lauantai 13. maaliskuuta 2021

Suomi ei enää Nokia vauras

Aikanaan Nokia pelasti Suomen 90-luvun lamasta. Tämä oli talvisodan ihmeeseen rinnastettava ihme, mutta nyt taloudellinen vauraus on hassattu ja pelattu kasinoissa. Kansa pelkää ja syystä. Maa on joutunut Eurooppalaisten huijarien talutusnuoraan ja sen johtajat on aivopesty. Mitä voidaan nyt tehdä? Kansan on ryhdistäydyttävä ja otettava valta takaisin omiin luotettaviin käsiinsä. Aikaa ei ole enää paljoa. Tiimalasi tyhjenee huolestuttavaa vauhtia. 

Tilanne on moella suunnalla toivotan: velkaantuminen on järkyttävää ja lisäksi Korona leviää rajusti ja ilmeisesti mutatoituu koko ajan yhä vaarallisemmaksi. Kansa kysyy :"Mitä voidaan tehdä tälläisessä tilanteessa?" Moni kääntyy Raamatun puoleen ja etsii sieltä toivoa. Nuoriso on tottunut sellaiseen taloudelliseen hyvinvointiin johon ei enää ole varaa. Nuoriso tottui siihen, että Nokia vauras pystyy maksamaan kaiken maailman turhuuksia. Nyt erityisesti nuorison täytyy hyväksyä elintason rajukin lasku. Lisäksi ns. Ilmastonmuutos vie loputkin rahat. 

Nyt tarvitaan kansanrintama joku kykenee palauttamaan Suomen entisen loiston. Työläisten täytyy tyytyä vähempään ja työskennellä entistä kovemmin, että tilanne vakaantuisi. 

https://jtalous.blogspot.com/2021/03/nokiaa-ei-kannymyynnin-top10ssa.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti