Koska ekologinen kriisi koskee meistä jokaista ja myös siihen vastaaminen koskee meistä jokaista, kaikkien pitää olla myös mukana toimia hyväksymässä ja toteuttamassa. Muuten vaarana on se, että yhteiskunnat haurastuvat, yhteisöllisyys vähenee ja syntyy liikehdintää, joka itsessään kääntyy ekologisen kriisin ratkaisemista vastaan. Olenko väärässä, jos sanon, että tällaisesta on nähty viime vuosina jo viitteitä?
Sotataloutta tarvitsemme kuitenkin siinä mielessä, että meidän pitää nopeasti pystyä mobilisoimaan sellaisia asioita, joita meillä ei tällä hetkellä ole käytössämme. Näinhän ainakin suursotien yhteydessä on totuttu tekemään. Ja toiseksi sotatalousvertaus on pätevä siinä mielessä, että sodan aikana yleensä muu yhteiskunnallinen toiminta on kohdannut merkittävän resurssivajeen – eli on pitänyt vähentää ja siirtää tulevaisuuteen kulutusta, johon aiemmin on totuttu.
Nämä sotatalousvertaukset olen valmis hyväksymään. Mutta toivon, että näistä päätetään jatkossa deliberatiivisessa eli keskustelevassa ja sovittelevassa demokraattisessa prosessissa, joka ottaa kaikki ihmiset mukaan, luo jokaiselle merkityksen ekologista kriisiä vastaan käytävässä kamppailussa ja lisää täten yhteiskunnallista resilienssiä. Mitään ilmastodiktatuuria emme tosiaan tarvitse ja jos sellaiseen joudutaan, luulen, että peli on menetetty edes kohtalaisten tulevaisuusskenaarioiden osalta.
Jos ilmastonmuutos pyritään pysäyttämään siihen tarvitaa ilmastodiktatuuria. Demokraattinen yhteiskunta ei yksinkertaisesti kykene siihen vaan tarvitaa rankkaa diktatuuria, jossa ihmisiä laitetaan suuressa määrin vankileireille. Itse en jaksa uskoa, että demokratiassa kykenisimme tarvittaviin päätöksiin vaan tarvitaan kovaa diktatuuria ja autoritaarista vallan käyttöä.
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2020/04/mina-ja-pentti-linkola.html
http://ekoahdistus.blogspot.com/2018/11/miten-puhua-lapselle-ilmastonmuutoksesta.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti