maanantai 1. helmikuuta 2021

Mikael Jungner ja Keskusta

 Jungner kirjoitti Twitterissä sunnuntai-iltapäivänä: "Keskustalla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus uudistua. Kun syrjäseutujen onnettomat hyppäävät perussuomalaisten kelkkaan, voi keskusta vihdoin uudistua cityvihreäksi puolueeksi. Toki voi myös jäädä kamppailemaan syrjäseutujen onnettomista. Harvinainen mahdollisuus valita."

 https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1305973

SDP:n poliitikko Mikael Jungner kertoo mielipiteensä Keskustasta. Keskusta on kriisiytynyt väärien valintojensa seurauksena. Persut ovat syöneet Keskustan kannatuksen.

Suomessa tilanne on vakaa. Kääriäinen näkee silti myös kotimaan tilanteessa huolestuttavia suuntauksia. Hän muistuttaa, että demokratian kunnioitus ja elinvoimaisuus eivät ole meilläkään itsestäänselvyys.

"Eduskuntamme on pysynyt ulkoisesti kutakuinkin koskemattomana joitakin tuoreitakin välikohtauksia lukuun ottamatta. Joissakin mielenosoituksissa väkivalta on ollut likellä, ja yksittäiset edustajat ovat kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa."

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.1306339

http://filologogrammata.blogspot.com/2016/12/mikael-jungnerin-facebook-paivityksesta.html

http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.com/2019/08/mikael-jungner-mita-jos-lukisit-vaikka.html

http://kemppinen.blogspot.com/2019/08/epatto-asialla.html

Edelle kirjoittamani perusteella näyttää vahvasti siltä, että saarikkolaisilla on oikea käsitys puolueensa sisäisestä tilasta, mutta vaikeuksia katsoa rehellisesti peiliin. Kuten Kääriäisen kommentti osoittaa, jopa ilmiselvät tosiasiat - puolueen omasta tahdosta syntynyt asema vihervasemmiston aisankannattajana - kielletään ja tulkitaan median tai kilpailevan puolueen pahantahtoisuudeksi. 

Se on tosiasioiden tunnustaminen eli sen tiedostaminen, että puolueen äänestäjät kannattavat vastuullista markkinataloutta, joka toimii kapitalismin ehdoilla siten, että markkinoiden aiheuttamia pahimpia vääristymiä pehmennetään tulonsiirroilla. Lisäksi puolueen (entisten) kannattajien ajatusmaailma on isänmaallinen, eli he eivät halua Suomea täytettävän kehitysmaalaisilla, verovaroja lahjoitettavan miljardikaupalla maamme rajojen ulkopuolelle, eivätkä maaseudun elinmahdollisuuksia tuhottavan ympäristöfanaattisilla päätöksillä. Toisin sanoen puolueen kannattajat eivät anna tukeaan sille politiikalle, jota Keskusta on tekemässä Sanna Marinin (sd) hallituksen osana.

 http://professorinajatuksia.blogspot.com/2021/02/keskusta-joutaa-kuolla-pois.html



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti