perjantai 16. helmikuuta 2024

Syömättömät nuoret

Suomen nuoriso on ihan pilalla. Ei kai tällaista ole koskaan aikaisemmin ollut. Nuoret pelkäävät ilmastonmuutosta, ruokaa jne. Koulussa ei osata kirjoittaa eikä laskea ilman, että tietokone neuvoo kaikessa. No, onneksi tietokoneet kehittyvät nopeasti eli pidemmän päälle ei enää ihmisen tarvitsekaan osata mitään. Jossain vaiheessa tietysti tietokoneet tulevat kysymään, että miksi ihmisiä yleensä pidetään hengissä kun eivät selvästi selviä elämässä. Nuoret eivät pärjää ilman erilaisia huumeita. On mitä eksoottisempia tauteja aina ADHD:stä lähtien.

Ruokakin joudutaan laittamaan suoraan suoneen vaikka selvästi nuori pystyy pureksimaan ruokansa. Samoin nykynuoriso ei tiedä kumpaa sukupuolta on vai onko jotain muuta. Tulevaisuuden tekoälyillä on valtava savotta pitää hengissä tällaista porukkaa. Jotkut pelkäävät, että tietokoneet ottavat vallan. Tietokoneet todennäköisesti joutuvat ottamaan kaiken vallan, koska ihmiset eivät saa syötyä ruoan palasta. Juominenkin on vaikeaa.

https://yle.fi/a/74-20074557

https://yle.fi/a/74-20030459

Elokapinaa kyllä jaksetaan kannattaa. No, onneksi poliisi vielä kerää nuoret huostaansa kaduilta etteivät jää siihen nälkään kuolemaan. Aikuistenkin pitäisi katsoa peiliin kun puhuvat ilmastonmuutoksesta ja muista uhista. Asioihin tottumaton nuori, jolla ei ole vielä minkäänlaista eämänkokemusta varmasti kokee maailman kauhean ahdistavana paikkana. Itse en kyllä tuollaisista asioista jaksaisi murehtia mutta nuoriso vaan jaksaa.

Ilmastonmuutos ja muut ongelmat tietysti koskevat lähinnä nuoria, koska me vanhemmat ehdimme kuolla paljon ennen kuin tilanne muuttaa katasrofaaliseksi eli siinä mielessä nuorten huoli on aiheellista. Meitä vanhempia ihmisiä nämä katastrofit eivät koske. Nuoret voivat korkeintaan laittaa vanhukset linnaan viettämään viimeiset elinkuukautensa mutta siitä nyt ei kannata murehtia. 

Ruoasta kieltäyviä ihmisiä on aina ollut ja pidemmän päälle siinä menee henki. Lähimmäiset on aina jotain yrittäneet keksiä ja näitäkin nuorio on yritetty auttaa. Tuollainen lepositeisiin laittaminen ja pakkoruokkiminen vaikuttaa julmalta. Mutta jos ei syö; niin henki lähtee. Syömättömyys on tavallaan pitkitetty itsemurha. Nyky-yhteiskunnassa pyritään estämään itsemurhat mutta vaikeata se on. Näännyttämällä itsensä tappaminen on terveelle ihmiselle vaikeaa. Normaali ihminen syö vaikka mitä nälissään.

Tietysti nuoriso voi kiduttaa meitä vanhempia tarjoamalla vain sisäfilepihvejä ja muita vaarallisia ruokia. No, onneksi me vanhat emme pelkää naudan lihaa, ja sikakin maistuu.

Nuoria käy sääli. Nuoruus menee laitoksissa ja opiskelut jää tekemättä. Sitten vanhempana, jos edes toipuu, niin on vaikeampaa opiskella.  Jää tavallaan vanhempana sitten tyhjän päälle. Vähänkoulutetun asema on Suomessa vaikea. No, sille ei voi mitään. Pitäisi enemmän tuoda nuoria Afrikasta. Afrikkalainen nuori on laadultaan täysin toista verrattuna Suomi nuoreen. Ei voi mitään. Mikään tuollainen ns. arjalaishöpötys, johon moni uskoo, ei ole kuin vitsinarvoinen. Arjalaisteoreetikkojen mukaan Suomen nuorison pitäisi olla laadukasta ja osaavaa. Totuus on toinen, juuri mitään ei osata. Missä arjalaisuus? Ei sitä ole. Ei mikään ihme, että Adolf Hitler pettyi ns. arjalaiseen rotuun. Eivät nämä pohjoiset kansat olleen riittävän vahvoja vaan heikkoja. Huumehörhöjä ja muutenkin heikko geenisiä. Kansat eivät yksinkertaisesti olleet ns. natsilaatua. Ei tällaisella porukalla oteta maailmaa haltuun. 

Joku Odinin veljekset vai mitä näitä nyt on; yrittävät kaupartioilla näyttää voimaansa. Voimat taitaa olla pienet. Pitäisi järjestää matsi somalien ja suomalaisten välille ja katsoa kuka on kuka. Taitaisi afrikkalaiset vetää 10-0 suomalaisia naamaan. 

https://markkusiira.com/2024/02/16/amerikan-alamaiset-euroopassa/

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2024/02/kansainvalinen-pakolaissopimus-on.html 

https://www.alternet.org/the-monsters-we-create-republicans-and-their-battle-against-the-zombie-apocalypse/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti