sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hindulaisuus ja Suomi

Meidän on opittava elämään monikulttuurisessa maailmassa. Suomi tarvitsee lisää hindutemppeleitä, synagogia ja minareetteja. Englanti on nostettava hallinnonkin käyttökieleksi kotimaisten kieltemme rinnalle. Tarvitsemme ohjelmia, joilla houkutella yrittäjiä yrittämään Suomeen. Esimerkiksi Kanada tarjoaa vapaan pääsyn yrittäjille, jotka ovat valmiita sijoittamaan yritykseen, jonka pääkonttori on Kanadassa. Ikäluokkiemme rajusti pienetessä voimme toki sulkea opinahjoja, irtisanoa opettajia ja purkaa opetusjärjestelmäämme. Tai sitten tarjota vapautuvia tuhansia opiskelupaikkoja ulkomaalaisille, jotka jäisivät ainakin joksikin aikaa Suomeen valmistumisensa jälkeen. Edessä oleva tehtävä monikansallisen, monikulttuurisen, elinvoimaisen ja kukoistavan Suomen rakentamiseksi on mittava, mutta ei mahdoton.
http://mikaeljungner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90269-suomi-tarvitsee-lisaa-maahanmuuttajia

Globaalikapitalismi on muuttunut 1960-luvusta siten, että Venäjällä, Englannilla ja Saksalla ei enää pärjää kovinkaan pitkälle. Toisaalta ihmismaahanmuuttajille on vaihtoehto: tietokoneet ja robotit. Onko Suomen kansa valmis ottamaan robotti- ja tietokonemaahanmuuttajat vastaan?
http://ollimakkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90287-mista-ne-mikael-jungerin-kuuluttamat-maahanmuuttajat-tanne-saadaan

Ihmishuippuosaajien sijaan voimme ottaa viisaita tietokoneita, mutta onko valtiollamme viisautta kääntää selkänsä ihmisille ja hyväksyä robotit ja tietokoneet tasavertaisina partnereina.
Tähän asti teksti on ollut lähinnä huumoria, mutta tässä vaiheessa kasvoi oikeesit jo kyrpä päähän. Suomen menestyksen kannalta maahanmuutto on välttämätöntä? Ihan oikeastiko, Mikael Jungner, sä väität, että Suomen kannalta on välttämätöntä, että Suomessa on maahanmuuttajia, jotka joko A) Tekevät alhaisesti koulutettujen kantaväestön edustajien hanttihommia, alentaen näin palkkatasoa ja työn hintaa ja samalla sysäten kantaväestöläisiä työntekijöitä sosiaalisen turvaverkon varaan, kuormittamaan omalta osaltaan valtiontaloutta, tai B) Olemalla itse tuon turvaverkon varassa, jolloin lopputulos on silloinkin ihan sama. Väite, jonka mukaan maahanmuuttajat tekevät työt, jotka eivät suomalaisille kelpaa on sekä suurilta osin myytti, että aivan typerä peruste yleiselle maahanmuuttomyönteisyydelle, vaikka olisikin täysin totta.
http://teemuasikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/90286-mikael-jungner-ja-parodiahorisontti

http://koskila.blogspot.com/2011/10/ei-demarikaan-aina-erehdy-jungner-oli.html

http://sdpwatch.blogspot.com/2011/07/jungner-kehuu-apple-iphonen-netpostia.html

Mikael Jungner on epäilemättä SDP:n johtavia filosofeja ja poliittisia ajattelijoita. Itse olisin nähnyt mieluummin Mikael Jungnerin presidenttiehdokkaan kuin Paavo Lipposen.
http://timohannikainen.blogspot.com/2011/09/kasitteet-selviksi-osa-1.html


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti