perjantai 19. maaliskuuta 2021

Poliisivaltio Suomi

Suomi on pikkuhiljaa luisumassa poliisivaltioksi. Valtio pistää armeijan kaduille ja niskuroivat kansalaiset laitetaan uudelleenkoulutusleireille. Kriitikot hiljennetään. Valtion johtoa ei saa arvostella ilman poliisikuulustelua. Tutkijat hiljennetään.

Tällaisena aikana ei ihmetytä, että vapautta rakastavan kansalaisen mieleen tulee unelma ihan toisenlaisesta Suomesta – tai jopa ihan toisesta Suomesta. Marinin hallituksen johtamaa, mutta ulkomailta saneltua diktatuuria tuskin hävitetään hetkessä, sillä juuri ne kansanosat, joiden vanhastaan luulisi vastustavan diktatuuria, on huijattu sen kannattajiksi. (Tästä aiheesta on luvassa oma kirjoitelma hyvin pian.) Tästä huolimatta Suomessa asuu paljon vapautta rakastavia, pandemia(operaatio)n kyseenalaistavia kansalaisia. Omalla autolla reissatessa on myös osunut silmään – joko todellisuutena tai harhana tai – että eri paikkakunnat poikkeavat tuntuvasti toisistaan esimerkiksi kasvomaskin ja turvavälien käytössä.

Nyt vihjaillaan jo kuntavaalien siirtymisestä syyskuulle. Kenties ennen kuntavaalien toteutumista ehtii syntyä vapausmielisiä vaalilistoja ja löytyä lisää pandemiakriittisiä ehdokkaita. Entäpä, jos käykin niin, että Suomeen muodostuu kuntia ja jopa kuntien muodostamia alueita, joilla vapausaate ja pandemiakritiikki nousevat oikeasti vaikuttaviksi poliittisiksi tekijöiksi? Tämän herkullisen ajatuksen pohjalta lähti elämään melkoinen ajatusleikki.

https://sosiokeiju.blogspot.com/2021/03/unelma-vapaasta-suomesta.html 

Suomessa tuskin enää järjestetään vaaleja vaan vaalit siirretään hamaan tulevaisuuteen aikaan jona Korona ei enää uhka. 

Kokeile Korna hakua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti