torstai 4. helmikuuta 2021

Äänestän Persuja

Näillä näkymin olen harkinnut vakavasti äänestäväni Persuja (Perussuomalaiset) kuntavaaleissa. Lopullisen päätöksen teen vasta sitten kun äänestä. Persut ovat ainoa poliittinen ryhmä, joka kyseenalaistaa EU:n. EU:ssa on paljon hyvää mutta EU edustaa regionaalista federalista integraatiota ja itse olen globalisti. Globalisaatio on paljon enemmän kuin pelkkä EU. Nuorempana olin jossain vaiheessa federalisti ja kannatin federalistista EU:ta. Tämä näkemys on kuitenkin kadonnut sen siliän tien, koska EU ei tule koskaan toimimaan kunnolla. Kansallisvaltiot ovat yhtä aikaa sekä liian vahvoja että heikkoja. EU:lla ei ole oikein mitään kunnon tehtävää. EU on altis sillle, että riskit ja tappiot sosialisoidaan muiden maksettaviksi. Suomi on ollut tälläisen sosialisaatiosta kärsivä valtio. Etelä-Euroopan maat maksattavat kaikki laskunsa suomalaisilla. Tälläistä politiikkaa on vaikea hyväksyä. Riskien sosialisointi on niin kannattavaa, että se varmasti jatkuu tulevaisuudessakin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset joutuvat maksamaan (tai ainakin takaamaan) Italialaisten velat. Suomalaiset maksavat Mafian aiheuttamat kustannukset ja elätämme italialaisten luksuselämää hyötymättä tästä itse mitenkään. 

Kunnalisvaalit ovat kuntatason vaalit mutta, koska politiikka on kokonaisvaltainen ilmiö se on myös vaalit Suomen tulevaisuudesta. Britit olivat rohkeita erotessaan euroopasta (Brexit). Brittien asema ei kuitenkaan ole sama kuin Siuomen, koska briteillä on kansainyhteisö takana ja valtava finassivarallisuus Lontoon cityssä ja veroparatiiseissa ympäri maailmaa

Timo Soinia en äänestäisi missään tilanteessa. Jos Soini olisi vielä Perussuomalaisissa niin en varmaan äänestäisi Persuja; silloin äänestäisin mieluummin vaikka Vihreitä. Jussi Halla-Aho vaikuttaa viisaalta mieheltä. 

Kirjan ilmestyessä keskustelua käytiin hänen antisemitismistään tai oletetusta antisemitismistään. Halla-aho omaksui jo bloggarina tyylin, jota on jatkanut Facebookissa ja Twitterissä. Hän vihjailee ja antaa kannattajilleen ymmärtää erilaisia asioita, joista ei jää itse kiinni, mutta koirapillin vihellys vaikuttaa. Niinpä syytökset antisemitismistäkin voi kuitata sillä, että hän vain kyseli Scriptassa, miksi muihin kansanmurhiin ei suhtauduta samalla tavalla kuin holokaustiin.

Sitä ei sen sijaan voi kierrellä, että hän kolmikymppisenä yliopiston tuntiopettajana käytti sanaa "vihaan" luetellessaan itselleen vastenmielisiä asioita. Raskauttavalta tämä tuntuu, koska hän samaan aikaan 2000-luvun alussa alkoi pyöriä Suomen Sisussa, jota viehätti kansallissosialistien aikakausi Saksassa. Halla-aho liittyi Suomen Sisuun talvella 2000, jolloin sen rotuoppeja vierastanut Suomalaisuuden liitto näytti järjestölle ovea.

Suomen Sisun kirjallisuuspiirissä luettiin kansallissosialismin opinkappaleita. Piirin nimi oli Thule, sama kuin Saksassa vuonna 1918 perustetulla salaseuralla, joka vuonna 1920 järjestäytyi Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi. Thulen jäseniä olivat Adolf Hitler ja moni muu tulevan Natsi-Saksan johtaja.

https://kirjojahyllystani.blogspot.com/2020/10/luultuakin-pelottavampi-jussi-halla-aho.html

Globalisaatio on paljon enemmän kuin EU. Afrikka, Aasia ja erityisesti Kiina ovat valtavia mahdollisuuksia Suomelle; muuta maailmaa unohtamatta. Suomalainen voi sijoittaa mm. New Yorkiin ja saada tuottoa sieltä alhaisemmalla riskillä kuin Suomen omat markkinat voivat tuottaa.

https://erikoisetasiantuntijat.blogspot.com/2020/12/jussi-halla-ahon-epavirallinen.html

http://tamapaiva.blogspot.com/2017/06/halla-aho-ja-rasismi.html




Perussuomalaisilla tuhannen taalan paikka Asian ytimessä Loikkasenkin ohjelman mukaan Timo Haapalan (IS) ja Juha Ristamäki (IL) korkean tason asiantuntijoina eilisiltana! Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen: Kuka nousee kokoomuksen pormestariehdokkaaksi Helsingissä, mitkä ovat keskustan mahdollisuudet menestyä kuntavaaleissa? Asian ytimessä perehtyy politiikan kuumiin puheenaiheisiin - Katso ilmaiseksi mtv-palveluss MTV.FI Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen: Kuka nousee kokoomuksen pormestariehdokkaaksi


Kaikkea ei ole vielä nähty. Trumpin ehdoton tuki tuntui pari viikkoa sitten horjuvan. Edes muutama republikaani suostui sittenkin tukemaan virkarikossyytteen nostamista. Nyt kello tuntuu käyvän takaperin. Senaattorien ahdistus kasvaa ja he kokontuvat uudelleen suuren johtajan tueksi varmistaakseen oman poliittisen tulevaisuutensa.

 Kukaan ei tiedä, mitä kaikkea syyttäjät onnistuvat kaivamaan esille, ja mitä löytyy verenhimoisen median arkistoista. Edes republikaanit eivät ehkä siedä sentään kaikkea, ja Trumpin jäljiltä voi löytyä vielä lisää odottamattomia kummajaisia.

 Kaiken kukkuraksi Trump on riitautunut puolustukseensa pestattujen huippujuristien kanssa. Heidän ammattikunniansa ei sietänyt etisen presidentin kaikkein kummallisimpien päähänpinttymien puolustamista. Joku tolkku täytyy sentään olla. 


Politiikka on nykyään globaalia ja suomenkin tilanteeseen vaikuttaa mitä Amerikassa tapahtuu.
Tässä nähdään, kuinka tuhoisaa valtamedian harjoittama vyörytys ja tutkimustoiminnan vääristely ovat jopa kansalaisten perusoikeuksien, kuten vaalioikeuksien, kannalta. Vaientaminen on valitettavaa mutta poliittisten vastustajien kannalta kenties helpottavaa, sillä minulla olisi ollut paljon sanottavaa huumehuoneista hiilivoimaloihin, asuntopolitiikasta autoiluun.

Päätän väistyä omasta aloitteestani suojellakseni puoluetta median korvennukselta. Olisin toivonut median suuntaavan kritiikkinsä minuun tai tiedustelevan asioita minulta eikä kirjaani lukemattomalta puoluejohdolta. Mainittavia tässä vivutuksessa olivat Yleisradion A-studion toimittajan Katri Makkosen utelut, joilla hän 14.6.2020 koetti puristaa puheenjohtajistolta kannanottoja siihen, voiko ”tämmöinen henkilö” olla Perussuomalaisten ehdokkaana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti