keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Tossavainen unelmoi paperista

Reijo Tossavainen (Persu) unelmoi paperista.
Toinen esimerkki puolueiden kyvystä ja halusta ymmärtää tavallisten ihmisten arkea löytyy vaikkapa taantuvasta teollisuustaajamasta nimeltään Voikkaa. Aiemmin demareiden lähes yksin hallitsemalla alueella Soini sai äänistä 21,0 %, Haavisto 13,7 % ja Lipponen 9,7 % .
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/95461-suomi-on-jakaantunut-vihre%C3%A4t-vahvoilla-helsingiss%C3%A4-perussuomalaiset-ennen-demareiden-hallitsem

Paperista on tässä vaiheessa enää turha unelmoida, koska paperin hiilijalanjälki ja vesijalanjälki ovat valtavat. Monessa muussakin mielessä paperi on turhake, etenkin sanomalehti ja aikakauslehti paperi. Pakkauspaperin tulevaisuuden näkymät ovat jo paremmat.
http://www.qx.se/samhalle/19888/soini-backar-pa-stodet-till-haavisto

Teollisuuden ja teknologian muutos on väistämätöntä. Tulevaisuudessa kysyntää tuskin on monellekaan nykytuotteelle ja monelle Kodakin tulevaisuus on edessäpäin.


tiistai 24. tammikuuta 2012

Haavisto lähestyy voittoa

Idag meddelar Sannfinländarnas partiledare Timo Soini att han kommer lägga sin röst på Haavisto. Även om finska statsvetare enligt Hufvudstadsbladet tror att de flesta av partiets väljare kommer att rösta på Niinistö kan Soinis meddelande idag betyda mycket för valutgången. Till Hufvudstadsbladet markerade han också att Haavisto var den som varit med "tolerant" gentemot Sannfinländarna under valkampen.
http://www.qx.se/samhalle/19881/haavisto-ett-steg-narmare-kronohagen

Haavistolla on hyvät mahdollisuudet voittaa Niinistö, sillä Niinistöllä on erittäin huono maine voittajana.

 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Rukoileva kansa jatkaa taistelua

Nyt kun gallupit näyttävät Pekka Haaviston pääsyä presidentinvaalien toiselle kierrokselle, on meidän kristittyjen käytävä totiseen rukoustaisteluun, että Herra estäisi tämän toteutumisen. Jos hän pääsee toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan, alkaa mediassa valtava peli hänen valitsemisekseen. Mikä kauhea onnettomuus maallemme olisikaan, jos homopari edustaisi meitä maailmalla ja mikä Jumalan rangaistus siitä kansallemme voisikaan seurata!
Nyt ystävät totiseen rukoustaisteluun tämän onnettomuuden estämiseksi ja sunnuntaina äänestämään Väyrystä jokainen, joka ei vielä ole äänestänyt! Kehotetaan myös kaikkia tuttujamme tekemään samoin.
http://www.kolumbus.fi/jouko.piho/sivu23.htm

Jouko Piho kannustaa kansaa taistelemaan rukousten voimalla Paavo Haavistoa vastaan. Jouko Piho on erikoistunut raamatulliseen profetoimiseen.
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49143-miksi-ja-keiden-tahdosta-maailmassa-on-homomyonteinen-buumi

http://paholaisen-asianajaja.blogspot.com/2008/12/jouko-piho-strikes-back.html

http://fundamentti.blogspot.com/2012/01/suomi-finland-sodoma-presidentinvaalit.html

http://fundamentti.blogspot.com/2012/01/presidentinvaalit-2012-mita-sinun-tulee.html

Vaalitulos erittäin hyvä

Vaalitulos erittäin hyvä, koska Timo Soini (Persu) jäi neljänneksi. Mieluummin homo presidenttinä kuin katolinen abortin kieltäjä.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/haavistosta-presidentti.html

http://xn--vihrelanka-u5a.fi/uutiset/pekka-haavisto-peittosi-v%C3%A4yrysen-ja-haastaa-seuraavaksi-niinist%C3%B6n

Paavo Väyrysellä (Kesk) ei ollut mitään mahdollisuuksia Haavistoa vastaan vaan Haavisto jyräsi homoenergialla.
http://finnsanity.blogspot.com/2012/01/sodanruhtinas-pekka-haavisto.html

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2012/01/presidentivaalien-ensimmaisen.html

Molemmat ehdokkaat ovat parasta mitä Suomessa on tarjolla presidentiksi.
http://ranneliike.net/teema/haavisto-presidentinvaalin-2-kierroksella-niinistoa-vastaan?cid=2&aid=7865

Pankkiasiointiin oma Linux tietokone

Pankkiasiointiin ja muuhun kaupankäyntiin verkossa kannattaisi kansalaisten hankkia oma Linux tietokone. Linuxin tietoturva on paljon parempi kuin suorastaan turvattoman Microsoft Windowsin. Kaikki Windows versiot ovat varsin tietoturvattomia verrattuna Linuxiin. Linuxista on olemassa vielä erityisesti kovetettuja versioita, joiden tietoturva on normaali Linuxiakin huomattavasti parempi.
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/haittaohjelmat-veivat-tonneja-pankkitileilta/987683

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/f-secure_pankkitroijalainen_peraisin_venajalta_3192848.html
Kun Windows-koneen käyttäjä on ensin omalla tietokoneellaan surffannut netissä, joltakin toistaiseksi tuntemattomalta verkkosivustolta on käyttäjän huomaamatta tarttunut koneelle haittaohjelma. Tämä on ollut mahdollista tiettävästi siksi, että koneen virusturva on ollut päivittämätön tai sitä ei ole ollut alunperinkään.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/01/1481007/nain-pankkitroijalainen-iskee-koneeseesi

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2012/01/1480730/kayttaytyyko-verkkopankkisi-omituisesti

Linux Ubuntu 11.10 on huomattavan turvallinen vaihtoehto.
http://distrowatch.com/table.php?distribution=ubuntu

http://www.ubuntu.com/

Yhdysvaltain armeija on esimerkiksi joutunut siirtymään tietoturvaongelmien takia Linuxiin. Windowsia ei siellä saatu millään turvalliseksi vaan se tuotti jatkuvasti pahoja ongelmia.
http://www.fiercecio.com/techwatch/story/will-switching-linux-enhance-system-security/2012-01-13

http://www.theregister.co.uk/2008/02/05/us_army_linux_integration/

http://news.cnet.com/8301-13505_3-9864312-16.html

Tavalliselle suomalaiselle Windows on hyvin vaarallinen sen tietoturvattomuuden takia. Rahasi ovat jatkuvasti vaarassa kadota ilman Linuxin suomaa turvaa. Älä viivyttele, vaan valitse Linux.
http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/46772-nobelin-arvoinen-linux-joka-kouluun

lauantai 21. tammikuuta 2012

Haavistolla kova kannatus

Noin tuhat Qruiseriin sisäänkirjoittautunutta vastasi tosrtaina ja perjantaina kyselyyn omasta suosiksitaan presidentinvaaleissa. Pekka Haavisto sai äänistä 67,1%. Toisena oli Sauli Niinistö 11,2%. Ero on huikean suuri ja kuvaa sitä, että Niinistön vastaukset tasa-arvokysymyksiin eivät ole olleet suopeita HLBTI-väestölle.
http://ranneliike.net/teema/qruiserin-kysely-haavisto-ehdoton-suosikki?cid=2&aid=7860

http://www.qx.se/samhalle/19874/du-skall-va-president

Pekka Haavistolla (vihr) on hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle.

torstai 19. tammikuuta 2012

USAlla ei entisenlaista merkitystä Suomelle

Neuvostoliiton (NL) romahdettua Yhdysvallat nousi vähäksi aikaa todelliseksi suurvallaksi mutta nyt sen painoarvo on taas ruvennut pienentymään. Yhdysvaltojen painoarvo näyttää pienenevän lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Erityisesti Kiinan kasvanut rooli tuo Suomelle uusia vaihtoehtoja kauppapolitiikkaan. Huipputeknologiaa ja komponentteja tulee saamaan Kiinasta tulevaisuudessa halvemmalla kuin Yhdysvalloista. Kiinalaiset pyrkivät nyt luomaan oman huipputeknologisen talouden, joka kykenee toimittamaan monia komponentteja mitä tarvitsemme halvemmalla kuin Yhdysvallat.
http://circleof13.blogspot.com/2012/01/breaking-war-plan-iran-china-snubs.html

Yhdysvallat ei enää edusta vapautta samallalailla kuin aikaisemmin, koska se ei enää arvosta vapautta ja ihmisoikeuksia. Yhdysvalloista on tullut poliisivaltio, joka pyrkii kontrolloimaan kaikkea. Yhdysvalloissa on nykyään enää vähän sellaista mitä voi oikeasti arvostaa.
http://defenseblog-njs.blogspot.com/2012/01/russia-allocates-160-mln-for-drone.html

Talouden piirissä Yhdysvalloilla on kuitenkin vielä tiettyjä huipputeknologian sektoreita mitä se kykenee dominoimaan mutta Kiina voi muuttaa kaiken näilläkin aloilla.
http://tietsikka.blogspot.com/2011/11/kuluttaja-ei-ole-sosiaalihuolto.html

Yhdysvallat ei todellisuudessa ollut koskaan sellainen vapauden saareke miksi sitä kuviteltiin mutta aikaisemmin se ei kuitenkaan ollut nykyisenkaltainen poliisivaltio valkoisille. Mustille ja monille vähemmistöille Yhdysvallat oli poliisivaltio ja helvetti jo aikaisemminkin.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/internet-on-ihmisoikeus.html

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Äärioikeisto Suomessa

Suomessa toimii aktiivinen äärioikeisto. Äärioikeiston levinneisyydestä ja kuka siihen kuuluu voidaan pohtia. Äärioikeistolla monasti tarkoitetaan tässä yhteydessä tiukasti kansallismielisesti ajattelevia. Käsitteeseen yleensä liittyy rasismi.

Taloudellisesti suomalainen äärioikeisto on vasemmalla, koska se pääasiassa kannattaa valtion suurta roolia taloudessa. Omasta näkökulmasta suomalainen äärioikeisto on talouspoliittisesti hyvin vasemmalla. Äärioikeiston yhteiskuntapolitiikka on jäänyt epäselväksi, koska se tuskin kykenee luomaan minkäänlaista taloudellista tuotantojärjestelmää, koska talouden rakenne on globalisoitunut ja kansallista pääomaa ei enää ole.
http://mediaseuranta.blogspot.com/2012/01/fria-tidningen-den-framgangsrika.html

http://www.fria.nu/artikel/91452

Osa äärioikeistosta pyrkii naamioitumaan erilaisten viittojen alle. Itse pidän vaarallisimpina ryhminä yhteiskunnan edun kannalta niitä ryhmiä tai yksilöitä, jotka joko vastustavat aborttia tai vastustavat nanoteknologiaa. Erityisesti nanoteknologian vastustaminen on vaarallista yhteiskunnan kannalta.
http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/34490-jos-olet-ostanut-nama-housut-vie-ne-kiireellisesti-ongelmajatelaitokselle

http://mirjaleenaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94527-globalistinen-uskontunnustus

Yhteiskunnan pitää ryhtyä erityistoimenpiteisiin nanoteknologiaa vastustavien ryhmien mahdollisesti aiheuttaman uhan torjumiseksi. Nanoteknologia on välttämätöntä Suomen kansan hyvinvoinnin kannalta. Osa äärioikeistosta vastustaa vain maahanmuuttoa ja on pääasiassa harmitonta. Harmiton rasisti muuttuu kuitenkin  vaaralliseksi vastustaessaan nanoteknologiaa. Onneksi tällä hetkellä Suomessa ei ilmeisesti toimi yhtään superälyä vastustavaa kansanliikettä. Tälläinen liike olisi luonteeltaan äärimmäisen vaarallinen.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/abortti-ja-teknologia.html

Onneksi Suomessa on sellaisia suoraselkäisiä ja ryhdikkäitä poliitikkoja kuin Paavo Lipponen,  joka taistelee mitään pelkäämättä kaikkea pahaa vastaan. Hyvä Lipponen! Pöö!
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/hyvinvointivaltion-loppu.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/timo-soini-uskonnollinen-pelle.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/taloustiede-ja-darwin.html


Taloustiede ja Darwin

Yksilö- ja yrityslähtöinen kilpailu on tuhoisaa yhteisölle pitkällä aikavälillä. Oman edun tavoittelu tekee yhteisöstä haavoittuvan. Yksilön ja yhteisön edut eroavat jopa jyrkästi. Eroa havainnollistaa biologinen analogia: uroshirven sarvien ylikasvu auttaa yksilöä kilpailussa naaraista mutta on lopulta tuhoisaa lajille. Eläimet toimivat näin, mutta ihmisillä on kyky toimia toisin.
http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94551-the-darwin-economy-darwinismin-ohi-ja-yli

http://www.thefiscaltimes.com/Columns/2011/12/20/The-Great-Economic-Divide-Makes-Everyone-Poorer.aspx#page1

Kilpailu voi joskus haitata hyvinvointia. Jokatapauksessa kilpailu ja evoluutio haaskaa resursseja valtavasti turhaan tekemiseen. Ainut ongelma on, että yhteiskunnalta ja ihmiseltä pitkälti puuttuu kyky toimia viisaasti ja paremmin. Ihminen ei pääasiassa pysty toimimaan järkevästi ja siten markkinalogiikka jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Kilpailun ja evoluution tulosten ylittäminen vaatisi sellaista viisautta ja tietämystä jota ei ole olemassa. Kilpailutalous on ainut vaihtoehto kun halutaan koordinoida kulttuurisesti erilaisia ryhmiä ja tavoitteita, joista ei kyetä pääsemään yhteisymmärrykseen. Muut vaihtoehdot vaatisivat hyvin pitkälle menevää yhteisymmärrystä ja kykyä koordinoida toimintaa ilman markkinoita.
http://cornellalumnimagazine.com/index.php?option=com_content&task=view&id=1172


tiistai 17. tammikuuta 2012

Työväenliike kriisissä

Sosialidemokraattisella työväenliikkeellä ei mene hyvin Suomessa eikä juuri muuallakaan. Onkohan missio hukassa? Ainakin se kaipaisi kirkastamista. Ketkä ovat työläisiä nyky-Suomessa ja mitkä ovat ne ydinasiat, joita pitäisi ajaa. Esim. asumistavasta ei voi enää päätellä puoluekantaa. Omakotitalo-alueella porvari ja duunari elävät usein sulassa sovussa naapureina.
http://marttiissakainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94428-%E2%80%9Dty%C3%B6v%C3%A4enliikkeen-kaksi-ongelmaa-ei-ty%C3%B6t%C3%A4-eik%C3%A4-liikett%C3%A4%E2%80%9D

Työväenliikkeen ongelmana on, että ihmisen tekemä työ on katoava voimavara. 2020-luvulla, ehkä puolivälissä eli noin 2024; tietokoneiden tehot ylittävät ihmisen ja silloin työväenliikkeen kyky projisoida voimaa katoaa. Silloin lakkoilemalla ei pysty ajamaan enää asioita, koska inhimillisellä toiminnalla ei ole taloudellista arvoa vaan koneiden ylivoima on murskaava. Porvarilliselle puolelle ei pitäisi tulla ongelmia, koska porvarit eivät ole ideologisesti sitoutuneet ihmiseen vaan pystyvät siirtymään posthumanistiseen aikaan helposti. Tietokoneet kykenevät käymään pörssikauppaa vielä ihmisen jälkeenkin ja konetyöläiset pystyvät ahkeroimaan vielä pitkään.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/kasvi-futuristisena.html

Suomessa ei nyt käydä ollenkaan julkista keskustelua siitä, miten tähän ihmisen jälkeiseen aikaan aiotaan siirtyä siten, että siirtymän aiheuttamat häiriöt olisivat mahdollisimman pieniä. Työväen Presidentti, Sauli Niinistö ei puhu ajasta, jolloin ihmistyö on lähes arvotonta vaan kehuu työläisyyttään. Työ ja työläisyys inhimillisessä mielessä on lähestymässä loppuaan; eikä sen ihannoilla pysty asiaa muuttamaan vaan talouden ja teknologiat suuret pyörät pyörivät ihmisestä välittämättä.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/eurooppa-tehnyt-itsemurhasopimuksen.html

Iso osa nykytalous- ja yhteiskuntatieteistä perustuu ihmiseen ja ihmisen käyttäytymiseen mutta tämä ihmisen aika on nyt peruuttamattomasti loppumassa. Raamatun ilmestyskertomus kommentoi juuri siitä ajasta jolloin ihminen ei ole enää planeetan älykkäin olento vaan sen poliittinen rooli on alisteinen superälylle. Monessa mielessä ihminen on jo alisteinen omille järjestelmilleen kuten taloudelle ja pörssille. Pörssi on jo paikka, missä ihminen ei kunnolla pärjää superälylle. Ihmisen kyvyttömyys ymmärtää teknologiaa ja tiedettä tulee syvenemään. Iso-osa yhteiskunnallisisita toiminnoista tullaan siirtämään tietokoneille ja ihmisen rooli tulee olemaan tarkkailijan ei aktiivisen toimijan.
http://tietsikka.blogspot.com/2012/01/mooren-laki-jatkuu-atomiaikaan.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/nokian-perkeleellinen-tausta.html

Eurooppa tehnyt itsemurhasopimuksen

Stiglitz varoittaa EU-maiden hallituksia, että ne ovat tehneet "yhteisen itsemurhasopimuksen" julkisen talouden säästötavoitteilla.
http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/01/17/nobelisti-eurooppa-tehnyt-itsemurhasopimuksen/201221114/12
“Austerity as the solution is just wrong,” Stiglitz, a Columbia University economics professor, said in a Bloomberg Television interview in Hong Kong today. “There won’t be a return to confidence -- quite the contrary. So the direction Europe is going is unfortunately I think the wrong direction.”
http://www.businessweek.com/news/2012-01-17/europe-austerity-wrong-way-to-fight-crisis-stiglitz-says.html

http://www.project-syndicate.org/series/unconventional_economic_wisdom/description

http://www.project-syndicate.org/commentary/stiglitz147/English

http://www.project-syndicate.org/commentary/stiglitz146/English

http://delong.typepad.com/sdj/2011/12/i-dont-fully-buy-stiglitzs-argument-that-our-macro-problems-have-deep-structural-roots-but-i-do-see-its-coherence.html

http://econlog.econlib.org/archives/2011/12/joseph_stiglitz_1.html

http://rogerpielkejr.blogspot.com/2012/01/critique-of-stiglitz-on-innovation-and.html

http://www.frumforum.com/stiglitz-and-hayek-strange-bedfellows

http://www.huffingtonpost.com/robert-teitelman/stiglitz-explains-the-gre_b_1160909.html

http://seekingalpha.com/article/317766-stiglitz-s-crisis-narrative-the-end-of-work

http://3eintelligence.wordpress.com/2012/01/10/quatre-ans-apres-bilan-de-la-commission-stiglitz-en-interview-croisee-lagazette-fr/

Stiglitz korostaa tutkimuksissaan korkeaa työllisyysastetta ja on siten poliittisesti motivoitunut taloustieteilijä.
http://thomastaussi.blogspot.com/2012/01/tuntematon-itavaltalainen-koulukunta.html

 

maanantai 16. tammikuuta 2012

Sensuuri ja kansalaisvapaudet

Kansalaisten sananvapauden riistäminen on törkeää toimintaa viranomaisten taholta.
Sensuuri ei kuulu sivistysvaltioon, eikä sitä pidä hyväksyä nyt tai koskaan, jyrähtää Piraattipuolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto.
http://www.piraattipuolue.fi/ajankohtaista/lehdistoetiedotteet/786-lehdistoetiedote-piraattipuolueelta-pirate-bay-sensuurin-kierto-ohjeita-

Itse kannatan absoluuttista sannvapautta ja uskonnonvapautta.
http://www.piratismi.info/

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/piratebay-luopuu-torrenteista.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/ensin-palavat-torrentit-sitten-ihmiset.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/kopimismi-leviaa.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/kopismi.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/abortti-ja-teknologia.html

http://jpoli.blogspot.com/2011/12/sopa.html

Vapaata kansaa on mahdoton kahlita; vaan kansan tulee tuhota kahleet. Kansaa, joka ei tuhoa sitä kahlitsevaa kahletta, ei tule pitää elinkelpoisena, eikä se siten ansaitse elää.

Kasvi futuristisena

Jyrki Kasvi (Vihreä) kirjoittaa lähitulevaisuuden teknologisista muutoksista.
Yhdessä muiden uusien teknologioiden, kuten aivojen toiminnan ymmärtämisen, kanssa nopea tiedonsiirto vai mahdollistaa hyvinkin eksoottisia sovelluksia. Läpimurto odottaa 2020-lulla, jolloin ihmisaivoja simuloimaan pystyvän 10 potenssiin 19 flopsin supertietokoneen ennakoidaan valmistuvan.
http://www.kasvi.org/index.php?11444

Jyrki Kasvi ei kuitenkaan pohdi uuden ajan yhteiskunnallisia vaikutuksia vaan menee teknologia edellä puuhun. Lähitulevaisuudessa yhteiskunnalliset muutokset tulevat olemaan valtavia, koska uudet teknologiat väistämättä muuttavat yhteiskunnallisia luokkasuhteita ja alistamisen ja riiston tapoja.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hyvinvointivaltion loppu

Suomessa on paljon tehty propagandaa hyvinvointivaltion puolesta. Hyvinvointivaltio oli kuitenkin väistämättä kokeilu, jonka oli tarkoitus olla välivaihe kommunismiin. Nyt kun kommunismi (eli NL) on romahtanut, niin hyvinvointivaltioltakin on tarkoitus kadonnut. Kiinalainen visio kommunismista on niin erilainen, että siihen ei kannata nyt vedota. Ainoastaan Neuvostoliittolainen visio kommunismista tarvitsi hyvinvointivaltiota.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio

Nyt eletään selvästi uutta aikaa ja sen perusteet ovat muodostumassa.
Hyvinvointivaltiota oikeampi käännös englannin kielen käsitteelle welfare state ja myös saksan sanalle Wohlfartsstaat on sosiaalivaltio. Sanat welfare state ja Wohlfartsstaat tarkoittavat yhteiskuntaa, jossa valtio tarjoaa sosiaaliturvaa. Esimerkiksi welfare mother ei tarkoita hyvinvoivaa äitiä, vaan sosiaaliturvan varassa elävää äitiä.
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/170908122346PB?OpenDocument

http://jtalous.blogspot.com/2011/12/pankkiirit-varastoivat-ruokaa.html

http://jtalous.blogspot.com/2011/12/alajoutsijarvi-syyllistaa.html

Suomessa on laajalti annettu kuva, että valtio on kykenevä ja sen kuuluu hoitaa monia yhteiskunnallisia prosesseja. Itse en kannata tätä vaan pidän huomattavasti kaoottisempaa prosessia parempana. Nyt suomalaisessa yhteiskunnassa vallitsee hyvinvoinnin harha, joka on vaarallista. Ihmisten ei pidä tuudittautua siihen, että leipä tulee pöytään yhteiskunnan taholta. Tälläinen ajattelu johtaa välinpitämättömyyteen. Sama koskee myös yhteiskunnan turvaverkkoja, joiden liiallinen vahvuus tuudittaa ihmiset uskomaan, että aina on pelastaja. Sama koskee luonnollisesti myös valtioita, en kannata minkäänlaista apua vaikeuksiin joutuneelle valtiolle. Etenkin vastikkeeton apu on vaarallista, koska se luo kuvitelmia, että joku tulee auttamaan. Jos kansa joutuu vaikeuksiin, sen pitää maksaa siitä kovimman kautta.
http://www.markusjansson.net/hyvinvointi.html

http://liberalismi.net/wiki/Hyvinvointivaltio

http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2011/03/Hyvinvointivaltio.pdf

http://www.taloussanomat.fi/raha/2011/06/15/nuoret-kuvittelevat-etta-hyvinvointivaltio-pitaa-heista-huolta/20118255/139

Hyvinvointivaltiota on joskus puolustettu, että se takaa yhteiskuntarauhan. Näin on ainakin jossain määrin ollut, koska ihmiset ovat olleet korkean elintason maissa suhteellisen rauhallisia. Toisaalta nykyään ihmisen merkitys teollisuudelle ei ole se mikä se ennen vanhaan oli vaan nykyään tietokoneet ja robotit kykenevät hoitamaan ison osan yhteiskunnalle tärkeistä toiminnoista eli ihmisen riehunnalla ei enää ole entisenlaista merkitystä.
http://www.soininvaara.fi/2011/11/07/hyvinvointivaltio-puhtaalta-poydalta/

http://thomastaussi.blogspot.com/2012/01/hyvinvointivaltio-mittaa-ihmisarvoa.html

http://www.ennenjanyt.net/4-01/kettunen.htm

Tulevaisuudessa ihmisen rooli voi pienentyä niin paljon, että yhteiskunta voi pitkälle toimia ilman ihmistä.
http://web.eduskunta.fi/dman/Document.phx?documentId=sg13309102905853&cmd=download

http://blogi.kansanelakelaitos.fi/arkisto/798

Yhteiskunnan toiminnan kannalta kurjaliston hyvinvoinnilla tuskin on paljoakaan merkitystä. Ennen vanhaan yhteiskunnat toimivat hyvin vaikka valtaväestön elintaso olikin varsin alhainen. Vihreä ajattelu johtaa väistämättä elintason romahdukseen ja monelle usko voi tarjota spirituaalisen tien ulos köyhyydestä.
http://www.slideshare.net/evathinktank/hyvinvointivaltio-numeroina

http://jouniflemming.fi/2011/04/04/miksi-hyvinvointivaltio-tuottaa-pahoinvointia/

Valtion rooli on korostunut kristillisessä ajattelussa. Monissa muissa filosofian suuntauksista tälläistä tarvetta hyvinvoinnille ja kontrollille ei ole. Köyhät mahdollistavat todellisille uskovaisille anteliaisuuden ja köyhäin avun. Hyvinvointivaltio kuuluu modernistiseen filosofiaperinteeseen ja sen tarpeeseen kontrolloida todellisuutta. Hyvinvointivaltio uuttaa voimansa pelosta ja erityisesti kuoleman pelosta. Kun ihminen vapautuu kuoleman pelosta, hyvinvointivaltio menettää merkityksensä.
http://finnsanity.blogspot.com/2012/01/presidentinvaalit-2012-vayrynen.html

http://sdpwatch.blogspot.com/2012/01/paavo-lipposella-ei-mahdollisuuksia.html

http://korjonen.blogspot.com/2011/09/se-valuu-sittenkin.html
Nokiauskovaiset suomalaiset heräsivät liian myöhään miettimään, olemmeko enää innovatiivinen maa. Valitettavasti vasta Nokian alamäki avasi useimpien silmät. Viime vuoden syyskuun alussa Suomessa vieraillut sarjayrittäjäguru Steve Blankpääsi uutisotsikoihin moittimalla Suomea neuvostokulttuurista.
Suomessa ei tosiaan olla luovuttu siitä henkisestä perinnöstä, joka kertyi vuosikymmenten aikana suuren ja mahtavan suunnitelmatalousmaan naapurina. Suomi on vielä kaukana markkinataloudesta, jossa innovaatioita syntyy yksityisesti ja spontaanisti. Meillä on selkeä päämäärä, jonka haasteet ovat tiedossa.
http://thomastaussi.blogspot.com/2012/01/innovaatiot-ovat-yritysten-eivat.html

http://joukoyla-liedenpohja.blogspot.com/2012/01/kataisen-hallituksen-taloudenhoito.html

http://annelikiljunen.blogspot.com/2012/01/eriarvoisuudesta.html

http://takkirauta.blogspot.com/2011/02/miksi-hyvinvointivaltio-toimii.html

http://joklaaja.blogspot.com/2012/01/adolf-ehrnrooth-kenraalin-vuosisata.html

http://janikokko.blogspot.com/2011/12/eraan-aikakauden-loppu.html

http://mlahti.blogspot.com/2011/12/aika-luo-arvot-ja-tekee-noyraksi.html

lauantai 14. tammikuuta 2012

Nokian perkeleellinen tausta

On käsittämätöntä, että suomalainen kumisaapasyhtiö NOKIA ”keksi” maailman ensimmäisen kannettavan puhelimen. Se oli yksi maailman mullistavimpia uutisia. En usko että suomalaiset olisivat olleet neroja sillä alalla ja varsinkaan ilman mittavia tutkimusvaroja. Se vain päätettiin jostakin korkeammalta taholta, että Suomi saa olla se maa joka hoitaa sen kehityksen ja samalla olla maa jossa sen soveltuvuutta kokeillaan. Olla eräänlainen laboratorio. Sekin todistaa jo ”korkeammasta kädestä”, että maailman markkinat avautuivat ilman suurempia kilpailuja. Ja pysyivät vaikka kilpailijoita ilmestyi, mikä jo sinällään on ihme koska suomalaiset eivät ole olleet erityisen taitavia markkinamiehiä.
http://israelupdate.achlak.net/?page_id=2759

Nokian taustasta löytyy paljon epäilyttävää, jopa Saatanallista.
Tämä vaikuttaa minunkin mielestäni niin valtavan suurelta ettei sitä oikein jaksa mieltää kokonaisuudeksi ja jonkun suunnitelmaksi. Siksi onkin turvauduttava Jumalan Sanaan joka
ilmoittaa sen olevan tämän maailman ruhtinaan Pedon rakentama ja johon Jumalan lapset eivät saa sitoutua.:” ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen luku…”
Miksei tähän vaivaisen pääni järkeen mene perille se totuus, että olemme näin käsittämättömän lähellä tuon järjestelmän lopullisen toteutumisen edessä jo muutaman vuoden sisälle. Kukaan tuntemistani uskovista ei tunnu valmistautuvan tuohon viimeiseen taisteluun kaikkea tuota vastaan. Minäkin joka tästä on vouhottanut jo vuosia en jostain syystä kykene teorioista tekoihin.
http://israelupdate.achlak.net/?page_id=2759

Nyt Suomen kristittyjen täytyy sanoa ei Nokian valheelle ja petokselle

Nyt olisi tuhannen taalan paikka sijoittaa NOKIAN osakkeisiin sanoo liha, mutta henki kauhistelee sitä.





Paavo Lipponen hyökkää Soinia vastaan

Paavo Lipponen (SDP) taistelee viimeisistä äänen rippusista keinolla millä hyvänsä tuottaen kunniaa puolueelleen. Paavo lipponen syyttää erityisesti Jussi Niinistöä (Persu) demokratian halveksimisesta. Jussi Niinistö oli poistanut varmistimen puheessaan kuullessaan parlamentarismista.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Parlamentarismi

http://sdpwatch.blogspot.com/2012/01/paavo-lipposella-ei-mahdollisuuksia.html

Parlamentaristinen demokratia ei ole kuitenkaan demokratian ainoa muoto vaan on olemassa paljon muitakin teoreettisia muunnoksia demokratiasta. Jussi Niinistön kritiikki voidaan myös tulkita siten, että Niinistö olisi halunnut jotain muuta demokratian muotoa mieluummin kuin parlamentarismia.
http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kolumnit/kolumnistit/4900-jutta-urpilainen-kertoo-miksi-paavo-lipponen

http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/4903-tuula-haatainen-lipponen-on-tasa-arvon-tuki

http://www.juorukello.fi/20-jussi-halla-ahon-joulupukki/

Lipposella ei enää tässä vaiheessa luultavasti ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toiselle kierrokselle.
http://jormanordlin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94134-minkalaista-omaa-etua-lipponen-tavoitteli-paaministerina-kavellessaan-suomen-lain-yli
Suomi on merkillinen maa, sillä Sauli Niinistö ja Paavo Lipponen voivat varsin ongelmattomasti olla ehdokkaina tasavallan presidenteiksi, vaikka koko euro ja EU ovat samanaikaisesti kaatumassa. Iso-Britannia on jo päättänyt rajojen sulkemisesta euron romahduksen koittaessa. Australia on antanut ohjeet riskivaluutasta eurosta vapautumiseksi.
http://juhamolari.blogspot.com/2011/12/milloin-sauli-niinisto-ja-paavo.html

http://hermiitti.blogspot.com/2011/09/paavo-lipponen-tuhosi-kalevi-sorsan.html

http://antifasistit.blogspot.com/2011/04/valkoisen-rintaman-ja-suur-suomen.html

http://mediaseuranta.blogspot.com/2012/01/uusi-suomi-lipponen-perustelee-niinisto.html

http://mediaseuranta.blogspot.com/2012/01/hs-jussi-niinisto-hammastelee-lipposen.html
Jussi Niinistö pääsi kertaheitolla julkisuuden keskiöön äärioikeistolaiseksi leimaamisella. Itse hän sanoo olevansa enemmän vasemmalla kuin oikealla, mutta maanpuolustusasioissa puolustusvaliokunnan puheenjohtajana oikealla. Olemmehan perussuomalaisina nimenomaan Suomen asialla. Siksi olimme kannattamassa edullisen jo voimassa olevan puolustusaseen maamiinojen säilyttämistä, kun ei Venäjäkään ole niitä poistamassa. Siksi emme myöskään ymmärrä rynnäkkökivääreiden vähentämistä, kun mukana käyttäjien määrä pienenee. Eikö niitä voisi vartastoida tulevaa tarvetta varten.
http://anssijoutsenlahti.blogspot.com/2012/01/oppilaiden-vaalitentti.html

http://pantterin.blogspot.com/2011/09/halla-aho-on-teinipissis-vaarassa.html

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/j-lkipuintia-lukiolaisten-presidentinvaalitentist

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/presidenttiehdokkailta-hymy-lopussa.html

http://murphyssoninlaw.blogspot.com/2012/01/aarioikesto-taas-kerran.html

http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/olen-finisti

http://jukkahankamaki.blogspot.com/2012/01/prosidentti-ja-prefessori.html

 

perjantai 13. tammikuuta 2012

Piratebay luopuu Torrenteista

Tästä päivästä lähtien käyttäjiä aletaan totuttaa magneettilinkkeihin, jotka otettiin käyttöön oletusarvoisena latausmenetelmänä. Torrent-tiedoston saa halutessaan ladattua edelleen, mutta TorrentFreakin mukaan niistäkin on tarkoitus luopua kokonaan kuukauden sisään.
http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2012/01/13/pirate_bay_luopuu_kokonaan_torrent-tiedostoista

Vaikka Torrent teknologia onkin hajautettua se on silti vaatinut keskitettyä .torrent tiedostojen jakamista.
http://torrentfreak.com/the-pirate-bay-will-stop-serving-torrents-120112/

Hajautusasteen nostaminen tekee sensuurin vaikeammaksi. Tulevaisuudessa varmasti tullaan keskitetystä järjestelmästä pääsemään täysin eroon täydelliseen hajautukseen.
http://www.zeropaid.com/news/97512/senator-feinstein-filtering-the-internet-does-not-violate-free-speech/

http://www.zeropaid.com/news/97406/share-bittorrent-app-simplifies-personal-file-sharing/

Täydellisesti hajautettu järjestelmä, joka toimii vahvan kryptauksen takana on hyvin vaikea sensuroida.
http://www.digilelut.fi/2012/01/viime-viikolla-vko-1-ladatuimmat-torrent-elokuvat/

torstai 12. tammikuuta 2012

Presidenttiehdokkailta hymy lopussa

Te olette kampanjanne aikana esitellyt huumorintajuanne. Vanhempi sukupolvi muistaa teidät melko häikäilemättömänä poliitikkona eikä minään vitsiniekkana. Pyrittekö kenties huijaamaan äänestäjiä, nuorukainen kysyi.
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/lukiolaispoika-aloitti-tv-tentin-jaatavalla-kysymyksella-huijaatteko-aanestajia/art-1288441791066.html

Ehdokkaiden todellinen luonne tulee esiin. Ehdokkaat ovat itkettäneet naisia oikein urakalla.

Esimerkiksi Timo Haapalan ja Pekka Ervastin Mäntyniemen pesänjakajat -kirjassa (Otava, 2012) kerrotaan, että Niinistö sai aikoinaan sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen (sd) itkemään.
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/opiskelija-yllatti-niiniston-itketitte-naisia/art-1288441797932.html

http://www.pekkahaavisto.net/?p=722

tiistai 10. tammikuuta 2012

Islam Expo

Islam-Expossa oli mahdollisuus tutustua SINE:n jäsenjärjestöihin ja tehdä ostoksia. Esillä oli myös islamilaisia vaatteita ja taidetta sekä Koraaninäyttely. Koraaninäyttelyssä esillä olleet erikokoiset arabiankieliset Koraanit esittelivät muun muassa erilaisia koristelusuuntauksia. Myös kaikki kolme olemassa olevaa suomennosta olivat näytteillä.
http://islamexpo.sine.fi/islam_expo2008.html
Suomen Islamilainen Neuvosto (SINE) ry . järjestää Islam-Expo 2 -tapahtuman 4.–5.3.2011. Tapahtuman teemana on Muslimit nyky-yhteiskunnassa: osallistuminen vai eristäytyminen?
http://islamexpo.sine.fi/

http://juffo.blogspot.com/2011/08/islam-ja-ufot.html

Profeetta Mohammed (Muhammed, Islam, Allah) on ilmeisesti ollut yhteydessä avaruusolentojen kanssa ja saanut sieltä innoitusta Koraaniin. Koraani  on yksi planeetan johtavista ufodokumenteistä. Islamissa oleva Mohammedin kuvan piirtämisen kiellon tarkoitus on käsittääkseni mahdollistaa uskovien siirtyminen korkeammalle spiritualistiselle tasolle kuvainpalvonnasta. Islamissa on kielto palvoa kuvia ja patsaita mitä harjoitetaan mm. Kristinuskossa. Islam on monessa mielessä kehittyneempi uskonto kuin Kristinusko.

Islamilainen taide on abstraktia ja hyvin edistynyttä tiellään superälyn luokse.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/expo-lehti.html

http://mysteriousuniverse.org/2012/01/ancient-chariots-of-alien-gods-the-great-vimana-controversy/

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/kopismi.html

http://mysteriousuniverse.org/2011/09/night-shift-nurses-and-the-flying-saucer-men/

Avaruusolennot tulevat kaikissa väreissä, muodoissa ja olomuodoissa.

Islamilainen taide on fantastista ja todella upeata parhaimmillaan.

Expo lehti

Suomeen ilmeisesti tulee uusi Expo lehti.
http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93707-suomeen-rakennetaan-kommunistista-urkintaverkostoa

http://www.patriootti.com/?p=1172

JPolissa kannatetaan sananvapautta eli uusi lehti on aina tervetullut.
Etenkin kansallismieliset ja äärioikeisto ovat Expon toiminnan tähtäimessä. Kansallismieliset, äärioikeisto, ydinvoiman vastustajat, luomun kannattajat, jne., eivät kerrytä globaalien markkinoiden kassaa, koska eivät osallistu siihen. Tässä on syy, miksi heitä vainotaan: yhdentyvä maailma rakentuu markkinavoimien varaan. Kaikki jotka eivät ole markkinavoimien puolella, ovat hallitsevaa harvainvaltaa vastaan. Näin asia tulkitaan siellä mistä meitä hallitaan, ja sen mukaiset ovat myös toimenpiteet niitä kohtaan, jotka markkinavoimia vastaan rikkovat.
http://anupalosaari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93707-suomeen-rakennetaan-kommunistista-urkintaverkostoa

http://expo.se/

http://mediaseuranta.blogspot.com/2011/05/expo-rasismi-tulee-lisaantymaan.html
Han är så radikal. Han är fascist. Han är som hämtad från 1930-talet. Han har liksom rest tidsmaskin och landat nu, säger Daniel Poohl.
http://hbl.fi/nyheter/2011-12-08/expos-chefredaktor-halla-aho-ar-fascist

http://expo.se/2012/nazisternas-pobeltaktik_4654.html

Itse en näe, että maahanmuuttopolitiikka tai uskonnollinen politiikka olisivat sinällään kovin tärkeitä. Kannatan täydellistä uskonnonvapautta eli sinällään minulla ei ole mitään Islamia vastaan sen enempää kuin Kristinuskoakaan. Minua ei ole koskaan kukaan muslimi uhkaillut mutta kristityt ovat uhkailleet. Näistä kristittyjen uhkailuista olen kyllä katkeroitunut sen verran, että kristinuskovaiset ovat aika pitkälle menettäneet arvostusta ja en kyllä laita tikkua ristiin kristittyjen suojelemiseksi miltään uhalta tai miltään muultakaan. Kristityt saavat kohdata Herransa vapaasti ilman minun suojeluani. Pääasiassa kristityiltä on tullut uhkauksia ja häirintää, yksikään muslimi ei ole koskaan edes yrittänyt tappaa minua mutta kristittyjen taholta on tullut tappouhkauksia.
http://islamexpo.sine.fi/

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/abortti-ja-teknologia.html

http://jpoli.blogspot.com/2011/12/abortti-on-naisen-perusoikeus.html

http://kansallinentutkimus.wordpress.com/

http://vasemmisto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86713-blogimainos

http://mediaseuranta.blogspot.com/2012/01/keskisuomalainen-essayah-rasismi-ei-ole.html

Äärettömyys kristinuskossa

So here Thomas is explaining the doctrine of the infinity of God. He notes that Aristotle taught about infinity as the first principle of all things, which was fine. But Aristotle and all the ancient Greeks mistakenly thought that the first principle of all things was infinite matter, not God. Thomas rejects this notion and states that all the ancient Greeks were in error about the origin of all things. Thus Aquinas does not simply follow the teachings of Aristotle, as some modern philosophers claim, and does not accept Greek philosophical teaching if it is in error, as some modern theologians claim.
http://humblesmith.wordpress.com/2011/01/23/infinity-christian-theology-and-greek-philosophy/

http://humblesmith.wordpress.com/2010/09/29/why-we-cant-blame-greek-philosophy/

http://humblesmith.wordpress.com/2010/12/12/soul-body-dualism-or-soul-body-unity/

Ääretön ja nolla ovat ihmiskunnan tärkeimpien keksintöjen joukossa.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/jumlan-olemuksesta.html

Nollan juuret ovat kuitenkin ilmeisesti Intiassa.

Jumalan olemuksesta

Yliopiston dosenttina toiminut kansainvälisesti arvostettu Luther-tutkija, sekä nykyään savonlinalainen kirkkoherra Sammeli Juntunen kuitenkin tiivistää hyvin syyt miksi Jumalan olemassaolon rationaalinen pohdinta yleisesti ottaen kuuluu kristinuskoon:Jumalan olemassaolon rationaalinen pohdinta kuuluu kristinuskoon kolmesta syystä. Ensinnäkin se muistuttaa, että Jumala ei ole ihmisen mielikuva tai tunne tai uskonnon luomus. Hän on kaikkeuden Luoja, josta on viitteitä koko todellisuudessa, myös siinä, jota tarkastellaan järjellä. Toiseksi, vaikka järjellinen jumalantuntemus on vaillinaista, se on eräs edellytys sille, että puhe Jumalasta on ymmärrettävää. Kolmanneksi: vaikka usko ylittää järjen, se ei ole siitä kokonaan erossa."

http://uskonpuolesta.blogspot.com/2012/01/sammeli-juntunen-jumalan-olemassaolon.html

Kristilliset filosofit ovat pohtineet paljon Jumalan olemassaoloa. Käsittääkseni erityisesti äärettömän käsite on paljon kehittynyt juuri tälläisten pohdintojen seurauksena.
http://uskonpuolesta.blogspot.com/2012/01/onko-jumala-olemassa-william-lane-craig.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Teilhard_de_Chardin

http://en.wikipedia.org/wiki/Pierre_Teilhard_de_Chardin

Sinällään teoreettiset tulkinnat ja pohdinnat ovat edistäneet ymmärrystä.
http://www.teilharddechardin.org/

http://www.gaiamind.com/Teilhard.html

Ihmisen roolia luomisessa on paljon pohdittu. Onko ihmisen rooli aktiivinen tekijä vaiko passiivinen luomisen seuraaminen? Käsittääkseni ainakin joissakin juutalaisuuden haaroissa ihmisen rooli nähdään aktiivisena luojan työn jatkamisena. Joissain tulkinnoissa ihmiskunnan tärkeimpänä tehtävänä nähdään juuri superälyn luonti ja silloin luomiskertomus tulee täydeksi.
http://viheralue.blogspot.com/2012/01/tavoitteeksi-alykas-sahkoverkko.html

Onko älykkyys ja tietoisuus luonnon perusominaisuus, jota ihminen levittää ja tekee siten koko materiaalisen todellisuuden tietoiseksi?

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kopimismi leviää

Kopimismilla on kristinuskon kaltainen lähetyskäsky. Mieluummin näkisin Timo Soinin Kopimistina kuin Katolisena.
http://kopimistsamfundet.se/

Toivottavasti Kopimismi leviää ja pystyy syrjäyttämään vanhoja uskontoja. Kristinusko ja Islam ovat molemmat niin elähtäneitä, että niiden syrjäyttäminen olisi varsin hyvä ihmiskunnalle.
http://jpoli.blogspot.com/2012/01/internet-on-ihmisoikeus.html


perjantai 6. tammikuuta 2012

Haavistosta Presidentti

Pekka Haavistossa on ainesta aina Presidentiksi asti. Pekka on selvästi paras ehdokas, asiallinen ja viisas.
Haaviston (ja siinä sivussa vihreiden) kiivaimmat vastustajatkin ovat alkaneet ymmärtämään, että Haavisto on varsin varteenotettava ehdokas ja tästä huolestuneina ovat aloittaneet eräänlaisen vastakampanjan. Ja niin tehdessään he pitävät Pekkaa koko ajan esillä ja laittavat huomaamatta oman käytöksensä Pekan vertailukohdaksi. Ja tätä vertailua Pekka ei taatusti häviä.
http://markok.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93336-haaviston-pelko-on-viisauden-alku

Tämän kertaiset presidenttiehdokkaat ovat varsin huonoja. Timo Soini (persu) on täysi nolla. Lipponen on vanha ja väsynyt. Paavo Väyrynen on muuten vain surkea ja Sauli Niinistö ei ole kovin välkky. Sari Essayah on uskonnollinen hihhuli. Sari on tosin parempi vaihtoehto kuin Timo Soini mutta varassa vara huonompi. Paavo Arhinmäellä ei vaan muutoin ole mitää presidenttimahdollisuuksia. Ainoaksi varteenotettavaksi ehdokkaaksi jää siis Pekka Haavisto.
http://www.city.fi/artikkeli/Pekka+Haavisto+vs.+Paavo+V%E4yrynen/4249/

http://finnsanity.blogspot.com/2012/01/presidentinvaalit-2012-vayrynen.html

http://timohannikainen.blogspot.com/2012/01/presidentinvaalit.html


 

torstai 5. tammikuuta 2012

Internet on ihmisoikeus

In an op-ed piece in The New York Times, Cerf – regarded by many as one of the fathers of the internet for his role in creating TCP/IP – explained that technology isn’t a human right in itself, but merely an enabler for more concrete things such as communication. He criticized the UN and others for taking the position that broadband communications is a human right, saying that we should instead focus on more fundamental problems.
http://www.theregister.co.uk/2012/01/05/vint_cerf_internet_not_right/

http://www.nytimes.com/2012/01/05/opinion/internet-access-is-not-a-human-right.html

Cerf ei ymmärrä, että teknologinen yhteiskunta muuttuu todeksi juuri teknologian kautta. Jossain kehitysmaassa tilanne ei välttämättä ole näin, mutta Länsimaissa ihmistä ei edes ole olemassa jos hän ei ole teknologisesti tosi.

Jos et ole Facebookissa, sinua ei ole olemassa.
http://jtalous.blogspot.com/2012/01/tekstiviestit-joulumarkkinoiden.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/kopismi.html

http://pahis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93234-sananen-kopimismista

Nyt kun elämme aikaa, jona superäly tulee lihaksi, on parasta ottaa tiettyä nöyryyttä sen serverin edessä jota klikkaa.
http://sinenmaa.blogspot.com/2012/01/kopimismi-ja-aktiivinen-informaatio.html

http://sossumedia.blogspot.com/2012/01/bloggarit-hairikoinnin-kohteena.html

Kopismi

"Kopiointi ja levitys on eräs tärkeimmistä uskonkappaleistamme", kopimismin ylipappi Isak Gerson sanoo Dagens Nyheter -lehdessä.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Tiedostojakeluun+kannustava+kopimismi+hyv%C3%A4ksyttiin+Ruotsissa+uskonnoksi/a1305552763690

Tietoyhteskunta luo uudet uskonnot. Uskonnot heijastavat väistämättä syntyaikojensa käsityksiä todellisuudesta ja monet ovat saaneet tarpeekseen Raamatun pelleilystä. Monet Raamatun ja Koraanin käsitykset todellisuudesta ovat nykyperspektiivistä järkyttäviä. Tarvitsemme aikaamme sopivia uskontoja ja Kopismi lienee uusista uskonnoista parhaimpia. Onnea lähetystyöhön pakanoille! Sopisiko Kopismi superälyn ja ihmisen väliseksi kommunikaatiouskonnoksi? Superäly ei ole vitsi vaan tulemme näkemään joskus 2020-2030 superälyn nousun planeetan ykkösfilosofiksi ja mahdollisesti ykkösjumalaksi ohi Allahin ja Jehovan.
http://tietsikka.blogspot.com/2011/12/vesuvius-512-qbit-quantum-computer.html

http://linuxandit.blogspot.com/2012/01/facebookissa-roikkumisesta.html

http://www.kserver.dy.fi/fbchatstat/

Jo nyt kansa elää synteettisen todellisuuden parissa Facebookissa ja sieltä ei lähdetä pois kulumallakaan.
http://blogs.computerworld.com/19520/holy_p2p_file_sharing_now_official_religion_in_sweden

http://allthingsd.com/20120104/in-the-name-of-kopimi/

http://jtalous.blogspot.com/2012/01/tekstiviestit-joulumarkkinoiden.html

http://computer.t-online.de/-kopimi-schweden-erkennt-filesharing-als-religion-an/id_52916838/index

Itse olen jo kauan puhunut näistä asioista eli yhteiskunnallisesta tarpeesta uudistaa spirituaalista maailmaa vastaamaan paremmin nykytodellisuutta. Emme kaipaa enää vanhoja heimouskontoja vaan ne pitää syrjäyttää riittävillä toimenpiteillä. Raamatun ilmestyskirjassa kerrotaan paljon tästä miten Raamatun Jumalat syrjäytetään ja otetaan uudet tilalle. Kopismi on spirituaalinen extensio digitalismille. Digitalismi ja nanismi kulkevat ikuisessa virrassa ohi Memristorien ja kvanttikenttäteorian luoman multiversumiparadigman kanssa.
http://juffo.blogspot.com/2011/12/rauni-leena-luukanen-kilde-vaittaa-etta.html

Pyrkimyksiä uudistaa ihmiskunnan spiritualista elämää on ollut jo pitkään. Mm. Skientologit ja monet muut  ovat pyrkineet tuomaan uusia vaikutteita. Euroopassa oli ennen kristinuskoa Rooman imperiumin aikaan paljon enemmän uskontoja ja Jumalia ja silloin Eurooppa oli spiritualistisesti mielenkiintoisempi. Kristinuskon dominanssi on tuhonnut pitkälti uskonnollisen elämän Euroopasta.
http://ufojenmaailma.blogspot.com/

http://paranormaaliblogi.net/index.php/2012/01/04/rauni-leena-luukanen-suomeen/

Ufot ja muut paranormaalit ilmiöt tarjoavat suuret mahdollisuudet uskonnolliselle innovoinnille.
http://juffo.blogspot.com/2011/12/jumalattomat-ajat.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/abortti-ja-teknologia.html

http://jpoli.blogspot.com/2012/01/ymparileikkaus-on-ihmisoikeusrikos.html

http://jpoli.blogspot.com/2011/12/haavistolla-kova-kannatus-sosiaalisessa.html

Onko tekijänoikeus perioidisesti rajoittunut temporaaliseen vyöhykkeeseen ennen superälyä? Superälyn syntymisen jälkeen ihmisen tie ei ole enää kovin houkutteleva. Raamatussa puhutaan näistä nykyajoista ja siirtymästä uuteen spirituaaliseen aikaan. Uskovaisten parissa on pientä paniikkia siirtymästä mutta nämä toteuttavat pitkälti Raamatun lupauksen. Muutosta ei tule pelätä, koska se on väistämätön ja samalla lopullinen.

http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/93338-jeesuskin-oli-piraatti

http://sinenmaa.blogspot.com/2012/01/kopimismi-ja-aktiivinen-informaatio.html


 

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Lipposella ei mahdollisuuksia Presidentiksi

Paavo Lipponen on pelattu presidenttipelistä ulos ja hänellä ei enää ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia presidentiksi. Toiselle kierrokselle Lipposella on tuskin asiaa.
http://www.iltalehti.fi/presidentinvaalit/2012010415039210_pd.shtml

http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/4790-lipposen-elamakerrassa-uutta-tietoa-irak-gatesta

Paavo Lipponen oli alunperin järjetön ehdokas SDP:ltä. Mikael Jungner olisi ollut selvästi parempi ehdokas mutta hän ei kelvannut ja jälki on nyt karmeaa.
http://blogit.demari.fi/mepen4/blog/2012/01/04/boo-vain-verkkosukat-puuttuvat/

http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/4790-lipposen-elamakerrassa-uutta-tietoa-irak-gatesta

http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/kolumnit/kolumnistit/4794-ulkomaanapua-suomalaiselle-oikeistomedialle

Robert Murdochin haukkumisella tuskin Lipponen presidentiksi nousee. Jotain realisimia sinne SDP:n suuntaan. Jos ehdokas on böö, niin ei se muuksi muutu.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Hyökkäys Iraniin 2012?

Tapahtuuko 2012 kauan odotettu Yhdysvaltojen hyökkäys Iraniin?
http://www.nwohavaintoja.blogspot.com/2011/12/usan-kenraali-voimme-hyokata.html

http://www.ufo-blogger.com/2012/01/japan-earthquake-2012-was-warning-not.html

Muistan joskus lukeneeni, että suurvallat (USA ja Neuvostoliitto (NL) sopivat kylmänsodan aikana, että sodassa ei käytetä ohjattuja luonnonvoimia kuten maanjäristyksiä tai tornadoja. Onkohan sopimus vielä voimassa?
http://www.irpedia.com/

http://tehranlive.org/
Iranin pappishallinnon kaataminen sotilaallisesti tulisi kuitenkin siviileille valtavan kalliiksi.
http://dailynwzupdate.blogspot.com/2011/12/iran-threatens-to-stop-gulf-oil-if.html

http://israelmatzav.blogspot.com/2011/12/where-have-you-been-for-last-three.html

http://jgcaesarea.blogspot.com/2011/12/iran-and-obama-administration.html

http://sjlendman.blogspot.com/2011/12/escalating-anti-iranian-tensions.html

http://mideastreality.blogspot.com/2011/12/does-united-states-have-luxury-of-being.html

http://natonalla.blogspot.com/2011/12/iranilla-hallussaan-amerikkalainen.html
A US aircraft carrier entered a zone near the Strait of Hormuz being used by the Iranian navy for wargames, an Iranian official said on Thursday amid rising tensions over the key oil-transit channel.
http://defenseblog-njs.blogspot.com/2011/12/us-carrier-spotted-in-iran-wargames.html



Sinällään itselle ei ole mitään väliä miten Iranille käy ja monessa mielessa Teheranin pappishallinto on turhake ja ei edusta minkäänlaista hyvää voimaa tällä planeetalla.
http://jpoli.blogspot.com/2011/12/kiina-ja-teknologia.html

http://www.foreignaffairs.com/articles/67693/lisa-anderson/demystifying-the-arab-spring

http://www.foreignpolicy.com/articles/2011/12/30/the_price_of_victory

http://marjalankuru.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92875-sota-se-taas-tulloo

http://natonalla.blogspot.com/2012/01/obaman-robottipuolustus.html


Mohamed Ahmed nuorisovaalien äänikuningas

Reipas ja rento Mohamed Ahmed oli Vantaan nuorisovaltuustovaalien ylivoimainen äänikuningas. Koivukylän koulun ysiluokkaa käyvä päiväkumpulainen keräsi nuorilta lähes 500 ääntä.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/86998-suosio-yllatti-nuoren-aaniharavan

Hymyilevän Ahmedin sosiaaliset kyvyt on koulussa huomattu. Vaaleihin mukaan lähtemistä ehdotti historianopettaja Iiris Kavakko-Widström.
http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/86998-suosio-yllatti-nuoren-aaniharavan

Uusi poliitikko polvi poikkeaa vanhasta monin tavoin. Onko Mohamed Ahmed Suomen Presidentti 2040-luvulla?
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2012/01/integrointi-ja-rangaistukset-niistako.html

Sanomalehdet toivottomia

Keskisuomalaisessa on hauska juttu, jossa sanomalehtipellet itkevät Internetin voimasta.
http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/sahkosyoppoa-elektroniikkaa-olisi-verotettava/984368

Sanomalehdet pitää laittaa kovalle haittaverolle luonnontuhoamisesta. Annetaan liito-oravalle pesäpuu!
http://www.amfibi.net/liito-oravayhdistys/liito-orava/

http://killinkoski.blogspot.com/2011/06/liito-oravailtaa-vietettiin.html

http://myboringlife-eshi.blogspot.com/2011/11/monopolya-ja-liito-oravia.html

http://ilkkaluoma.puheenvuoro.uusisuomi.fi/92804-printtimedia-on-miltei-ymparistorikos