maanantai 18. helmikuuta 2013

Jyväskylän puukotuksen tekijöillä iso henkilörekisteri

Poliisin tutkimuksissa on käynyt ilmi, että yksi Jyväskylän kirjastossa välikohtauksesta epäilty mies on kerännyt, tallentanut ja ryhmittänyt tietokoneelleen lukuisten henkilöiden valokuvia ja henkilötietoja. Tiedot täyttävät henkilörekisteririkoksen tunnusmerkistön.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201302180131432_uu.shtml

Jyväskylän iskusta tulee uutta tietoa. Puukotusiskun tekijät ovat laatineet ison henkilörekisterin ihmisistä. Itse näkisin, että tälläisen henkilörekisterin hallussapito ja laadinta osoittaa teon suunnitelmallisuutta ja lisäksi herättää kysymyksiä ovatko rekisterissä olevat ihmiset jopa hengen vaarassa tai onko heidän poliittisia tai uskonnollisia oikeuksia loukattu törkeästi tai onko suunniteltu heidän oikeuksiensa loukkaamista. Oikeuslaitoksen pitää tutkia näin järkyttävä teko perinpohjaisesti.

Jyväskylän puukotusta on tietyissä piireissä pyritty vähättelemään mutta nyt ilmitulleet seikat tukevat vahvasti tulkintaa, että kyseessä oli äärimmäisen törkeä ja häikäilemätön hyökkäys kansalaisten poliittisia vapauksia vastaan. Poliisin täytyy nyt tulleiden tietojen valossa laittaa ns. äärioikeisto ja kaikki isänmaalliset ryhmät erikoistarkkailuun. Demokraattinen yhteiskunta ei voi hyväksyä rasismia ja väkivaltaa ketään tai mitään kohtaan.
http://www.patriootti.com/kiristyvatko-aariryhmien-valit/

Äärioikeistolla (tai kellään muullakaan) ei ole mitään oikeutta uhkailla ketään millään perusteella. Itse näkisin, että jo pelkästään tälläiseen järjestöön kuuluminen ja sen tunnusten kantaminen täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkit. Kenelläkään muullakaan ei ole oikeutta uhkailla, niin miksi äärioikeiston annetaan toimia vapaasti? Itse pidän maahanmuuton kritisoimisen sinällään laillisena mutta maahanmuuton kritisoiminen ei anna oikeutta uhkailla tutkijoita eikä maahanmuuttajia. Erityisesti tieteentekijöihin kohdistuva uhka pitäisi poliisin estää. Tutkijoiden uhkaileminen ulosteilla loukkaa syvästi tieteen vapautta ja tieteen vapauden tulee olla yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa.

Sananvapauden varjolla ei tule sallia rasismia, joka ilmenee uhkailuina ja väkivaltana tai sen mahdollisuutena. Nykymaailmassa ja nyky-Suomessa isänmaallisuus ei poista rikosten rankaistavuutta vaan pikemminkin tekee siitä erityisen törkeää.
http://www.intokustannus.fi/kirja/aarioikeisto_suomessa/

Suomessa äärioikeiston yhteiskunnalle aiheuttamaan uhkaan on suhtauduttu vähättelevästi mutta nyt on tullut aika tuhota äärioikeisto. Äärioikeistolla ei ole sijaa demokraattisessa yhteiskunnassa.
http://yle.fi/uutiset/poliisi_jyvaskylan_kirjastopuukotuksessa_myos_henkilorekisteririkos/6500799

Puukottajien laittomaan henkilörekisteriin kuuluneiden tulee vaatia viranomaisilta kovimpia mahdollisia rankaistuksia laittomuuksiin syyllistyneille. Teossa tulee ottaa huomioon se, että sillä on ilmeisesti ollut tarkoitus todella uhata ja rajoittaa ihmisten uskonnollisia ja poliittisia vapauksia.
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2013/02/poliisi-jyvaskylan-kaupunginkirjaston.html

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133140-mukasuvaitsevaisto-mielipidepoliiseina

http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133109-polttakaa-appelsin

Päivitetty 18.2.2013
http://viikonpatriootti.noblogs.org/

Täytyy muistaa ettei Patrioottien rivijäsenten tietojen julkaiseminen ole mitenkään journalistisesti merkittävää. Etenkin puhelin numeroiden, osoitteiden ja henkilötunnusten julkaiseminen loukkaa syvästi Patrioottien oikeusturvaa.
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/rioikeistolla-ja-persuilla-nimilista-muilutettavista

Suomessa ei ole mitään omankäden oikeutta rankaista ketään minkään järjestön jäsenyydestä (eikä mistään muustakaan) vaan kaikki oikeustoimet tekee viranomaiset. Yksityishenkilö voi tehdä rikosilmoituksen mutta mihinkään suoraan toimintaan ei saa ryhtyä.
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2013/02/kymen-sanomat-koivulaakso-torjuu.html

3 kommenttia:

  1. Taitaisi tämäkin täyttää laittoman henkilörekisterin määritelmän:

    http://viikonpatriootti.noblogs.org/

    VastaaPoista
  2. Luultavasti täyttää. Asianomaisten kannattaisi tehdä rikosilmotus niin poliisi tutkisi onko laiton.

    VastaaPoista
  3. Tuskin on mitään perusteltua syytä julkaista Patrioottien rivijäsenten nimiä mutta johtohenkilöt tuskin nauttivat vastaavaa yksityisyyden suojaa.

    VastaaPoista