lauantai 6. elokuuta 2011

Jaakko Iloniemi: Unioni umpikujassa

Euroopan unioni on vaikeuksissa. Tämä ei koske vain euroa, vaan koko järjestelmää. Perimmäinen syy tähän on, että koko Euroopan integraatioprosessi oli alun perin suunniteltu toisenlaista maailmaa varten kuin missä nyt elämme.
 http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/jaakko-iloniemi-unioni-umpikujassa

EY:n (nykyinen EU) ja Yhdysvaltojen menestys johtui pitkälti Neuvostoliitosta ja kommunismista viime vuosisadalla.
Silloin oli vielä toinen maailmansota tuoreessa muistissa. Haluttiin kytkeä läntisen Euroopan maiden kansantaloudet toisiinsa niin tiiviisti, että sota olisi mahdottomuus. Kommunismi uhkasi useita maita sekä sisältä että ulkoa. Neuvostoliitto oli voimissaan ja laajentumishaluinen. Saksa oli kyllä sodan jälkeen toipunut taloudellisesti, mutta poliittisesti se tyytyi sivurooliin.
 http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/jaakko-iloniemi-unioni-umpikujassa

Ilman Neuvostoliitto ei ole myöskään EU:ta eikä Yhdysvaltoja. NATO on henkitoreissaan kun ei ole kunnollista vihollista (eli rehellistä kommunistista työläistä).

Nyt eletään maailmassa, jossa mikään niistä poliittisista tekijöistä, jotka 50 vuotta sitten saivat ihmiset uskomaan integraation välttämättömyyteen, ei enää päde. Kukaan ei usko sotaan Euroopassa - ei ainakaan EU-maiden välillä.
 http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/jaakko-iloniemi-unioni-umpikujassa

Sota on aina ajanut ihmistä eteenpäin. Ihminen  ei ole mitään ilman sotaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti