torstai 18. maaliskuuta 2021

Suomen vienti

Pääministeri Sanna Marin (sd) nauratti eduskuntaa kertomalla, että Nesteen Rotterdamiin suuntautunut investointipäätös on osa vihreää siirtymää ja "sitä on syytä tukea". Edelleen pääministerin mukaan "me tarvitsemme ratkaisuja fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi, ja Neste on yksi maailman johtavia yhtiöitä sen suhteen, millä tavalla näitä ratkaisuja kehitetään".

Lähes samaan aikaan kansantaloustieteilijä Johnny Åkerholm varoitti Suomen heikon talouskasvun seurauksista. Hänen mukaansa Suomesta saattaa nykymenolla tulla niin sanottu banaanivaltio, joka vie lähinnä raaka-aineita ja niidenkin on suhteen riippuvainen vain muutamista tuotteista.

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/03/voi-etta-me-naurettiin.html

Kansainvälisen kaupan hienous on siinä, että voi viedä vaikka mitä ja sillä rahalla saa sitten ostettua vaikka mitä. Eli Suomi voi viedä "bulkkia" ja sillä rahalla voidaan ostaa vaikka mitä. Suomen ei siis tarvitse kyetä itse valmistamaan kuin jotain tuotteita ja sitten sillä rahalla saa ostettu vaikka kuinka edistyksellistä teknologiaa. Kiinasta saa huipputeknologiaa bulkin hinnalla eli Suomi voittaa. 

Voidaanko jotain 50€ Android kännykkää sitten pitää huipputeknologiana on toinen juttu. Aikanaan kun vielä Suomessa Nokia valmisti kännyköitä niin ne olivat huipputeknologiaa. Kumpi sitten on kehittyneempää teknologiaa lankku vai känny? Kyllä lankkukin hieno luonnon tuote, ei sitä pidä aliarvostaa. Metsäteknologia on ollut Suomen vahvuus ja luonut ne mahdollisuudet joita muilla aloilla on. Ilman metsätaloutta Suomessa tuskin olisi mitään huipputeknologiaa. Alkupääomat on luotu metsästä,  

Muutenkin taloudet kehittyessään muuttuvat tavataloudesta palvelutalouteen. 

https://ek.fi/tutkittua-tietoa/tietoa-suomen-taloudesta/ulkomaankauppa/

Viennin maksimoiminen ei ole järkevää toimintaa. Pitäisi löytää hyvä kombinaatio. Erityisesti palveluvientiin kannattaa panostaa, koska mitä rikkaampi maa; sitä suurempi palvelutalous. Jotkut halveeraavat palvelutaloutta ja eivät arvosta sitä. Jotkut pitävät tavaravientiä joten arvokkaampana vaikka tosiassa tilanne on toisin. 

http://jtalous.blogspot.com/2021/01/wolt-ja-palvelutalous.html

https://oikurjulaisetkultamunat.blogspot.com/2018/11/enta-jos-valittamisen-sijaan-suomessa.html

https://www.henry.fi/ajankohtaista/blogit-ja-kuukauden-kasvo/2017/05/tulevaisuuden-palvelujohtaminen-ja-asiakaselamys-luksusta.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti