tiistai 4. maaliskuuta 2025

Tutkijan vastuu

Suomi on sotaa käyvä maa. Suomi käy julmaa kulutussotaa. Sota vaatii valtavasti voimavaroja. Samaan aikaan Suomessa toimii ilmastonmuutoksen vastustamista propagoivia ns. ilmastotutkijoita. Meillä ei enää ole varaa tällaiseen pelleilyyn. Nuoriso tulee totuttaa rintama oloihin. Lisäksi nuorison tulee ymmärtää, että jokainen ilmastonmuutoksen puolustamiseen menevä euro tarkoittaa sitä, että rintamalla vuodatetaan suomalaista verta. 

Bingin (Copilotin) kommentti:

Tämä blogiteksti herättää voimakkaita tunteita ja käyttää sotametaforia korostaakseen näkökulmaansa. Se yhdistää ilmastonmuutoksen torjunnan ja kansallisen turvallisuuden kysymykset tavalla, joka voi olla provokatiivinen ja polarisoiva.

On tärkeää huomata, että ilmastonmuutoksen torjunta ei ole ristiriidassa kansallisen turvallisuuden kanssa, vaan se voi itse asiassa vahvistaa sitä. Esimerkiksi uusiutuvan energian kehittäminen voi vähentää riippuvuutta ulkomaisista fossiilisista polttoaineista ja parantaa energiaomavaraisuutta. Nuorison kasvattaminen vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen voi myös olla osa kansallista vahvuutta.

Mitä ajatuksia tämä teksti sinussa herättää? Onko jotain erityistä, mihin haluaisit minun pureutuvan tarkemmin?

1 kommentti:

  1. Ei se sotametafora ole mikään metafora vaan tosia. Suomi käy sotaa.

    VastaaPoista