perjantai 21. lokakuuta 2011

Yhteiskunnallisen teknologian muutos

Mediateknologia puuttuu kovaa vauhtia ja siitä on esimerkkinä mm. iPad-lapsi. Paperia ovat edeltäneet sekä papyrus että kivitaulut. Teknologian kehittyessä sekä yhteiskunta että media ovat muuttuneet. En tässä ota kantaa siihen että mikä on syy ja seuraus eli kehittyykö yhteiskunta median kehittymisen seurauksena vai päinvastoin. Teknologinen kehitys ja yhteiskunnan kehitys ovat kuitenkin pitkälti riippuvaisia toisistaan.

Suomen Kuvalehti on ansiokkaasti julkaissut Senja Rajalinin kirjoituksen.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/lakatkaa-lukemasta

Nuorena lukijana haluan esittää hallitukselle kysymyksen: eikö lukemisella ole väliä? Luottavatko päättäjät siihen, että suomalaisten koulumenestys säilyy, vaikka lehdet jäisivät lukematta? Sanomalehtien lukemisella on tutkitusti myönteinen vaikutus myös nuorten äänestysaktiivisuuteen. Ihmettelenpä, miten hallitus kuvittelee suomalaisten nuorten jatkossa tietävän hallituspuolueet, jos lehtien lukeminen vähenee.
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/megafoni/lakatkaa-lukemasta

Senja on vielä sen verran nuori, että kuvittelee valtapuolueiden haluavan nuorten äänestävän. Todellisuudessa valtapuolueet ovat lähinnä onnellisia jos nuoret eivät äänestä, koska valtapuolueiden kannatus nuorten keskuudessa on alhaista. Keskustassakin nuoria edustaa lähinnä ikinuori Paavo Väyrynen, aina yhtä nuorekas ja tarmokas politiikan vipeltäjä.
Arvonlisävero on arvokysymys. Lukutaidon ja yleissivistyksen luulisi olevan asioita, joita Suomessa halutaan suojella ja vaalia. Jos moniäänistä ja tasapuolista tiedonvälitystä leikataan, voidaan asettaa kyseenalaiseksi koko uuden hallituksen arvopohja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti