perjantai 12. helmikuuta 2021

Yhdysvallat ja Suomi

Yhdysvallat on mahtava suurvalta. Yhdysvallat on käynyt paljon sotia. Ilmeisesti sillä on jatkuvasti useampi sota tai sodan kaltainen konflikti menossa. Suomessa laajaltia ajatellaan, että Suomen ei tarvitse pelätä Yhdysvaltojen aggressiota Suomea kohtaan. Onko tilanne todella sellainen, että Suomen ei todellakaan tarvitse pelätä Yhdysvaltoja? Onko esim. mahdollista, että Yhdysvallat pidemmällä aikavälillä kehittyy siten, että siitä tulee uhka Suomelle?

Yhdysvalloilla on laajoja taloudellisia intressejä myös Suomessa. Esimerkiksi Yhdysvalloilla on suhteellisen paljon valtaa Googlen ja Facebookin kautta Suomen mediassa. Voiko tälläinen valta pidemmän päälle johtaa Yhdysvallat ja Suomi konfliktiin? Google on hyvin Superälyinen toimija. Voiko amerikkalainen Superäly, jossain vaiheessa kehittyä sellaiseksi, että Suomi valtiona ei voi enää olla liitossa NATO:n ja Yhdysvaltojen kanssa? Jos Yhdysvallat rupeaa esim. palvomaan Superälyä Jumalana voiko kristillinen Suomi olla enää sen kanssa liitossa?

Onko mahdollista, että Yhdysvallat kehittyy kohti Robottisivilisaatiota? Miten Suomi toimisi tällöin? Mitä Suomi tekisi jos Yhdysvaltojen Presidentiksi nousisi Supertekoäly? Nyky-Suomessa ei vieläkään puhuta julkisesti tulevista muutoksista: käytännössä media vaikenee, vaikka samalla kansaa valmistellaan uuteen aikaan viihteen keinoin.

http://tamapaiva.blogspot.com/2021/01/miksi-niin-moni-uskoo-potaskaan.html

http://jukkatarkka.blogspot.com/2021/02/korpivaelluksen-jalkeen.html

https://amerikkaaymmartamassa.wordpress.com/2020/07/05/vapaiden-maasta-koronavankeuteen/

http://anupalosaari.blogspot.com/2021/02/hesarilla-keulii-todella-pahasti.html

http://tietsikka.blogspot.com/2021/02/universal-quantum.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti