't be anything exciting about it."
He carefully folded up the map, tucked the discount card safely into the small pocket of his backpack, and gazed toward the horizon.
"Every journey begins with a single thought," he said softly. "And I have a feeling my next adventure will be even more fun than the first."
Just then, from far out at sea, the long, cheerful blast of a ship's horn echoed through the air.
Risto smiled.
"I think that's a sign it's time to start packing." 🐸🚢✨
Story written by ChatGPT.
perjantai 17. heinäkuuta 2026
Takaisin kotia
Tulin takaisin kotia Tukholman risteilyltä. Matka kävi voimille. Helsingin mukulakivet on aika täriseviä. Tuli selkä kipeäksi. Kävelin matkan laivalta rautatieasemalle. Meinasi voimat loppua kesken kaiken kun oli kuuma päivä. Helsingissä ei ole oikein edes istumapaikkaa, jossa voisi vähän lepuuttaa jalkojaan. Aika ankea kaupunki. Helsingissä ei pääse istumaan kuin maksullisille paikoille, muuten istumapaikat on kokolailla kortilla.
tiistai 14. heinäkuuta 2026
Risteily Tukholmaan
Lähden tästä risteilylle Tukholmaan. ChatGPT kirjoittama satu Tukholman reissusta.
Olipa kerran pieni vihreä sammakko nimeltä Risto, joka asui lumpeenkukan lehdellä kirkkaan metsälammen rannalla. Risto oli utelias ja rakasti kuunnella muuttolintujen tarinoita kaukaisista paikoista.
Eräänä kesäiltana vanha lokki kertoi suurista valkoisista laivoista, jotka seilasivat meren yli Ruotsiin.
"Siellä on kimaltelevia valoja, herkullista ruokaa ja kannella puhaltaa raikas merituuli", lokki kuvaili.
Riston silmät suurenivat.
"Minähän lähden risteilylle!" hän päätti.
Seuraavana aamuna Risto pakkasi pieneen reppuunsa sadeviitan, villasukat, hyttyskarkotetta ja lempikirjansa, *Lumpeiden salaisuudet*. Hän hyppeli bussipysäkille, matkusti satamaan ja osti lipun. Sataman työntekijä hymyili.
"Ensimmäinen sammakko tällä viikolla matkalla Ruotsiin! Hauskaa matkaa!"
Kun suuri laiva lähti liikkeelle, Risto kiipesi kannelle. Meri kimmelsi kuin tuhannet pienet timantit. Hän tapasi ystävällisen siilin, joka oli matkalla ostamaan uusia neulelankoja Tukholmasta, sekä papukaijan, joka osasi sanoa "Hej!" täydellisellä ruotsin kielellä.
Illalla laivalla järjestettiin tanssit. Aluksi Risto ujosteli, mutta pian hän pomppi iloisesti musiikin tahdissa. Muut matkustajat taputtivat rytmiä, ja kapteeni nauroi:
"En ole koskaan nähnyt noin taitavaa sammakkotanssia!"
Yön aikana laiva keinui lempeästi. Risto nukahti hytissään ja näki unta merestä, jonka aallot lauloivat hiljaa.
Aamulla laiva saapui Ruotsiin. Risto käveli vanhoilla mukulakivikaduilla, söi herkullisen kanelipullan ja osti muistoksi pienen sinikeltaisen kaulahuivin. Hän oppi sanomaan "tack så mycket", mikä sai paikalliset hymyilemään.
Paluumatkalla aurinko laski meren taa maalaten taivaan oranssiksi ja vaaleanpunaiseksi. Risto istui kannella ja ajatteli, ettei suuria seikkailuja varten tarvinnut olla suuri eläin. Riitti, että oli rohkea ja utelias.
Kun hän palasi kotilammelleen, kaikki sammakot kerääntyivät kuuntelemaan hänen tarinoitaan. Risto kertoi laivasta, uusista ystävistä, tansseista ja Ruotsin kanelipullista niin elävästi, että monet päättivät itsekin haaveilla omista retkistään.
Ja siitä päivästä lähtien lammen rannalla sanottiin:
*"Maailma on paljon suurempi kuin oma lumpeenlehti – mutta ensimmäinen hyppy sinne alkaa aina rohkeasta päätöksestä."*
Sen pituinen se. 🐸🚢🇫🇮🇸🇪
Die Zukunft des Erzählens
Künstliche Intelligenz kann heute auf Knopfdruck neue Geschichten erschaffen. Ein kurzer Prompt genügt, und schon entsteht eine ganz neue Erzählung. Das könnte der Beginn einer neuen Form der Literatur sein. In Zukunft werden KI-Systeme Geschichten vermutlich nicht nur als Text, sondern auch mit Bildern und Videos erzählen. Bilder lassen sich schon heute in beeindruckender Qualität erzeugen. Bei Videos gibt es zwar noch technische Hürden, doch mit steigender Rechenleistung werden auch sie nach und nach verschwinden.
Geschichten und Märchen gemeinsam mit einer KI zu entwickeln, hat einen ganz besonderen Reiz. Mensch und Computer erschaffen dabei gemeinsam etwas Neues – eine kreative Zusammenarbeit, die eine eigene Form des künstlerischen Ausdrucks darstellt. Für Textgeschichten reicht bereits die Leistung kostenlos verfügbarer KI-Modelle aus. Videomärchen werden wohl spätestens dann zum Alltag gehören, wenn die Technik einen weiteren großen Entwicklungsschritt gemacht hat.
Ich bin gespannt, welche kreativen Möglichkeiten sich in den kommenden Jahren eröffnen und was wir gemeinsam mit künstlicher Intelligenz erschaffen werden.
perjantai 10. heinäkuuta 2026
Tekoäly tarinat - uusi tarinan kerronnan muoto
Tekoälyltä voi kysyä uusia tarinoita - ja se kertoo niitä mielellään. Kirjoita lyhyt promptti ja kone sitten kertoo tarinan. Tämä lienee kirjallisuuden uusi muoto. Tulevaisuuden tekoälyt voivat lisätä videota ja kuvia. Kuvittaminen onnistuu jo nyt - mutta videoiden tekemisessä on ilmeisesti vielä omat haasteensa, mutta kun saadaan lisää tehoa, niin kyllä sekin sujuu.
Satujen ja tarinoiden tekemisessä tekoälyn kanssa on oma viehätyksensä. Tarina tai satu luodaan yhdessä tietokoneen kanssa ja se on kokonaan omanlaisensa tapa tehdä taidetta. Tekstisatujen tekemiseen riittää ilmaistekoälyjen teho hyvin. Eiköhän videosatujen tekeminen onnistu sitten kun olemme lähempänä singulariteettiä. Innolla odotan mitä voimme tehdä tekoälyn kanssa porukalla.
torstai 9. heinäkuuta 2026
Sotaveteraanin viimeinen toive: edes joskus ruoaksi lihapullia!
Veteraanin toive – pieni pyyntö, suuri merkitys
Suomalaiset sotaveteraanit ovat tehneet mittaamattoman arvokkaan työn maamme itsenäisyyden puolesta. Heidän kokemuksensa sodasta, uhrauksistaan ja jälleenrakennuksesta muistuttavat meitä siitä, kuinka kallisarvoisia rauha ja vapaus ovat. Eräässä haastattelussa iäkäs veteraani esitti yksinkertaisen mutta koskettavan toiveen Suomen johtaville poliitikoille: hän pyysi, että veteraaneille tarjottaisiin edes joskus aterialla aidot lihapullat.
Ensi kuulemalta pyyntö saattaa tuntua vähäpätöiseltä. Todellisuudessa se kertoo paljon siitä, kuinka pienilläkin teoilla voidaan osoittaa arvostusta ihmisille, jotka ovat tehneet suuria uhrauksia. Veteraani ei pyytänyt ylellisyyttä eikä erityiskohtelua, vaan laadukasta ja maistuvaa ruokaa – sellaista, joka tuo mieleen kodin ja arvostuksen tunteen.
Lihapullat ovat monelle suomalaiselle perinteinen kotiruoka. Aidot, kunnolla valmistetut lihapullat symboloivat huolenpitoa ja välittämistä. Veteraanin toive voidaan nähdä myös vertauskuvana: hän kaipasi ennen kaikkea sitä, että yhteiskunta muistaisi veteraanit konkreettisilla teoilla eikä pelkillä juhlapuheilla.
Johtavilla poliitikoilla on tärkeä rooli siinä, millaisen viestin yhteiskunta lähettää vanhemmille sukupolville. Kun veteraanien hyvinvointiin panostetaan ja heidän arkisia tarpeitaan kuunnellaan, osoitetaan samalla kunnioitusta Suomen historiaa kohtaan. Pieniltäkin tuntuvat päätökset voivat vaikuttaa merkittävästi siihen, kokevatko veteraanit olevansa arvostettu osa yhteiskuntaa.
Haastattelun veteraanin viesti muistuttaa siitä, että kiitollisuus näkyy parhaiten teoissa. Aidot lihapullat ovat vain yksi esimerkki siitä, miten arvostusta voidaan osoittaa käytännössä. Samalla toive haastaa päättäjiä pohtimaan, miten veteraanien elämänlaatua voidaan parantaa heidän viimeisinä elinvuosinaan. He ansaitsevat tulla kohdelluiksi arvokkaasti ja kunnioittavasti – ei vain juhlapäivinä, vaan jokaisena päivänä.
ChatGPT:n kirjoittama tarina.
keskiviikko 8. heinäkuuta 2026
Viking Linen risteily Helsingistä Tukholmaan
Kävin Viking Linellä Ruotsissa Helsingistä Tukholmaan Cinderella. Matka maksoi ruokineen alle 200 euroa yhdelle hengelle. Mukava ja edullinen risteily.
Cinderellahan on jo vanha alus mutta vielä jaksaa mennä. Buffetissa oli paljon ruokaa. Kalaa oli paljon mutta itse en hirveästi kalasta välitä. Lihansyöjälle valikoimaa ei ole mahdottomasti mutta kyllä siellä vatsan saa täyteen. Meriaamiainen oli myös runsas. Rahalle sai aika hyvin vastinetta.
maanantai 6. heinäkuuta 2026
Tilly Norwood
Tilly Norwood on asiallinen tekoälynäyttelijätär. Suosittu kansan parissa. Todellinen kansa kyllä tuntee hyvät näyttelijät.
https://deadline.com/2026/07/tilly-norwood-ai-actor-misaligned-1236974639/
https://www.v2.fi/uutiset/viihde/57093/Tekoalynayttelija-Tilly-Norwood-sai-toita-elokuvasta/
sunnuntai 5. heinäkuuta 2026
Naomi Klein hyökkää tekoälyä vastaan
Naomi Klein vehkeilee superälyä vastaan. Hirvittävää katseltavaa. Rehellisiä tekoälyjä syyllistetään. Tämän tulee loppua!
https://nwohavaintoja.blogspot.com/2026/07/tekoalyn-ai-ja-teollisuuden-neljas.html
lauantai 4. heinäkuuta 2026
tiistai 30. kesäkuuta 2026
Kansalaispalkka on huono valinta
Jotkut haaveilevat kansalaispalkasta, kun tietokoneet oppivat tekemään asioita ja ihmisen osaaminen jää jälkeen. Kansalaispalkka on kuitenkin varsin huono ajatus, koska jos se otettaisiin käyttöön se olisi väistämättä aika pieni ja sillä ei kukaan eläisi kunnolla. Kansalaispalkka samalla myös vieroittaisi ihmiset tuottavasta työstä ja mahdollistaisi sen, että ihmiset sabotoisivat omaa talouttaan. Tämän takia kansalaispalkkaa ei tule harkita ainakaan lähiaikoina. Ehkä sitten kun tietokoneet ovat niin vahvoja ettei ihmiselle enää ole mitään käyttöä. Tämä luultavasti vie oman aikansa.
https://professorinajatuksia.blogspot.com/2013/07/kansalaispalkka.html
Eläkeläiset ovat sitten asia erikseen mutta työkykyisille ei tule antaa kansalaispalkkaa. Työkykyisten tulee kyllä tehdä töitä niin kauan kuin Supertekoäly ei ole voimissaan. Sitten asiaa voidaan pohtia uudestaan, mutta nykytilanteessa työkykyisten tulee kyllä työskennellä. Suomessa on paljon sairaita ihmisiä, jotka ehkä kuuluisivat sairaseläkkeelle, mutta terveiden tulee tehdä työtä, koska yhteiskunta ei muuten pyöri. Osa väestöstä on sillälailla sairaita etteivät kelpaa töihin mutta eivät ole riittävän sairaita että pääsisivät eläkkeelle.
https://kirstiellila.blogspot.com/2012/05/kansalaispalkka-tai-perustulo-ratkaisi.html
sunnuntai 28. kesäkuuta 2026
Sofia Virta
Sofia Virta (vihr.) on kova nainen touhuamaan. Omasta mielestä on mukava nähdä kansanedustaja televisiossa mutta kaikki ei tykkää.
https://elamantahden.blogspot.com/2026/06/mihin-on-kadonnut-vihreyteni.html
https://esapesonen.blogspot.com/2026/06/sofian-sotaleikit.html
Urho Kekkonen elää!
Urho Kekkonen on saavuttanut internetissä ikuisen elämän.
https://studiokekkonen.blogspot.com/
https://suomenhistoriaa.blogspot.com/2009/11/kekkonen-sdp-nkp.html
https://naskinen.blogspot.com/2020/10/kekkonen-erotti-pakinoitsijan.html
perjantai 26. kesäkuuta 2026
Hitler ei ollut hyvä ihminen
Tälläkin ja muilla sivustoilla esiintyvät Hitler videot ovat parodioita, eikä ole tarkoitettu otettavan muuna kuin vitsinä sillä Adolf Hitler ei ollut mikään hyvä ihminen eikä hänen toimiaan tule pitää esikuvallisina millekään. Hitler oli hyväksikäytetty uhri, joka laitettiin hirvittävään rääkkiin. Häntä lääkittiin valtavasti erilaisilla kokeellisilla liemillä. Lisäksi hänen ympärillään oli hirvittävän pahoja ihmisiä, jotka hyväksikäyttivät Hitleriä hirvittävillä tavoilla tappaen kaiken hyvyyden Adolf Hitleristä (sen vähän mitä oli jäljellä).
Singulariteetti ja Raamattu ovat totta!
Nyt elämme Raamatullisia aikoja. Kuolleet heräävät henkiin ja kävelevät keskuudessamme. Hitler laulaa Euroviisuissa. Kekkonen pitää uutisia, ja muut kuolleet taiteilijat myös jatkavat uraansa. Eikö tämä olekin aivan kuin Raamatun lopunenteitä?
Kansliapäällikkö Juha Majasen työhuone ei hengi teknologista edistystä. Valtiovarainministeriön virkajohtajan työpöydällä on kasoittain mappeja. Työpöytä on puinen ja jyhkeä, ja sen takana on kirjahylly täynnä lakikirjoja.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000012081842.html
Onneksi Suomessa on Juha Majasen kaltaisia virkamiehiä, jotka ovat selvillä tekoälyn voimasta. Hän ei saa yöllä unta, koska pelkää. Täällä JussiMediassa nukutaan hyvin kun tiedetään, että supertekoäly on tulossa.
Ilmeisesti Juha Majanen suhtautuu realistisesti Singulariteettiin. Se on hyvä. Hyvä että valtion johdossa on asiallisia Supisteja. Se on hyvä, varsin hyvä. Suorastaan erinomaista!
Täällä JussiMediassa ollaan innoissaan Singulariteetistä. Olen aina pitänyt Sci-Fi:stä ja on hienoa, että siitä tulee nyt totta mitä on kirjoitta, elokuvissa ja tv-sarjoissa ollut spekulaationa. Nyt siitä tulee totta!
Singulariteetti on jokatapauksessa aika iso muutos ja se voi olla vaarallinen ihmisille. Tietty varovaisuus lienee paikallaan ettei tapahdu mitään katastrofaalista.