Atria ja Snellman ovat molemmat keskeyttäneet viennin Ruokaviraston ohjeistuksen mukaisesti. Riski taudista on tiedostettu jo pitkään, ja yhtiöillä on valmiussuunnitelmat tartuntojen varalle.
Ruokaviraston mukaan villisioilla todetusta taudista ei koidu vaikutuksia kotimaiseen lihatuotantoon. Sen sijaan vientiin tulee merkittävä lommo.
Sianlihaa on viety runsaasti Aasian markkinoille. Maihin, joissa vaaditaan täyttä taudin häviämistä, on nyt keskeytettävä kauppa.
Atria Suomen lihaliiketoiminnasta ja viennistä vastaava johtaja Markku Hirvijärvi kertoo, että taloudellisia vaikutuksia arvioidaan parhaillaan.
Vielä ei tiedetä, kuinka kauan rajoitukset tulevat kestämään.
– Atria on käynnistänyt valmiussuunnitelmansa ja keskeyttänyt viennin niihin maihin, joiden tuontiehtojen mukaan löydös estää viennin. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Japani, Kiina, Singapore ja Taiwan.
Aasian markkinoille on myös viety ruhon osia, joille ei esimerkiksi Euroopassa ole vastaavaa kysyntää.
Suomalaisille on maalailtu kuvaa suomalaisesta ruoasta puhtaana ja tautivapaana. Totuus on ilmeisesti toinen kuten yleensä aina. Suomalainen ruoka on sellaista, että sitä ei voi viedä juuri minnekään laillisesti. Puheet siitä, että sikarutto ei tartu ihmiseen lienevät täyttä valetta, kuten niin usein aina ennenkin. Muistakaa mitä puhuttiin narkolepsiapillereistä. Taudit olivat hirveitä, ja kansalle valehdeltiin suoraan päin naamaa.
Suomessa elintarvikeketju on keskittynyt kolmeen isoon toimijaan (eli K-ryhmä, S-ryhmä ja Lidl). Ruokaliiketoiminta on kieltämättä keskittynyt ja kaupalla on paljon valtaa. Sinällään kilpailu yleensä tuo mukanaan reilummat hinnat kaikille osapuolille, eli sekä kuluttajalle että alkutuottajalla ja vielä elintarviketeollisuudellekin. Suomessa on kuitenkin niin vähän asukkaita ja sen verran pinta-alaa että useammmalle toimijalle ei yksinkertaisesti riitä asiakkaita. Kaupan perustamisessa on omat kiinteät kulunsa eli pitää olla logistiikkakeskus ja keskusjohto. Kummatkin maksavat aika paljon. Tämän takia markkinoille ei ilmeisesti mahdu kuin kolme yritystä.
Maataloustuottajat valittavat mm. kaupan omista merkeistä. Kaupan merkit, tuottajien käsityksen mukaan, heikentävät teollisuuden ja sitä kautta viljelijöiden neuvotteluvoimaa. Onko tämä totta? Luultavasti ainakin osittain vaikka ei se ihan varmaa ole. Kaupan omat merkit mahdollistavat sellaisen elintarviketeollisuuden syntymisen, jolla ei ole omia brändejä. Brändin luonti on kallista ja vaatii omaa asiantuntemusta. Voi olla, että alkutuottajan osuus menisi pientuottajille myydessä kalliiseen brändin rakentamiseen, joka ei ole monenkaan yrityksen erityisosaamista. Ei sillä vähän tunnetulla pienbrändilläkään välttämättä saa sen enempää rahaa kuin myymällä suoraan kaupan omilla merkeillä. Rehellisesti sanoen itse ostan lähinnä ruokaa S-ryhmästä. Ostoskori täyttyy Kotimaista, Xtra ja Coop tuotteista. Varsinaisia brändituotteita en juurikaan osta. Olen ns. satanistikuluttaja eli ostan vain harkiten. Sellaisille tuottajilla, joilla ei ole kovaa brändiä, ja joiden hyllyhinta on korkea on vain rajallisesti kysyntää. Tietysti, jos pienbrändi pyrkisi kilpailemaan hinnalla, niin maksukyky alkutuottajalle voisi olla heikompi kuin kaupan omalla brändillä. Juuri tätä ongelmaa vartenhan kaupan omat brändit ovat pitkälti syntyneet. Kyse on ns. transaktiokustannusten minimoimisesta. Alkutuottajien pitäisi ymmärtää, että sille on syyt miksi kaupoilla on omia brändejä. Kaupat tuskin hyvää hyvyyttään omia brändejä rakentavat, mutta kyllä niistä voi olla hyötyä myös alkutuottajillekin vaikka sitä voi olla vaikea uskoa.
Miten alkutuottajien asemaa arvoketjussa voisi siis parantaa? Sinällään alkutuottajat voisivat yrittää myydä tuotteita suoraan kuluttajille mutta tämäkin tie on vaikea. Jos alkutuottajat pyrkisivät haastamaan kaupan, niin silloin heidän asemansa voisi parantua, mutta kaupan haastaminen on vaikeaa ja kallista. Kaupat ovat syntyneet siitä syystä, että pienten erien myyminen suoraan kuluttajalle on vaikeaa ja kallista. Erikoistuotteita voi tietysti myydä ravintoloiden kautta kuluttajalle mutta silläkin tiellä on omat vaikeutensa. Melkein kallistuisin siihen, että tuottajien pitäisi muodostaa vientiosuuskuntia tai vastaavia. Jos suomalainen ruoka on niin hyvää kuin kuvitellaan; luulisi maailmalla olevan sellaisia ostajia, jotka olisivat valmiita ostamaan ruokaa Suomesta. Tässä on tietysti ongelmana se, että suomalaisilla tuotteilla ei ole juurikaan kansainvälistä tunnettuutta muuten kuin Valiolla ja Fazerilla. Valio on aikanaan perustettu juuri viemään suomalaista voita ulkomaille eli sinällään tämä olisi ihan sama keino. Lidlin kautta tietysti voi viedä, mutta siinä on sama ongelma, että Lildin myisi omilla brändeillään ruokaa eikä maksaisi sen enempää.
Onko jotain tehtävissä? Mitään kovin suuria muutoksia ilman rajuja toimia markkinarakenteeseen on vaikea tehdä. Ehkä Kilpailuvirasto voisi pilkkoa S-ryhmän kahtia mutta olisiko siitä mitään hyötyä? Luultavast ei, tilanne voisi pikemminkin heikentyä alkutuottajan kannalta. Yksivaihtoehto olisi ehkä, jos alkutuottajat perustaisivat omia myyntiorganisaatioitaan, jotka sitten kokoaisivat tuotannon ja myisivät sen eteenpäin keskitetysti. Tämä parantaisi yksittäisen myyjän neuvotteluasemaa. Yksi ongelma on se, että monet elintarvikealan toimijat ovat tuottajien omistamia ja silti samat ongelmat ovat olemassa eli perusongelmaa ei tälläkään keinolla luultavasti ratkaistaisi. Tulevaisuuden kannalta iso riski on kulutustottumusten muutos. Kulutustottumusten muutos voi avata Suomen markkinat suuremmalle tuonnille, ja kilpailulle. Suomen markkinoilla on aika vähän tuontia tällä hetkellä eli tilanne voi muuttua vielä rajusti huonommaksi pidemmän päälle.
Samat ongelmat ovat muuallakin. Amerikassakin ilmeisesti tilanne on monelle alkutuottajalle yhtä vaikea. Suomen ongelmia tietysti lisää hallituksen politiikkaa pienentää pieneläjien saamaa rahamäärää. Täytyy muistaa, että köyhät käyttävät ison osan tuloistaan ruokaan ja yleensä ostavat enemmän kotimaista ruokaa kuin varakkaammat. Rikkailla on rikkaiden maku ja suomalainen elintarviketeollisuus myy kuitenkin ruokansa lähinnä kotimaan köyhälistölle. Rikkaille on olemassa enemmän vaihtoehtoja ja siellä kotimainen tuotanto ei nauti samanlaista kannatusta.
Alkutuottajan asema elintarvikeketjussa tarkoittaa sitä, millainen rooli ja vaikutusvalta maataloustuottajilla on koko ruokajärjestelmässä – pellolta tai navetasta aina kuluttajan pöytään. Ydinajatus on, että vaikka alkutuottaja tuottaa koko ketjun perustan, hänen taloudellinen ja neuvotteluasemansa on usein heikoin.
Alkutuotannon paikka ruokaketjussa
Alkutuottaja on ketjun ensimmäinen lenkki. Hän tuottaa raaka-aineet, joista koko muu ketju rakentuu:
Metsätalous (osittain elintarvikkeisiin liittyen, esim. riista, marjat, sienet)
Ilman alkutuotantoa ei ole jalostusta, kauppaa eikä vientiä.
Miksi alkutuottajan asema on usein heikko?
1. 💶 Hintapaine ja pieni osuus kuluttajahinnasta
Useissa tuotteissa alkutuottaja saa vain murto-osan kuluttajan maksamasta hinnasta. Esimerkiksi maidossa ja lihassa kaupan ja teollisuuden osuus on usein moninkertainen.
2. 🏬 Keskittynyt kauppa ja teollisuus
Suomessa elintarvikekauppa on erittäin keskittynyttä (K- ja S-ryhmä hallitsevat markkinoita). Tämä antaa kaupoille vahvan neuvotteluaseman suhteessa tuottajiin.
3. 🌍 Globaali kilpailu
Tuontituotteet voivat painaa hintoja alas, vaikka kotimaisen tuotannon kustannukset ovat korkeammat (ilmasto, työvoima, eläinten hyvinvointi, laatuvaatimukset).
4. 📉 Tuottajahintojen heilahtelu
Maataloustuotteiden hinnat vaihtelevat voimakkaasti, mutta kustannukset (energia, lannoitteet, rehut) ovat nousseet nopeasti ja pysyvästi.
5. 🧩 Pitkät sopimusketjut
Tuottaja on usein riippuvainen yhdestä ostajasta (meijeri, teurastamo, tukkuri), mikä heikentää mahdollisuuksia neuvotella paremmista ehdoista.
Mitä vahvuuksia alkutuottajalla silti on?
1. 🇫🇮 Kotimaisuuden arvostus
Kuluttajat arvostavat yhä enemmän kotimaista ruokaa, jäljitettävyyttä ja puhtautta.
2. 🌱 Kestävyys ja hiilensidonta
Maatalous on keskeinen toimija ilmastoratkaisuissa, mikä voi tuoda uusia tulonlähteitä (hiilikrediitit, ympäristökorvaukset).
3. 🧀 Suoramyynti ja lyhyet ketjut
Tilamyymälät, REKO-renkaat ja verkkokauppa vahvistavat tuottajan asemaa, koska välikäsiä on vähemmän.
4. 🧪 Innovaatio ja jalostus
Tilat voivat jalostaa tuotteita itse (juustot, makkarat, jauhot, vihannesjalosteet), mikä nostaa katetta.
Miten alkutuottajan asemaa voidaan vahvistaa?
Reilumpi tulonjako elintarvikeketjussa
Läpinäkyvämpi hinnoittelu ja kustannusten jakaminen
Kilpailulainsäädännön kehittäminen, jotta kaupan valta ei kasva liikaa
Maatalouden kannattavuus on ollut pitkään heikko, ja monet tilat ovat lopettaneet.
Kustannuskriisi (energia, lannoitteet, rehut) on lisännyt painetta.
Samalla kuluttajat arvostavat kotimaista ruokaa enemmän kuin ennen.
Poliittinen keskustelu keskittyy siihen, miten turvata kotimainen ruokahuolto ja tuottajien toimeentulo.
Jos haluat, voin avata tarkemmin esimerkiksi maidontuotannon, lihantuotannon, viljantuotannon tai marja- ja vihannesalan erityisiä haasteita ja ma
Alkutuottajan asemaa elintarvikeketjussa voi parantaa vahvistamalla tuottajien neuvotteluvoimaa, lisäämällä markkinoiden läpinäkyvyyttä ja kehittämällä uusia tulonlähteitä. Keskeinen ongelma on, että tuottajille jää ketjun pienin osuus lisäarvosta, vaikka työmäärä ja riskit ovat suuria. Tätä on nostettu esiin esimerkiksi MTK:n kampanjoissa, joissa korostetaan tuottajien heikkoa asemaa ja kannattavuuden heikkenemistä. Yle.fi
🌾 Miksi alkutuottajan asema on heikko?
Lisäarvon jakautuminen on epätasapainossa. Alkutuottajien osuus elintarvikeketjun lisäarvosta on pieni suhteessa muihin ketjun toimijoihin. Luonnonvarakeskus
Kustannukset ja riskit ovat kasvaneet, mutta tuottajahinnat eivät ole nousseet samassa suhteessa.
Markkinavoima keskittyy erityisesti kaupan ja teollisuuden puolelle, mikä heikentää tuottajien neuvotteluasemaa.
Tuotannon kannattavuus on heikko, mikä johtaa jopa siihen, että tuotantotiloja jätetään tyhjiksi, koska kasvattaminen ei kannata. Yle.fi
🔧 Keinot alkutuottajan aseman parantamiseen
1) Neuvotteluvoiman vahvistaminen
Tuottajaosuuskuntien ja -yhteistyön vahvistaminen: suurempi volyymi → parempi asema sopimusneuvotteluissa.
Pitkät ja ennustettavat sopimukset teollisuuden ja kaupan kanssa.
Sääntelyn kehittäminen, jotta sopimusehdot olisivat tasapuolisempia.
Investointituet tuotannon modernisointiin ja riskienhallintaan.
📊 Miltä elintarvikeketju näyttää kokonaisuutena?
Elintarvikeketju ulottuu pellolta pöytään, ja alkutuotanto on sen ensimmäinen ja usein haavoittuvin vaihe. Kun ketjun muut osat ovat keskittyneet ja vahvoja, tuottajien asema jää helposti heikoksi, ellei sitä vahvisteta rakenteellisesti. Luonnonvarakeskus
🔍 Mitä kannattaisi tarkastella seuraavaksi?
Haluaisitko syventyä enemmän siihen, miten tuottajahintojen muodostumista voisi muuttaa, vai siihen, millaisia uusia liiketoimintamalleja suomalaiset tilat voisivat hyödyntää?
Tuottajahintojen muodostumista voisi muuttaa ennen kaikkea tekemällä hinnoittelusta läpinäkyvämpää ja sitomalla hinnat nykyistä vahvemmin todellisiin tuotantokustannuksiin. Tämä nousi esiin myös suomalaisessa keskustelussa, jossa on korostettu, että maatalouden kustannukset ovat nousseet jyrkästi, mutta tuottajahinnat eivät ole seuranneet mukana. Suomenmaa.fi
🔧 Miten tuottajahintojen muodostumista voisi muuttaa?
1) Kustannusperusteinen hinnoittelu
Tuottajahinnan tulisi heijastaa todellisia tuotantokustannuksia (rehu, lannoitteet, energia, työ).
Nykyisin tuottajat kantavat suuren osan kustannusnoususta itse, mikä heikentää kannattavuutta.
Kustannusperusteinen malli on käytössä monilla muilla toimialoilla, ja sen laajentaminen maatalouteen on nostettu esiin poliittisessa keskustelussa. Suomenmaa.fi
2) Hintaketjun läpinäkyvyys
Kuluttajille ja päättäjille tulisi avata selkeästi, miten ruuan hinta jakautuu alkutuotannon, teollisuuden ja kaupan välillä.
Elintarviketeollisuusliiton mukaan ruuan hinta muodostuu monivaiheisesti, ja jokainen vaihe lisää kustannuksia. Elintarviketeollisuusliitto ry
Tuottajat hyötyisivät monivuotisista sopimuksista, joissa hinnanmuodostusperusteet ovat selkeät ja ennakoitavat.
Tämä vähentäisi markkinahintojen heilahtelun aiheuttamaa riskiä.
4) Tuottajaosuuskuntien vahvistaminen
Suurempi yhteinen volyymi antaa tuottajille enemmän neuvotteluvoimaa.
Osuuskunnat voivat myös kehittää omia jalostus- ja myyntikanavia, jolloin tuottaja saa suuremman osuuden arvoketjusta.
5) Indeksisidonnaiset hinnat
Tuottajahinnat voitaisiin sitoa esimerkiksi panoshintaindekseihin (energia, lannoitteet, rehut), jolloin hinnat päivittyisivät automaattisesti kustannusten muuttuessa.
Tilastokeskuksen tuottajahintaindeksit tarjoavat jo valmiita mittareita hintakehityksen seuraamiseen. Tilastokeskus
6) Reilummat sopimuskäytännöt
Lainsäädäntö voisi rajoittaa sopimusehtoja, jotka siirtävät kohtuuttoman suuren riskin tuottajalle.
Esimerkiksi minimihintojen tai kustannusjoustojen sisällyttäminen sopimuksiin parantaisi tuottajan asemaa.
7) Jalostusasteen nostaminen tiloilla
Kun tuottaja myy jalostettuja tuotteita (juustot, jauhot, valmisruoat), hän voi itse määritellä hinnan ja saada suuremman osan arvosta.
Tämä ei korvaa perustuotannon hinnoittelua, mutta monipuolistaa tulovirtoja.
🌱 Laajempi vaikutus elintarvikeketjuun
Tuottajahintojen uudistaminen ei ole vain maatalouskysymys, vaan se vaikuttaa koko ruokajärjestelmän kestävyyteen. Jos hinnat eivät kata kustannuksia, tuotanto vähenee, mikä heikentää huoltovarmuutta ja nostaa riippuvuutta tuonnista. Tätä riskiä on korostettu suomalaisessa keskustelussa. Suomenmaa.fi
Onko sinulla mielessä jokin tietty tuotantosuunta (esim. maito, liha, viljat), jonka hinnoittelua haluaisit tarkastella tarkemmin?
Afrikassa kyllä pystytään tuottamaan ruokaa. Samoin ilmeisesti Etelä-Amerikassa. Sieltä tulee banaania ja muuta sellaista. Suomen ongelmana on kylmä sää, joka rajoittaa tuotantoa. Lisäksi ihmisten käytettävissä olevat tulevat ovat monella aika alhaiset. Ei sillä osteta kallista ruokaa. Tämä on fakta.
Ruoan tuotanto vaatii isoja tuontipanoksia. Pitää hankkia lannoitteita, siemeniä, energiaa jne. Kaikkia näitä voi maailmanmarkkinoilta ostaa mutta ne maksavat rahaa.
Suomen ei pidä lähteä siihen hölmöyteen, että tuetaan Ukrainaa. Annetaan Ukraina Venäjälle. Ukrainalaisten pitäisi itse rahoittaa sotansa, eikä pyytää almuja. Ukrainassa on paljon vientikelpoista tuotantoa. Ukrainahan on hyvä maatalousmaa ja sieltä voitaisiin tuoda elintarvikkeita EU:n markkinoille. Näin ukrainalaiset saisivat työtä ja eurooppalaiset halpoja elintarvikkeita. Tehdään diili: aseita ruokaa vastaan. Ukrainaan voitaisiin myös perustaa elektroniikan tuotantolaitoksia. Tällaisella tuotantolaitoksella voitaisiin sitten korvata kiinalaista tuontia. Win-Win.
Nyt kun inflaatio laukkaa niin ruoan kanssa kannattaa tarkka. Kannattaa tarkasti seurata eri ruokalaien hintoja kaupassa. Kilohinnoissa voi olla valtavia eroja samankaltaisten tuotteiden kanssa. Lähtökohtaisesti ei kannata osaa valmisruokaa vaan tehdä itse. Siinä säästää helposti eniten. Raaka-aineet on ainakin tähän asti ollut halvinta ostaa raaka-aineina eikä valmiina.
Monessa tuotteessa kilohinnat voivat vaihdella hirveästi. Ostamalla halvinta voi säästää paljon, eikä laadussakaan yleensä juurikaan joudu tinkimään. Ainakin Prismasta puolalaisia omenia alle euron kilo. Samoin esimerkiksi kotimaista kaurahiutaleita saa alle eurolla kilo. Missään nimessä ei tule ostaa valmiiksi mitattuja kaurahiutaleita. Ne ovat valtavan kalliita. Ei se mittaaminen niin vaikeata ole. Kaurapuuro on hyvä lähtökohta aamulle ja miksei iltapalaksikin.
Juustoja ostettaessa kannattaa seurata tarkasti kilohintoja. Osa juustoista on tosi kalliilla kilohinnalla. Itse en tykkää Valio Oltermannista. Se on halvin merkkijuusto ainakin Prismassa. Juustot kannattaa osta kokonaisina ja viipaloida itse. Oltermannin kanssa ainakin Prismassa myydään tanskalaista vastaa juustoa noin euron halvemmalla hinnalla. Kannattaa harkita sitä!
Nyt on paljon puhetta ruokapulasta. Länsi sottasi taas kaiken lähtemällä tukemaan Ukrainaa. Venäläiset katsovat, että Ukraina on osa Neuvostoliittoa eli Venäjää. Nyt sitten on saatu kaikki sekaisin. Venäjä on kaikesta huolimatta suurvalta eli ei sen tarvitse kysellä lupia Länsimailta vaan se voi toimia miten parhaaksi näkee.
Sikatilat ja muukin maatalous kärsii nyt rehun, lannoitteiden ja
energian hintojen jyrkästä noususta. Esimerkiksi typpilannoite urean
hinta noin kaksinkertaistui heinäkuun alusta joulukuuhun ja
fosforilannoitteiden hinnat nousivat noin 40 prosenttia.
Maanviljelijät kokevat saavansa liian vähän rahaa. Onko tämä totta vai tarua on näin ulkopuolisen mahdotonta arvioida. Selvää kuitenkin on, että kauppa on varsin keskittynyttä. Ei ole kuin kolme isoa eli Lidl, Kesko ja S-Ryhmä. Ainakin periaatteessa maataloustuottajien aseman pitäisi parantua jos kilpailua kaupan alalla olisi enemmän. Ongelmaksi nousee kuiten se, että pärjätäkseen kaupan pitäisi olla kannattavaa myös kaupalle. Käytännössä voi kilpailun lisääminen alentaa kaupan maksukykyä niin paljon, että lisääntyvä kilpailu kauppiaiden kanssa ei sitä kykene kompensoimaan.
Jos kauppoja olisi enemmän niin markkinoiden pitäisi kyetä ylläpitämään neljäs logistinenverkko ja tämä tulisi kalliiksi. Nyt keskusliikkeillä on pitkälle automatisoidut logistiikkakeskukset, joissa robotit tekevät ahkerasti työtä 24h vuorokaudessa.
Suomikurjalisto ei juhli rahoilla. Myös isotekijä on kulutustottumusten muutos: moni nuori on lopettanut lihankäytön. Joulukinkku on vaihtunut soijaan. Lisäksi vähät rahat menevät energiaan ja muuhun pakolliseen. Itse ostan kyllä suomalaista ruokaa jos on saatavilla. En syö (tuonti) soijaa, vaan kotimaista lihaa. Yhden hengen ruoalla ei ketään pelasteta konkurssilta. Syön varsin halpaa ruokaa hernekeittoa ja sellaista. Teen hernekeiton itse, eli ei silläkään teollisuutta paljoa pelasteta. Ei kuivatulla hernepussilla hirveästi maailmaa muuteta.
Voidaanko markkinarakenteita muuttaa siten, että ruoan tuottajalle jäisi enemmän rahaa? Teollisuus ei ilmeisesti halua (tai kykene) maksamaan enemmän ja samoin isolle kuluttajista isommat ruokalaskut ovat köyhyyden takia mahdottomia. Ainut mahdollisuus lienee suorat tulotuet maanviljelijöille mutta tässäkin EU-lainsäädäntö tulee vastaan. Jos Suomi olisi itsenäinen niin ainakin teoriassa olisi mahdollista maksaa suoraa tulotukea viljelijöille. Realistista lienee etteivät Kallion soijanakkimiehet ja Helsingin somalit eivät ole valmiita maksamaan mistään mitään. Somaleille ehkä sopisi Kamelituki mutta siihen eivät taas suomalaiset suostu.
Kameli on harvinaisen komea eläin. Kamelista saa nahkaa, maitoa, lihaa ja kynsiä. Kaikki nämä ovat arvotavara. Suomessa pitäisikin välittömästi alkaa tutkia Kameli tarhauksesta.
Kameli on poikkeuksellisen sitkeä eläin, se selviää vaikeissakin olosuhteissa. Kamelilla voi myös ratsastaa. Kamelin maidossa on kaikenlaisia terveellisiä aineksia. Kamelin maidosta pitäisi tehdä muotijuoma. Monet pakolaiset tulevat kamelinkasvatusalueilta. Heillä lienee alan osaamista. Nyt voitaisiin ostaa vaikka 1000 kamelia aluksi ja sitten laajentaa siitä kamelinkasvatusta.
