keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Euro terminaalivaiheessa

Euro ja EU ovat terminaalivaiheessa ja nyt hallituksen pitää pelata siten, että Suomi selviää. Pelastusköydet velkamaihin tulee iske poikki ja Suomi veneeseen ei tule ottaa yhtään lisää pelastettavia. Armeijan ja kansan tulee valmistautua pakolaislaumojen pysäyttämiseen rajalle ja suomen strategisten etujen turvaamiseen riittävillä toimenpiteille. Italian kansalle on Jeesus tarjonnut pelastusta. Suurin osa Italialaisista on katolisia ja paikalliset papit osaavat suorittaa viimeisen voitelun.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/27786

Eurooppa sairastui radikaaliin ympäristöteologiaan ja ilmastonmuutokseen, fantasiat ja harhakuvat veivät rahat. Hölmöt sijoitukset tuhosivat talouden. Haaveiden päälle ei voi pidemmän päälle rakentaa. Euroopassa tuskin on mitään pelastamisen arvoista.

Itse en näe mielekkääksi pelastaa Italiaa. Italialaiset ovat tietoisesti ottaneet lainaa ja tuhonneet maansa. Itaia on ylikansoitettu pahasti saastunut ja korruptoitunut velkakasa. Miksi Italia tulisi pelastaa? Ei ole mitään rationaalista tai eettistä syytä ei ole. Herra on pelastanut Italian kansan ja sen tulee riittää.
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/07/11/rehn-ylelle-puheet-euroerosta-voivat-johtaa-tekoihin/201233354/12

http://www.ts.fi/uutiset/talous/367218/Rehn+Ylelle+Euro+on+valuuttana+viallinen

Totuudessa kohtaaminen tulee olemaan euroopalle puhdistava kokemus. Totuuden liekki polttaa synnit pois.
http://yle.fi/uutiset/rehn_varoittaa_eroselvityksien_vaaroista/6214572

http://yle.fi/uutiset/olli_rehn_paivan_kasvo_-ohjelmassa_tv1_klo_1820/6213804

Eurooppa ei ole elinkelpoinen, eurooppa saa mennä. Uudet voimat täyttävät euroopan jättämän aukon. Käsittääkseni kovienkin kriisien aiheuttamat tuhot korjautuvat varsin nopeasti ja elämä voittaa kuoleman.

Koko ajatus palomuureista (Firewalls) on järjetön. Tuli ja paha pitää tuhota tulella ja kirveellä, ei muurilla. Tuli tuhoaa tulen, ei palomuuri. Jos omenakorissa on yksi paha omena, se tuhoaa kaikki muut.    Raamatussa kehotetaan heittämään paha omena pois ja sama koskee myös eurooppaa. Paha omena tulee heittää pois ja polttaa liekeissä vain siten eurooppa pelastuu, ei palomuureilla.
http://vasarahammer.blogspot.fi/2012/02/olli-rehn-ja-vastuu.html

Älkää tunteko sääliä Perkeleen ja Demonien saastuttamia kohtaan, polttakaa heidät pois, sillä se on Herran tahto. Mitään apua ei pidä antaa, koska apu vain ruokkii demonien saastuttamia talouksia ja tuhoaa aikaa myöten myös Suomen. Pirulle ei pidä antaa sormen päätäkään, ei se siihen tyydy.
http://kontudem.blogspot.fi/2012/07/olli-rehn-quislingina-eussa-9.html

http://punavihreakeskustelu.blogspot.fi/2012/07/kapitalismin-kuolemantanssi-11.html

http://polscieu.ideasoneurope.eu/2012/07/06/a-banking-union-with-or-without-eu-treaty-change/

http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/27786

http://timosoini.fi/2012/07/pistesijoilla/

http://jpoli.blogspot.fi/2012/07/soini-maailmantalouden-7-suurin-uhka.html

http://jpoli.blogspot.fi/2012/07/suomi-irti-eusta.html
Suomen argumentit Euroopan vakausmekanismin vastuullisesta rahankäytöstä olivat nekin ykkösluokan uutisia. Samainen tuomiopäivän pasuuna Roubini pelotteli Twitterissä, että Italia suunnittelee Nokia-boikottia, jos Suomi ei taivu välimeren maiden tulkintaan huippukokouksen hedelmistä.
http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/27786#119755

Italian on turha uhkailla Nokia boikotilla, sillä Nokiaakaan ei kannata pelastaa. Itse käytän Kiinassa tehtyä kännyä, tosin brändi ei ole kiinalainen. Itse en ole aikoihin ostanut Nokian puhelimiä enkä sen osakkeita eli Italialaiset saavat heittää Nokiansa minne huvittaa. Nokiaa vastaan julistettava kauppasodalla ei suomalaisia voi uhkailla, koska suomalaiset tietävät, että Nokialla ei juurikaan ole arvoa tai tulevaisuutta. Se raha mitä Nokiasta on Suomeen saatu; on jo saatu. Se mitä tulevaisuudessa voidaan Nokialla tienata on niin pieni, että sillä ei juurikaan ole arvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti