sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Näpit irti autoista

Elokuussa uutisoitiin bensiinikäyttöisten autojen rekisteröintien suhteellisesta lisääntymisestä viime vuodesta. Samalla kerrottiin, että täyssähköautojen osuus uusista rekisteröinneistä oli pudonnut kolmanneksesta 27 prosenttiin.

Taustalla on ennen muuta nykyisen hallituksen fossiilisia polttoaineita suhteellisesti suosiva politiikka.

Jo tämä on huonoa kehitystä – niin päästöjen, huoltovarmuuden kuin vaihtotaseenkin näkökulmasta. Jatkamme tarpeettoman pitkään ulkomaisen tuontipolttoaineen varassa, kun voisimme liikkua kotimaisella sähköllä.

Mutta autoilun ongelmallisuus ulottuu paljon käyttövoimia ja niiden aiheuttamia ekologisia haittoja pidemmälle.

https://demokraatti.fi/yksityisautoilu-pilaa-kaiken 

Esa Suominen iskee autoja vastaan. Tällaiset iskut pitää lopettaa heti. Suurin osa suomalaisista asuu alueilla, joilla julkinen liikenne on vain haave. Yksityisautoilu on kaikista halvin tapa järjestää liikenne koko maahan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti