lauantai 13. helmikuuta 2021

Korona tuet

 Monet vaativat tukirahaa Koronan takia. Korona on tavallaan sellainen asia, jota ei le ollut tiedossa aikaisemmin. Moni haluaa tukea Koronan takia menetetyistä ansioista. Itse en ainakaan hirveästi kannata tukipolitiikkaa. Tietysti tuen tarve on monella akuutti ja muuten tulee konkurssi ja paha rahanpuute. Pitäisikö taiteilijoita tukea Koronan takia menetetyistä ansioista?

Koomikko ja näyttelijä Mikko Kivinen, 63, ottaa tuoreessa Facebook-päivityksessään kantaa kulttuuri- ja tapahtuma-alan vaikeisiin aikoihin. Kivinen kertoo avoimesti olevansa pettynyt Suomen päättäjiin vallitsevassa tilanteessa, sillä hän kokee, että esiintyvät taiteilijat taustajoukkoineen on jätetty oman onnensa nojaan koronarajoitusten vallitessa.

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/ab2265ec-d528-475e-8f1c-f29a8a291a7f 

Suomessa maksetaan monella toimialalla valtavia tukiaisia. Maatalous saa tukea ja monet muutkin talouden toimialat. Täytyy muistaa, että jostain se raha tukiaisiin täytyy ottaa; eli väistämättä isommat verot ainakin pidemmän päälle. Lyhytaikaisesti näin ei kuitenkaan käy, kosma valtio voi ottaa velkaa. Tässä täytyy muistaa, että valtio saa markkinoilta halvemmalla rahaa kuin yksittäinen taitelija. Tämän korko eron takia valtion kannattaa ottaa velkaa mieluummin kuin yksittäisen taiteilijan. Paljonko valtio ottaa velkaa on poliittinen kysymys. Nyt korot ovat alhaiset eli valtion velkaa ei pidä turhaan pelätä, jos sillä saadaan jotain hyvää aikaiseksi. Velkoja ei ehkä tarvitse maksaa takaisin jos on hyvä luottoluokitus ja alhaiset korot. Kannattaa kuitenkin muistaa, että maailmassa on monta valtiota, jotka ovat ylivelkaantuneita ja suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Aina tulee vastaan se viimeinen velka euro, joka katkaisee kamelin selän. Väistämättä.

http://annuliviherjuuri.blogspot.com/2021/01/teoksia-valityksessa.html

http://aleksiinasalmi.blogspot.com/2020/05/virtuaalinayttelyni-avautuu-su-1752020.html

Osalle taiteilijoista virtuaalitodellisuus on mahdollisuus tehdä taidettaan tunnetuksi. 

http://arjentola.blogspot.com/2020/09/korona-ajan-aktiivinen-elama.html



Itse en ole mikään suuri tukiaisten ystävä, koska tukiaiset eivät välttämättä auta mitään. Tietysti tälläisenä poikkeusaikana voi olla järkevää tehdä poikkeuksia. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa tukirahojen tarve on valtava. Lentoyhtiöt vaativat tukirahaa, samoin ravintolat ja matkailu. Rahan tarve on valtava.


Tukirahat täytyy ottaa jostain ja yleensä tämä tarkoittaa tulonsiirtoa kannattavalta yritystoiminnalta kannattamattomalle. Tuhottiinko Nokia juuri näin?

Myös toimittajat nuo yhteiskunnan loiset vaativat rahaa ja valtaa. He haluavat palata siihen unelmien Kekkoslandiaan, jossa toimittajat olivat yhteiskunnan eliittiä.

Taiteilijoidenkin pitäisi muistaa, ylläolevan "Maksamme velkaa" -laulunsanoman. Me todellakin maksamme velkaa, sananmukaisesti. Länsipellet eivät enää olle siinä mielessä erityisessä asemassa, että he pystysivät sanelemaan pelin säännöt kehitysmaille (kuten Kiina, Venäjä jne). Lännen mahtava vauraus luotiin aikanaan muuta maailmaa (eli kolmatta maailmaa) riistämällä. Tälläinen riisto ei enää ole mahdollista riittävässä laajuudessa vaan nyt on saavutettu riiston rajat. 

Moni tottui siihen, että elintasoa tehtiin riistolla. Nyt on saavutettu riiston rajat. Nyt täytyy löytää uusia riistettäviä, että talous kasvaisi. Riisto on ikuista, vain kohde ja hyötyjä muuttuvat. Entisestä metsästäjästä tulee metsästetty. Muistakaa Rambo 1 ja 2. Siinä metsästyksen kohde muuttuu. 

Tähän voi vielä lisätä, että monella muullakin on taloudellisesti tiukkaa, eivät tukirahojen saajat ole ainoita, joilla on eurot tiukassa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti