lauantai 29. tammikuuta 2022

Suomalaisia diplomaatteja vakoiltu

Tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen pitää merkittävänä tapauksena suomalaisiin diplomaatteihin kohdistunutta kybervakoilua, josta ulkoministeriö tiedotti perjantaina.

Hyppösen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Pegasus-vakoiluohjelman tai sen kehittäneen israelilaisen yrityksen NSO Groupin tiedetään liittyvän Suomeen millään tavalla.

Ulkoministeriön (UM) mukaan vakoilu kohdistui Suomen ulkomailla työskentelevään lähetettyyn henkilökuntaan. Ministeriö ei ole kertonut tarkemmin, kuinka moneen ihmiseen vakoilua on kohdistunut tai missä tehtävissä he ovat työskennelleet.

https://yle.fi/uutiset/3-12293637 

Suomea lienee vakoillut joko NSA tai CIA. Kumpi tahansa käy. Myös Israel voi olla vakoillut Suomea CIA:n laskuun. Suomalaiset ovat hyväuskoisia hölmöjä kun amerikkalaiset retkuttavat suomalaisia joka tavalla.

https://kapilarambam.blogspot.com/2021/07/government-surveillance.html

Pitäisikö tästä huolestua? Ei, vakoilu on arkipäivää ja Suomen puolustusvoimat ja muut vuotavat kuin seula. Itsekin meillä JPolissa saadaan ns. salatut raportit suoraan valtioneuvostolta omien yhteyksien kautta. Suomi vuotaa kuin seula. 

https://www.amnesty.org/en/latest/research/2021/07/forensic-methodology-report-how-to-catch-nso-groups-pegasus/

https://kalimpongonlinenews.blogspot.com/2021/07/revealed-how-wire-and-its-partners.html

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti