torstai 3. helmikuuta 2022

Kansa eliittiä vastaan

NATO ja muut armeijat on aikanaan luotu sitä varten, että ne pitävät kansat kurissa ja herran nuhteessa. Todellinen uhka on aina tullut sisältä ja sitä varten armeijat on luotu. Tämä on totuus. 

Ihmisille on aina luotu viholliskuvia ja vihollinen on tarkoituksella dehumanisoitu (eli epäinhimillistetty). Nyt asiat ovat niin pitkällä, että oma kansaankin pitää kohdistaa samanlaista epäinhimillistämistä. Isommassa kuvassa Venäjää vastaan lietsotaan vihaa ja raivoa. Ja samoin Kiinaa. Kiinasta tehdään vihollinen väenväkisin vaikka kiinalaiset yrittävät parhaansa. Kiinan teknologinen nousu Lännen haastajaksi kerää pahaa verta, koska Länsimaat ovat tottuneet siihen, että he olivat aikanaan pitkän aikaa teknologisesti ja taloudellisesti ykkösiä. Saivathan he aikanaan haltuunsa valtavia luonnonvaroja ja markkinoita (esim. Intia).

Aikanaan puhuttiin, että Ilmastonmuutos ja radikaali luonnonsuojelu kehitettiin Itä-Saksassa Lännen heikentämiseksi. En tiedä on Länsimaiden viherpolitiikka siitä johtuvaa vai mitä? Onko se todellista vai pelkkä sumuverho?

Nykytilanteessa politiikka on hyvin monimutkaista; moneen asiaan liittyy paljon erilaisia kytkentöjä. 

Uskontoja on niin moneen lähtöön että monet ilmiöt ovat niin monimutkaisia ettei niistä saa mitään selvää.

https://www.kansalainen.fi/bensiinin-ja-dieselin-hintojen-korotukset-jatkuvat-paastokaupat-maksetaan-kuluttajien-kukkaroista/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=bensiinin-ja-dieselin-hintojen-korotukset-jatkuvat-paastokaupat-maksetaan-kuluttajien-kukkaroista 

https://pt-media.org/2022/02/03/miksi-ano-turtiainen-irtisanoutui-rekka-rallista/ 

https://www.thenews.com.pk/latest/930799-xi-meets-putin-as-tensions-rise-with-west 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti