sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Konservatismi ja Liberalismi

Konservatismia ja liberalismia käytetään paljon mutta niiden sisältö on varsin epäselvä ja riippuu paljon tilanteesta. Käsitteet ovat niin epäselviä, että jos niitä käyttää niin niiden sisältö pitäisi myös määritellä, koska ne voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa. Konservatismi voi tarkoittaa mm. yhteiskuntapolitiikkaa, joka pyrkii säilyttämään olemassaolevan valtarakenteen ja yhteiskunnan tavat.

Länsimaiset yhteiskunnat ovat jo kauan aikaa sitten ohittaneet kehitysvaiheen missä olisi hyvin määritellyt tavat ja traditiot. Jossain esiteollisessa yhteiskunnassa yhteiskunnat olivat vakaita ja siellä muutokset eivät tapahtuneet ihmisiässä.
Itse sanon, että Kokoomus on historiassaan ollut konservatiivinen koti-uskonto-isänmaa -arvoihin nojaava puolue, mutta tänä päivänä kyseessä on enemmänkin EU-kritiikitön liberaalipuolue, jota on vaikea erottaa aatteellisesti sosialidemokraateista.
http://jussiniinisto.fi/index.php/2012/12/konservatismi-liberalismi/

Kokoomus on kehittynyt markkinaliberalistiseksi puolueeksi josta "perinteinen" konservatismi on kaukana. Lisäksi kokoomuksessa on paljon valtaa viherhipeillä, jotka eivät ole konservatiiveja nähneetkään vaan ovat lähinnä radikaaleja.

Perussuomalaisetkaan ei kyllä ole konservatiivipuolue vaan se edustaa jonkinlaista työläisradikalismia. Suomessa ei taida olla konservatiivistä puoluetta ollenkaan, koska kaikki suomen puolueet ovat pohjimmiltaan radikalismiin taipuvaisia.

Seppo Kääriäinen kommentoi, että konservatiivi-liberaali -jaottelu toimii ennemminkin suomalaisten puolueiden sisällä kuin niiden välillä. Yhdyn konkarikansanedustajan arvioon ja totean lisäksi, että tämänhetkisen poliittisen kartan ääripäät ovat Perussuomalaiset ja Vihreät. (Ajatus ei ole omani, vaan sen on tainnut sanoa ääneen myös Timo Soini).
http://jussiniinisto.fi/index.php/2012/12/konservatismi-liberalismi/

Persujen on turha yrittää pukeutua konservatismin viittaan, koska Persut eivät ole konservatiivinen puolue. Paras luonnehdinta on jonkinlainen työläisradikalismia edustava vallankumouspuolue. Mikseivät Persut voi olla rehellisesti sitä mitä ovat eli radikaali työläisvallankumousta ajava puolue, josta on konservatismi kaukana?
http://thomastaussi.blogspot.fi/

http://anttikoskela.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128392-miksi-kukaan-kannattaa-perussuomalaisia

Persujen kannattajat eivät ole konservatiiveja ja ovat ilmeisesti pääasiassa alemman tuloluokan työläisiä. Tälläisen sakin luontainen ideologia on työläisradikalismi. Maahanmuuton vastustaminen sopii juuri tälle porukalle, koska se on työmarkkinoille heikossa asemassa. Suomen taloudellinen ja yhteiskunnallinen eliitti ei juurikaan vastusta maahanmuuttoa, koska se hyötyy siitä. Suomen eliitti ei toisaalta ole kovinkaan konservatismista eli ei sillekään sovi konservaattorin rooli. Maahanmuutto on aina radikaalitoimenpide koska se väistämättä muuttaa rajusti yhteiskuntaa.
http://yle.fi/uutiset/perussuomalaisten_kannatus_vuoden_huipussaan/6431573

http://blogit.kansanuutiset.fi/oisinajattelija/markkinateknologian-viitoittamalla-tiella-kohti-uutta-uljasta-maailmaa/

http://heikkikolehmainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128375-abu-hanna-ja-vapaus

http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2012/12/keskusta-kaukaa-viisas-aina.html

http://juhanikahelin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128654-ymmarrys-runous-maailmankuva-uuspapistoa-paetessa

http://netn.fi/ajankohtaista/konservatiivit-vs-liberaalit-vai-onko-kumpiakaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti