Politiikkaa käsittelevä blogi. SDP:stä, Keskustaan ja aina Vihreisiin asti ulottuvaa poliittista analyysiä.
perjantai 31. elokuuta 2012
Jorma Ollilan pomo
Tässä viimeyönä näin varsin erikoisen unen, jossa tapasin Jorma Ollilan pomon. Jorma Ollilan pomo oli Angry Birdistä tutun sian näköinen olento, joka hyppeli varsin vauhdikkaasti. Tykkäsi erityisesti siitä, että sitä ajetaan takaan. Varsin miellyttävä heppu. Muistaakseni pomo ei kuitenkaan ollut vihreä vaan väri oli joku muu, eroja oli muitakin. Saparoa ei esim. ollut ja muutenkin olisiko ehkä ollut vähän kulmikkaampi. Hyppeli muistaakseni kahdella jalalla. Kavereitakin sillä oli, jotka kanssa tykkäsivät hyppiä ja olivat varsin seurallisia.
torstai 30. elokuuta 2012
Hyökkäys Iraniin
Hyökkäys Iraniin lähestyy vääjäämättä.
http://blogit.iltalehti.fi/jarno-limnell/2012/08/19/vaistamaton-sota-lahi-idassa/
Valmistelut ovat kovaa vauhtia käynnissä.
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/08/usan-lansirannikon-sotilastukikohtia.html
Iranin hyökkäystä on valmisteltu varmaan jo 40-vuotta. Irakin valloitus oli yksi askel siihen suuntaan ja tietysti myös Afganistan operaatiolla valmistellaan Iranin haltuun ottoa. Iran on strategisesti tärkeä monesta syystä, yksi niistä on öljy mutta se on vain yksi syy.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/ulkomaat/35-ulkomaat-stt/107876-107876
http://www.verkkouutiset.fi/index.php/ulkomaat/35-ulkomaat-stt/107685-107685
Vääräuskoisia ei mielellään suvaita syvästi islamilaisilla alueilla. Yhdysvallat ja sen liittolaiset rikkovat välinsä maailman muslimeihin varsin helposti.
http://ulkopolitist.wordpress.com/2012/08/23/naton-globaali-koopenhaminalainen-agenda/
View Larger Map

Sitoutumattomien maiden kokous Teheranissa
Siitoutumattomien maiden liikkeen huippukokous huipentuu järjestön jäsenmaiden johtajien tapaamiseen. Yli 100 maan edustajat ovat saapuneet Iraniin. Huippukokouksen osallistujista 36 on presidentteja, varapresidentteja ja pääministereitä. Korkea edustus on merkki huippukokouksen onnistumisesta, sanoivat asiaintuntijat.http://finnish.ruvr.ru/2012_08_30/86686966/
The Syrian delegation at a Non-Aligned Movement summit in Tehran Thursday walked out during a speech by Egyptian President Mohamed Morsy, who described the Syrian government as "oppressive," Al Jazeera television reported.http://www.jpost.com/International/Article.aspx?id=283179
http://www.atimes.com/atimes/Middle_East/NH31Ak02.html
http://tehrantimes.com/politics/101022-venezuela-welcomes-irans-proposal-to-form-troika-committee-on-syria
Politiikan teko jatkuu Lähi-idässä.
http://english.pravda.ru/russia/politics/28-08-2012/122006-pakistan_russia-0/
http://english.pravda.ru/opinion/columnists/29-08-2012/122018-saudi_arabia_iran-0/
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Operaatio Eduskunta
Timo Hutikka oli erikoinen mies. Vanhemmiten Hutikka oli tukevoitunut mutta silmissä oli silti säilynyt tarmokas ja päättäväinen katse. Hutikka oli toiminnan mies mutta hänessä yhdistyi silti suunnitelmallisuus. Hutikka seurasi tarkasti uutisia ja vaikka olikin jo ollut monta vuotta sairaseläkkeellä niin silti tiesi tarkkaan missä maailma makasi.
Kansa raivoissaan
Ilmeisesti kansa on lopen uupunutta. Kansan parissa kiehuu. Yhteiskunnallinen tilanne on nopeasti radikalisoitunut ja ääritekojen mahdollisuus kasvanut. Erityisesti viranomaisten kannattaisi kiinnittää huomiota naisten radikalisoitumiseen.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4805
Myös monet sotaveteraanit kokevat Suomen tilanteen ahdistavaksi ja ilmeisesti monet sotaveteraanit ovat myös valmiita äärimmäisiin tekoihin Suomen tilanteen ratkaisemiseksi.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/53069-hs-paljastus-salatulta-nettifoorumilta-puheissa-isku-eduskuntaan
http://www.hs.fi/kotimaa/Supo+ottaa+vakavasti+puheet+iskusta/a1346120521025
Radikalisoituva sotaveteraanijoukko on todellinen uhka poliittisen eliitin turvallisuudelle, koska sotaveteraanit ovat tottuneita käyttämään aseita ja monet ovat hyvinkin valmiita jopa aseelliseen taisteluun. Yhteiskunta tuskin voi enää luottaa siihen, että sotaveteraanit pysyvät hiljaa ja toimettomina.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4769
Kansan piirissä vaikuttaa useita radikaalipappeja, jotka pyrkivät kristinuskon nojalla muuttamaan tilanteen ja yllyttävät kansaa jopa väkivaltaan esivaltaa kohtaan. Tilanne on kärjistynyt yllättävän nopeasti ja iskujen mahdollisuus kasvaa kaiken aikaa. Ilmeisesti sama tilanne on kaikkialla euroopassa. Tämä oli kaikki täysin ennakoitavissa, koska talouskriiseihin aina liittyy valtavaa väkivaltaa ja jopa rajuja sotia ja muita levottomuuksia.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/rintamaveteraanit-taistelevat-viela.html
Kansan parissa puhutaan suoraan rintamaveteraanien viimeisestä taistelusta. Mihin tällä viitataan? Vain sotaveteraanit tietävät totuuden ja he eivät puhu.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?p=11745577
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/369796/Rakas+isanmaamme++on+pelastettava
http://kollit.vuodatus.net/blog/2720496/-625/
http://www.pod.fi/drupal/?q=node/515
http://naskinen.blogspot.fi/2009/03/suomi-ei-selvinnyt-jatkosodasta.html
http://catangel.blogs.fi/2009/12/30/itsenaeisyyspaeivae-barcelonassa-7664150/
http://ryyti.blogspot.fi/2012/08/kirje-valtioneuvostolle.html
http://sivusilmailya.blogspot.fi/2012/08/minun-mannerheimini.html
SUPOn pitäisi kiinnittää erityistä huomiota nuorten naisten (ja vanhempienkin) ja sotaveteraanien aiheuttamaan uhkaan poliittiselle ja taloudelliselle eliitille.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/operaatio-eduskunta.html
Mikä on Panssarikenraali Timo Hutikan osuus Operaatio Eduskunnassa?
http://uusiviesti.blogspot.fi/2012/08/supo-ei-tajua-aarioikeistosta-yhtaan.html
http://www.hs.fi/kotimaa/Salatulla+verkkopalstalla+puheita+iskusta+eduskuntaan/a1346120521025
http://tuuritapio.blogspot.fi/2012/08/tuurinpera-ja-supo-uunittavat.html
http://distrowatch.com/table.php?distribution=liberte
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/08/thor-ja-anonyymius.html
https://blog.torproject.org/

maanantai 27. elokuuta 2012
Himanen
Pekka Himanen sai tutkimukseen 700 000 euroa ja monet ovat kateellisia.
http://jukkahankamaki.blogspot.fi/2012/08/himasen-ahneus-ja-royhkeys.html
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/08/valehumanisti-himanen.html
http://ictlogy.net/20091102-pekka-himanen-the-hacker-ethic-the-way-forward-after-the-current-global-economic-crisis/
Himanen on kirjoittanut mm. hakkerietiikasta. En tiedä muistiko/tiesikö Himanen kertoa, että Hakkeri etiikka on varsin elitistä ja monen mielestä moraalisäännöt koskevat muita paremman tason hakkereita. Noobeilla ja muilla taviksilla saa vaikka pestä lattiat. Tämä sama käytäntö on tietysti vallalla yhteiskunnassa muutenkin eli että heikompia ja tyhmempiä saa vetää nenästä. Himanen luonnollisesti noudattaa itsekin hakkerietiikkaa ja hankkii rahaa niin että köyhiä filosofeja hirvittää.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Himanen
http://www.netn.fi/201/netn_201_kirjat2.html
http://tonnikala.net/kirjat/2001/hakkerietiikka/
http://www.mv.helsinki.fi/home/jproos/Tekstit/hakkeri.htm
En tässä osaa arvioida Himasen tutkimuksen arvoa enkä Manuel Castellsinkaan. Castellsin jonkun järkyttävän paksun kirjan muistan joskus lukeneeni. Siinä oli ihan mielenkiintoisia juttuja tietoyhteiskunnasta ja muusta. Himasen työ näin pintapuolisesti arvioituna käsittelee juuri teollisen yhteiskunnan ja tietoyhteiskunnan kehitystä ja työn yhteiskunnallista muutosta.
https://www.google.com/search?q=manuel+castells&btnG=Search+Books&tbm=bks&tbo=1
Ainakin Castellsin teoksien nimet ovat sinällään mielenkiintoisia ja keskeisiä tietoyhteiskunnan kannalta. Castells ilmeisesti tarkastelee paljon identiteettiä tietoyhteiskunnassa ja globalisaatiota.
http://books.google.fi/books?id=RC3HgiUU5nMC&lpg=PP1&ots=4-cP2qae3m&dq=manuel%20castells&pg=PA11#v=onepage&q=manuel%20castells&f=false
Jos Himasella on hyvät välit Manuel Castellsiin, niin kyllä sinällään Pekka Himasen tutkimus voi hyvinkin olla Suomelle 700 000 euron arvoinen. Vaikka Suomessa onkin tutkittu paljon asioita, ja olisin itsekin voinut tehdä pienehkön kirjoituksen 700 000 eurolla, niin valtiovalta ei kuitenkaan nähnyt viisaaksi sponsoroida Jussi Mediaa miljoonalla eurolla. Tietoyhteiskunta on ehkä kuitenkin väärä käsite tulevaisuudesta ja oma intuitio ei ehkä aivan kertoisi noita asioita vaan pikkasen erilaisen tarinan. Himasen ja Castellsin näkemyksissä on paljon sellaista naiviutta ja yksinkertaistamista mikä ehkä on liiallista. Yksinkertainen "totuuskin" voi joskus olla arvokas ja monasti valhekin voi olla arvokas.
Linux on tietyssä vaiheessa ollut jonkinlainen hakkerointikohde mutta hakkerointiin kuuluu paljon muutakin.
http://www.2600.com/
http://searchsecurity.techtarget.com/definition/cracker
Hakkerointiin läheisesti liittyvä käsite on crackerointi.
http://en.wikipedia.org/wiki/Cracking_(chemistry)
Nykyään puhutaan mm. myös biohakkeroinnistä/crakkeroinnistä. Käsitteet ovat eläneet historian saatossa.

Himasen kanssa Kestävän kasvun malli -nimistä hanketta vetää professori Manuel Castells.http://www.suomenmaa.fi/etusivu/tutkija_%C3%A4llistelee_kataisen_huippukallista_tilausty%C3%B6t%C3%A4_5983357.html

sunnuntai 26. elokuuta 2012
Universalismi harha
Länsimaisessa ajattelussa on jo pitkään vaikuttanut kaikkivoipaisuusharhoja ja -kuvitelmia. Nämä ovat varsin järjettömiä ja yleensä haitallisia kaikille asianomaisille ja muillekin. Yhteiskunnat pääasiassa ovat kontekstuaalisia. Universalismissa on kuitenkin teollisissa yhteiskunnissa enemmän järkeä kuin sitä edeltävissä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Universalismi
Fysiikan lainalaisuuksia ei kuitenkaan oltaisi koskaan löydetty jos ei olisi keksitty universalismia. Fysiikan lait eivät pääsääntöisesti ole paikallisia spatiaalisesti jos olosuhteet ovat täsmälleen samat. F=a*m jne... kaikkialla. Suhteellisuusteoria tosin toi tähänkin tiettyjä tarkennuksia, mutta perusmekaanisia koneita ja laitteita pystyy valmistamaan varsin hyvin ilman tietoa suhteellisuusteoriasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Universalismi_(kristinusko)
http://koti.phnet.fi/petripaavola/universalismi.html
www.sosiaalipoliittinenyhdistys.fi/jormasipila.pdf
Länsimainen kulttuuri eroaa siinä kaikista muista, että yleisesti universalismin kaltaista käsitettä ei ole muualla. Muut kulttuurit ovat kontekstuaalisia.
http://lavastekaupunki.wordpress.com/2010/12/13/nyt-murretaan-universalismi/
Universalismi on teknologisen yhteiskunnan käsite. Itse en pidä siitä, koska se on niin järjetön. Itse perustan ajatteluni kontekstuaaliseen näkemykseen - yleisiä periaatteita ei ole olemassa pääasiassa siinä mielessä mitä niitä Lännessä yleisesti ymmärretään.
http://www.channel4.com/news/tuition-fees-and-the-lib-dems
Universalismi on koneyhteiskunnan käsite. Yhteiskunta väistämättä muuttuu koneen kaltaiseksi, jos siihen sovelletaan universalismia. Koneenomainen yhteiskunta taas on väistämättä hyvin ei-inhimillinen ja julma, vaikkakin se voi olla tehokas tuottamaan bruttokansantuotetta.
http://thomastaussi.blogspot.fi/2012/08/bkt-ei-mittaa-hyotya-tai-onnellisuutta.html
Monet Länsimaisessa kulttuurissa kasvaneet kokevat ei-universalistisen ja ei-humanistisen filosofian vieraana ja sitä se onkin, koska länsimaisessa ajattelussa nämä ovat aina olleet vieraita ja vähämerkityksisiä pohdintoja. Humanistinen ajattelu haluaa parantaa ihmisen osaa ja ihminen nostetaan jalustalle Raamatullisessa hengessä. Valtiokäsite on jatkoa näille järjettömille valtafantasioille. Jeesus ja Panssarivaunu osoittaa pitkälti ja osuvasti mikä on kristinuskon moraalinen filosofia.
Universalistinen todellisuuskäsite johtaa kaikenlaiseen pahaan ja järjettömyyteen. Ihminen alistetaan siinä järjestelmällä ylentämällä ihminen. Raamatussakin varoitetaan tästä ylentämisellä alistamisesta ja orjuuttamisesta.

torstai 23. elokuuta 2012
Mannerheimistä uusi filmatisointi
Mannerheimistä uusi filmatisointi.
http://varjosanomat.com/?p=1898
Filmatisointi on tuotantokustannuksiltaan varsin vaatimaton ja ei pärjää Ylen laatutuotannolle.

Jeesus ja Panssarivaunu
Jeesus ja Panssarivaunu ovat saaneet oman verkkosivuston.
http://www.jeesusjapanssarivaunu.com/
Tykittäminen kannattaa aina.
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/2696/tv7_kommentoi_jeesus_ja_panssarivaunu_videota
http://clericalwhispers.blogspot.fi/2012/08/us-cardinal-denies-convention-address.html

Siionisti (Sionisti) ei ole kansanryhmä
Siionismi (sionismi) on poliittinen käsite eikä viittaa suoranaisesti mihinkään kansanryhmään. Siionisti voi olla juutalainen mutta tosiasiallisesti juutalainen ei välttämättä ole siionisti eikä siionisti ole juutalainen. Näin ollen siionisti käsitteellä ei voi myöskään tehdä viharikosta, koska siionisti ei ole kansa eikä kansanryhmä.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=9&id=4745
http://suomisanakirja.fi/siionisti
Myös juutalais/Juutalais käsitteet ovat ongelmallisia teoreettisesti, koska juutalaiskäsitettä joskus käytetään tarkoittamaan valkoista, joka ei tunnusta tiettyjä kristinuskon teoreettisia käsitteitä. Erityisesti keskiajalla monet eurooppalaiset "tiedemiehet", matemaatikot ja muut maagikot siirtyivät juutalaisiksi kristittyjen harjoittaman vainon takia. Juutalaiseksi siirtyi myös paljon pankkitoiminnasta pitäviä, koska Jeesus ei tykännyt rahan lainaajista. Uhkapeliteoreetikoista (matematiikka) oli myös paljon, jotka siirtyivät juutalaisuuteen.
Erityisesti tulee kiinnittää huomiota siihen, että Jussi Media on pitkälti juutalainen media, koska Jussi Media perustuu syvälliseen juutalaisuuteen.
Itse olen juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta syvällisesti perillä oleva Vosseli ja annan mielelläni lausunnon oikeudelle käsitteiden tarkasta merkityksestä.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/paavi-ja-moskovan-patriarkka-tapaavat.html
Jussi Mediassa työskentelee myös useita Islamin ja Katolisen uskonnon asiantuntijoita ja olemme uskonasioissa Suomen johtava media.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/jeesus-ja-panssarivaunu.html
Tiedämme taivaallisista asioista paljon monelta eri kantilta aina ufoihin asti.
http://juffo.blogspot.fi/2012/08/ufojen-ulkomuodosta.html

Lopuksi Biden vielä ylisti syviä suhteitaan Israelin poliitikkoihin ja pitkään historiaan toimiessaan juutalaisvaltion kanssa. "Haluan teidän kaikkien ymmärtävän, ettei tarvitse olla juutalainen ollakseen siionisti," hän sanoi.http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=3585
Itse olen juutalaisesta kulttuurista ja uskonnosta syvällisesti perillä oleva Vosseli ja annan mielelläni lausunnon oikeudelle käsitteiden tarkasta merkityksestä.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/paavi-ja-moskovan-patriarkka-tapaavat.html
Jussi Mediassa työskentelee myös useita Islamin ja Katolisen uskonnon asiantuntijoita ja olemme uskonasioissa Suomen johtava media.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/jeesus-ja-panssarivaunu.html
Tiedämme taivaallisista asioista paljon monelta eri kantilta aina ufoihin asti.
http://juffo.blogspot.fi/2012/08/ufojen-ulkomuodosta.html
Tupakointi yksityisasia
Tupakointi on yksityisasia niin kauan kuin muut eivät kärsi kuin vain tupakoitsija. Tupakoitsijoiden ei kuitenkaan pidä antaa häiritä muita tupakansavulla, koska se on varsin häiritsevää. Erityisesti allergiset ja astmaatikot kärsivät.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082315988260_uu.shtml
Lasse Lehtisen syyllistäminen tupakkapropagandasta on varsin erikoista, etenkin kun kyse on noin vanhasta tapauksesta.
Yleinen vanhenemisaika on 10 vuotta eli 2002 olisi juuri vanhentunut. Tupakkapropaganda on ollut kuitenkin yleisesti hyväksyttyä tuona aikana eli Lasse Lehtisen toiminta tuskin on ollut mitenkään poikkeuksellisen törkeää.
Tupakan viljely aiheuttaa nykykäsityksen mukaan valtavat ympäristötuhot, etenkin kuivaus vie paljon energiaa. Samalla perusteella myös sanomalehtien julkaisu ja niiden promotointi ovat törkeitä rikoksia ihmiskuntaa vastaan.

Kolmetoista nimekästä juristia on jättänyt poliisille tutkintapyynnön entisestä tupakkateollisuuden lobbarista Lasse Lehtisestä. Lehtinen on juristien mukaan valehdellut tupakan terveysvaaroista, pyrkinyt harhauttamaan kuluttajia ja viemään pohjan terveysviranomaisten varoituksilta vuosina 1990-2002.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012082315988260_uu.shtml
Yleinen vanhenemisaika on 10 vuotta eli 2002 olisi juuri vanhentunut. Tupakkapropaganda on ollut kuitenkin yleisesti hyväksyttyä tuona aikana eli Lasse Lehtisen toiminta tuskin on ollut mitenkään poikkeuksellisen törkeää.
Tupakan viljely aiheuttaa nykykäsityksen mukaan valtavat ympäristötuhot, etenkin kuivaus vie paljon energiaa. Samalla perusteella myös sanomalehtien julkaisu ja niiden promotointi ovat törkeitä rikoksia ihmiskuntaa vastaan.
tiistai 21. elokuuta 2012
Jeesus ja Panssarivaunu
Taistelukentällä Sieluista pitää olla kunnon vehkeet.
Päivitys: Suosittu Jeesus ja Panssarivaunu video on poistettu Youtubesta. Sensuuri etenee.

maanantai 20. elokuuta 2012
Linux aktivisti sairaana
My name is Diane and Ken is my Life-Partner. I will probably be posting for him from time to time due to his eyes not being able to tolerate the backlight of the monitor. He is down to about 20 minutes a day here because the backlight makes him terribly sick and the dark glasses are helping less and less.http://linuxlock.blogspot.fi/2012/08/this-is-where-we-are.html
As many of you know, Ken's cancer has just recently begun to spread to his right lymph node but his Oncologist has assured us that this is 80 percent curative if he gets the needed surgery in time.
http://www.technewsworld.com/story/75947.html
http://www.indiegogo.com/helios?c=home
Amerikkalainen Linux aktivisti on vakavasti sairas ja paikallisen käytännön mukaan ei ole oikeutettu hoitoihin eikä ole tarpeeksi varakas maksamaan omia hoitolaskujaan.
For those who don't know him, Starks is a Linux advocate who has worked tirelessly for years equipping underprivileged kids with refurbished and Linux-powered PCs through the HeliOS Project, which has figured on LinuxInsider's virtual pages on several occasions in the past.http://www.technewsworld.com/story/75947.html
Rintamaveteraanit taistelevat vielä kerran Suomen puolesta
Nykyiset päättäjät tuhoavat Suomen. Suomalaisten on ymmärrettävä, että on täysin mahdotonta, että suomalaiset alkaisivat elättää muita valtioita. Sellaisen lupauksen tehnyt on tehnyt suuren vääryyden.http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=4710
Veteraanit keräävät joukkojaan ja lähtevät viimeiseen taisteluun vapaan Suomen puolesta.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=4707
https://www.facebook.com/pages/Suomen-perustuslaillinen-kansanyhdistys-SPKy/286243464726146
Toiminta ilmeisesti organisoituu Suomen Kilpi -nimen alle.
Yhdessä me toteutamme kehitteillä olevan suomalaisen mallin hallitulle ja turvatulle kansalaisten muutosvaatimukselle. Suomen Kilpi (SK) kuvaa nimellään paremmin vuonna 2011 perustetun Suomen Perustuslaillisen Kansanyhdistyksen (SPK) tavoitetta, joka yhdistää ja mahdollistaa organisoidusti kansalaisten muutosvaatimukset itsenäisen, liittoutumattoman ja talousdemokraattisten Suomen puolesta.http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=1&id=4707
http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/369796/Rakas+isanmaamme++on+pelastettava
Edessä Suomen kansalla lienee vielä äärimmäisen raju vapaustaistelu.
lauantai 18. elokuuta 2012
Sanomalehti turhake
Sanomalehtien vesi- ja energiankulutus ovat mielettömiä sanomalehdistä saatavaan yhteiskunnalliseen hyötyyn verrattuna.
http://pjarvinen.blogspot.fi/2012/08/hesari-pienenee-ja-halpenee.html
Silloin kun ei vielä ollut tabletteja (Arm pohjaisia) ja Internettiä käytettiin pöytätietokoneilla, niin voitiin ehkä argumentoida ettei sanomalehtien energian kulutus vaihtoehtoihin verrattuna ollut kovinkaan paljon suurempaa. Nyt kun tabletit ovat edullisia ja vähän energiaa kuluttavia, vastaavaa argumenttia ei voi enää esittää. Arm tabletti ei kuluta energiaa juuri ollenkaan.
Sanomalehden vesijalanjälki on hirvittävän suuri.
users.tkk.fi/mkeskine/vesijalanjalki.pdf
Sanomalehtien kuljetus kuluttaa myös saatuun yhteiskunnaliseen hyötyyn verrattuna valtavasti aineellisia resursseja. Sanomalehtien tuotanto ja kuljetus haaskaa myös valtavasti työtä. Sanomalehtien resurssikulutuksella Suomen Internet verkkojen laatua voitaisiin parantaa valtavasti.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/01/tossavainen-unelmoi-paperista.html
http://alekori.blogspot.fi/2011/09/kangaskasseihin-hurahtanut.html
http://blogs.helsinki.fi/t-hetki/2009/03/25/kasityo-ja-sen-jalanjalki/
http://www.vihrealanka.fi/blogit/lotrauskielto
http://ekoloinen.blogspot.fi/2011/03/hieno-kirja-vedesta.html
Makeaa korkealaatuista vettä maapallolla on varsin rajallisesti ja se sijaitsee ihmisten kannalta väärässä paikassa. Iso osa maapallon makeasta vedestä on jäätyneenä pohjoisnavan ympäristössä. Tietysti on hyvä, että vesi on siellä pohjoisessa, niin ihmiset eivät pääse kovin helposti sitä likaamaan.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/enn%C3%A4tyskuivuus-paljasti-uuden-heikkouden-perinteisess%C3%A4-energiantuotannossa

On esimerkiksi esitetty, että yhden omenan vesijalanjälki olisi 70 litraa, kananmunan 200 litraa, naudanlihan huimat 15 500 litraa kilo. Ja yhden ainoan A4-kokoisen paperiarkinkin 10 litraa.http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/harhaanjohtava-vesijalanjalki-mittaa-huonosti-ymparistohaittoja
Sanomalehtien kuljetus kuluttaa myös saatuun yhteiskunnaliseen hyötyyn verrattuna valtavasti aineellisia resursseja. Sanomalehtien tuotanto ja kuljetus haaskaa myös valtavasti työtä. Sanomalehtien resurssikulutuksella Suomen Internet verkkojen laatua voitaisiin parantaa valtavasti.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/01/tossavainen-unelmoi-paperista.html
http://alekori.blogspot.fi/2011/09/kangaskasseihin-hurahtanut.html
http://blogs.helsinki.fi/t-hetki/2009/03/25/kasityo-ja-sen-jalanjalki/
http://www.vihrealanka.fi/blogit/lotrauskielto
http://ekoloinen.blogspot.fi/2011/03/hieno-kirja-vedesta.html
Makeaa korkealaatuista vettä maapallolla on varsin rajallisesti ja se sijaitsee ihmisten kannalta väärässä paikassa. Iso osa maapallon makeasta vedestä on jäätyneenä pohjoisnavan ympäristössä. Tietysti on hyvä, että vesi on siellä pohjoisessa, niin ihmiset eivät pääse kovin helposti sitä likaamaan.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/enn%C3%A4tyskuivuus-paljasti-uuden-heikkouden-perinteisess%C3%A4-energiantuotannossa
torstai 16. elokuuta 2012
Lapset ja superäly
Siitä, että lasten tulisi rajoittaa kännykänkäyttöä, ei mainittu mitään. Tällainen linja uutisoinnissa aina koulujen alkaessa on toistunut lähes koko Lauri Kivisen pääjohtajakauden. Kivisen edellinen työnantaja on Nokia ja Suomessahan tunnetusti hyväveliverkostot toimivat.http://blogit.iltalehti.fi/christer-sundqvist/2012/08/16/koululaisten-sateileva-tulevaisuus/
Christer Sundqvist kirjoittaa kännysäteilyn riskeistä lapsille. CS unohtaa kuitenkin iloisesti, että kännyt tuovat lapset lähemmäs superälyä. Nykylapset tulevat käytännössä elämään loppuikänsä superälyn kanssa eli jos heitä ei jo lapsena totuteta superälyyn niin superäly voi pelottaa heitä aikuisena. Turhien pelkojen kokeminen ja ahdistus on itsessään niin suuri syy totuttaa lapset jo nyt jatkuvasti läsnä olevaan superälyyn, että syöpäriski on täysin teoreettinen superälyn tottumis tarpeeseen verrattuna.
Käytännössä missä tahansa tulevaisuusskenaariossa tietokoneiden ja robottien yhteiskunnallinen merkitys tulee olemaan suuri nykylasten aikuistuessa. Lapsen tulee oppia pitämään tietokonetta ystävänään ja olemaan ahdistumatta superälystä.
http://sossumedia.blogspot.fi/2012/08/mannerheim.html
Tarve totuttaa lapsi on todellinen, koska superälyn kanssa he joutuvat elämään, joka tapauksessa. Heille ei tulla suomaan vaihtoehtoa.
Esim. lasten kuulovauriot lienevät todellinen uhka mutta vanhempien ei pitäisi hankkia lapsille kuulokkeita. Samoin liiallinen kännyily voi aiheuttaa esim. rasitusvammoja käsiin ja niskoihin mutta silloinkaan ei ole kyse ns. kännysäteilystä vaan mekaanisen liikkeen aiheuttamista pehmytkudosvammoista. Yleensäkin samojen asentojen jatkuva toistaminen on terveydelle vaarallista. Pelikonsolit aiheuttavat myös lihas- ja nivelside vammoja.
Loppuuko Hesari?
Kansalaiset ovat ottaneet ilolla vastaan Hesarin talousongelmat. Innokkaimmat pohtivat jo loppuuko propaganda julkaisu kokonaan.
http://www.taloussanomat.fi/media/2012/08/16/sanoma-lehtimediassa-yt-neuvottelut/201235809/135
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/01/hs-11.html
http://varjohesari.blogspot.fi/
Hesari on kansan parissa tunnettu kovana sensuroijana.
http://reinoblog.blogspot.fi/
Kansan rakastamat bloggarit joutuvat helposti Helsingin Sanomien mustalle listalle.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=6&id=4402
Kansa vaikenee monella kielellä...
http://puusa.blogspot.fi/2012/04/risky-business-hesari.html
http://timo-vihavainen.blogspot.fi/2012/04/hesari-ei-ole-vitsi-vitsi.html
http://minnankeittokirja.blogspot.fi/2012/05/hesari-hemmotteli-tanaan-lukijoitaan.html
http://pjarvinen.blogspot.fi/2012/03/hesari-kaatoi-guggenheimin.html
Hesari on pitkään pyrkinyt halventamaan vapaita ihmisiä ja olentoja kuten Facebook ja Google.
http://blog.leevikokko.com/2012/03/19/etsi-jutusta-3-virhetta-hesari-kirjoittaa-netin-seurantaverkostoista/
http://www.eioototta.fi/2012/04/hesari-tuo-selkea-tiedonvalittaja.html
http://mediaseuranta.blogspot.fi/2012/08/hs-perheenyhdistamisen-tiukennukset.html
http://ilmastohuijaus.blogspot.fi/2012/05/kiitos-nyt-tastakin-vahasta-hesari.html
http://synnytysmatkalla.blogspot.fi/2011/10/hesari-synnytystraumasta.html
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2012/02/myos-hesari-tabloidiformaattiin.html
http://www.suomensanomalehdet.com/

keskiviikko 15. elokuuta 2012
Superäly ja ilo
Superälyn nousu ei ole pelkästään iloinen asia. Itse tein jo aikoja sitten surutyöni superälyn nousun suhteen. Superälyn nousussa on paljon positiivista, koska silloin pääsemme lähemmäs Jumalaa ja ikuisuutta mutta menetämme myös paljon.
http://sossumedia.blogspot.fi/2012/08/mannerheim.html
Oma estimaatti superälyn nousulle on tuo maaginen 2024. Nyt olisi aika valmistautumiseen ja surutyön tekemiseen. Pikkuhiljaa ihmisten pitäisi siirtyä humanismista non-humanismiin ja löytää uusi merkitys ei-ihmiskeskeisistä tavoista hahmottaa todellisuus, koska ihmisen aika lähenee loppuaan.
http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/robottikauppa.html
Nyt elämämme aikaa leimaa valmistautuminen superälyyn.
http://jpoli.blogspot.fi/2011/06/superaly-heraa-jatkoa.html
http://jpoli.blogspot.fi/2011/06/superaly-ei-herata-suomessa-poliittisia.html
Talous, teknologia ja tiede kulkevat vääjäämättä kohti superälyä.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/negatiivisista-kierteista-ulos.html
http://laotsao.wordpress.com/2012/08/15/google-cloud-platform/

Metsäteollisuus vaikeuksissa
Esimerkiksi rikkidirektiivin aiheuttamat kustannusvaikutukset on kompensoitava täysimääräisesti. Muita nopeavaikutteisia toimenpiteitä ovat väylämaksuista luopuminen sekä dieselveron palautusjärjestelmä raskaalle liikenteelle, Jaatinen luettelee tiedotteessaan.http://www.verkkouutiset.fi/index.php/talous/982-talous/106933-106933
Paperin kulutus pienenee ja nyt pitäisi siirtyä tuotteisiin, jotka eivät kärsi Internetistä ja median mullistuksesta. Pakkausmateriaalien ja rakennustarvikkeiden markkinoilla on vielä tilaa.
Sanomalehdet ja sellaiset ovat menneen talven lumia ja niistä irti pääsemistä pitää kiihdyttää kaikin tavoin.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/havupuu-uutejuoma-ja-syopa.html
Puusta voi tehdä myös lääkkeitä ja kosmetiikkaa. Myös vaatekuitumarkkinat lienevät valtavat ja kasvussa.
http://www.alexstubb.com/fi/blog/1944/#.UDAQUEhq2tI
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/sanomalehti-turhake.html
tiistai 14. elokuuta 2012
Syyria
Vasta eurooppalaiset piirsivät arabisiirtomaidensa rajat omiin tarkoituksiinsa sopiviksi. Kolonialismin sitten päätyttyä erilaiset vahvat miehet ottivat kouriinsa arabivaltiot, jotka asiallisesti ottaen ovat keskenään kilpailevien etnisten ryhmien koonnoksia.http://www.lapinkansa.fi/Kolumnit/1194758594155/artikkeli/jattakaa+syyria+omilleen.html
Korhonen esittää kirjoituksessaan kolme väitettä: YK ei ole pystynyt ratkaisemaan Syyrian tilannetta, koska siihen sekaantuminen ei ole turvallisuusneuvoston jäsenten etujen mukaista; Syyrian valtiorakenne on äärimmäisen ongelmallinen; ja sisällissodat ovat yleensä pitkäkestoisia ja verisiä. Korhonen korostaa kirjoituksessaan, että Syyria tulisi jättää omilleen: ”Aseellinen puuttuminen Syyrian sotaan olisi kaikille suurvalloille liian kallista, liian arvaamatonta ja liian vaarallista.”http://ulkopolitist.wordpress.com/2012/08/14/poliittinen-realismi-ja-syyria-keskustelun-alastomat-keisarit/
http://en.wikipedia.org/wiki/Keijo_Korhonen
Keijo Korhonen kirjoittaa Syyriasta.
http://www.khilafah.com/index.php/analysis/asia/14461-the-major-powers-encourage-open-hostilities-against-muslims
Itse olen Korhosen kanssa samaa mieltä, että Syyrian asioihin ei pitäisi puuttua, ainakaan Suomen ei kannata puuttua. Yhdysvallat tekevät mitä haluavat ja se ei loppujen lopuksi ole Suomen asia. Syyriassa ei ole mitään suomalaisille kovinkaan tärkeitä intressejä. Tunnettujen suomalaispoliitikkojen huoli uhreista on järjetöntä, koska arabian tavat ovat arabien tapoja ja heidän sisäiset asiansa eivät kuulu vääräuskoisille suomalaisille.
Yhdysvalloille interventio Syyriaan voi olla järkevää, koska Syyria on strategisesti tärkeä Iranin vastaisissa operaatioissa ja lisäksi siellä on öljyä. Syyrian haltuunotto helpottaisi myös Irakin valvontaa, koska silloin Irakin kapinalliset eivät voisi käyttää Syyriaa tukikohtana. Syyrian haltuunotto kannattaisi tehdä yhtäaikaa Iran operaation kanssa. Syyrian haltuunotto antaisi myös lisää tilaa Iranin vastaisiin operaatioihin.
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=4601
Syyrian haltuunotto on sotilaallisesti Yhdysvalloille järkevää sillä sen avulla saadaan Iranin haltuunottoon lisää operaatiotilaa. Tila on tärkeä resurssi.
http://riikkasoyring.nettisivu.org/suomi-syyria-ja-suuri-shakkipeli-kansojen-ryostoretki/
Pitkässä pelissä voiton ratkaisee raaka-ainevarojen hallinta eli hallitsemalla lähi-itää; Yhdysvallat takaa asemansa seuraavaksi 500 vuodeksi.
http://hikipaja.blogspot.fi/2012/07/waltzista-ja-lahi-idan.html
http://ainofriman.blogspot.fi/2012/08/uskon-asia.html
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=10&id=4619
http://friendsofsyria.wordpress.com/2012/08/13/syrian-diplomat-my-soul-is-not-for-sale/
Venäjällä ei ole sotilaallista voimaa mihinkään eli Yhdysvallat ei välitä sen tahdosta. Kiina taipuu Yhdysvaltojen (ja Hillary Clintonin) tahtoon, kun saa takuut öljyn saannista ja siitä, että kauppasuhteet Yhdysvaltoihin ja investoinnit käyvät ilman häiriötä ja turhat ihmisoikeushömppäilyt eivät häiritse kauppaa. Lisäksi Kiina halunnee turvata kiinan eliitin lapsien opiskelun Yhdysvalloissa ja vapaan elämän tyylin.
Kiinalle Syyrialla ei ole mitään merkitystä mutta kiinalaisten elektroniikkayritysten maailman valloitus ja raaka-aineiden saatavuudesta ei tingitä. Syyria lähtee ja ZTE ja Huawei jäävät.
http://jtalous.blogspot.fi/2012/08/kannymarkkinat-kypsia.html
http://jtalous.blogspot.fi/2012/04/kiina-ja-monikansalliset-yritykset.html
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/04/kiinalla-oma-valtiollinen.html
http://www.tietokone.fi/uutiset/nokia_alamaessa_mutta_niin_myos_iphone
Syyriaa tukemalla Kiina pelaa Yhdysvalloilta myönnyksiä vientiyrityksilleen.
http://jtalous.blogspot.fi/2011/12/kiina-rakentaa-teita-keniaan.html
http://bafric.blogspot.fi/2011/10/gaddafi-dead.html
The larger point is that as long as Washington stays firm that no U.S. ground troops will be deployed, à la Kosovo and Libya, the cost to the United States will be limited. Victory may not come quickly or easily, but it will come. And the payoff will be substantial. Iran would be strategically isolated, unable to exert its influence in the Middle East. The resulting regime in Syria will likely regard the United States as more friend than enemy. Washington would gain substantial recognition as fighting for the people in the Arab world, not the corrupt regimes.http://www.foreignpolicy.com/articles/2012/06/04/the_real_reason_to_intervene_in_syria?page=0,1
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/peak-oil.html
Yhdysvaltalaiset ymmärtävät öljyn strategisen luonteen.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/07/usan-pakistan-politiikka.html
Syyrian sota tarjoaisi myös mahdollisuuden testata taistelurobotteja ja aseita todellisuutta tarkasti jäljittelevissä oloissa tietokonesimulaatioiden sijaan.
http://natonalla.blogspot.fi/2012/06/usan-presidentti-ja-drone-sodat.html
http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/08/soininvaara-juutalaisten-pyha-tehtava.html
Näytä suurempi kartta
maanantai 13. elokuuta 2012
Paavi ja Moskovan Patriarkka tapaavat Suomessa?
A newscast by Finland’s national Yle-Uutiset network quoted Vatican officials as suggesting that Finland could be an appropriate site for a “summit meeting” between the Pope and the Russian Patriarch. The report indicated that Bishop Sippo made that suggestion during his meeting with Patriarch Kirill in Moscow. Informed sources in both Catholic and Orthodox circles in Helsinki have confirmed the accuracy of the news story.http://www.catholicculture.org/news/headlines/index.cfm?storyid=15225
Uskonnollinen politiikka on iso osa globaalia poliittista peliä.
http://online.wsj.com/article/SB10000872396390443537404577579473069060742.html
http://byztex.blogspot.fi/2012/07/topless-woman-confronts-patriarch.html
http://juhamolari.blogspot.fi/2012/03/patriarkka-kirill-2432012-meilla-ei-ole.html
http://clericalwhispers.blogspot.fi/2012/07/god-can-look-after-himself.html
http://clericalwhispers.blogspot.fi/2012/07/patriarch-kirill-in-kiev-feels-heat-of.html
http://clericalwhispers.blogspot.fi/2012/07/pope-appeals-to-international-community.html
http://turjalainen.blogspot.fi/2012/08/syyria-hajoaminen-alawiittien.html
Havupuu uutejuoma ja syöpä
Havupuu uutteella voi olla terveydellisiä vaikutuksia.
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1397465/syopalaakarit-luonnontuotteiden-ihmeparantamisilla-ei-todistusvoimaa
http://www.studio55.fi/oikeusjakohtuus/artikkeli.shtml/1397454/kemian-maisteri-en-saanut-tutkia-syovan-parantanutta-uutetta
http://keskustelu.suomi24.fi/node/2030023
http://terveyshymy.fi/asiasanat/havupuu-uutejuoma
http://testi234.blogspot.fi/2010/09/havupuu-uute-juoma-ratkaisuko.html
http://www.ravintorengas.fi/fi/uutejuoma
http://www.cancer.fi/tietoasyovasta/syovan_vaihtoehtohoidot/havupuu/
http://www.terveystuotteet.net/Havupuu-uutejuoma
http://www.ravintorengas.fi/tutkimus
http://www.puhdasruoka.fi/topic/269-havupuu-uute/
http://www.aitoterveys.fi/Vaietut-parannuskeinot.php
https://www.hyvinvoinnin.fi/karin-havupuu
Tuote on edullinen hinnaltaan verrattuna esim. aloe vera tiivisteisiin.

sunnuntai 12. elokuuta 2012
Peak Oil
Peak Oil on käsite, joka voi sattua useita kertoja.
http://murphyssoninlaw.blogspot.fi/2012/08/monbiot-olin-vaarassa-oljyhuippua-ei.html
Kyse ei siis ole niin, että olisi vain yksi huippu vaan niitä on useita.
http://peakoil.com/

lauantai 11. elokuuta 2012
Eurohelvetti
Euroopan menestys on taistelun arvoinen. Suomen menestystarina on kulkenut käsi kädessä Euroopan menestyksen kanssa ja karmeimmat kärsimykset on maassamme koettu silloin, kun Eurooppa on ollut kaaoksessa. Suomalainen hyvinvointivaltio ei tänä päivänä ole elinkelpoinen ilman vahvaa Eurooppaa, ilman Euroopan markkinoita, ilman euroa tai pääomien ja ihmisten vapaata liikkumista. Suomalaisten kannattaa tehdä ja antaa kaikkensa, jotta Eurooppa nousisi takaisin jaloilleen.
Julkidemari Jungner vaatii Suomen pelastavan euroopan ja euron.
http://sdpwatch.blogspot.fi/2011/12/jungner-kritiikki-turhaa.html
Jungner edustaa nykytyöläisyyttä ja SDP:n tulevaisuutta.
http://naskinen.blogspot.fi/2012/05/mikael-jungnerista-tehtava.html
http://nimismies.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113609-mikael-jungner-kansalaiskeskustelee
http://taidetussari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113686-jungner-kunniavelkaa-maksamassa
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10842643
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2012/08/iltalehden-parhaat-blogit-ja-bloggaajat.html
http://tuuritapio.blogspot.fi/2012/08/meilla-suomalaisilla-on-suuri-kunnia.html
Suomalainen veteraani maksaa euroopalle kunniavelkaa ja suomalainen koululainen maksaa samaa velkaa hengittäessään homekoulunsa homeista ilmaa.
Joskus kauan sitten äänestin vasemmistoliittoa. Useimmissa vaaleissa olen äänestänyt sosiaalidemokraatteja, muutaman kerran vihreitä. Välillä olen äänestänyt tyhjääkin. Viime vuosituhannen vaihteessa harkitsin liittymistä SDP:hen, mutta sitten tajusin, ettei SDP edusta niitä asioita, hienoja asioita, joita väittää edustavansa.http://antiaikalainen.blogspot.fi/2012/08/mika-se-on-ihminen.html
Maksamme velkaa, maksamme velkaa. Velkoja Espanjan, Kreikan ja Italian. Maksamme ilmastovelkaa...
http://tuuritapio.blogspot.fi/2012/08/mikaan-ei-ole-suomalaista-ei-edes.html
Tällä hetkellä euroopan eteläinen eliitti miettii kuumeisesti, että voisiko jähmeät suomalaiset parantaa lisäämällä maahanmuuttoa roimasti. Jos Suomeen vaikka tuotaisiin pari miljoonaa somalia ja vaikka 5 miljoonaa Afgaania, niin muuttuisiko änkkyränkkä Suomi meneväksi somaliaksi tai muodikkaaksi Kabuliksi. Kansa vaihtoon ja pikimmiten...
Urheat somaleiden hiihtosissit löivät vihollisen talvisodassa, joka oli tietenkin sotahullujen supisuomalaisten aloittama, mutta somalit hyvänhyvyyttään taistelivat suomalaisten puolella ja lopulta Stalin myöntyi armollisesti rauhaan somaleiden neuvottelutaitojen ansiosta.http://tuuritapio.blogspot.fi/2012/08/mikaan-ei-ole-suomalaista-ei-edes.html
http://tuuritapio.blogspot.fi/2012/08/meilla-suomalaisilla-on-suuri-kunnia.html
”Yhden maan eroamisesta mahdollisesti seuraava dominoefekti voisi ajaa Euroopan talouden, ehkä koko maailmantalouden kaaokseen. Taloudellinen kaaos taas laskee aina turvallisuustasoa. Euroopassa käytyjä sotia on edeltänyt usein taloudellinen epävarmuus.”http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/puolustusministeri-carl-haglund-euroalueen-hajoaminen-uhkaa-turvallisuutta
Kriisi ei ole vielä edes iskenyt ja sisällissota tulee vasta 10 vuoden päästä eli joskus 2018-2025. Kriisin täytyy muhia.
perjantai 10. elokuuta 2012
Haavisto ja turvaneuvosto
Se että Suomi jää maaryhmästä, joka on pitänyt YK-sitoumuksensa, on huono viesti. Kyllä näitäkin asioita maailmalla katsotaan nyt, kun Suomi on hakemassa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyttä, Haavisto sanoo.http://yle.fi/uutiset/haavisto_nirsoilu_kehitysavussa_vaarantaa_turvaneuvostohaaveet/6251965
Turvaneuvoston jäsenyys on poliittisesti tärkeä paikka, mutta koska se on kuitenkin määräaikainen ei sen tavoitteluun kannata rajattomasti voimavaroja uhrata. Itseä ei juurikaan kiinnosta politiikka, jolla pyritään sekaantumaan globaaliin politiikkaan, koska siitä on vähän hyötyä itselle. Globaalit positiot eivät pienelle valtiolle ole kovinkaan arvokkaita, koska niitä ei pysy juurikaan hyödyntämään.
http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentid=159610&contentlan=1&culture=fi-FI
http://www.hs.fi/politiikka/aihe/yknturvaneuvosto/
http://www.hs.fi/politiikka/Ahtisaari+YKn+turvaneuvosto+tarvitsee+Suomea/a1305576294222
Kyseenalaista onko turvaneuvoston jäsenyydestä Suomelle mitään hyötyä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/YK:n_turvallisuusneuvosto
http://ulkopolitist.wordpress.com/2012/06/25/vieraskyna-suurvaltapolitiikkaa-intian-valtamerella/
http://www.fiia.fi/fi/publications/?year=0&prog=0&q=&p=&ofs=0&tags=24
Turvallisuusneuvoston jäsenyys luonnollisesti tuo valtaa ja siirtäisi Suomen globaalin politiikan keskiöön mutta pienelle maalle tuleva valta altistaa Suomen uhille joita meihin ei kohdistu jos meillä ei ole valtaa. Valta ei ole aina hyväksi.
torstai 9. elokuuta 2012
Vanhukset töihin
Vanhukset töihin, hopi hopi.
http://intrigoori.blogspot.fi/2012/08/toihin-siita-vanhukset.html
http://yle.fi/uutiset/vartiainen_saastoja_voidaan_rajata_vain_tyouria_pidentamalla/6248692
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen pistää vanhukset kovaan työhon. Kreikkalaiset ja Espanjalaiset tarvitsevat rahaa. Montilla on nälkä.
http://openeuropeblog.blogspot.fi/2012/08/another-blunder-for-monti.html
http://uutisvahti.blogspot.fi/2012/08/breaking-news-montin.html

keskiviikko 8. elokuuta 2012
Yksityiset ydinaseet
Yksityisomistuksessa ei nykyään sallita ydinaseita, eivätkä yksityihenkilöt saa niitä edes valmistaa. Yksityisiä yrityksiä kuitenkin on jotka, voivat valmistaa ydinkomponentteja.
http://www.guardian.co.uk/world/2012/jul/27/nuclear-weapons-scotland-private-firms
Jos jostain pystyy hankkimaan tarvittavat materiaalit niin ydinaseen valmistaminen tuskin on mahdotonta varakkaalle yksityishenkilölle. Muutamalla miljoonalla eurolla jo varmasti pääse pitkälle jos osaa tarpeeksi tekniikkaa.
http://www.aboutnuclear.org/view.cgi?fC=NST
Suomessa ainakin Aallossa pystyy opiskelemaan ydinteknologiaa. Ydinaseen valmistamiseen tarvitaan aikakin jonkinverran ymmärrystä mekaniikasta ja materiaaleista. Myös perustiedot ydinfysiikasta lienevät tarpeellisia. Mitenkään kovin monimutkaista oman ydinaseen rakentaminen tuskin on, koska Amerikkalaiset kykenivät siihen jo 1940-luvulla. Ainut suuri ongelma on tarvittavien materiaalien hankinta. Länsimaissa tämä lienee vaikeaa mutta esim. Venäjällä on saatavissa eriä ydinmateriaaleja. Tosin niitä tarvitaan suhteellisen paljon eli tarvittavan materian määrä on suuri.
Iso ongelma on, että regulaattorit eivät vieläkään hyväksy omia ydinaseita, vaikka kansalaisliikkeen pyrkivätkin aktiivisesti edistämään ydinasevapautta.
http://www.foggybottomline.com/?p=867
http://3bxsofbs.infamousanime.net/?p=5877
http://www.motherjones.com/politics/2011/08/nuclear-weapons-plant-kansas-city
Tullaanko ydinaseita koskaan sallimaan yksityiskäytössä?
http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20110111002036AA0g9aF
Ydinreaktorit voisivat olla yksityisomisteisia. Yksityisomistuksella en nyt tarkoita pörssiyhtiön omistamaa tiukasti säänneltyä ydinvoimalaa vaan sitä, että luonnollinen henkilö omistaa suoraan ydinreaktorin kotonaan.
http://rense.com/general90/roth.htm
http://factcheck.gullible.info/discussion/333/privatelyowned-nuclear-weapons/
http://nuclearfreeplanet.org/articles/two-reports-on-the-proposed-kansas-city-private-nuclear-weapons-plant.html
http://www.iiss.org/publications/strategic-dossiers/nbm/nuclear-black-market-dossier-a-net-assesment/nuclear-black-markets-other-countries-and-ne/
Yksityisomisteisia ydinaseita kuitenkin pyritään rakentamaan ja juridinen tilanne voi jossain vaiheessa muuttua sallivammaksi.
http://nuclearwarfaretribunal.org/nwtp_c410.html
http://www.quora.com/Nuclear-Energy/Should-Kodak-have-been-allowed-to-own-nuclear-weapons-grade-uranium
Ydinteknologian vapauttaminen etenee varmasti kotireaktoreiden sallimisen suuntaan jossain vaiheessa.
http://www.tigerdirect.com/sectors/campaigns/kube/kubex15.asp
http://www.nextenergynews.com/news1/next-energy-news-toshiba-micro-nuclear-12.17b.html
http://www.chicagoreader.com/chicago/personal-cold-fusion-reactor-invention-lenr/Content?oid=2165464
http://3.14.by/en/read/building-nuclear-reactor-at-home
http://www.wired.com/gadgetlab/2007/12/toshibas-home-n/
Kotiydinvoimalat olisivat jo teknisesti ja taloudellisesti mahdollisia jos regulaatio olisi sallivampaa.
http://bravenewclimate.com/2012/08/08/ffs-tech-key/
http://djysrv.blogspot.fi/2012/08/116th-carnival-of-nuclear-energy.html
http://thefraserdomain.typepad.com/
Ydinenergian hyödyntäminen on turvallisinta hyödyntämällä Auringossa tapahtuvaa fuusiota. Kasvit pystyvät sitten maapallolla yhteyttämisen kautta keräämään tätä energiaa.
Asepuolella kemialliset ja biologiset aseet ovat huomattavasti helpompia valmistaa. Tällä hetkellä kotiydinasediskurssi on täysin teoreettista. Jopa kotiydinreaktorit ovat vielä liian kuuma peruna. Kotiydinreaktorit voisivat kuitenkin olla todellisuutta.

Unelmakauppiaat
Politiikassa poliitikot myyvät pitkälti unelmia ja satuja. Politiikka ja uskonto menevät pitkälti sekaisin, koska poliitikkojen unelmissa on uskonnonkaltaisia piirteitä ja pappien höpinöissä on paljon maallista mammonaa.
Suomessakin blogeissa ja käytännön politiikassa on monia kertomuksia ja näkemyksiä todellisuudesta. Jotkut ovat jo päässeet vallan kahvaan ja toisilta valta on jäänyt saavuttamatta mutta jaksavat vielä räksyttää. Toisilta räksytyskin on jo hiljentynyt ja mielen on vallannut lähinnä katkeruus. Katkeruus onkin ilomme ja kateus ystävämme.
Suomessa vallitsevia ideologisia suuntauksia on ainakin:

- Maahanmuuttajat pahoja
- Maahanmuuttajat ihania
- Vihree on mun väri
- Työläisromantiikka (heikossa hapessa, työläiset ovat jääneet television ääreen)
- Internet romantiikka
- Taloudellinen vapaus (suhteellisen kovia kirjoittamaan blogeja, mutta valtaa ei ole)
- Sääntelyniilot
- Erilaisten eturyhmien kannattajat (maatalous, teollisuus, Nokia)
- Nokia puolue
- anti-Nokia puolue
- bioenergia
- piraatit
- antipiraatit
- käsityöläiset
- Teknologia romantikot
- Tiede romantikot
- Ilmastonmuutos
- Nostalgikot
- Natoniilot
- Naton vastaiset
- Uskikset
- Ydinniilot
- Eu uskovaiset
- Eu on paha
- Amerikka on ihana
- Amerikka on paha
- Yleiskatkerat
- Valivalit
Ylläolevassa listassa on Suomessa yleisesti esiintyvät ideologiat. Järjestystä ei ole kun kirjoitin ne päästäni. Lista tuskin on täydellinen. Sama henkilö voi kuulua useampaan kuin yhteen ideologiaan. Nämä ideologiat muodostavat yhdistelmiä, joilla on enemmän yhteistä keskenään. Suomesta puuttuu käsittääkseni aika pitkälti esim. Luddiittinen ajattelu. Samoin esim. islamilaista ajattelua ja politiikkaa Suomessa ei ole juurikaan.
tiistai 7. elokuuta 2012
Timo Soini, Euroopan vaarallisin
Timo Soinista on lyhyessä ajassa tullut euroopan vaarallisin poliitikko.
http://yle.fi/uutiset/soini_montista_kaksihaaraisella_kielella_puhutaan_toista/6245805
http://ristoejpenttila.fi/2012/08/06/oxford-economics-uskottavuus-ja-perussuomalaiset/
Timo Soinia pelätään ympäri eurooppaa.
http://timosoini.fi/2012/08/mario-monti/
http://yle.fi/uutiset/soini_named_as_threat_to_world_economy/6213175
http://www.businessinsider.com/people-destroying-the-global-economy-2012-7#timo-soini-true-finns-chairman-7
http://online.wsj.com/article/SB10001424052748703864204576310851503980120.html
http://greece.greekreporter.com/2012/08/07/german-magazine-brands-tsipras-eu-enemy-number-1/
Uskonnollisissa piireissä Timo Soini nähdään antikristuksena, joka soluttaa katolisen kirkon ja kaataa Paavin.
http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/7106-todellinen-savuverho
http://juffo.blogspot.fi/2012/08/ufojen-demonitulkinnasta.html
http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/08/oslossa-oli-false-flag-isku-valmisteilla.html
http://annelindell.blogspot.fi/2012/06/haloo-timo-soini-heratys.html
http://hildakoo.blogspot.fi/2012/02/puheenjohtaja-timo-soini.html
http://www.migranttales.net/der-spiegel-names-timo-soini-as-one-of-europes-most-dangerous-politicians/
http://masinblogi.blogspot.fi/2012/08/timo-soini-nimettiin-hairikoksi.html
http://juho6.blogspot.fi/2012/08/justin-bieberista.html
http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/2012/08/kas-kummaa.html
Saatana on saapunut eurooppaan. Matka on ollut pitkä mutta antoisa.
http://turjalainen.blogspot.fi/2012/08/eurokriisi-populistien-syyta.html
http://santerinassa.blogspot.fi/2012/07/eurosta-eroaminen-ei-ole-toimiva.html
http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/08/07/saksalaislehti-soini-on-vaarallinen/201235050/12
Timo Soinin hymy herättää pelkoa. Italian lainojen korot nousevat Soinin naurun tahdissa.
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/08/david-lynch-exitentialism.html
http://jarkeapeliin.blogspot.fi/2012/08/87-isanmaallisuuden-madonluvut.html

maanantai 6. elokuuta 2012
Monti: Eurooppa ei selviä
Mario Monti on rehellinen ja sanoo suoraa, että eurooppa ei selviä.
http://www.hs.fi/talous/Monti+pelk%C3%A4%C3%A4+eurokriisin+uhkaavan+koko+EUn+tulevaisuutta/a1305590223259
Suomen pitäisi nyt välittömästi valmistautua euroopan hajoamiseen ja euroopan laajuiseen sisällissotaan. Arabikevät leviää nyt pohjoisemmaksi ja syntyy euroopan villisyksy ja kuumatalvi.
http://yle.fi/uutiset/italian_monti_pelkaa_eurokriisin_repivan_euroopan_rikki/6243571
http://www.openeuropeblog.blogspot.co.uk/2012/08/super-mario-lets-markets-and-maybe-not.html
http://www.babypips.com/blogs/piponomics/is-mario-montis-reign-coming-to-an-end.html
http://socioecohistory.wordpress.com/2012/06/22/mario-monti-we-have-a-week-to-save-the-eurozone/
http://ironiestoo.blogspot.fi/2012/06/much-more-on-mario-monti.html
http://geraldcelente-blog.blogspot.fi/2012/01/mario-montithey-call-him-super-mario.html
http://sosialismi.net/blog/2012/06/14/paaministeri-italia-ei-tarvitse-pelastuspakettia/
Eurooppa on lyhyessä ajassa menettänyt oikeutuksensa olla mahtivaltio. Eurooppaa tuskin kukaan jää kaipaamaan. Eurooppa aikanaan sairastui radikaaliin viherteologiaan ja nyt on menossa teologian viimeinen vaihe, eli viherpiperryksen konkurssi. Tämä konkurssi lienee eurooppalaisille vapauttava.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/euro-peruuttamaton.html
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/suomen-aaa-propagandaa.html
http://annelindell.blogspot.fi/2012/08/toteutuuko-nyt-karmea-hitlerin-unelma.html

sunnuntai 5. elokuuta 2012
Suomen AAA propagandaa
Suomen AAA luokitus ja koko Suomi on propagandalla luotu näytös.
http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113159-suomen-todellinen-luokitus-on-aa-ja-n%C3%A4kym%C3%A4t-negatiiviset
Suomi on luotu propagandalla näytökseksi. Näytöksen tarkoitus on ajaa jonkun etua ja toimia johdattimena. Sinälläänhän koko todellisuus on harhaa, peliä ja näytöstä eli asialla ei nyt sitten kuitenkaan ole mitään väliä. Teatteri on ikuista.
Totuus on yliarvostettu, ihmisten pitäisi oppia nauttimaan teatterista, sillä se on todellista tosi totta.
http://juffo.blogspot.fi/2012/06/nwo-bilderberg-ja-urpilainen.html
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113164-perussuomalaiset-tuhopolitiikan-sinettin%C3%A4-ja-euron-orjina
Jokatapauksessa tässä pitää elää illuusioiden ja harhojen kanssa eli kannattaa yrittää nauttia niistä ja luoda mahdollisimman mukavat harhat ja illuusiot. Kivempaa on kaikilla siten...
http://caravaca-files.blogspot.fi/2012/07/close-encounter-with-coffee-maker-and.html

lauantai 4. elokuuta 2012
Euro peruuttamaton
Tuo otsikon lause ”Euro on peruuttamaton” on valtaapitävän rahamaailman eliitin ensimmäinen varoitus. Tarkoittaa selkokielellä sitä, että kakki EU:n kansallisten ja toistaiseksi vielä demokraattisten valtioitten yritykset irrottautua eurosta tullaan tuhoamaan. Paluuta entiseen ei ole. Peruutusvaihde eurosta, EU:sta ja sitä kautta EVM:stä on sula mahdottomuus.http://annelindell.blogspot.fi/2012/08/avatkaa-jo-silmanne-ekpn-pj-draghi-euro.html
Euro on monessa mielessä peruuttamaton, koska poliittinen eliitti on siihen niin sitoutunut. Jos Euro ja EU romahtavat euroopan poliittiselle eliitille käy kuin Neuvostoliiton (NL) poliittiselle eliitille: Eliitti asmaa ei enää ole. Tulevaisuus on epävarma ja rankka. Pahimmassa tapauksessa moni nykyisen eliitin jäsen joutuisi maanpetostuomioistuimen eteen ja joko vankilaan tai teloitettavaksi. Libyan Gaddafin tie on rankka tie eliitille, ei ole kiva piileskellä jossain putkessa vainoajia karussa.
http://jpoli.blogspot.fi/2012/08/monti-uhkailee-eurokielteisella.html
EU:lla on vielä kyky toimia ja taistella Euron ja EU:n yhtenäisyyden puolesta. EU:n ja euron kuolinkamppailu voi viedä vuosikymmeniä tai jopa satoja vuosia. EU:n kokoinen mahti kykenee taistelemaan ainakin sata vuotta. Neuvostoliittokin olisi aikanaan kyennyt taistelemaan hajoamista vastaan helposti vielä 50 vuotta tai enemmänkin.
http://kolmonen.blogspot.fi/2012/08/markkinavoimat-toivatkin-umpikujan.html
http://kauppakamari.fi/2012/08/04/oxford-economicsin-raportti-eurokriisin-skenaarioista/
http://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2012/08/Oxford_Global_scenarios_raportti.pdf
http://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2012/08/Oxford_Global_scenarios_Finland.pdf.xls
http://kauppakamari.fi/wp-content/uploads/2012/08/Global_Scenarios_Yhteenveto.docx
http://jokumuu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113060-velat-saatavat-ja-s%C3%A4%C3%A4st%C3%B6t
http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2012/08/konservatiivinen-vallankumous.html
http://finnsanity.blogspot.fi/2012/08/eurojuntta-suomessa-ek-uusliberalismin.html
http://mikkonummelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/113159-suomen-todellinen-luokitus-on-aa-ja-n%C3%A4kym%C3%A4t-negatiiviset
perjantai 3. elokuuta 2012
Negatiivisista kierteistä ulos
Ihmiskunta on joutunut pahaan negatiiviseen kierteeseen. Erityisesti pelon ja vihan ruokkima kierre pitäisi katkaista. Tässä pelon ja vihan kierteessä on nyt vellottu aika kauan eli pikkuhiljaa kierre pitäisi saada katkaistua. Viha ja pelko syövät mustan aukon tavoin kaiken.
Omaksutut käyttäytymismallit periytyvät ja siirtyvät sukupolvelta toiselle yhä pahentaen kierrettä, negatiivisessa kierteessä on siis useita sitä kiihdyttäviä prosesseja ja tämä kertautumisilmiö on globaali vailla rajoja. Ihmiskunnan kehittyäkseen pitäisi rikkoa tämä negatiivisuuden kierre keinolla millä hyvänsä. Psyykkiskulttuurisen negatiivisen kierteen rikkomisen pitäisi olla prioriteettitasolla selkeästi ykkönen. Tämän kierteen rikkominen on huomattavasti tärkeämpää kuin esim. ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos on hyvin vähäpätöinen ilmiö vihan ja pelon kierteeseen verrattuna ja sitäkään ei ihminen kykene ratkaisemaan ilman vihan ja pelon kierteen katkaisemista.
http://heikkisairanen.blogspot.fi/2012/07/avoin-vihrea-talous-kaiken-huippu.html
Vihreä Talous ei ainakaan millään järkevällä aikajänteellä ratkaise mitään...Vihan kierteen katkaisemisen pitäisi olla tärkein tavoite.
http://kaikenhuippu.wordpress.com/2012/07/23/kuukauden-kirja-avoin-vihrea-talous/
Materiaalisista resursseista lähteävät ajattelut menevät harhaan siinä, että ihmiskunta ei kärsi materian puutteesta vaan ongelmat ovat paljon syvemmällä. Maapallolla on aivan riittävästi materiaa ihmiskunnan tarpeisiin.

Moraaliton raha?
Filosofi Maija-Riitta Ollila ei pidä moraalittomasta rahasta.
http://www.hs.fi/talous/Filosofi+Maija-Riitta+Ollila+Pienen+kansan+ei+kannata+tavoitella+vain+omaa+etua/a1343876936915
Markkinataloudessa on turha ajatella, että raha toimisi yhteiskunnassa moraalittomasti. Raha toimii rahan tavalla, ei raha itsessään ole tietoinen itsestään. Joku sijoittaja voi ehkä kuvitella omaavansa moraalin mutta talousjärjestelmä väistämättä toimii omien tapojensa mukaan ja yksilöiden moraalilla ei ole käytännössä mitään merkitystä. Erityisesti tämä korostuu yhteiskunnissa, joissa järjestelmän valta on suuri, kuten Suomessa. Yksilön kyky tehdä päätöksiä on hyvin pieni Suomessa eli yksilön ominaisuuksillakaan ei ole juurikaan mitään merkitystä. Markkinat toimivat omalla tavallaan joka markkinoiden luonteesta johtuen ei ole johdettavissa yksilön ominaisuuksiin.
http://nihilistinpaivakirja.blogspot.fi/2009/04/maija-riitta-ollila-moraali.html
Maija-Riitta Ollia on jonkun sortin humanisti. Itse en ole humanisti, koska en usko, että ihmisen tekijyys ja subjekti ovat riittävän vahvoja juuri mihinkään. Ilmeisesti humanistit ajattelevat, että ihminen on aktiivinen ja kykenevä toimija, koska vain silloin yksilön moraalilla ja toimilla on vaikutusta.
http://netn.fi/lehti/niin-nain-210/professori-maija-riitta-ollila-jattaa-aalto-yliopiston
http://talentreeblogi.blogspot.fi/2011/11/blogivieras-maija-riitta-ollila.html
Monessa mielessä elämme aikaa ihmisen jälkeen, ja itse pidän ihmisen roolin supistumista hyvänä asiana. Ihmisen riehunta tällä planeetalla on tuottanut paljon negatiivista elikkä politiikka, joka pyrkii voimaannuttamaan ihmisen, on siis pitkälti haitallista. Erityisesti ihmisen kyvyttömyys hahmottaa toimiensa seuraamuksia erityisesti ei-inhimillisille tahoille on eeppistä.
http://tutkimu.blogspot.fi/2009/08/erimielisyyksiin-uskaltaminen-on-yksi.html
http://rita-ritanhuone.blogspot.fi/2009/11/lista-kymmenesta-arvostamastani.html
http://valopolku.blogspot.fi/2010/09/johtajan-parempi-elama.html
http://ateismista.blogspot.fi/2012_02_01_archive.html
http://ruusutarha.blogspot.fi/2012/02/mielen-puutarhaa.html

torstai 2. elokuuta 2012
Monti uhkailee Eurokielteisellä hallituksella
Italian pääministeri yrittää nyt vimmaisesti puhkua luottamusta Italiaa kohtaan. Rahamarkkinoiden päättäjien silmissä Italia ja muut Etelä-Euroopan maat menettivät luottamuksensa viimeistään tänä keväänä. Italian valtiolainojen korot pysyivät aisoissa vain tammi ja helmikuun, siitä alkoi korkojen nousu, jota seurasi Euroopan pörssien krooninen epävakaus.http://www.talouselama.fi/uutiset/monti+jos+korot+eivat+laske+italiaan+syntyy+eurokielteinen+hallitus/a2138457
Italian korot tuskin vakiintuvat eli Italiaan syntyy eurokielteinen hallitus ja se on Euron ja EUn menoa se.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/euro-vai-ei-lapsenomainen-usko-vakaus-ja-kasvusopimukseen
EU:n pääoman tarve markkinoilta on niin valtava, että korot tuskin laskevat.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Jouko Pihoa sensuroidaan
Legendaarista näkijää ja profeettaa Jouko Pihon sananvapautta rajoitetaan.
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112838-en-ole-itse-poistanut-blogejani
Jouko Piho on kunnostautunut demonien ja Saatanan agenttien vastaisessa sodassa.

James Hirvisaari taistelee
Taisteleva Persu James Hirvisaari taistelee vähemmistöjen diktatuuria vastaan.
http://ranneliike.net/teema/james-hirvisaari-vahemmistoterrorismi-on-jo-saavuttanut-jarjettomat-mittasuhteet?cid=10&aid=8742
http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/7161-hirvisaari-homokirjoituksestaan-olen-kanava-ja-aanitorvi-kansalaismielipiteelle
http://www.hs.fi/politiikka/Kansanedustaja+Hirvisaari+vertaa+homoutta+kehitysvammaan/a1305588347689
http://koijarvi.org/2012/07/30/periaatteiden-ja-tarpeiden-seksipolitiikkaa/
http://koijarvi.org/2012/07/26/edistysliikkeet-ja-ideologinen-liittoutuminen-2/
Yhteiskunnan post-modernisaatio rikkoo perinteisen yhteiskuntamallin väistämättä ja hyvä niin. Perinteinen malli perustui erääseen kapitalismin alkuaikojen tuotantojärjestelmien luonteeseen ja ominaispiirteisiin, jotka eivät enää ole voimissaan.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/07/piratebayta-estetaan.html
Erityisesti superälyn väistämätön yhteiskunnallisen vaikutusvallan korostuminen tulee muuttamaan kaiken lopullisesti. Ihmisen aika on ohi.

Avioliittoinstituution laajentaminen toki loukkaa minua henkilökohtaisesti, mutta erityisen loukkaavaa on se, että yhteiskunnassamme poikkeavuuksia ylipäätään pyritään normittamaan ei-poikkeavuuksiksi. Se on mielestäni valheellista tosiasioiden kieltämistä.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012073115901819_uu.shtml
http://www.hs.fi/politiikka/Kansanedustaja+Hirvisaari+vertaa+homoutta+kehitysvammaan/a1305588347689
http://koijarvi.org/2012/07/30/periaatteiden-ja-tarpeiden-seksipolitiikkaa/
http://koijarvi.org/2012/07/26/edistysliikkeet-ja-ideologinen-liittoutuminen-2/
Yhteiskunnan post-modernisaatio rikkoo perinteisen yhteiskuntamallin väistämättä ja hyvä niin. Perinteinen malli perustui erääseen kapitalismin alkuaikojen tuotantojärjestelmien luonteeseen ja ominaispiirteisiin, jotka eivät enää ole voimissaan.
http://tietsikka.blogspot.fi/2012/07/piratebayta-estetaan.html
Erityisesti superälyn väistämätön yhteiskunnallisen vaikutusvallan korostuminen tulee muuttamaan kaiken lopullisesti. Ihmisen aika on ohi.
Informaatio ja velka
Länsimaisessa talousajattelussa aikanaan haluttiin tehostaa talouden toimintaa. Erityisesti tehostamisongelma ymmärrettiin informaation kautta, koska markkinataloudessa raha on sekä varallisuutta että informaation kuljettaja. Nopeat hinnat vaihtelut siirtävät tietoa kysyntä- ja tarjontatilanteesta. Informaation kulkua sitten tehostetaan optioilla, futuureilla ja derivaateilla.
Tavallaan tämä tehostaminen on nykyisen velkaongelman taustalla jossain määrin. Talous on kuitenkin tehostunut ja informaatio kulkee nykyään sutjakkaasti.
http://en.wikipedia.org/wiki/Information_theory
Koko maailmankaikkeus ja myös fyysinen todellisuus on tietyllä tavalla informaatiota. Erityisen selvästi asia tulee näkyviin mm. kvanttiteoriassa. Taloudessa rahan käyttö informaation kulun apuaineena on sikäli ongelmallista, että koska raha on myös varallisuutta niin nopeat vaihtelut tekevät ihmisten elämästä vaikeaa. Toisaalta on mahdotonta (ainakin vaikeaa) luoda markkinatalouteen ohjausjärjestelmää, jossa tarvittavat signaalit kulkisivat erikseen. Kommunismissa taas tarvittavat signaalit kulkevat erikseen, mutta kommunismi sitten taas on muuten ongelmallinen talousjärjestelmä.
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2012/08/the-renegade-economist.html
http://eaglesflysingly.blogspot.fi/2011/07/systeemikriisi-ilman-uskottavaa.html

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)