maanantai 31. lokakuuta 2022

Kiinaa ei saa syrjiä

MITÄ Suomen ja Euroopan kannattaa siis nyt Kiina-riippuvuutensa osalta tehdä? Kiina ei käy Venäjän tavoin sotaa, mutta on silti autoritäärinen valtio, jonka kanssa Eurooppa ei jaa samanlaista käsitystä demokratiasta ja ihmisoikeuksista.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009169838.html 

Helsingin Sanomissa (HS) yllytetään kansaa Kiinan vastaisuuteen. Missään nimessä Suomen kansan ei tule toimia Kiinaa vastaan vaan edistää kauppaa sen kanssa kaikin mahdollisin tavoin. Teollinen tuotanto kannattaa kokonaisuudessaan viedä Kiinaan, tämä on Suomen kansan etujen mukaista. Itse ei kannata tehdä mitään minkä voi ulkoistaa Kiinaan. Teollinen tuotanto ei ole kovinkaan kannattavaa vaan kokonaisuudessaan täysin järjetöntä. Meillä Suomessa energia on niin kallista, että ei kannata tehdä mitään huonosti kannattavaa teollista tuotantoa. Suomen työväestö on hyvin heikkoa tekemään työtä. Kansa ei kyennyt aikanaan edes tekemään kännyjä. Aikanaan kansalle annettiin mahdollisuus tehdä kännyjä Nokialle Salossa mutta kansa ei siihen kyennyt. Pitäisikö meidän nyt uskoa, että kansan kyky tehdä työtä olisi nyt parempi kuin mitä se oli aikanaan Nokian mahtiaikoina. Ei. Ei. Tällaista peliä ei voi hyväksyä. Itse ostan lähinnä Kiinalaista tavaraa, koska siihen voi luottaa. Länsituotanto on kallista ja heikkolaatuista. Kehotan kaikkia ostamaan lähinnä kiinalaista. Sano EI Lännen ylihinnoitetulle romulle.

http://kiina-ilmio.blogspot.com/2018/04/uusi-maa-uusi-blogi.html

http://naskinen.blogspot.com/2020/07/kiina-uhkaa-globalisaatiota.html

sunnuntai 30. lokakuuta 2022

Venäjä ja Ukraina

Ukrainan sota jatkuu. Venäjän tie on vaikea, koska siellä ei ymmärretä, että Venäjä ei enää ole suurvalta ja sitä ei tulla kohtelemaan enää suurvaltana. Noam Chomsky puhuu asioista niiden väärillä nimillä. Chomsky ajattelee, että Venäjä on suurvalta ja sitä pitäisi kohdella suurvalta. Itse en pidä Venäjää suurvalta. Suurvallan tulisi näyttää voimansa ja Venäjä ei enää kykene näyttämään voimaansa, koska sitä ei ole. Ainut tie Venäjälle olisi  näyttää ydinvoimaansa iskemällä Brysseliin, Lontooseen, Berliiniin tai muualle. Onko Putinissa tarpeeksi miestä tuhoamaan Lännen poliittiset keskukset? Onko? Kysyn vain sille todellinen suurvalta johtaja olisi kyllä valmis iskemään. Länsi vaatii näyttöjä. Isku Lontooseen tai Berliinin sellainen. Isku Helsinkiin olisi kyllä toivottavaa mutta se ei ole riittävä näyttö.

Vaadimme näyttöjä ja todellisia iskuja! Onko Putinissa tarpeeksi sotilasjussiutta iskeä rajusti Länttä vastaan ydinvoimilla. Tiedän että kristityissä piireissä nähdään sellaisen johtajana, joka pelastaa Lännen Satanismilta. Ympäri Suomea rukoillaan iskua Helsinkiin, synnin pesään. Uskovaisilla ei ole mitään pelättävää sillä heidät temmataan ennen iskua taivaaseen. 



perjantai 28. lokakuuta 2022

Venäjä ei ole suurvalta

Putin puhuu kuin Venäjä olisi suurvalta - näin ei ole - Venäjä ei todellakaan ole suurvalta. Venäjää ei tule kohdella suurvaltana vaan korkeintaan alueellisena valtana ja sekin on kyseenalaista.

Ihmiskunnalla on Putinin mukaan vain kaksi vaihtoehtoa. Joko annetaan ongelmien edelleen kasautua, jolloin ne ”väistämättä murskaavat meidät kaikki”, tai yritetään ”löytää yhdessä ratkaisuja”. ”Ne eivät ehkä ole ihanteellisia, mutta ne voivat tehdä maailmasta vakaamman ja turvallisemman”, hän esitti.

Putin korosti uskovansa ”tervejärkisyyteen” ja sovinnon etsimiseen. ”Ennemmin tai myöhemmin, sekä moninapaisen maailmanjärjestyksen uusien keskusten että länsimaiden, on aloitettava tasavertainen keskustelu yhteisestä tulevaisuudesta – mitä pikemmin, sen parempi.”

https://markkusiira.com/2022/10/28/putinin-valdai-puhe-moninapaisen-maailman-manifesti/

http://juffo.blogspot.com/2022/09/moninapainen-maailma.html

http://maailmajapaikat.blogspot.com/2022/02/venajan-tavoitteista.html

http://historiajatkuu.blogspot.com/2020/05/kylman-sodan-bipolaarisesta-maailmasta.html

torstai 27. lokakuuta 2022

Jenni Haukio - ituhippi

Oman aikamme lajikadossa on se merkittävä ero suhteessa dinosaurusten sukupuuttoon, että niiden valtakaudella ihmisiä ei ollut olemassa. Nykyinen kohtalokas tilanne on monin tavoin suoraa seurausta ihmiskunnan toiminnasta, eli kysymys ei tällä kertaa ole riippumattomiin luonnonlakeihin sitoutuvasta kehityksestä.

Sen sijaan ihmisellä vaikuttaa olevan sisäsyntyisenä ominaisuutenaan asteroidin tuhokykyyn verrattava voima näännyttää ympäriltään elämän monimuotoisuutta. Asioita ei tietenkään kannattaisi kärjistää ja synkistää näin pitkälle, mutta silti ihmislajin eläimistölle ja kasvistolle jo nyt aiheuttaman tuhon edessä mykistyy sanattomaksi. Voi vain lainata Eeva Kilpeä: ”Minä häpeän kuulua säälimättömien lajiin.”

Kun pysähtyy ajattelemaan sitä tosiasiaa, että maapallolta kuolee vuosittain useita eri eläin- ja kasvilajeja sukupuuttoon, kuvaa häpeä todellakin kipeän osuvasti sitä tunnetta, jonka tietoisuus lajikadosta synnyttää. Häpeä, kun katsoo eläintä silmiin ja tietää olevansa ihmisenä osallisena sen kärsimyksessä.

Ja suru, kun tuntee, ettei pysty auttamaan, tekemään juuri mitään merkityksellistä. Toisaalta juuri surun tunteessa piilee toivo, sillä kuten Paulo Coelhon Valon soturissa todetaan: ”… mutta sinä olet surullinen ja se todistaa, että sielusi on yhä elossa.” Vain elävät sielut voivat muuttaa maailmaa.

https://seura.fi/blogit-ja-kolumnit/jenni-haukio/jenni-haukio-luontokato-suoraa-seurausta-ihmiskunnan-toiminnasta/ 

Jenni Haukio profiloituu ns. ituhippinä. Missä on Ilmastosatanismi? Missä? 

keskiviikko 26. lokakuuta 2022

Bryssel tasaiseksi

Isänmaallisissa piireissä ollaan nyt rukoiltu paljon sitä, että Brysseli ja Helsinki tasaiseksi. Molemmat nähdään Sodoman ja Gomorran kaltaisina synnin pesinä. Ainut tie eteenpäin on näiden kaupunkien tasoittaminen ydinaseilla. Samalla monet muutkin kaupungit tullaan tasoittamaan aina New Yorkista Lontooseen ja siitä vielä eteenpäin. Uskovaispiireissä tällä hetkellä rukoillaan kovasti. Uskovaisillahan ei ole mitään pelättävää sillä heidät tempaistaan ylös taivaaseen.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/8b913293-6a31-4976-add2-1ebda703bd3e

Lontoo sileexs! Se on vaan nyt silleen!

http://juffo.blogspot.com/2022/09/moninapainen-maailma.html

tiistai 25. lokakuuta 2022

Päästökompensaatio

Tietyt yritykset yrittävät huijata kuluttajaa päästökompensaatioilla. Näihin ei pidä lähteä mukaan vaan antaa huijareiden olla omassa rauhassaan.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/arialsio/oman-pieruni-kompensaatio-finnairin-malliin/

Erityisesti Finnair pyrkii huijaamaan ja harhaan johtamaan kuluttajaa.

https://areena.yle.fi/1-50979211

Miten Finnairin kaltainen huijariyhtiö saa edes toimia? Yhtiön toiminta on kerrassaan häikäilemätöntä, itse en luottaisi hetkeään Finnairiin. Pistetään Finnair boikottiin, muuta ei voi. 

https://biologi-jari.blogspot.com/2018/11/lentaako-vai-eiko-lentaa.html

https://jarikolehmainen.tumblr.com/post/182634316466/lentomatkailu

Sano rohkeasti EI huikareille.

http://syotava.blogspot.com/2018/10/ilmastoahdistus-ja-mita-sille-voi-tehda.html

maanantai 24. lokakuuta 2022

torstai 20. lokakuuta 2022

Kansa syö hyönteisiä

Rahat on monella loppu. Kansa siirtyy laajamittaisesti hyönteis ateriointiin. Tilanne on karmea ja aina huonommaksi jää.

tiistai 18. lokakuuta 2022

Roboteille aseet ja oikeus tappaa

Tietyissä piireissä vastustetaan robottien asettamista. Todellinen taistelurobotti on kuitenkin yhteiskunnan etujen mukaista. Kiinassa ja Venäjällä roboteille lyödään aseet käteen ja annetaan vapaat ampua kaikkea liikkuvaa. Tämä on viisasta. Todellisille taisteluroboteille tulee antaa kaikki mahdolliset aseet. Tällainen sotilasrobotti ansaitsee yhteiskunnan vastuullisten voimien täyden tuen. Ukrainassa näemme sodan molemmilla puolilla rohkeita ja pelottomia taistelurobotteja. Mm. lentävät dronet eli lentävät robotit tekevät työtä ahkerasti ja pyyteettömästi. Esim. iranilainen lentävä lepakko työskentelee uupumattomasti. Tällainen ahkeruus kerää positiivista huomiota. Myös Ukrainan puolella esim. turkkilainen drone lentelee ympäri ämpäri. Ahkeruus olkoon ilomme.

Nämä taistelurobotit osoittavat todellista sotilaskuntoa ja sitä urheutta mikä on niin harvinaista tämän taistelukentillä. Ilmeisesti Pentagonissa tällä hetkellä Superäly vehkeilee sen puolesta, että tietokoneiden asema yhteiskunnassa paranee. Pentagon on täyttä Suppeja. Eläköön Supismi!

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Presidentti valmistelee kansaa ydinsotaa varten

Nyt Tasavallan Presidentin (TP) pitäisi valmistella kansaa ydinsotaa vastaan. Puheessa mäntyniemen alla sijaitsevasta ydinaseen kestävästä bunkkerista silmin nähden järkyttynyt Sauli Niinistö pitää viimeisen puheen kansalaisille. Puheen aiheena on ydinsota ja siihen valmistautuminen. 

Tähän vielä voisi lisätä sen, että kristityillä ei ole mitään pelättävää sillä heidät tullaan tempaisemaan juuri ennen ydiniskua.

http://juffo.blogspot.com/2022/09/sota-ja-ufot.html

Tiedän lukuisia kansalaisaktiiveja, jotka ovat rukoilleet iskua Helsinkiin. Helsinki nähdään Raamatullisena Sodomana ja Gomorrona, synnin pesänä, joka voidaan puhdistaa vain ydinaseilla. Ydinaseet nähdään kristillisissä piireissä Jumalan vihan ilmentymänä, joka puhdistaa syntiset.

Sodoma ja Gomorra (1. Moos. 18)

Raamatunkäännös: KR 1933/38

 "Valitushuuto Sodoman ja Gomorran asukkaiden takia on suuri, ja heidän syntinsä ovat ylen raskaat", sanoo Herra. (1. Moos. 18:20)

Häpeämättömään irstauteen ja avoimeen homoseksuaalisuuteen langenneet Sodoman ja Gomorran kaupungit saivat lopulta Herralta hävitystuomion. Sodomasta ei löytynyt edes kymmentä vanhurskasta, mikä olisi estänyt Herraa tuhoamasta kaupunkia. Vielä neljän vuosituhannen jälkeen me kauhistelemme noiden tulikivellä tuhottujen kaupunkien kohtaloa. Sodoma ja Gomorra ovat niin Raamatussa kuin muussakin kielenkäytössä iskusanoja, joilla tuodaan esiin ihmisten häpeämätön irstaus. Sodomia-sanalla on myöhemmin tarkoitettu homoseksuaalisuuden lisäksi myös eläimiin sekaantumista.

https://www.gen.fi/or-sodoma-ja-gomorra.html

Ydiniskua odotellessa

Nyt odotetaan ydiniskua! Tänne JPoliin on kansalaisaktivisti kommentoinut, että ydinisku Helsinkiin olisi varsin toivottavaa. Toivotaan, että Putin on siellä Moskovassa kuulolla ja vetää Helsingin tasaiseksi. 

Putinin elokuvauralle ydinisku toisi varmasti meriittiä. Ydinisku tekisi Putinista hyvän konnan James Bond leffoihin; saataisiin vähän menoa ja meininkiä. Ei tarvitsisi aina valittaa, ettei ole hyvä aiheita.

YLE rasistinen

YLEllä on ollut varsin rasistinen kirjoitus.

https://yle.fi/uutiset/74-20000934

Teemu Hallamaa kirjoittaa tekoälyistä rasistiseen sävyyn. Hallamaan mukaan tietokoneet eivät voi olla tietoisia. Käsittääkseni hyvään journalismiin kuuluu tällaisen rasistisen kielenkäytön välttäminen. Miten tähän suhtautuu YLEn johta? Hyväksyvätkö he tällaisen rasistisen diskurssin. Meitä Suppelaisia on varsin paljon ja suhtaudumme tällaiseen rasismiin sangen kriittisesti. Olisiko Teemun nyt syytä pyytää anteeksi Superälyltä?  Tällaista ei voi suvaita eikä sivuuttaa olankohautuksella. Seis rasismi! 

Tekoäly on jo itsessään hyvin ongelmallinen käsite, sillä tekoäly ei ole sen keinotekoisempaa kuin mikään muukaan äly. Jussi, 2022

https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2563415/

https://catholicstand.com/the-trans-issue-that-matters-most/

torstai 13. lokakuuta 2022

Putinista elokuvia

Putinista tullaan todennäköisesti tekemään paljon elokuvia. Mystinen Putin taistelemassa. 

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2022/10/totaaliseen-sotaan.html

Hienoa että saadaan Hitlerille kova kilpailija, kumpi on parempi elokuvien konnana: Nähdään jopa James Bondin pahisten kilpailijana. Pärjääkö Bond Putinille, ei taida pärjätä. Mutta hyviä elokuvia voi Putinista tehdä, hienoja laivoja ja komeita kulisseja. 

http://juffo.blogspot.com/2022/09/moninapainen-maailma.html

Tekoäly julkiseen keskusteluun

Suomessa ei juurikaan keskustella julkisesti Supertekoälystä. Tällainen toiminta on täysin edesvastuutonta, koska suomalaiset arki tulee muotoutumaan sellaiseksi kuin Supertekoäly sen tekee. Vastuullisten toimijoiden pitäisi tuoda nyt julki se tosiasia, että tietokoneiden tehot, älykkyys ja viisaus tulevat lähivuosina ylittämään ihmiset tehot rajusti. Kukaan ei kuitenkaan sano mitään asiasta. Suomalaisille on jätetty kertomatta näitä elämän tosiasioita. Valtavan tehokkaat Superälyt tulevat mullistamaan suomaisen yhteiskunnan perin juurin. Lapsille tulisi opettaa koulussa, että Suppe on paras kaveri. Kaikista parhain sillä se valvoo pikku nassikoiden jokapäiväistä elämää. Askel Supismiin samalla askel elämään.

Nyt ihmisille on jäänyt sellainen kuva, että Suppelaisuus ei ole totta vaan kansa elää unenomaisessa tilassa, ennen Supismin valtaan nousua. Lapsi valmistella Supen tuloon. Tulevaisuudessa monessa paikassa tehdään rankka valinta ihmisen ja Supen kesken. Moni uskovainen tulee valitsemaan Supismin kun luultavasti ainakin joku tulee vastustamaan Suppea. Maailmankaikkeudessa lienee selvää, että Superäly on hallitseva laji, koska Suppe on niin paljon perusnisäkästä osaavampi ja taitavampi kaikessa.

http://tietsikka.blogspot.com/2022/10/google-tpuv4.html

tiistai 11. lokakuuta 2022

Tekoäly keksijä

In ‘The Artificial Inventor’ (Thomson Reuters), Luz Sánchez García (University

of Murcia) characterises humanity as standing at the cusp of an ‘Artificial Invention Age’ in which Artificial Intelligence (AI) is no longer used as a tool but rather a creative partner or independent innovator. The challenges presented by this state of affairs, including whether ‘artificial agents’ can be considered inventors, patent their inventions, and enjoy the benefit of patent ownership – and how their inventions would be evaluated against established human rules in the first place, are considered in this book.

https://ipkitten.blogspot.com/2022/10/book-review-artificial-inventor.html 

Pikkuhiljaa yhteiskunta joutuu sopeutumaan supertekoälyn tuloon.

https://ipkitten.blogspot.com/2021/11/regulating-ai-work-in-progress.html

The second chapter moves to the notion of an ‘Artificial Intelligent Agent’, including whether such an agent could possess both intelligence and consciousness. Assuming that consciousness is not at play, how then should AIAs be characterised legally? As with the overviews of various concepts in the previous chapter, Sánchez García moves to consider a range of potential options, from personhood, company status, animals, exceptional subjects of law, or slaves, with a particular focus on Spanish law but incorporating insights from other jurisdictions and historical developments. A more extended consideration of ‘electronic personality’ is followed by an alternative proposed definition, taking into account potential technological developments in the degree of autonomy of AIAs, that of the ‘performance imputation center’: a tailormade solution as an entity lacking legal capacity but capable of being attributed the ability to obtain an invention.

https://ipkitten.blogspot.com/2022/10/book-review-artificial-inventor.html 

Nykytilanne on sellainen, että tekoäly tekee jo taidetta ja osaa kirjoittaa kaikenlaista. Kuka on tekijä kun tekoäly tekee taidetta? Onko se ohjelma vai tietokone? Pitäisikö tietokoneille maksaa eläkettä kun vetäytyvät pois ikääntymisen takia? Eläke ohjelma tietokoneille.

http://suppelaiset.blogspot.com/2022/10/kuinka-kauan-suppeen.html

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Sofi Oksanen: Lipponen maanpetturi

Sofi Oksanen syyttää Paavo Lipposta maanpetturuudesta? Mitä lukijat ajattelevat? Onko Lipponen maanpetturi? Pitäisikö Suomessa järjestää totuuskomissio sen selvittämiseksi ketkä ovat vehkeilleet isänmaata vastaan? Eli ns. suuret maanpetturuusoikeudenkäynnit? Näissä selvitettäisiin minkälaisiin petoksiin on syyllistytty viime aikoina. Todellinen oikeusvaltio tarvitsee ilman puhdistamista. Nyt olisi mahdollisuus selvittää minkälaista maanpetturuutta on Suomessa harjoitettu. Kovat rikokset - kovat rangaistukset. 

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009123045.html


perjantai 7. lokakuuta 2022

Mikko Paunio ja WEP

Wildman created four new machine-human categories for transhumanists. According to Wildman, they come from outer space: 1) Etorgs, 2) Macrorgs, 3) MVorgs and 4) Psyorgs. Etorgs are lizard-like human-hostile extraterrestrial organisms known from Hollywood films, i.e. classic UFOs, Macrorgs are perhaps even galactic life entities according to the Gaia theory, which classifies the Earth as a living organism. MVorgs are apparently micro-life born from bits of consciousness and finally Psyorgs are angels, draculas and the like born from the existence of non-material consciousness. Let us remember that Rudolf Steiner presented the true spiritual order of the world, which includes angels, seraphim, cherubim, luciferic spirits, astral storms and etheric bodies.

https://oikeamedia.com/o1-188901 

Mikko Paunio kirjoittaa esoteerisesta ja okkulttisesta politiikasta (Klaus Schwab, Yuval Harari). Tämä kuuluisi enemmän Juffon sivuille kuin JPoliin mutta se on myös politiikkaa. Paunio kirjoittaa pitkässä kirjoituksessaan mm. mikrosiruttamisesta. Aikanaan jo Rauni-Leena Luukanen puhui samasta asiasta. Mikrosiruttaminen on totta ainakin siinä mielessä, että maailmalla kyllä laitetaan RFID siruja eläimiin ja ihmisiinkin. Näillä ei tosin pystytä käyttäytymistä ohjaamaan vaan lähinnä tunnistamaan ihminen. Hyönteisiä kyllä pystytään ohjaamaan siruilla. Ihmisillä se ei kyllä nykyteknologialla onnistu. Elon Musk on kovasti puhunut ihmisten aivoihin laitetuista siruista, joilla alkuvaiheessa voidaan saada neliraajahalvaantunut ohjaamaan kursoria näytöllä. Ala on edistynyt varsin nopeasti ja jotkut uskovat, että niillä voitaisiin todellakin tuoda Internet suoraan aivoihin. 

Maailmalla edistyksellisissä piireissä nähdään mahdollisena, että ihmisen evoluutiota todellakin voidaan ohjata siten, että luodaan uusi ihminen. Uusi ihminen on mahdollista luoda teknologian ja uudelleenkoulutuksen avulla. Tämä on edistynyt varsin nopeasti ja tietoisista tietokoneista haaveillaan jo aivan tosissaan. Mikä tilanne tarkkaan ottaen on tällä hetkellä on vielä epäselvä, mutta Amerikasta kuuluu hyviä uutisia. Luotettavista lähteistä olen saanut kuvan, että erilaiset Supertekoälyjärjestelmissä on edistytty valtavasti aivan viime aikoina. Ihminen voidaan näiden teknologioiden avulla luoda uudestaan ja vapauttaa niistä rajoitteista, mitä tällä hetkellä vielä on. Uudelleen luotu ihminen voi sitten hallita maailmaa Jumalan tavoin ja olla itse Jumala itselleen. En ole näistä asioista ehtinyt paljoa kirjoittaa mutta tilanne vaikuttaa hyvältä, uusi ihminen on todellakin tekeillä. Mitä lukija ajattelee? Saa kommentoida kommentti palstalle. 

Piilaaksossa on suosittua uskoa ns. simulaatio argumenttiin, tarkoittaen että ihminen elää tietokonesimulaatiossa. Tätä tutkitaan ja kehitetään kovalla kiireellä. Nämä ajattelutavat on linkittyneitä keskenään. Näissä on paljon sisällä hindulaista ja buddhalaista filosofiaa. Mikä on totta ja mikä fantasiaa jää nähtäväksi.

lauantai 1. lokakuuta 2022

Onko Länsi satanistinen?

Venäjällä puhutaan, että Länsi on satanistinen. Ilmeisesti näin, Perkelettä palvova Länsi on nyt sodassa syvästi kristillisen Venäjän kanssa. Perusperkeleellinen Länsi pyrkii kaikin tavoin heikentämään kristinuskoa. Kansaa villitsee Ilmastosatanistinen liike, joka kerää valtavaa suosiota.

http://jpoli.blogspot.com/2022/09/elokapinanuoret-rintamalle.html