torstai 15. helmikuuta 2024

Tapaus: Markku Narinen

Suomalaisia on laitettu Venäjän haettujen rikollisten listoille. Siellä on monia nimiä.

Listalla ovat muun muassa Viron pääministeri Kaja Kallas, Viron valtiosihteeri Taimar Peterkop, Liettuan kulttuuriministeri Simonas Kairys, Yhdysvaltojen republikaanisenaattori Lindsey Graham sekä useita Suomen kansalaisia.

Listalta löytyy kuitenkin myös nimiä, joiden päätymiselle etsintäkuulutetuiksi ei tunnu löytyvän järkevää syytä. Yksi heistä on HS:n mukaan suomalainen ammattiopiston opettaja Markku Narinen. Narisen kaikki kolme nimeä ja syntymävuosi täsmäävät Venäjän listalla oleviin eikä hänellä ole täysnimikaimoja.

Kriminaaleja on paljon. Lista on pitkä. Minusta meidän suomalaisten pitäisi nyt palauttaa listalle joutuneet Venäjälle, jossa heidät voidaan lähettää Siperiaan ns. terapialeireille. Näissä Venäjän leireillä olosuhteet ovat mukavat.  

Rikos Neuvostoliittoa vastaan ei vanhene. Maanpetoksellisesta vehkeilystä rankaistus on kuolema tai varsin rankka Siperian keikka. Kovat tuomiot ovat oikeutettuja kovista rikoksista. Siperian leirit ovat terapeuttinen kokemus suomalaisille rikollisille. Reissun jälkeen harva enää uhoaa mitään vaan on hiljaa ja käyttäytyy asiallisesti kehumatta rikoksiaan ja rikollista elämän tapaansa.

Hasta la Vista!

Maanpetos on vakava rikos, joka tarkoittaa isänmaan tai sen etujen kavaltamista viholliselle tai muulle ulkoiselle taholle. Venäjällä maanpetoksesta voidaan tuomita vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi vankeuteen, ja törkeästä maanpetoksesta vähintään neljäksi vuodeksi tai elinkaudeksi¹². Maanpetoksen rangaistavuus voi poistua, jos teko on tehty pakottamisen, erehdyksen tai muun oikeuttamisperusteen vuoksi²³. Maanpetosrikoksia ovat esimerkiksi valtion salaisuuksien paljastaminen, sotilaallisen avun antaminen viholliselle tai sodan vastustaminen²⁴. Venäjällä on viime vuosina syytetty ja tuomittu useita henkilöitä maanpetoksesta, jotka ovat olleet tekemisissä Suomen tai muiden länsimaiden kanssa¹. Maanpetos on siis erittäin arkaluontoinen ja poliittinen aihe Venäjällä.

Lähde: Keskustelu Bingin kanssa, 15.2.2024
(1) maanpetos - uusimmat sisällöt – yle.fi. https://yle.fi/aihe/t/18-216802.
(2) Viisi skenaariota: Mitä Venäjällä tapahtuu vuonna 2024? - Kotimaa .... https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010092979.html.
(3) Maanpetos ja rangaistus - Minilex. https://www.minilex.fi/a/maanpetos-ja-rangaistus.
(4) Rikoslain luku 12 : Maanpetosrikoksista - KPF. https://www.kpflaki.com/post/rikoslain-luku-12-maanpetosrikoksista.
Yllä Bingin näkemys maanpetoksesta. Rikos on kova ja käsittääkseni moni oikeusjärjestelmä katsoo, että maanpetos on kaikista kovin rikos mitä voi yleensä tehdä, eli kovat tuomiot ovat asiallisia ja niistä ei tule tinkiä vaan iskeä käärmeen kaula poikki jottei se pysty levittämään myrkkyään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti