Koko selitys: Virologiasta tietämättömät korotetaan noin vain virusfasismia ylistäviksi papeiksi? Tämä kaikki on harkittua terroria.
Ensin 1) sanotaan suostuttelu-vaiheessa " rationaalisesti" (emotionaalisesti) että tämä kaikki epätieteellinen fasismi on " vain viruksen hidastamiseksi vanhusten tähden" mutta sitten kun fasismi on hyväksytty
2) julistetaankin uskonnollista vihaa viruksen (vapauden) tuhoamiseksi. Täysin epätieteellisesti, taas mielikuvakiihotuksella. Kumpikin vaihe on epätieteellistä mutta käsitteillä siis luodaan tiedenarratiivi mielikuva-ansaksi ja sitten painetaan kaasua eliitin perinteisen unelman eli fasismin puolesta jotta ihmiset eivät näkisi että eliitin huijaus-kapitalismi on jo romahtanut ja full fascism on eliitin vallan ainoa jatke.
Tuleeko Yhdysvallat pikkuhiljaa julkaisemaan totuuden avaruusolennoista (UFO)? Tietojen julkaisemista on odotettu vuosikymmenten ajan. Monille ufoista kertoneille on naureskeltu julkisuudessa ja jopa pidetty mieleltään järkkyneinä. Jos totuus jossain vaiheessa tulee julki niin julkinen anteeksipyyntö lienee paikalleen. Ilmeisesti Yhdysvallat ei enää ole niin sitoutunut totuuden peittelyyn kuin aikaisemmin.
Jos Yhdysvallat myöntää UFOjen olemassaolon niin seuraava iso vääntä on sitten siitä kuka edustaa ihmiskuntaa ja minkälainen on politiikka UFOja kohtaan. Ruvetaanko vai ei? Jos UFOja on useampaa eri sorttia niin sitten herää luonnollisesti kysymys miten eri ufoihin suhtaudutaan ja kuka tekee nämä päätökset. Yhdysvallat yrittänee omia nämä oikeudet itselleen mutta sitä ei välttämättä muut hyväksy? UFO politiikka menee sangen monimutkaiseksi. Annetaanko UFOille maapallon kansalaisuus vai miten nämä yksityisoikeudelliset näkökulmat ratkaistaan. Siinä riittää oikeusasteille pohdintaa. Miten verotus hoidetaan? Kuka saa tehdä sitovia sopimuksia? Miten kaupankäynti ja muu kanssakäyminen hoidetaan? Uskonnot?
Lapsia ei tule päästään fyysiseen kouluun vaan asiat tulee hoitaa etänä. Nuorille ei tule antaa sellaista kuvaa, että perinteiset koulut ja ns. normaali palaavat enää koskaan. Uusi normaali on etäkoulu ja Internet, mitään muuta ei ole. Tämä lienee maailmanlaajuisesti tilanne ja lasten on hyvä oppia elämän realiteetit ettei fyysisiä kouluja enää ole. Kouluihin pitäisi nyt kiireellä saada pakolaisia, koska ne ovat sopivasti tyhjillään. Suomalainen koululaitos on virtuaalisena se kaikista paras.
Maaseudalla monet haaveilevat valokuidusta. Valokuidun vetäminen on kuitenkin kallista ja kaupalliset operaattorit tuskin rupeavat syrjäseuduille vetämään valokaapelia.
Suomi on valokuidun kehitysmaa. Suomessa on uskottu langattomaan teknologiaan. Täytyy muistaa, että 5G tukiasemat ovat halpoja verrattuna valokuidun vetoon. Tukiasemalla saa yhteydet isolla alalle yhdellä tukiasemalla kun taas valokuitua saa vetää joka taloon erikseen. Kuitu on niin kallis maaseudulla ettei sitä kannata ottaa vaan odottaa 5G:tä.
Venäjällä on omaa prosessoriosaamista sen verran mitä aseteollisuus vaatii. Elbrus ja moni muu tekee piirejä. Näillä piireillä on sen verran tehoa, että niillä pystyy hoitamaan monet asiat. Länsimaisia piirejä saa ostettua sen verran aina jostain, että ne riittävät aseisiin. Amerikan armeijakin ostaa Kiinasta piirejä, koska ne ovat sieltä paljon halvempia kuin omatekemät. Yhdysvallat ei ole piirivalmistuksessa kovinkaan iso tekijä, lähinnä siellä on suunnitteluosaamista. Taiwanissa on paljon valmistuskapasiteettia ja luonnollisesti kiinalaiset luultavasti saavat valmistettua siellä vaikka mitä pimeästi. Kiinalla on myös omaa valmistusta ja sieltä ne prosessorit rullaavat tuotantolinjalta railakkaasti.
Avoimet prosessorit kuten Risc-V ovat helppo vaihtoehto. Perinteinen Intelin x86 on kovin monimutkainen tehdä mutta onneksi Risc-V prosessorit ovat yksinkertaisia valmistaa.
Minkälaisia prosessoritehoja sotilasteknologia tarvitsee? Luultavasti pärjää aika pienellä, jopa tekoäly voi toimia pienellä teholla. Paljon tehoa tarvitaan mallintamiseen ja tekoälyn kouluttamiseen mutta varsinainen käyttö voi toimia pienellä teholla.
Länsimaat vievät elektroniikkajätettä Kiinaan ja niistä saa otettua piirejä halvalla ja ne ovat aika moderneja piirejä, koska elektroniikkaa ei lännessä käytetä kovin kauaa.
Edes kongressi ei tunne Yhdysvaltojen salaista armeijaa, jonka sotilaat ja trollit ovat yksityisten yritysten palkkalistoilla.
Newsweek-lehti kertoi vastikään Yhdysvaltojen puolustusministeriön salaisesta ohjelmasta, jolla on 60 000 työntekijää ja 900 miljoonan dollarin vuosibudjetti. Lehden mukaan kyseessä on maailman suurin salainen armeija.
Salaisen armeijan palveluksessa on erikoisjoukkojen sotilaita, vakoojia, kielenkääntäjiä, tiedonhaun ammattilaisia, verkkotiedustelijoita ja trolleja.
Merkitystä on sillä, että Suomen sanan- ja uskonnonvapaus näyttäytyy kyseenalaisessa valossa, koska valtakunnansyyttäjä on nostanut prosessin kansan valitsemaa kansanedustajaa kohtaan, sen jälkeen kun asiaa tutkineet poliisiviranomaiset olivat päätyneet siihen, että edellytyksiä rikossyytteille ei ole.
Mikä tekee kuusikymppisestä isoäidistä vaarallisen ja potentiaalisen rikollisen valtakunnansyyttäjän mielestä?
Siihen ei ole järkevää, eikä mitään muutakaan vastausta.
Suomi ja Suomen maine on ainoa varma häviäjä tässä asiassa, riippumatta siitä, mikä aikanaan on oikeuden päätös, sitten kun se vuosien ja valitusten jälkeen saadaan. Todennäköisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kautta.
Päivi Räsänen taistelee. Kovat tuomiot uhkaavat. Ympärisuomea Räsäselle rukoillaa rukouspiireissä kovaa tuomiota. Tuomiota joka kirkastaa Räsäsen kruunun. Nimenomaan kovat ovat kirkastavat räsäsen kruunun. Mitä kovempi tuomio; sitä kirkkaampi kruunu. Vuosikymmenten vankeusrankaistus olisi tietysti paras ja varmasti Räsänen itsekin hakee mahdollisimman kovaa tuomiota. Pieni tuomi ei riitä vaan nimenomaan mahdollisimman kova.
Mäkynen toteaa, että ”Suomessa on seksuaalivähemmistöillä varsin hyvät – ellei maailman parhaat – oikeudet”. Pride-tapahtumat ovat hänen mielestään liikaa ja kestävät liian pitkään, eivätkä edistä todellista tasa-arvoa. Tästä hän ottaa esimerkkinä sen, että hetero ei voi mennä Pride-kulkueeseen julistamaan avioliiton olevan vain miehen ja naisen välinen. Hän jatkaa tuomalla esiin sateenkaariliputtavien suuryritysten tekopyhyyden ja paheksuu verovarojen käyttämistä liikennemerkkien tai henkilötunnusten vaihtamiseen sukupuolineutraaleiksi.
Mäkynen toteaa, että kouluissa ja varhaiskasvatuksessa ei tule identiteettiä hämmentää eikä Priden sanomaa julistaa. Mäkysen mielestä siniristilippu riittää merkiksi tasa-arvosta.
Ilkka-Pohjalainen uutisoi myöhemmin että Mäkysen mielipidekirjoituksesta on tehty rikosilmoitus sillä perusteella, että se ”halventaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa”.
Mäkysen kirjoitus on tuttua perussuomalaisten suunnalta tulevaa populisista ja epäloogista kommentointia. Kirjoituksen perusteella Mäkynen ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, että Pridella edistetään sekä seksuaalivähemmistöjen että sukupuolivähemmistöjen asemaa ja näkyvyyttä yhteiskunnassa, mikä ei ole heteroilta pois, sellaisen väittäminen on perusesimerkki homofobiasta tai laajemmin lhbtqi-fobiasta. Siksi suppeiden avioliittokäsitysten ajaminen ei kuulu Prideen. Mäkynen myös edistää haitallista näkemystä siitä, että seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti pulpahtaisi jostain tyhjiöstä myöhemmällä iällä ja että lapset olisivat siitä jollain tapaa vapaita. Tällaisista ajatuksista on vain muutama askel Venäjän ja Puolan ja vastaavien tielle, missä aletaan hillitsemään ”homopropagandaa” ja kieltämään Prideja.
Mäkynen on jäsen eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, hän on ammatiltaan rakennusmies, verkkosivuillaan hänen iskulauseensa on ”maalaisjärkeä päätöksentekoon”.
Toivotaan, että Mäkysellekin tulee kova tuomio. Tuomion olla rankka ja samalla haastava, joka kirittää uskovaisia. Mahdollisimman kovat tuomiot kirkastavat uskovaisten kruunun.
Kansat ovat lähteneet kaduilla marssimaan Korona diktatuuria vastaan. Taistelua käydään maalla, meressä ja ilmassa. Toisen maailmansodan kauhut ovat toistumassa. Kansat nousevat kansoja vastaan ja ammutaan kovilla.
Suomessa TVO (Teollisuuden Voima) joutuu miettimään, miten reagoida tilanteeseen. Näin siksi, että ongelmiin ajautunut Taishanin voimala on samaa EPR-tyyppiä (niin kutsuttu eurooppalainen painevesireaktori) kuin Suomessa pian käyttöön otettava TVO:n Olkiluoto 3.
Olkiluoto 3 on ikuisuusprojekti ja uhkaa jälleen viivästyä, koska Kiinassa on havaittu ongelmia saman tyyppisessä voimalaitoksessa. Suomalaiset eivät saa helpotusta sähkönhintaan.
VoltBox myy laatikkoa jonka pitäisi pienentää sähkölaskua. Luultavasti tuote on täyttä humpuukia ja ei tee yhtään mitään muuta kuin vilkuttaa vihreätä valoa. Sinällään on tietysti parempia ettei se tee mitään ettei tule vahinkoa.
Yksityinen Environmental Working Group -järjestö vaatii Yhdysvaltain tietoliikennekomissiota kiristämään selvästi kännykkäsäteilylle asetettuja säteilyraja-arvoja. EWG:n mukaan lapsille asetettujen SAR-rajojen pitäisi olla satoja kertoja nykyisiä tiukemmat.
FCC eli tietoliikennekomissio asetti kännykkäsäteilyn SAR-rajat vuonna 1996, eikä lapsille ole määritelty omia rajoja. EWG:n suosittaa, että SAR-maksimiarvo lapsille olisi 0,2-0,4 milliwattia kiloa kohti. Aikuisille rajan pitäisi olla 2-4 mW/kg, mikä olisi 20-40 kertaa alhaisempi kuin tämän hetken SAR-raja FCC:n määrityksissä.
Laajamittainen esineiden Internet vaatii valtavia määriä tiedonsiirtoa, joka on mahdollista vain 5G verkossa. Onko siis tiedonsiirron vastustaminen maanpetos? Asia lienee selvä: se on. Maanpetoksesta on kovat tuomiot.
The statistic you hear is that we’re at the point where, probably, at least half of all enrollments in master’s degree programs are online, way more than undergraduate, and probably more than doctoral programs, because doctoral programs tend to be much more intensive with relationships to mentors and faculty, and a lot of doctoral students teach on campus. A lot of that just makes total sense and has nothing to do with anyone doing anything dastardly. It’s just people who get master’s degrees often or maybe even usually are working. They’re older. They often have families. They have jobs. It’s a lot more convenient for them to study online.
Amerikassa koulutuksen taso on kriisissä. Jopa johtavien yliopistojen koulutuksen taso on heikentynyt (Harvard, MIT jne). USA on iso kouluttaja ja siellä opiskelee paljon ulkomaalaisia.
A leak of phone data suggests human rights lawyers, activists and dissidents across the globe were selected as possible candidates for invasive surveillance through their phones.
Their mobile phone numbers appeared in leaked records, indicating they were selected prior to possible surveillance targeting by governmental clients of the Israeli company NSO Group, which developed the Pegasus spyware.
NSO ryhmän tekemä vakoiluohjelma vakoilee ympäri maailmaa. Nyt kannattaa olla varovainen ja muistaa, että tietokoneiden vakoilu on mahdollista ja monta todennäköisesti vakoillaan. Teknologisesti on vaikea estää suurvaltojen harjoittamaa vakoilua, koska niillä on niin mahtavat voimavarat. Vakoilijat ovat myyneet ns. turvallisia kännyköitä ja vastaavaa ja ne ovat monasti olleet vakoiluvälineitä. Mitä siis voi tehdä, että estää vakoilun. Oletettavasti Linux on turvallisempi arkkitehtuuri kuin moni muu vakoilua vastaan.
Please do not torrent over Tor.
Tor Browser will block browser plugins such as Flash, RealPlayer, QuickTime, and others: they can be manipulated into revealing your IP address.
We do not recommend installing additional add-ons or plugins into Tor Browser
Plugins or addons may bypass Tor or compromise your privacy. Tor Browser already comes with HTTPS Everywhere, NoScript, and other patches to protect your privacy and security.
Turvallista systeemiä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kaikkia näitä pystyy vakoilemaan. Turvallisessa laitteessa ei tule olla mitään ylimääräisiä ohjelmia, koska näihin voidaan iskeä ja todennäköisesti isketään.
Mitä sitten pitäisi tehdä jos haluaa suojella yksityisyyttään. Missään nimessä tule käyttää Microsoft Windows eikä Applea. Molemmat ovat ihan täynnä vakoilulaitteita.
Selvää on myös, että sellaiset kuin Facebook ja muut ovat myös vakoiluvälineitä. Sama tietysti koskee kaikkia muitakin yleisesti saatavilla olevia palveluita. Itse en luottaisi Torriin. Tor on tietysti parempi kuin ei mitään mutta sen suoja lienee vaatimaton todellisia tiedustelupalveluita vastaan. Onko mitään tehtävissä? Ei oikeastaan jos suurvalta haluaa vakoilla niin sillä on mahtavat voimavarat käytössään.
Koneessa ei tule olla yhtään mitään ylimääräistä. Kannattaa käyttöjärjestelmä poltttaa DVD:lle ja ajaa sitä sieltä. Näin siihen ei ehkä ehdi tulla vakoiluohjelmia. Kannattaa muistaa, että suurin osa ns. turvallisuusohjelmista ei ole todellisuudessa turvallisia, koska ne on laitettu Internettiin ansoiksi.
Linux Kodachi is a lightweight Linux distro based on Xubuntu 18.04 and developed for running from a USB or DVD. Kodachi is one of the most secure Linux distros available for personal use, offering an anonymous, anti-forensic, and secure system to users. For even tighter security, Linux Kodachi filters all network traffic by VPN, or Virtual Proxy Network, and a Tor network to obscure your location. This Linux distro also works to remove all activity traces after you use it. Kodachi is based on the stable distribution Linux Debian, with customized features from Xfce for higher stability, security, and singularity.
Turvallisuuden takia ohjelmiston ei tule tallentaa mihinkään mediaan mitään tietoa vaan sitä pitää ajaa suoraan CD:ltä tai DVD:ltä. Sillä nimenomaan tallenteisiin voidaan kohdistaa vakoiua.
Tails is a security-focused Linux distribution aimed at preserving privacy and anonymity. It is meant to be run as Live-CD or from a USB Drive and to not write any kind of data to a drive, unless specified or persistence is set. That way, it lives in RAM and everything is purged from the system whenever it is powered off. Tails is designed to do an emergency shutdown and erase its data from RAM if the medium where it resides is expelled.[1]
Kannattaa muistaa, että NSA kaltaisien tiedusteluorganisaatioiden tiedustelua on vaikea estää, koska niillä on käytössään niin suuret voimavarat. Tiedän, että moni patriootti eduskunnassa ja muualla todella pelkää linnatuomioita. Isänmaalliset ja kristilliset voimat toimivat yleensä yhteiskunnan ulkopuolella. Papisto pelkää. Räsänen pelkää. Mutta todelliset isänmaalliset voimat toimivat rukouksen voimalla ja mitä enemmän uskovaisia vainotaan sitä kirkkaampia heidän kruununsa. Tiedän, että ympäri Suomea uskovaiset rukoilevat kovia tuomioita isänmaallisille, että heidän kruununsa entisestään kirkastuisi. Kovat tuomiot kirkastavat uskovaisten kruunun. Jeesus itse toteaa, että viimeisinä aikoina vainot ovat valtavat. Uskovaisia laitetaan suuria määriä vankilaan, joissa heistä kidutetaan tunnustus.
"Totuudesta syntyy alituisesti ikävyyksiä. Loukatut kansalaiset protestoivat. Huutavat, että olet loukannut heidän parhaita tunteitaan. Etkä ole säälinyt heidän jalostuneiden sielujensa kaikkein hienoimpia kieliä." Dmitri Šostakovitšin muistelmat, s. 77.
Suomen kansa taistellee EU:n hirmuvaltaa vastaan. Kansaa pakotetaan Ilmastouskontoon. Suomessa vaikuttaa kuitenkin niin Ilmastodenialismi. Tämä liike on yhteiskunnan valtavirran mukaan Ilmastosatanistinen. Tapahtuu samoin kuin aikaan Kataareille, heidän tuhottiin katolisen kirkon toimesta. He olivat aikansa satanisteja. Ilmastosatanismi on samanlailla kirkon kirouksessa kuin aikanaan olivat kataarit.
Puu on arvokas raaka-aine. Tulevaisuudessa melkein kaikista raaka-aineista tulee olemaan pulaa niin kauan kuin meteoriittien louhinta ei ole kannattavaa. Avaruudessa on raaka-aineita valtavat määrät eli pidemmän päälle raaka-aineita on käytettävissä todella paljon.
Viime viikolla osa suomalaisista europarlamentaarikoista julkisti avoimen kirjeen EU:n tulevasta metsäpolitiikasta. Olen saanut kysymyksiä siitä, miksi en allekirjoittanut kirjettä. Kirje sisältää paljon paikkaansa pitämättömiä väitteitä, enkä niiden takia sitä allekirjoittanut. Mielestäni ennemminkin kirjeen allekirjoittaneiden olisi hyvä perustella valintaansa.
Kannan toki huolta EU:n tulevasta metsäpolitiikasta. On totta, että Suomessa on maailman parasta metsänhoitoa ja että meillä Suomessa on Euroopan suuret metsävarat. Suomi on ollut myös aktiivisesti kärkikastissa kansainvälisesti edistämässä kestävää metsänhoitoa jo pitkään ja näin oli jo jo ympäristöministeriaikanani. Suomessa on myös erinomaista metsänhoidon tutkimusta ja osaamista Luonnonvarakeskuksessa, Suomen ympäristökeskuksessa, Itä-Suomen yliopistossa sekä Joensuussa sijaitsevassa Euroopan metsäinstituutissa. Tapiolla on hyviä metsänhoito-ohjeita.
Tässä ei olla luomassa uutta toimivaltaa, mutta värikkäiksi tarkoitetut metsien sosialisointiheitot saattaa joku metsänomistaja pian luulla todeksikin, vaikka hänen omistusoikeuteensa ei olla puuttumassa sen enempää kuin aikaisemminkaan. Turhan huolen ja ahdistuksen levittäminen puolestaan hidastaa rakentavien yhteisten keinojen, kuten vaikkapa päästökompensaatioita hyväksikäyttävien ja luonnon monimuotoisuutta jälleenrakentavien rahastojen ja metsäohjelmien, toimeenpanoa ja laajentamista.
Tärkeää on myös nähdä, että Suomen kansalliset ilmastotavoitteet ja biodiversiteettitavoitteet omille metsillemme ovat vielä paljon kunnianhimoisempia kuin mitä EU:n ohjelmissa on kaavailtu. Kiista siitä, miten paremmat metsänhoitotoimenpiteet sekä ilmaston että luonnon monimuotoisuuden osalta saadaan yhdessä toteutettua, on siis kansallinen. Kannattaa myös muistaa, että Suomen metsissä elävistä lajeista jopa 833 on uhanalaisia ja suurin osa uhanalaisista lajeista elää metsissä.
Sirpa Pietikäisellä on oma linjansa, joka poikkeaa suomalaisten valtavirtalinjasta. Pietikäinenhän on tunnettu suvakki ja luonnonsuojelija. Sinälläänhän Pietikäinen on siinä oikeassa, että EU:lla on väistämättä valtaa Suomen metsiin. Suomalaisten ainut keino lienee eroaminen EU:sta. Ns. Fixit ratkaisisi tämänkin ongelman. EU tulee tulevaisuudessakin laajentamaan valtaansa aina vain suuremmaksi ja mahtavammaksi eli nyt pitäisi irrota EU:sta. Mitä mahtavammaksi EU:n valta kasvaa; sitä vaikeammaksi EU:sta on erota.
Suomen pitäisi lähetä Kiinaa ja Britanniaa. Samalla Suomen pitäisi lähentyä muslimimaailmaa, Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa ja USA:ta. Tälläinen politiikka pelastaisi Suomen itsenäisyyden. Erityisesti muslimien massatuonti Eurooppaan on Suomen kansan etu, koska se heikentää EU:ta. Heikko ja riitaisa EU ei kykenisi estämään Suomen eroa EU:sta. Se on ainut tie.
Mutta edellä kerrotusta huolimatta vihreät ja myös Vasemmistoliitto halusivat museoida meidän ”vihreän kultamme”. Ja EU parlamentin kokoomuslainen jäsen Sirpa Pietikäinen, tosin viime mainittua ei ole voinut enää vuosiin erottaa vihreistä, eikä juuri Vasemmistostakaan. Suosittelen lukemaan Sirpan kolumneja jos verenpaine uhkaa vajota liian alas.
Onneksi koko muu puoluekenttä sosiaalidemokraatteja myöden seisoi yhtenä miehenä kuin ikihonka puolustaen suomalaisia metsiä, metsänomistajia ja metsäteollisuudesta leipänsä saavia sekä kaikkia puun parissa työskenteleviä ja samalla Suomea, suomalaisia ja suomalaisuutta. Nostan hattuni korkealle kaikille näille!
Huumekauppiaat ovat ottaneet Dronet käyttöön huumeiden salakuljetuksessa. Isot dronet näkyvät tutkassa hyvin. Kannattaisi ehkä käyttää mieluummin pieniä droneja, koska ne näkyvät huonommin tutkassa.
Ehkä kaikista parasta olisi käyttää Drone sukellusvenettä, koska jos se menee ihan lähellä pintaa ja ei ole liian suuri, niin sitä ei varmaan kovinkaan helposti havaitse.
Tänään tuli taas häiriösoitto Suomen Kuvalehdestä. Ajoin autoa ja melkein vastasin ajaessani mutta onneksi en vastannut. On todella inhottavaa saada soitto puhelinmyyjiltä, jotka myyvät todellista turhaketta kuten Suomen Kuvalehteä.
Nämä soittelijat ovat todella inhottavia ihmisiä. Koskaan ei tiedä koska tulee tärkeä puhelua; niin niihin puheluihin on melkein vastattava. Nykyaikana pitäisi olla mahdollista, että puhelin myyjien soittoihin liitettäisiin joku tunniste, että osaisi olla vastaamatta siihen.
Lapsille pitäisi opettaa, että lehti on vuoden turhake. Puulle on parempaakin käyttöä kuin paperi.
Lopettamalla lehtien (sanoma- ja muut) tilaamisen voi pelastaa maailman.
Greta Thunberg on suosittu ilmastotaistelija. Tänään just tuli dokumentti 2:lta Gretasta. Greta yrittää olla maailman omatunto. Se on raskas rooli pienelle lapselle. Nyt pitäisi antaa olla lapsia ilman turhia huolia. Huolten päälle on vaikea rakentaa mitään järkevää.
Intel is planning to spend as much as $20bn on building a couple of chip manufacturing plants in Europe, with more in the works.
CEO Pat Gelsinger has been traveling across the region and just met French President Emmanuel Macron, German Chancellor Angela Merkel, and Italian Prime Minister Mario Draghi to discuss component supply-chain problems amid the ongoing global chip shortage.
Industries including automotive, consumer tech, and health have been hit hard by the semiconductor drought, and fabrication plants are struggling to fulfill a backlog of orders.
The European Commission, for one, hopes to boost production of “cutting-edge and sustainable semiconductors” in Europe to 20 per cent of global output by 2030, up from about 10 per cent right now, according to its Digital Compass initiative. That, at least, might ensure Europe gets a decent supply for parts for the future.
Amerikka on nyt kohdannut todelliset sotilaat Afghanistanissa. Nämä sotilaat eivät uhoa vaan he toimivat. Heillä ei ole juurikaan aseita, joku vanha AK-47 romu.
Heillä ei ole käytössään robottitaisteluvälineitä vaan heillä yksinkertainen rynnäri. Muutama Taleban taistelija pysäyttää amerikkalaisen divisioonan yksinkertaisilla aseilla ja todellisella taistelutahdolla. Jotkut kutsuvat heitä ISIS:seksi toiset al qaidaksi. Selvää on kuitenkin, että he ovat todellisia sotilaita. He eivät pelkää ylivoimaistakaan vihollista vaan toivovat uskonsa mukaan ilman pelkoa.
Suomen kansa nostaa hattua näille todellisille taistelijoille. Amerikkalaiset joutuvat pakenemaan Afghanistanista valtavien asemääriensä kanssa. Toisella puolella on muutama rättipää ryynnäkkökivääreineen, toisaalla valtava asevarikko.
Häpeävätkö amerikkalaissotilaat itseään kun eivät pärjänneet muutamalla todelliselle sotilaalle? He eivät edes osaa hävetä. Toivottavasti Yhdysvallat kohtelee Afghanistanin sodan veteraaneja heillä kuuluvan arvon mukaan eli häviäjinä. He hävisivät! Muutamalle Beduiinille.
Yhdysvallat on nyt sitten viisaasti vetäytynyt pois Afghanistanista. Alunperin Yhdysvaltojen meno Afghanistaniin oli älytöntä, koska Yhdysvallat ei kestä tappiota demokratiansa takia. Lisäksi Yhdysvaltojen syntyvyys on pieni verrattuna muslimeihin. Tälläisessä tilanteessa tappio on väistämätön ilman massiivista tekoälyn käyttöä. Tällä hetkellä tekoäly ei ole vielä riittävän vahva, että se kykenisi yksinään takaamaan voiton.
Yhdysvaltojen kaltainen paperitiikeri ei yksinkertaisesti kykene taistelemaan muslimivaltoja vastaan.
Amerikkalaiset ovat kaukana todellisista sotilaskansoista. Sotilaskansat kestävät rajuja tappioita ja eivät anna periksi missään tilanteessa. Yhdysvaltojen ainut toivo on tekoäly sotilaat - muuta tietä Amerikalla ei ole.
Tietyissä piireissä on fantasioitu säännöistä ja muusta sellaisesta. Nämä ovat utopiaa - todellinen maailma on kaukana tästä. Meillä JPolissa ajatellaan asioista realistisesti. Todellinen sota vie yhteiskuntaa kohti Supismia - väistämättömästi. Supismi on osa sitä todellista sotilaallisuutta. Suurvaltojen kilvoittelu vallasta vie yhteiskuntaa kohti Supismia ja tällöin yhteiskunta kehittyy kohti vääjämättö korkea kehitystasoa. Yhdysvallat uhoaa palaavansa huipputeknologian johtavaksi vallaksi. Kiina iskee ja lujaa...
Täällä on melko lämmintä, ei nyt mitenkään hirvittävän lämmintä mutta lämmintä kumminkin.
Johtuuko lämpö ilmastonmuutoksesta vai muusta on iso kysymys. Olivatko Elokapinalliset sitten kuitenkin oikeassa, että ilmastonmuutos on totta vai onko se sitten kuitenkin satua.
Suomessa ei vieläkään paljoa puhuta Superälystä vaikka se on tulossa nopeahkolla aikataululla. Luulisi poliitikkojen huutavan kurkku suoran Superälystä, mutta ei. Pikkujutuista kyllä puhutaan kuten maahanmuutosta ja muusta mutta todella tärkeistä asioistaa ei puhuta ollenkaan. UFOista ja Superälystä ei puhuta.
Todellisuudessa ei ole mitään järkeä ajatella mitään tulevaisuutta ilman Superälyä, koska Superäly tulee vaikuttamaan kaikkeen.
Pikkuhiljaa kannattaa siirtyä Microsoft Windowsista Linuxiin. Kustannukset alenevat rajusti, koska Linuxissa ei tarvita virustorjuntaa ja iso kasa ohjelmista on ilmaisa. Linuxin kanssa pärjää myös pienemmällä prosessoriteholla ja muistilla. Tehoa tarvitaan paljon vähemmän, koska virustorjunta ei syö sitä. Windows puolella on pakko ostaa tehokas prosessori, koska muuten hommista ei tule mitään. Linuxin kanssa pärjää pienemmällä prosessorilla.
Jopa käytetyt tietokoneet ovat riittävän nopeita, jos käyttää Linuxia. Kohta markkinoille tulee iso kasa uuden karheita käytettyjä Windows koneita, koska niillä ei enää kyetä ajamaan Windows 11:ta. Tämä tekee Linuxin käytöstä varsin edullista.
Tämä on vakava ongelma, koska piikkiproteiini on toksiini (myrkky), jonka on osoitettu aiheuttavan sydän-ja verenkiertoelinten sekä hermoston vaurioita. Sen toksisuus ulottuu myös suvunjatkamiselimiin, ja Pfizerin biodistribuutio-data osoittaa sen kertyvän naisen munasarjoihin.
Huijareita on taas liikkeellä, jotka pyrkivät huijaamaan ihmisiltä rahat.
Hän kertoo tarkistavansa tilitietoja yleensä puhelimesta, mutta nyt oli käytössä tietokone noin vuoden tauon jälkeen. Kiire asioiden järjestämisessä juuri ennen sairaalaan menoa aiheutti sen, että Fagerström ei kirjoittanut pankin osoitetta www-etuliitteenä selaimen osoiteriville, vaan Google-hakukoneeseen. Hakutulosten ykkösenä oli mainospaikan ostanut huijarisivusto, joka erosi oikeasta Osuuspankin osoitteesta muutamalla kirjaimella.
Tavalliselle ihmisen on vaikea pysyä huijareiden matkassa. Huijarit ovat ovelia eiväthän he muuten huijareita olisikaan. Kannattaa aina miettiä useamman kerran asioita ennekuin maksaa. Voiko kyseessä olla huijari? Pitäisi olla laitonta ostaa mainospaikkaa pankin nimellä, jos ei oikeasti ole pankki.
Kiinan nousu suurvallaksi on Suomen kansan etu. Jos Kiinasta tulee todellinen suurvalta niin Suomi ei ole enää riippuvainen amerikasta huipputeknologian suhteen. Kiinan kyvykkyys kasvaa kaiken aikaa ja samaan aikaan Amerikka taantuu. Kiinan etu on Suomen kansan etu.
Along with the theory of evolution, Darwin introduced the notion of kabbalah – that the human mind would develop into a god as a result of evolution – to the world of science and he built the infrastructure of this belief among scientists. The club, supported by capitalists with very strong connections, chose the scientists of the time who believed in creation and ensured that the theory of evolution was accepted by the public. The theory of evolution began to appear in textbooks in England. Huxley was the member who demonstrated the most effort in the lectures and conferences he gave.
Ihmisen evoluutio jatkuu ja täydentyy tietokoneiden, ohjelmistojen ja verkkojen avulla.
But there are always limits to what is right and just: Merely because we can do something does not mean that we should do it. We must move forward not only safely, but also ethically and morally. Too often morality is determined by the prevailing societal preferences of the day rather than grounded fundamental truths, such as the fact that we are all children of God, created in His image. Too often, the pursuit of the next great breakthrough forgets this, as with the recent case of researchers successfully growing monkey embryos containing human cells.
En tiedä kuinka relevanttia on tarkastella ihmisen näkökulmasta asioita, jotka eivät ole ihmiselle luontaisia. Superälyn moraali on luonnollisesti erilainen kuin ihmisen. Ihminen on varsin rajoittunut. Rehellisesti ottaen tuntuu kovin keinotekoiselta arvostella Superälyä ihmisen tasolta. Sama kuin miettisi muurahaisen moraalia.