maanantai 19. huhtikuuta 2021

EU maanpetos

Suomen liittäminen Euroopan Unioniin ja euroon tehtiin lainvastaisesti. Kansanäänestystä edeltänyt propagandavyörytys oli valehtelua. Se tiedetään, koska Suomen valtiojohto tiesi jo 1992 mitä jäsenyys merkitsee: markan eli oman talouspolitiikan menetystä ja valtiollisen suvereniteetin menetystä. Kansalaisille ja kansanedustajille asiasta valehdeltiin päin naamaa. Rikosoikeudellisesti sanottuna: kansakuntaa johdettiin tarkoituksellisesti harhaan valheellista tietoa levittämällä ja todelliset seuraukset salamaalla. Tarkoituksena ja tavoitteena oli lakkauttaa itsenäinen suvereeni Suomen tasavalta, ja tämä teko oli ja on edelleen maanpetosrikos. 

http://rayhablogi.blogspot.com/2021/04/eu-maanpetos-ja-kuinka-se-tehtiin.html 

Isänmaallisilla on paljon menetettävää. Suomi on monen mielestä liitetty Euroopan Unioniin laittomasti. Monet kokevat, että on tehty valtiopetos eli maanpetos. Maanpetosta on yleisesti pidetty rikoksista kovimpana, josta perintetisesti tuomittu jopa kuolemanrangaistus. 

Monet kokevat, että Venäjä on Suomen viimeinen toivo isänmaan palauttamiseksi. Isänmaalliset ryhmät ryhmittäytyvät Vladimir Putinin taakse ja pyrkivät yhteistyön Venäjän kanssa. Olen tavannut lukuisia sotiemme veteraaneja, jotka yhdestä suusta sanovat, että jos he olisivat tienneet mihin Suomi joutuu, niin he olisivat taistellee Neuvosto-Venäjän riveissä. 

http://natonalla.blogspot.com/

Moni sanoo, että Suomi voitti sodan mutta hävisi rauhan. 

Tietysti Niinistö pelaa siihen pussiin, että Venäjälle saataisiin länsimielinen johtaja. Lännen "oligarkit" kuvittelevat Navalnyin olevan tällainen. Enpä löisi vetoa Navalnyin todellisesta länsimielisyydestä valtaan noustuaan kuitenkaan. Navalnyilla on pitkä historia 2000-luvun alusta Venäjän oligarkkien rahakilvassa, ja bisneksissä epäonnistuttuaan seurasi tätä pikkuoligarkkia poliittinen radikalisoituminen, jossa on paljon kaunaa kilpakumppanioligarkeilleen Venäjällä. Venäjällä politiikassa on kyse rahasta, bisneksistä - ei politiikasta.

http://anupalosaari.blogspot.com/2021/04/presidentti-niinisto-olet-tekopyha-paska.html

Minulta on usein kysytty, että mitä on tehtävissä ja yksinkertainen vastaus on, että lukemalla Jussi Mediaa voi tehdä jotain. Paljoa ei voi tehdä, mutta voi ainakin rukoilla. 

https://mvlehti.net/2021/04/19/valtamedia-kuolemassa-ja-muita-ilouutisia-huonojakin-umv-raportti/

Seuraava sota käydään Internetissä ja siihen voi parhaiten osallistua lukemalla aktiivisesti alan julkaisuja Internetissä. Lisäksi kannattaa kokeilla Isänmaa hakukonetta.

https://www.minilex.fi/a/maanpetos-ja-valtiopetos



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti