tiistai 1. lokakuuta 2024

Väestön vaihto

Moni pelkää väestön vaihtoa. Länsimainen tapa kuitenkin on, että väestö vaihdetaan. Samaa tehdään Isossa-Britanniassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. NATO on pitkälti sitä varten perustettu, että se tekee likaisen työn ja ajaa ihmisiä omista maistaan Lännen alueille halvaksi työvoimaksi. Tavallinen etno porukka (eli suomalaiset) sitten vaihdetaan toiseen sakkiin, joka on myötämielisempi eliitille.

Aikanaan olisi ollut mahdollisuus valita kommunismi ja siinä olisi kansat voitu säästää. Länsimainen meininki on kuitenkin sellainen, että kansat vaihdetaan. Tämän takia yleensä "oikeistolaiset" ovat varsin venäjämielisiä. Moni näkee Venäjän viimeisenä toivona ja asiat ovat varmasti näin. Länsimaissa eliitti on varsin tyytymätöntä perinteisen etnoporukan (eli mm. suomalaiset) työtehoon. Mitä on tehtävissä? Ei paljon mitään. Eliittiä on pyritty kansan parissa vastustamaan mutta huonoin tuloksin.

Ketä eliittiin kuuluu? Eliittiin kuuluu varsin vähän ihmisiä. En rupea nyt mainitsemaan ketään ettei kenellekään tule paha mieli. Loppupeleissä näillä asioilla ei ole paljoa merkitystä, koska tilanne olisi jo pitänyt pysäyttää viimeistään yhdeksänkymmentäluvulla, nyt tilanne on jo pelattu siten, että perinteistä etnoporukkaa (lue suomalaiset) ei enää kyetä pelastamaan. Ainoastaa karismaattinen johtaja, joka ei pelkää mitään ja tietää mitä tulee tehdä, voi pelastaa tilanteen. Tällaista henkilöä ei kuitenkaan näy olevan missään.

https://vaestonvaihto.fi/

Moni ns. isänmaallinen ei ymmärrä asioiden tilaan vaan kannattaa sokeasti venäjän vastaista politiikkaa vaikka Venäjä on ainut maa maailmassa, joka voisi vielä Suomen kansan pelastaa. Lännen peleissä Suomi ei ole edes ajopuu. Ei siellä valkoisessa talossa jostain etnosumpista paljoa välitetä vaikka joku fantasioikin, että Suomi ei ole enää yksin. Moni ei ymmärrä, että Amerikka pistää nämä reuna-alueet lihoiksi heti kun paikka passaa. Jos tässä tilanteessa maa aiotaan vielä pelastaa, niin sekä kansan että sen johtajien tulisi ryhdistäytyä.

Suomen kansa ei ole joutunut pitkään aikaan tappelemaan elintilastoon vaan on saanut lekotella täällä pohjoisessa. Lähi-idässä jo näkyy, että neliömetristä maata ollaan valmiita kuolemaan. Molemmin puolin sekä Isralissa että Palestiinassa. Jokainen neliömetri on tärkeä. Suomessa ei tajuta kuinka kovaa maailmalla on elää. Löytyykä suomalaisten keskuudesta taistelukykyä? Pahoin pelkään ettei löydy. Muutama kouluampuja ei riitä vaan tarvitaan vakaan liipaisin sormen omaavia todellisia patriootteja. Mistä niitä löytyy? Löytyykö mistään? Ei taida löytyä. Peli on pelattu ja huonosti kävi suomalaisille. Aikanaan suomalaisilla oli Nokiassa kunnon käsi mutta sekin pelattiin väärin ja tuhottiin. 

Itse olen jo sen verran vanha etteivät nämä väestön vaihdot juurikaan minuun koske. Nuoria käy sääli, heiltä viedään kaikki kun ei ole taistelukykyä eikä tahtoa. Ei tässä maailmassa sellainen lepsu kansa kuin suomalaiset pysy pystyssä eli monessa mielessä väestön vaihto voi olla hyväkin asia. Tällainen elinkelvoton kansa tarvitsee uutta verta ja todellista taistelutahtoa ja ilmeisesti sitä ei saa muualta kuin muslimimaista.

Väestönvaihtoa tuskin enää pystytään patoamaan muuta kuin suurella kansallisella herätyksellä. Pieni ryhmä todellisia patriootteja voisi onnistua mutta mistä sellainen joukko löytyy...ei mistään.

https://oikeamedia.com/o1-218800

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti