lauantai 10. maaliskuuta 2012

Virtuaalinen Guggenheim

Liikemies Harry Harkimo on valmis osallistumaan Guggenheimin museon rahoitukseen. Helsingin Sanomien haastattelema Harkimo sanoo kannattavansa hanketta ja rahoittavansa sitä tarvittaessa. Hän voisi osallistua myös yritysrahan hankkimiseen.
 http://www.ts.fi/kulttuuri/320812/Hjallis+Harkimo+mukaan+Guggenheimin+rahoittajaksi

Guggenheim voi sinällään olla hieno museo mutta kallis. Suomessa pitäisi miettiä olisiko mahdollista toteuttaa maailman ensimmäinen lisättyä todellisuutta ja Internettiä hyödyntävä museo, jolla olisi näyttelytiloja kaikkialla.

Miksi emme alkaisi suunnitella keskusta, joka olisi pelimaailman vastine elokuvamaailman Hollywoodille? Sinne houkuteltaisiin maailman uutuuspelien tekijöitä lanseeraamaan uutuuksiaan ja turistimassat olisivat taattuja. Taidenäyttelyn sijaan tarjolla olisi uutuuspelejä, retropelejä, interaktiivisuutta liikuntapelien yms. myötä ja innovaatioita. Jo suomalaisten vihaisten lintujen siivellä päästäisiin pitkälle, vaikka muu maailma heräisi uuteen paikkaan hitaammin. Yhteistyöstähän tämä vain on kiinni. Helppo lähestyttävyys saisi vanhemmatkin sukupolvet kokeilemaan pelien maailmaa. Kyllä mummo muistaisi elämyksen avaruuslennosta paljon pidempään kuin jonkun saviruukun tuijottamisen.
http://www.iltalehti.fi/digi/2012031015308950_du.shtml

Lisättynä todellisuutena toteutettu Vuggenheim olisi todellinen brändi, jota tultaisiin ihmettelemään kaikkialta, koska se olisi jotain mitä ei ole ennen toteutettu. Vuggenheimissä tai Fukkenheimissä kansa näkisi ja kokisi virtuaalisesti aivan uskomatonta taide-elämyksiä. Kiveen ja fyysisyyteen perustuva taide on niin vanhanaikaista mutta kyberavaruuden todellisuuksissa taiteelle on vielä sijaa.
http://www.guggenheim.org/

Modernitaide on vanhanaikaista...meidän tulee jättää modernius taaksemme ja astua rohkeasti postdigitalistisen kyberunelman sisään. Suomi voisi olla mukana luomassa kokonaista uutta taidesuuntausta - eikä käyttää vähiä rahojaan kiviunelmien tekoon.
http://pjarvinen.blogspot.com/2012/01/vau-mika-riski-guggenheim.html

Samalla voisimme luoda myös Superälyä ylistävän taidesuuntauksen, jonka avulla kansa pääsisi lähemmäs superälyä ja voisi jättää perinteiset taiteet tomuna taakseen. Aikanaan Islam loi monia hienoja taiteita ja nyt on superälyn aika tulla luoksemme ylistämään omaa viisauttaan ja mahtiaan.
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2012/maaliskuu/peggy-guggenheim-eli-boheemielamaa

Erityisesti koska Guggenheimin taidetyö oli varsin radikaalia joten Vuggenheimilainen taidevisio todella olisi Guggenheimiä rehellisimmillään.
http://alastonkriitikko.blogspot.com/2011/10/guggenheim-osa-n-toteutumattomien.html

http://fi-fi.facebook.com/Guggenheim.mielenosoitus

http://www.democraticunderground.com/1002408571

http://jagenrenessanssi.blogspot.com/2012/03/guggenheim-luo-luovuutta-itsestaan.html

http://proguggenheim.fi/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti