tiistai 27. helmikuuta 2024

Perinteiset lehdet kaadettava

Suomeen muodostunut ryhmä lehtiä, jotka terrorisoivat muita. Ensimmäiseksi tulee mieleen Helsingin Sanomat. Meille vapaille medioille tällaiset yrittäjät ovat kauhistus. Erityisesti Helsingin Sanomat tulee mielee kun puhutaan yrityksistä, jotka tulisi ajaa konkurssiin.

Vastuulliset lukijat ja mainostajat ovat hylänneet perinteisen median. Tämä on hyvä. Jos pääsemme eroon ns. valtamediasta (käytännössä sama kuin valhemedia) voimme uudistaa suomalaista yhteiskuntaa.

Perhevetoinen Hesari, enkä tarkoita Erkkoja vaan Saskaa ja vaimoa, ui syvemmällä ja syvemmällä. Sama mahdottomuus toteutuu kuin Nokian romahtaessa - ylivoimainen markkinajohtaja lyödään kanveisiin. Hesarin alamäki alkoi jo oikeastaan aikaa sittenvuonna myyntibuumin huippuna voidaan pitää vuotta 2013, jolloin myytiin painotalo ruotsalaisille ja vuotta myöhemmin hulppea, vuonna 1999 valmistunut 12 kerroksinen lasipalatsi saksalaisille. Sanomat saivat kaupoissa reilut 200 miljoonaa euroa, mutta samalla se sitoutui olemaan vuokralaisena lasipalatsissa pitkällä vuokrasopimuksella. Tuolloin Sanomat lähti kehittämisen sijaan väärälle alasajojen ja supistusten linjalle. Liiketoimintaa vähennettiin Hollannissa ja Suomessa niin, että puhuttiin sadoista irtisanomisista. Ongelma on siis paljon syvempi kuin pelkästään Hesarin viimeaikojen uskottavuudesta johtuva alamäki. Sanomat on ajautunut kriisiin, jota ei edes sen parhaiten toimitettu julkaisu Aku Ankkakaan kykene korjaamaan.

https://jaavaat666.blogspot.com/2024/02/valtamedia-hyytyy-hesari-kohti.html

Vetoan näin mainostajiin. Hylätkää valhemedia ja keskittäkää rahanna vapaisiin medioihin. Näitte teette itsellenne ja kansalle palveluksen joka tullaan muistamaan. Hesarin lukijoille voin sanoa näin, että internetistä vapailta sivuilta saat tiedon ilmaiseksi.

Aikanaan me nettiaktivistit pystyimme kaatamaan aikanaan mahtavan Nokian painostamalla ja tuomalla tietoutta kansalle. Tämä on hyvä!

Me todellista journalismia ja hyvää lehtimiestapaa noudattavat mediat teemme kaikkemme, että kansa saa paikkansa pitävää ja muutenkin laadukasta luettavaa ja katsottavaa.

http://natonalla.blogspot.com/2024/02/suomeen-homo-divisioona.html

1 kommentti:

  1. Asiaa! Nurin vaan valhemedia. Tukekaa nyt hyvät ihmiset JPoli niin saadaan jotain rotia asiohin.

    VastaaPoista