Jukka Hankamäki kirjoittaa poliittisesta etiikasta.
Idealistisen sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen ja arvopohjaisen realismin puolesta puhuu yksi seikka: se antaa ihmisille toivoa.
Siksi on juurittava pois hulluutta signaloiva toiminta. Sen tunnistaminen ei ole ylivoimaista eikä vaikeaa.
On pantava pois kaikkinainen kärsimystä tuottava valta, väkivalta, ryöstely ja panettelu.
On kumottava valhe ja erehdyttäminen, propaganda ja harhapoluille ohjaaminen, sillä ne ovat kaiken vallan ja väkivallan alku ja juuri.
On annettava oikeuden säilän heilahtaa siellä, missä ihmisiä ahdistavat epätoivo, voimattomuus ja uskalluksen puute ja missä ihmisiä haavoittaa heidän äänensä tukahduttaminen.
On noustava vastarintaan julkista valhetta, kollektiivisia petoksia ja kansakuntien laajuisia rikoksia vastaan sekä revittävä alas kiskonnan, riiston ja ihmisten yhteyksiä estävän divide et impera -politiikan kulissit.
On osoitettava vallalla ja vääryydellä hallitsevien pehtoorien rikokset ja laitettava heidät tuomioiden alle sekä osoitettava heille velvollisuusetiikan perusteet.
On raastettava alas pahuuden, ahneuden ja itsekkyyden salusiinit ja rullakardiinit ja paljastettava kulissivallanpitäjien alastomuus.
On uskallettava, on toivottava, on tehtävä, ja on luotettava.
Tulkoon kuolema vääryydellä hallitseville viranomaisille ja kansoja piinaaville poliitikoille.
https://jukkahankamaki.blogspot.com/2026/01/tulkoon-voitto-barbaarien-pahuudesta.html
Hankamäki tarjoaa jonkinlaisia eettisiä ohjeita politiikkaan. Jos rehellisiä ollaan niin noilla neuvoilla ei kyllä saada mitään hyvää aikaan. Yhteistä arvopohjaa ei ole eikä myöskään tule. Ajatus on itsessään täysin mahdoton. Onko sitten mitään mahdollista tehdä? En tiedä, luultavasti ei. Onko tilanne toivoton: on sinällään jos ajatellaan että asioiden pitäisi olla hyvin. Toisaalta on täysin mahdollista elää hyvää elämää vaikka ulkoiset olosuhteet saattaisivatkin olla joskus haasteelliset. Teknologiaa ja yhteiskuntaa on täysin mahdollista kehittää vaikka yhteisiä arvoja ei olisikaan. Sitä vaan täytyy jollain lailla aina venkoilla. Ehkä paras keino olisi kehittää ymmärrystä itsestään ja naapurista. Jos ihmiset edes yrittäisivät ajatella asioita muiden näkökulmasta, niin ehkä asioita voisi sillä tavalla parantaa. Lisäksi pitäisi unohtaa yksinkertaiset maksimointiopit, koska niillä asiat saadaan varmasti huonoon jamaan. Itse olen esittänyt, että toimintaa pitäisi satunnaistaa eikä pyrkiä mihinkään järkevään tavoitteeseen ollenkaan. Nämä ns. järkevät tavoitteet (eli rationaalisuus) eivät tunnu johtavat mihinkään järkevään lopputulemaan. Tämä on tietysti helposti ymmärrettävissä siltä pohjalta että loogisia operaatiota ei voida määrittää loppujen lopuksi mitenkään järkevästi. Ihmisten pitäisi hyväksyä asioiden absurdius ja surrealismi, ja pyrkiä oppimaan toimimaan syvästi järjettömässä ja irrationaalisessa maailmassa. Tälläisessä maailmassa ei ehkä kannata toimia kovinkaan järkevästi, koska loppupeleissä maailma ei ole milläänlailla järkevä tai looginen paikka elää. Pitäisi siis hylätä kokonaan tuollainen lapsellinen koohotus jostain sääntöpohjaisesta maailmasta, kun ei sillä mitään järkevää kuitenkaan saada aikaiseksi.
Itse inhoan koko sääntöpohjaisuutta ja arvoja, koska ne ovat sinällään helppoja käsitteitä, mutta koska maailma ei kuitenkaan toimi sääntöpohjaisesti tai mitään tunnettua tai tuntematonta loogista järjestelmää seuraten; niin niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä, koska niillä operoidessa hirttäydytään sellaisiin asemiin jotka ovat loppupeleissä varsin huonot. Ihmistieteissä ennustettavuus on heikkoa, eli mitään kovin tarkkoja arvioita ei voi edes parhaimmillaan toimien vaikutuksista sanoa. Mitä pidempi aika jänne; sitä huonompi on ennustettavuus.
https://jpoli.blogspot.com/2025/12/totuus-vaestonvaihdosta.html
Mitä arvoa on sellaisella toiminnalla, jonka lopputuloksia ei voi ennustaa edes viiden vuoden päähän? Ei sen varaan voi mitään rakentaa. Jos tekoäly kehittyy ennustetusti; niin asiat tulevat jokatapauksessa olemaan aikalailla erilaisia kuin mitä nyt on poliittisesti arvioitu.
Monesti julkisuudessa annetaan sellainen kuva, että asioita voi ennustaa tai niitä voidaan ohjata jollain tavalla. Todellisuus on toinen; parhammillaankin ennustettavuus on huono ja satunnaistekijät dominoivat. Nämä ns. mustat joutsenet todellisuudessa muokkavat kaiken ja muu on taustahälinää. Perinteinen tilastotiede perustuu keskiarvoihin, ja standardijakaumiin. Näillä ei kuitenkaan pysty todellisuutta hallitsemaan vaikka jotkut niin kuvittelevatkin.
