sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Sukupolvi kauna

Nuoremmat ihmiset ovat joskus kateellisia vanhemmille. Mitään syytä tällaiseen kateuteen ei kuitenkaan ole, koska nuoret kyllä saavat rakkaudella vaalitun Suomen perinnökseen. Suurin osa suomalaisista on tehnyt parhaansa, aina ei asiat suku hyvin mutta parhaamme olemme kuitenkin suurin osa tehnyt. Enempäähän ei oikeastaan voi ihmisiltä vaatia.

Nykynuorison elintaso odotukset ovat meidän vanhempien ihmisten perspektiivistä poskettomia. Ennen vanhaan ei ollut kunnollisia videopelejä. Nyt on hienot pelit ja vehkeet ja siitä ei osata olla kiitollisia. Vanha kansa muistaa ajat jolloin Commodore 64 oli peliteknologian huippua. Sitä sitten ihailtiin ja monet sen joululahjaksi saivat. Perinnettä on jatkettu ja nuorille on ostettu parhaat laitteet mitä rahalla saa. Siitä pitäisi olla kiitollinen, ei sellaisia laitteita ennen vanhaan ollut.

8-bittinen pelikone ei ollut retroa vaan uusinta uutta. Pelkästään nyt suomalaisille nuorille hankitut laitteet ovat arvoltaa 80-luvun perspektiivistä todella arvokkaat. Ennen vanhaan vain Ritari Ässällä oli älypuhelin. Nyt sellainen on kaikkien hankittavissa, ja sama koskee kännyä. Kännyjä ei ollut vaan tultiin toimeen lankapuhelimella. 

https://atteharjanne.fi/2024/11/15/lapsia-odottaa-kohtuuton-taakka/

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010818331.html 

Nykyään suomalaiset nuoret vertaavat elintasoaan jonnekin amerikan rikkaiden vloggareiden elämäntyyliin. Ei sellaista elämän tyyliä voida suomenkaltaisessa maassa edes haaveksia laajemmalle kansanjoukolle. Ei siellä Amerikassakaan suurella osalla kansaa elintaso kovinkaan korkea ole. Kyllä se elintaso voi muutamalla olla korkea. Suomen nuorison pitäsi ajatella realistisesti, että ei tällaisessa kylmässä maassa, jossa on luonnonvaroja mutta ei sellaisia joista saa isoja rahoja helpolla. Niitä ei ole. Metsää Suomessa on ja metsällä on oma arvonsa mutta ei se vastaa kuitenkaa kunnon öljykenttää taloudellisessa arvossa.

Minun nuoruudessani ainoastaa metsäteollisuus oli kunnolla menestyvää ja taloudellista hyvinvointia tuottavaa teollisuutta. Nykyään Suomessa on ihan eri mahdollisuudet: peliteollisuus, verkot jne. Ei tällaista vaurautta olisi voinut edes kuvitella minun nuoruudessani. Nuorilla ei ole mitään järkevää syytä olla kateellisia. Nuoret saavat perinnöksi rakkaudella vaalitun ja rakennetun maan. Kyllä siitä kannattaa eläkeläisille muutama euro antaa eläkettä.

Nuoret ovat itse vaatineet toimia ilmastonmuutosta vastaan. Lienee kaikille selvää, että jos todella ryhdytään ilmastonmuutosta pysäyttämään, niin elintaso tulee olemaan hyvin alhainen. Nuorten kannattaisi miettiä, että itsehän te olette niitä ilmastotoimia vaatineet. Ei sitten tarvi ihmetellä jos elintaso voi rajustikin laskea. Ei taloudellista toimintaa pysty yksinkertaisesti nykyteknologialla tekemään ilman päästöjä. Suomen sijainti on sen verran ongelmallinen, että ei täällä oikein pysty saavuttamaan mitään huippuelintasoja. Olosuhteet täytyy ottaa elintaso odotuksissa huomioon. Asiat olisivat voineet mennä toisin, jos oltaisiin oltu sovussa Venäjän kanssa. Nykypolitiikalla kaikki voimavarat menevät sotimiseen ja siihen varustautumiseen.

Nykyään joku GPU laskee sekunnissa enemmän kuin Commodore 64 koko universumin elinajassa.

Nykynuoret polttaa kaikki omaisuudet johonkin turhuuteen kuten huumeisiin ja muuhun älyttömyyteen. Kyllä Suomen voimavaroilla pystytään kaikki tarpeellinen ja välttämätön hankkimaan mutta ei nämä omaisuusmassat mihinkään turhuuteen riitä. Pitää kyetä tekemään arvovalintoja mikä on tärkeää ja mikä on humpuukia. Teknologia on osoittaunut tärkeäksi eli koulutukseen ja laitteistoon kannattaa sijoittaa.

http://neljankympinpesu.blogspot.com/2024/10/elakepommin-pettama-sukupolvi-suomeni.html

Supertekoäly tulee määrittämään tulevaisuuden ja nykyhetken. 

https://carlbildt.wordpress.com/2024/11/17/om-skiften-i-usa-ett-oroligt-mellersta-ostern-och-kina-eu-och-usa-pa-de-globala-marknaderna/

https://areena.yle.fi/1-71012870 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti