tiistai 25. tammikuuta 2022

Kristillinen moraali

Ensimmäinen päivä oli tavallaan mielenkiintoinen, mutta tavallaan pieni pettymys. Syyttäjä todellakin tyytyi toistamaan julkisuudessa jo aiemmin olleita syytteitä ja vieläpä siinä muodossa, jossa ne olivat esiintyneet Valtakunnansyyttäjän toimiston tiedotteessa. Edeltävä keskustelu ja Räsäsen oma palaute ei ollut vaikuttanut muotoiluihin, vaan oikeudessa kuultiin, hämmentävää kyllä, myös samat virheelliset ja suorastaan valheelliset lainaukset, joita Räsänen oli kommentoinut jo edeltä. Syyttäjänvirasto lienee ajatellut, että on tuomarien, ei heidän itsensä asia korjata mahdolliset puutteet syytteissä. Arkijärjen mukaan viranhaltijan olisi ollut syytä pelätä itse syytteitä harhaanjohtamisesta. Syyttäjän toimintavapaus jopa väitteiden totuudellisuuden suhteen näyttää olevan yllättävän suuri.

Istunnossa kiinnostavinta ei ollutkaan syyttäjän esiintyminen, vaikka tämä tietysti oli käsittelyjärjestyksen mukaan paljon esillä. Syyttäjä esittelee syytteensä ja hänen tavoitteenaan on viedä syytteet läpi sekä saada Räsänen tuomituksi. Siitähän syyttäjälle palkkaa maksetaan. Tältä osin kiinnostavaa oli kenties vain se, että esille nousi kaksi rajua, tosin ennakoitua väitettä. Ensimmäisen mukaan ihmisen ja hänen tekonsa välille ei saa tehdä eroa. Toisen mukaan kristillisen moraalin mukainen kanta on sellaisenaan solvaava ja siten laiton.

Itse oikeudenkäynti on erityisen kiinnostava siksi, että nyt Räsäsellä on ensimmäistä kertaa mahdollisuus puolustautua ja vastata syytöksiin omien tekstiensä ja vakaumuksensa pohjalta. Median julkisuusoikeudenkäynnissä sellaista mahdollisuutta ei ole hänelle suotu. Siksi mielenkiinto tulee kohdistumaan kahteen asiaan: miten puolustus vastaa syyttäjän esittämiin väitteisiin – ja mitä tuomarit tulevat sanomaan asiasta. Syyttäjä ei nimittäin ole tuomari.

 https://oikeamedia.com/o1-173400

Itse kannatan kovia tuomioita Räsäselle sillä nimenomaan kovat tuomiot tuovat esiin kristillisen moraalin. Rankka tuomio tuo esiin sen tosiasian, että nykymaailma on ns. Saatan leikkikenttä. Lopun ajojen jahti kristittyjä vastaan todistaa Jeesuksen toisesta tulemisesta. Nimenomaan kovat tuomiot, paino sanalla kovat. Päivi Räsänen olkaa sen tien arvostetusta kansanedustajasta ja lääkäristä aina henkipotaksi.

https://ranneliike.net/uutiset/16216/kymmenet-katoliset-papit-kaapista

Kriminaalien juhlat, oikeuslaitos lyö luuta kurkkuun Räsäselle. Kovat tuomiot ovat, kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut edellytyksenä Raamatun Sanoman ja erityisesti Ilmestyskirjan toteutumiselle.

 https://www.dw.com/en/german-catholic-priests-come-out-as-queer-demand-reform/a-60531857

 https://www.magneettimedia.com/luterilaisuuden-loppu-ja-uuden-kirkon-alku/

https://jyrkivirolainen-oikeus.blogspot.com/2022/01/256-havaintoja-paivi-rasasen.html 

3 kommenttia:

  1. " Toisen mukaan kristillisen moraalin mukainen kanta on sellaisenaan solvaava ja siten laiton."

    Ahaa - no jos näin on silloin myös islamin mukainen kanta että MINUT PITÄÄ TAPPAA KOSKA OLEN ATEISTI on täysin rikollinen ja jokainen muslimisyöpäläinen onkin varmasti odottelemassa tuomiota?

    Eikö?

    No siinä tapauksessa syyttäjän kurkun auki viiltäminen hänen tukemiensa ISIS-syöpäläisten suosimalla tavalla kiduttaen muuttui juuri hätävarjeluksi ja itsepuolustukseksi punaviherterroria vastaan.
    Missä ja milloin tahansa.

    VastaaPoista
  2. Uskonnoissa riittää aihetta oikeudenkäynteihin. Islam on vahva uskonto ja muslimit tuskin alistuvat Suomen oikeuden edessä. Vertaa Afganistaniin. Kysehän ei ole Suomen oikeudesta vaan muslimien voimasta.

    VastaaPoista
  3. Siteeramasi kohtahan ei edusta JPolin näkemystä vaan on Oikeamedian kirjoitusta. Nämä ovat eri asiat. Meillä JPolissahan lainataan muita lähteitä muttei se tarkoita että olisimme sitä mieltä, kyseessä viitataan käytyyn diskurssiin ja siitä ilmenneisiin asioihin.

    VastaaPoista