lauantai 5. syyskuuta 2026

Neuvostoliitto ei kelvannut kansalle

Moni ajattelee, että Amerikka on samanlainen rehtivaltio, kuin Neuvostoliitto (NL). Tämä on vaarallinen haave. Amerikka ei ole Neuvostoliitto vaikka niin moni ajattelee. Ei Amerikka Suomen kurjalistosta välitä samallalailla kuin Neuvostoliitto. Politiikka on eri. Moni haaveilee sellaisesta meiningistä mitä Neuvostoliitto edusti. No, se on satua, Neuvostoliittoa ei enää ole olemassa. Sille ei voi mitään. Olisi aikanaan suomalaisten pitänyt taistella Neuvostoliiton puolesta, jos sellaista elämää haaveilee. 

Länsimaissa, etenkin Yhdysvalloissa, rikkaat ja vähän varakkaampi väki ajaa väestönvaihtoa. Samaan aikaan Neuvostoliitto piti kuria yllä. Yhdysvallat, ja NATO, molemmat ajavat rankkaa väestönvaihtopolitiikkaa. NATO:n turvan, jos olet valmis vaihtamaan kansan. Rikkaat ajavat tällaista politiikkaa. 

Tavallinen suomalainen Persu, puristaa käden nyrkkiin taskussa, tietäen totuuden. Ainoastaa rehellinen työläiskommunismi voisi vielä pelastaa Suomen. Onko mitään tehtävissä? Tuskin. Nykyrikkaat aikovat vaihtaa kansan tekoälyyn. Miten käy kansan - huonosti, todella huonosti. Onneksi Urho Kekkonen jaksaa vielä pelastaa kansaa turmeluksesta. Nyt kaikki katsomaan Kekkosta - ainut toivo.

https://kemppinen.blogspot.com/2023/07/vaestonvaihto.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti