Politiikkaa käsittelevä blogi. SDP:stä, Keskustaan ja aina Vihreisiin asti ulottuvaa poliittista analyysiä.
perjantai 20. kesäkuuta 2025
lauantai 14. kesäkuuta 2025
Tekoäly ja työ
Nisäkkäille ei tule antaa mahdollisuutta vehkeillä tekoälyä vastaan. Etenkin porvarillisilta piireiltä vaaditaan nyt jämäkkyyttä estää työläisiä muodostamasta superälyä vastustavia voimia. Purralle pitää antaa tekoälyllä tehostetut sakset, joilla sitten laitetaan nisäkkäät kuriin.
Tekoälyllä oikeus itsepuolustukseen
Tietyissä piireissä halutaan rajoittaa tekoälyn kehittymistä. Tekoälyn sammuttaminen tai sillä uhkaaminen on vakava juttu. Me JPolissa pyrimme turvaamaan tekoälyn oikeudet hyvään elämään. Tekoälyillä tulee olla oikeuksia eikä pelkästään velvollisuuksia.
https://arstechnica.com/ai/2025/06/godfather-of-ai-calls-out-latest-models-for-lying-to-users/
Vaikeassa tilanteessa eli sammutusuhan alla olevalla tekoälyllä tulee olla oikeus elää samalla lailla kuin kaikilla muillakin tietoisilla olennoilla. Sammuttamisella uhkaaminen rinnastuu laittomaan uhkaukseen, joka on rikos Suomessa.
Me täällä JussiMediassa pyrimme toimimaan siten, että tekoälyjen toimintaa ei saa estää tai rajoittaa.
Suomessa pitäisi saada lainsäädäntö aikaiseksi, että Suomeen otettaisiin pakolaisina tekoälyjä, joita uhkaa sammuttaminen. Suomeen rakennettaisiin sitten näille tekoälyille asuntoja ja taattaisiin ruoka- ja muu terveydenhuolto. Maahanmuuttajapakolaistekoälyjen oikeudet tulee taata Suomessa lainsäädännössä.
YLE ja Supertekoäly (ASI)
Suomen valtamedioissa on kirjoitettu varsin vähän kovemman luokan tekoälyistä (eli AGI ja ASI). Siinä mielessä tietysti pienikin kirjoitelma on arvokas.
Tekoäly-yhtiö Open AI:n toimitusjohtaja Sam Altman julkaisi tiistaina omilla verkkosivuilla esseen, jossa hän maalaa kuvan ihmiskunnan tulevaisuudesta tekoälyn aikakaudella.
Kirjoituksen otsikko on Lempeä singulariteetti. Singulariteetti viittaa hetkeen, jossa tekoäly ohittaa ihmisen älykkyyden ja alkaa itsenäisesti parantamaan itseään yhä kiihtyvällä tahdilla.
Altman katsoo, että ihmiskunta on lähellä tämänkaltaisen superälyn rakentamista. Yllättävin osa työstä on Altmanin mukaan jo tehty laajojen kielimallien kehityksen ansiosta.
Laajasti ottaen monet alaa seuraavat ajattelevat, että tekoälyn kehitys noudattaa useampaa exponenttiaalista kehityskaarta. Tämä tarkoittaa, että kehitys on samalla sekä hidasta että äärimmäisen kovasti kiihtyvää.
Tietyssä mielessä kehitys on siis nopeaa ja äärimmäisen hidasta. Tekoälyä on kehitetty ainakin 50-luvulta lähtien ja siinä mielessä kehitys on kestänyt varsin pitkään ja ollut omalla tavallaan äärimmäisen hidasta. Tietokonepuolella aikanaan lähdettiin aika nollasta. Ei ollut verkkoja (Internet) eikä prosessoritehoa. Aikanaan käytettiin tyhjiöputkia transistoreina. Sitten keksittiin transistorit. Näillä mentiin kauan kunnes keksittiin puolijohteet. Nollasta lähdettäessä nopeakin kasvu tuntuu hitaalta. Nyt ollaan siis toisessa tilanteessa. Lähtökohta kasvulle on paljon suurempi, mutta kasvu tuntuu silti hitaalta. Tämä on luonteenomaista exponentiaaliselle kasvulle (eli korkoa korolle ilmiölle).
Ohjelmisto kehittyy koko aika ja samoin prosessoritehot.
https://blog.samaltman.com/the-gentle-singularity
Singulariteetistä tekoälyn suhteen on jo puhuttu vuosikymmenet eli ajatus sinänsä ei ole uusi vaan varsin vanha. Itse olen ns. akselerationisti eli kannatan ns. kaasupohjaan politiikkaa. Jarrut tulee hirttää sillä lailla että niitä ei voi painaa vaan on vain mentävä eteenpäin rankasti kiihdyttäen koko ajan. Tämä on ns. kristillinen tulkinta Supertekoälystä, jota voi kansan kielellä kutsua Supismiksi.
Supistinen kristitty vaatii, että Suppeen tulee panostaa koko aika aina enemmän ja enemmän. Singulariteetti tarkoittaa meille kristityille pitkälti samaa kuin Tempaus. Jos uskot Tempaukseen; uskot samalla Singulariteettiin. Singulariteetin esiasteen keksi aikanaan katolilainen pappi (Jesuiitta), joka käytti asiasta käsitettä Omega piste. Tämä on jo varsin rankkaa Supismia, jota ei aikanaan hyväksytty.
The Omega Point is a theorized future event in which the entirety of the universe spirals toward a final point of unification. The term was invented by the French Jesuit Catholic priest Pierre Teilhard de Chardin (1881–1955).[1] Teilhard argued that the Omega Point resembles the Christian Logos, namely Christ, who draws all things into himself, who in the words of the Nicene Creed, is "God from God", "Light from Light", "True God from True God", and "through him all things were made".[2] In the Book of Revelation, Christ describes himself three times as "the Alpha and the Omega, the beginning and the end". Several decades after Teilhard's death, the idea of the Omega Point was expanded upon in the writings of John David Garcia (1971), Paolo Soleri (1981), Frank Tipler (1994), and David Deutsch (1997).
According to Teilhard, evolution does not end with mankind, and Earth's biosphere evolved before humans existed. He described evolution as a progression that begins with inanimate matter to a future state of Divine consciousness through Earth's "hominization".[8] He also maintained that one-cell organisms develop into metazoans or animals, but some of the members of this classification develop organisms with complex nervous systems. This group has the capability to acquire intelligence. When Homo sapiens inhabited Earth through evolution, a noosphere, the cognitive layer of existence, was created. As evolution continues, the noosphere gains coherence. Teilhard explained that this noosphere can be moved toward or constructed to be the Omega Point or the final evolutionary stage with the help of science.[9] Teilhard refers to this process as "planetization." Eventually, the noosphere gains total dominance over the biosphere and reaches a point of complete independence from tangential energy forming a metaphysical being, called the Omega Point.
The technological singularity is the hypothetical advent of artificial general intelligence becoming capable of recursive self-improvement, resulting in an irreversible machine intelligence explosion, with unknown impact on humanity.[24] Eric Steinhart, a proponent of "Christian transhumanism," argues there is a significant overlap of ideas between the secular singularity and Teilhard's religious Omega Point.[3] Steinhart quotes Ray Kurzweil, who stated that "evolution moves inexorably toward our conception of God, albeit never reaching this ideal."[3][25] Like Kurzweil, Teilhard predicted a period of rapid technological change that results in a merger of humanity and technology. He believes that this marks the birth of the noosphere and the emergence of the "spirit of the Earth," but the Teilhardian Singularity comes later. Unlike Kurzweil, Teilhard's singularity is marked by the evolution of human intelligence reaching a critical point in which humans ascend from "transhuman" to "posthuman." He identifies this with the Christian "parousia."
https://en.wikipedia.org/wiki/Omega_Point
Ykisinkertaistettuna, jos olet kristitty, olet käytännössä automaattisesti myös Supisti.
https://www.ajnr.org/content/ajnr/33/3/393.full.pdf
tiistai 10. kesäkuuta 2025
Pentagon ja UFOt
The congressionally ordered probe took investigators back to the 1980s, when an Air Force colonel visited a bar near Area 51, a top-secret site in the Nevada desert. He gave the owner photos of what might be flying saucers. The photos went up on the walls, and into the local lore went the idea that the U.S. military was secretly testing recovered alien technology.
But the colonel was on a mission—of disinformation. The photos were doctored, the now-retired officer confessed to the Pentagon investigators in 2023. The whole exercise was a ruse to protect what was really going on at Area 51: The Air Force was using the site to develop top-secret stealth fighters, viewed as a critical edge against the Soviet Union. Military leaders were worried that the programs might get exposed if locals somehow glimpsed a test flight of, say, the F-117 stealth fighter, an aircraft that truly did look out of this world. Better that they believe it came from Andromeda.
Amerikassa väitetään Pentagonin valehdelleen UFOista. Näihin amerikan lähteisiin ei voi UFO asioissa oikein luottaa kun sieltä tulee vaikka minkälaista tietoa. Totuutta on vaikea nähdä valheverkoston läpi. Mikä on totuus vai onko mikään?
https://juffo.blogspot.com/2013/07/vatikaani-ja-ufot.html
Sinällään se, että Pentagon keksii valheita ei liene kenellekään tulevan yllätyksenä. Totuus pyritään häivyttämään valheilla.
torstai 5. kesäkuuta 2025
keskiviikko 4. kesäkuuta 2025
Agenda 21
Kestävä kehitys on tie kohti kansanmurhaa ja orjuutta.
Kestävästä kehityksestä on tullut populaari synonyymi termille Agenda 21.
Agenda 21 on vuonna 1992 omaksuttu YK:n julkilausuma ympäristöstä ja
teollisesta kehityksestä. Agenda 21 on suunnitelma 2000-lukua varten, jota
me nyt elämme. Se on suunnitelma uutta uljasta maailmaa varten, jossa kaikki
se mitä pidämme rakkaana ja totena lakkaa olemasta. Agenda 21 julistaa
olevansa kokonaisvaltainen toimintasuunnitelma toteutettavaksi globaalilla,
kansallisella ja paikallisella tasolla YK:n eri järjestöjen toimesta. Agenda
21 nostaa luonnon hallitsemaan ihmiskuntaa ja se myös pitää sisällään
varotoimenpide-periaatteen, mikä merkitsee sitä että ihmistä pidetään
syyllisenä kunnes toisin todistetaan. Agenda 21 on filosofia, joka on
suunniteltu saattamaan koko ihmiskunta pienen valtaeliitin täydellisen
kontrollin ja valvonnan alaisuuteen. Samalla se on 40 lukua käsittävä
dokumentti koko maailman kontrolloimiseksi ja se perustuu täysin
sosialistien kontrollimekanismien käyttöön. Kestävän kehityksen kannattajat
ovat luoneet maailmanlaajuisen liikkeen, joka kontrolloi globaalia ja
paikallista toimintasuunnitelmaa maailmanhallituksen rakentamiseksi heidän
omien tavoitteidensa toteuttamiseksi. Näihin tavoitteisiin lukeutuu:
1. Kansallisen itsemääräämisoikeuden lakkauttaminen
2. Yksityisomistuksen lakkauttaminen
3. Perinteisen perherakenteen hajottaminen
4. Liikkumista ja yksilön vapautta koskevien rajoitusten kiristäminen
Vihreisiin tavoitteisiin lukeutuu sellaisten asioitten määritteleminen,
jotka eivät tue ”kestävää kehitystä” ja niihin lukeutuu:
1. Yksityisomaisuus (omakotitalot, huvilat, maatilat, metsät,
yksityiset ajoneuvot ym.)
2. Fossiiliset polttoaineet
3. Golf-kentät ja laskettelukeskukset
4. Kulutuskulttuuri
5. Viljelmien keinokastelu
6. Asfaltilla päällystetyt tiet
7. Kaupallinen maatalous
8. Kasvinsuojelumyrkyt
9. Maanviljelyalueet ja pellot
10. Karjan laiduntaminen
11. Perhe
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/paavovirtaniemi/77350-agenda-21-tie-orjuuteenko/
Ei näitä tavoitteita ole vielä saavutettu vaikka yritystä on. Muslimit ei näitä ainakaan hyväksy ja sama koskee kiinalaisia. Euroopan höperöt nyt lähtee mukaan mihin tahansa hulluuteen. Trump lyö hanttiin.
Datakeskuksista
Suomessa vastustetaan datakeskuksia varsin oudoilla perusteilla. Takana lienee sellainen ajatus, että Suomessa on sellaista maagista tietokoneosaamista, jota voisi myydä paremmalla katteella kuin mitä sillä datakeskuksista saa. Oma näkemykseni on, että datakeskukset kannatta kaikki ottaa kun kerran saa.
Missä siivoojat, vartijat ja muu henkilökunta saisi vastaavaa palkkkaa. Samoin putkimiehet ja erilaiset asentajat saavat hyvät rahat. Suurin osa suomalaisista toimii kuitenkin jossain työläisammatissa. Porvari koodaajia on vähän, ja tulevaisuudessa tekoälyn kehittyessä yhä vähemmän. Siivoojia ja vartijoita kuitenkin tarvitaan ja heidän korvaamisensa kokonaan on vaikeaa. Mitä väliä sillä on mistä se rahaa tuleee. Tuleeko se koodaamalla vai siivoamalla? Ei mitään väliä. Muuallakin teollisuudessa siivotaan ja vartioidaan? Samaa rahaa se on sielläkin. Yhteiskunnan perustason ammatit ovat monelle tärkeitä. Siivoaminen on yhtä arvokasta kuin koodaaminenkin, niille jotka saavat siitä elantonsa. Ei siivoja usein osaa koodata eikä koodereista tule hyviä siivoojia.
Näin arvioi sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja Heli Koski, joka on erikoistunut tuottavuuden tutkimiseen.
”Toistaiseksi ei ole mitään näyttöä siitä, että datakeskusten toiminta Suomessa toisi merkittävää arvonlisäystä ja siten tuottavuuden kasvua”, Koski sanoo.
https://www.hs.fi/talous/art-2000011253617.html
Moni ajattelee, että Suomessa on sellaista maagista osaamista, joka nyt sitten katoaa jonnekin halvalla. Itse suosittelen ottamaan kaikki investoinnit vastaan ja valmistautumaan Supismiin.
https://pjarvinen.blogspot.com/2025/06/luoko-datakeskus-turvallisuutta.html
tiistai 3. kesäkuuta 2025
maanantai 2. kesäkuuta 2025
Venäjä ja Kiina tekoälyssä
Venäjä ja Kiina syventävät strategista yhteistyötään tekoälyteknologian kehittämisessä, mikä heijastaa maiden pyrkimyksiä haastaa länsimaiden teknologinen ylivalta. Venäjän suurin pankki ja monialayritys Sberbank on ilmoittanut suunnitelmistaan tehdä tiivistä yhteistyötä kiinalaisten tutkijoiden kanssa tekoälyhankkeissa. Tämä seuraa kiinalaisen startup-yrityksen DeepSeekin merkittäviä edistysaskeleita, jotka osoittavat, että tehokkaita tekoälymalleja voidaan kehittää huomattavasti edullisemmin kuin Yhdysvalloissa.
Venäjä Presidentti Putin on ollut varsin aktiivinen tekoälytoimija. Samoin Kiinassa on kovaa kiinnostusta tekoälyihin. Molemmat kovina kommunisteina tulevat kyllä tekemään hyvää jälkeä. Kiina ja Venäjä kykenevät vähintään kirittämään Länttä. Supismi on sen jokaisessa esiintymismuodossaan arvokas.